perjantai 31. tammikuuta 2014

Sarvikuonokannun nousu ja tuho

Tiedättekö Sarvikuonokannun, tuon ihan maailmasta mahtavimman poskiontelotulehduksen estäjän?


Sarvikuono, Nenähuuhtelukannu
kuva allergiakauppa.fi


Olen niiin sen aparaatin puolesta puhuja. Tosin mainoslause helppoa ja hienoa on hiukan arveluttava, yleensä kun nenä on oikein tukossa saan vettä tulemaan lähinnä suusta, ja se ei ole ollenkaan hienoa- eikä oikean huuhteluasennon löytäminen monen vuoden jälkeenkään ollenkaan helppoa!

 Sillä välin kun katoin Voice Of Finland, niin joku ystävällinen koira oli kans vähän käytellyt tuota kannua. Menisköhän takuuseen tai kotivakuutukseen?! Ainakin käyttö voi olla hiukan haastavaa!




Alkuviikolla sitä niin tyytyväisenä pyörittiin "lumessa", olihan sitä 0,5cm, -17C pakkasessa. Nyt ei yhtään naurata, kun joutuu juoda inkivääri-hunaja-valkosipuli-auringonhattu-uute-minttuteetä mustaviinimarjoilla höystettynä, nenä on tukossa, itkettää ja pierettää...







Puutarhaunelmia

Mä oon kipeänä. Sellainen perus nuha-kuume-kurkkukipu jne. Sen verran että sopivasti v*tuttaa...
Mitä kipeänä voi kotona oikestaan tehdä, no ei paljon mitään muuta kuin lukea ja istua kone sylissä sohvalla. Ihan niin kipeä en ole, että viitsisin koneen kanssa maata sängyssä.

Ja koneelta voi tutkia valokuvia! Veli koitti opettaa mulle alkuviikolla Gimpin käyttöä (kuvankäsittelyohjelma toim.huom). Kaikki oli ihan selkeää kun se guru istui vieressä, ja vaikka tein itselleni ihan mielestäni fiksun ohjelapun, en tajua siitä pätkääkään. Mutta mä ehkä nyt kuitenkin osaan avata ohjelmalla kuvan, sain sitä kait rajattua ja ehkä vielä tallennettuakin. Siihen se sitten jäikin. 
Mun vahvuuksiin ei ole koskaan kuulunut tietokoneella uusien asioiden opettelu...hermostun heti niin, etten saa mitään järjellistä aikaan. Ja kokoajan en voi pitää linjaa kuumana atk-tukeen, koska siellä kaksosten kanssa on hiukan haipakkaa...

Ehkä en siis kauheasti nyt muokkaa kuvia tai muutakaan, vaan hiukan selostan tuosta pihaosuudesta. 

Mikään muu ei ole tärkeää kuin puutarhan hoito, sanovat kuulemma kiinalaiset. Tärkeäähän se onkin, ja joskus kesällä jää aikaa johonkin muuhunkin.



 Mun puutarhan hoito kotona on ihan erilaista kuin töissä. Olen siis puutarhuri, eli periaatteessa pihanhoidon ammattilainen. Tulkaa vaan katsomaan miltä sellaisen ihmisen piha näyttää, tulette todella hämmästymään...




Meillä ei ole mitään hienoja rakenteita. Ei ole istutusaltaita, ei kivetyksiä, ei ole mitään siistiä ja selkeää vaan kaikki on yhtä suurta kaaosta. Aina on tilaa yhdelle (kahdelle, kolmelle, kymmenelle...) uudelle kasville. Kotona sitten ihmetellään mihin ihmeeseen ne oikein laitetaan. Mikään ei ole selkeää ja sievää, vaan täällä on kaikki tehty juuri niin kuin pihasuunnittelun abc:ssä varoitetaan. Ostettu, saatu, itse kasvatettu muuten vaan haalittu lukematon määrä kasveja, ja isketty ne juuri siihen mihin sillä hetkellä on sattunut mahtumaan.

Mä osaan suunnitella ihan viisaita ja helppohoitoisia pihoja, mutta en halua sellaista itselleni. Tämä on mun oma pieni leikkikenttä, jossa saa tehdä ihan mitä huvittaa välittämättä mistään valmiista suunnitelmista tai muistakaan. Jos joutuu (tai saa) purkaa, niin saapa ainakin vaihtelua!

Ei ole paljon mietitty istuttaessa kasvaako kasvi a. kasvin b. päälle. Eikä muutenkaan mietitty juuri mitään. Tyhjä kolo, länts, siihen sopii uusi kasvi!
Olen käyttänyt tuhansia euroja ajelemalla ilmaisten kasvien perässä ympäri Suomea, ostelemalla niitä ympäri Suomea ja vähän naapurimaistakin, olen kasvattanut siemenistä uusia taimia vaikka edellisetkään eivät tiedä mihin ovat menossa jne.

Näyttääkö se hyvältä? Ei. Onko se viisasta? Ei. Onko se mukavaa? TODELLAKIN! Olin ihan hämmästynyt kun luin jostain puutarhalehdestä, että puutarhasta pitäisi ehtiä myös nauttia. Niin siis missä välissä?!


Mä rakastan tätä pihaa jota myös puutarhaksi kutsutaan. Mä jaksan näprätä lukemattomia tunteja siellä, ihastella kasvua, kuvata kasveja, siirrellä kasveja paikasta toiseen jne. 

Muistan edelleen millaista oli asua ilman omaa pihaa, kaivata multaa niin että sormiin sattui. Aina tulee vinguttua kun piha on liian pieni, sinne ei saa laitumia eikä edes kunnon tarhaa lampaille, mutta hei, sinne on saanut aikalailla kukkia!

Oon joskus syysiltana työstänyt jotain muka-tärkeää otsalampun valossa, niin naapuri on huikannut mulle, että kannattaisko jo mennä pian nukkumaan...Ihan yliarvostettua sekin, kesällähän on siksi valoisat yöt että ihmiset voi tehdä pihahommia pidempään!

Mulla ei ole kasvilistoja kartoista puhumattakaan, en vaan kotona jaksa. Todellisuudessa mulla ei ole hajuakaan miten monta kasvia mulla on pihassa, melko paljon. Lajikenimiä on jossain tallessa, suurimmaksi osaksi ei. Kunnon vanhanliiton kasviharrastaja repisi hiukset päästänsä tämän kanssa, mulle nyt ei ole niin tärkeää joku nimi. Pääasia että on komia!



Jos ei jaksa tehdä käytävää, tai ei edes osannut päättää mistä se käytävä olisi alkanut, niin siihen voi heitellä muutaman maton ja miettiä sitten myöhemmin! Salaatit kasvaa paremmin, kun kanat ei kaiva niitä ylös... 

Mulla on ollut naapurin pellolla oikein kunnon kasvimaa, mutta täytyy sanoa, että siinä vaiheessa mun voimat loppuu. Mä kynsin tätä pihaa ja kukkapenkkejä, mutten jaksa lähteä 10m kauemmas tontin rajasta...

Mä saan töistä niin paljon kasvimaiden antimia kuin käytännössä haluan, niin ei vaan määräänsä enempää jaksa. Jotenkin se, että on jatkuvasti huono omatunto siitä ettei ehdi-jaksa-viitsi enempää ei ole ihmiselle oikein hyvästä.

Kierrän talvella kehää, ja suunnittelen. Siemenluettelot kuluu hiirenkorville, kun mietin mitä ihanaa sitä taas laittais. Keväällä taimistolla ihan hullaannun, pari sataa kasveista on ihan kuin laittaisi rahaa pankkiin! Onneksi on talvi, koska ensinnäkin tekisin konkurssin, ja toiseksi ehkä myös mielenterveyteni saattaisi olla pahemminkin järkkynyt. 

Sitten kun mä olen oppinut käyttämään tuota hemmetin kuvankäsittelyohjelmaa, teen pienen koosteen siitä mitä pihassa on tapahtunut. Siihen saakka, kevättä odotellessa!



maanantai 27. tammikuuta 2014

Tipaton tammikuu ja muita askareita

Käsityörintamalla jatketaan! Kun olin tehnyt aikani mangneetteja, tuli mieleen jääkaappiruno-mangneetit, joita meillä on edelleen vessassa vesivaraajassa vaikka olen koittanut tuhota niitä erilaisiin askarteluihin. Pois ottaminen on näköjään vaikeaa, mutta hitaasti hivuttaen sitten. Musta huopa on vanhaa villapaitaa, jonka oon huovuttanut koneessa joskus muinoin. Kaappien siivoamisessa on se hyvä puoli, että löytyy kaikenlaista tavaraa!


Ensin tein tälläisiä hienoja muka-runoja, mutta sitten tulikin mieleen jotain ihan muuta.


Itse en vietä herkutonta, tipatonta tai muutakaan tammikuuta, mutta ehkä armeliaisuudesta itselle syntyi sitten tälläinen koristenauha? Vai miksi tälläisiä sanotaan?!



Niissä lukee sokeri, karkki ja humala.
Suklaakin mulla oli, mutta se hävisi johonkin!



Ja lopussa lakonisesti - hyvä tyttö

Mä en oikein ole niitä ihmisiä jotka kehystelee kotiinsa home-sweet-home tekstejä. Sanoissa pitää olla ironiaa! Ellei sitten asu home-talossa.

Seuraavaksi tuunasin linnunpönttöä. Se on meillä pyörinyt milloin missäkin. Mies on sen joskus aikoja sitten tehnyt, ja se pelastui vain täpärästi kirppiskuormasta. 



Tehtiin työkaverin kanssa paperimassa-juttuja ennen joulua. Mielestäni nämä sydämet menivät ihan pilalle, mutta näköjään toimivat kuitenkin! 

Oon saanu ikivanhoja kirjoja, ja vaikka tavallaan ne tekisi mieli kaikki säästää ja museoida, niin oon pari uhrannut askartelukäyttöön. 

Liimasin paperinpaloja sydämen päälle, ja lopuksi väritin päälle valkoisella "läpikuultavalla" tussilla että tuo teksti erottuisi selvemmin. Se oli ensimmäinen mikä osui käteen, joku värikynäkin toimis- tai ohut maali.

Tollasten kirjansivujen käytössä kannattaa vaan olla aika tarkka, ainakin jos meinaa antaa tekeleitä jollekkin. Mulle nimittäin on käynyt niin, että tein mangneetteja sarjatyönä, enkä ollenkaan lukenut mitä niissä "pohjateksteissä" luki. 

Annoin sitten pomolleni mangneetin, jossa oli taustalla joku rakastelukohtaus ja sen mukaisia sanoja! Enkä olisi tietenkään huomannut sitä, ellei pomo olisi jälkikäteen kysynyt nauraen, että olinko valinnut tekstin nimenomaan häntä ajatellen ja näytti sitä. Voi häpeä, onneksi meillä on aikalailla samanlainen huumorintaju, mutta tuli hyvä opetus itselle. Toisenlaisen pomon kanssa olisi voinut tietää ihan jotain muuta kuin vedet silmissä nauramista!

******

Vielä pari mangneettia loppuhuipennukseksi.


Tästäkin piti ensin tulla jotain ihan muuta, mutta mielestäni teksti kävi ihan hyvin muutakin kuin pohjaksi. Tälläsiin hiukan isompiin mangneetteihin oon laittanu kaksi "kynnenkokoista" mangneettia että ne jaksaa kunnolla killua jääkaapissa ja pitää kiinni siinä jotain lappuja. Isompiakin mangneetteja olis kaupassa, mutta ei just nyt mulla kotona!





Nämä on saatu kavereilta, ja epäilen, että niissä on jotain totuuden siementä... 

Mä en muuten halua jakaa ihmisiä ystäviin, tuttaviin, kavereihin tai mihinkään muihinkaan kategorioihin. Käytän samoista ihmisistä sujuvasti näitä kaikkia termejä.  Kaveri on omaan suuhuni parhaiten sopiva sana, joten taidan jatkossa käyttää vain sitä. Te olette kaikki tärkeitä!


*******

Lähellä oleva järvi on jäätynyt, ja nyt meillä on koirien kanssa uusi temmellyskenttä. Harmikseni pinta oli vielä pikkuisen liukas, mutta kyllä siellä ihan sujuvasti koira kiihdyttää. Eikä ihan heti tila ainakaan lopu kesken!

Oltiin siellä miehen kanssa viimeviikolla luistelemassa, ja kun ei lunta ole tullut, niin eilen huomasin, että siellä voisi vieläkin luistella. Ajattelinkin, että taidan yhdistää koirien juoksutuksen ja luistelun. Kyllä siinä hokkareilla muutaman piruetin heittää samalla kun piski liukastelee vieressä. 

Hyvää maanantaita!







Mangneetteja napeista

Ensin tuli sellanen tunne, että voishan sitä vaikka askarrella jotain. Mulla innostusta yleensä taltuttaa se, että pöytä on metrin korkeiden kasojen alla (materiaalia pitää olla!), ja siinä on vähän ahdasta. En kuitenkaan kehtaa valittaa, koska mulla kuitenkin on tähän touhuun ihan oma pöytä, omassa huoneessa! (Meillä on oikeesti ihan liian iso talo kahdelle ihmiselle, mutta siitäkään ei oikein viittis valittaa...)

Aattelin, että teen jotain pikaista, mangneetit on aina silloin hyvä vaihtoehto! Koitin myös irrottaa (saksilla, pihdeillä, vasaralla...)  mangneetteja joistain ei-niin-kivoista turistimangneeteista, ja se ei kuulkaas ole oikein helppoa! Hyvää liimaa Turkin pojilla on, kun mangneetti hajosi eikä silti se lätyskä irronnut siitä.








Tykkään että mangneetit on aika pieniä. Mullahan on todella tyylikäs jääkaapin ovi, siinä on kaikenmaailman jämä-valokuvia, todella tärkeitä lappuja, kauppalistoja yms. En jaksanut siivota sitä, vaan otin kuvat tyylikkäästi todella rajatulla alueella. Saadakseni edes yhden kuvausta kestävän lapun, piti tehdä myös tuo Ynnen lääkeohje-lappu. Oon repiny yhdestä sisustuskirjasta kuvia askarteluun, toimii hyvin, vaikka kirja ei ehkä muuten ole aivan ajankohtainen...

Napit on aika ihania! Ja paljoa helpommaksi askartelu ei voi enää tulla! Laitoin nyt sentään pienen langan tuohon keskelle, kun muuten olis ollu jo melkein liian helppoa. Tarvikkeet: mangneetteja, nappeja, pätkä lankaa ja kuumaliimaa. Ei kannata polttaa sormia...

Isommissa lätysköissä on alla puinen "kiekko", johon kangas on liimattu kiinni. Oon tehny noita joskus ennenkin, ja silloin niistä tuli jotenkin siistimmän näköisiä. Tosin makrolla ei kannattais kuvata yhtään mitään, kun kaikki virheet näkyy niin selvästi!

En muista oonko nähnyt tälläisiä jossain, oletettavasti. Vois olla vaikka Eilen tein blogista! Siellä on muutenkin kaikkea ihanaa kopioimisen arvoista.









torstai 23. tammikuuta 2014

Toisella kierroksella

Olin tänään auttamassa 75v. sukulaistätiä pakastimen sulatuksessa, ja muutenkin vähän inventoitiin pakastimen sisältöä. Sain sieltä vaatimattomasti 3 muovikassillista ruokaa kanoille ja koirille! Taas oli hyvä muistutus, että itsekkin pitäisi pakastin sulattaa ja vähän katsoa mitä kaikkea siellä on. 

Meillä on kolme pakastinta, joista yhden saisi jo varmaan laittaa pois päältä kun vaan yhdistäisi ruuat kahteen pakastimeen.

Kanojen kannalta mukavinta oli, että tädillä on ollut alkuviikolla juhlat, joista oli jäänyt monenlaista ruokaa. Esim. täytekakkua, leipäjuusto ja munavoita! Nam.







Kirpparilla myymisen huono puoli on se, että siellä joutuu käydä monta kertaa viikossa siivoamassa pöytää ja viemässä lisää tavaroita. Tänään matkaan tarttui tälläistä:



Olen pyrkinyt mielumminkin vähäntämään kuin lisäämään tavaramäärää, mutta kun...Paavo hajotti sen lasikulhon alkuviikolla, isoja kahvimukeja tarvitaan aina, ja pannunalusta oli söpö. Tosin kotona vasta aloin tarkemmin katsoa sitä, ja en tiedä kestääkö muovitarrat kaakelin pinnalla ollenkaan kuumaa. Mitä tehdään pannunalustalla joka ei kestä kuumaa?! No onneksi se maksoi vain 0,50€, joten kauhean korkealta ei tipu.  Ja onhan mulla siellä kirpparilla se pöytä, ainahan voi laittaa vahingon kiertämään...

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Sikamainen juttu!

Sellaista on nyt vähän ilmassa, että farmarin lauma laajenisi ensi kesänä kesäpossuilla. Olen saanut isännän suostumaan sikojen ottamiseen, joten periaatteessa puolet hommasta on jo hoidettu! 


Lisää kuvateksti
Meillä on ollut töissä vuosikaudet kesällä lampaita. Viimevuonna hommasin sinne vaihtelun vuoksi sikoja, ja ne olivat kyllä aivan ylivertoja. 

Siitä syttyikin ajatus, että näitähän voisi ottaa myös kotiin. Mulla on ollut vuosikausia ajatuksena ottaa lampaita, mutta ongelmana on niille sopivan laitumen puute. Tai saisin sellaisen, mutta mielummin haluaisin pitää eläimet kotona, eikä jossain kilometrien päässä. Lisäksi siat kasvavat aika nopeasti, syö ihan mitä vaan ja suurena syynä myös se, että mies ei pidä lampaanlihasta.

Enää sitten tarvittaisiin se aita, ja varsinkin innokas aidantekijä... 


Kuvan possu on kuvattu Ylistaron Mäki-Pohdossa, jossa on 4H-yhdistyksen kotieläinpiha. Tosi kiva paikka, kannattaa käydä! Tässä kuvassa näkyy hyvin millaiseen kuntoon siat saavat aitauksen. Mitä pienempi tarha, sen jyrätympi se on.

Ensimmäistä kertaa mua kaduttaa jättikokoiset kukkapenkit joita pihassa on aika monta. 

Nimittäin ilman niitä aitauksesta saisi vieläkin suuremman, mutta en millään kyllä ala penkkejä purkamaan. Tein viimekesänä taas ihan liian isoja siirto-operaatioita, ja olisi kiva nähdä niitä kasveja joskus jossain muuallakin kuin juuret ylöspäin kottikärryssä.

Ja ihan niin hullu en ole, että jättäisin ne sikojen armoille, mitään kun ei niistä sitten jää jäljelle. 

Kasvihuone pitää siirtää, mutta se olis pitänyt siirtää jokatapauksessa. 
Hiukan huonosti tomaatit kypsyy kun ne on loppukesällä täysin varjossa....  

Ehkä meille tulee erikoisen jännittävä aitamalli, joka kiertelee ja kaartelee pitkin pihaa väistellen kaikkea sitä mitä ei haluta siirtää.

Aidan teossa on vain yksi aika iso ongelma. Meidän tontin pohja on kivi-kiven vieressä, ja sen vieressä kivi. Viimekesänä koin todella epätoivoisia hetkiä koittaessani keksiä paikkoja niille kiville jotka nousivat maasta kun viemäreitä kaivettiin. Nehän olisi siis viety pois ihan ilmaiseksi, mutta kun tykkää kivistä ei tajua, että joskus niistäkin voi tulla ongelma. Vuokrattiin sitten pieni kaivinkone, jolla raahattiin kiviä pitkin pihaa. Etupihalla vieläkin on kasa odottamassa jotain huikeaa ideaa...



 Kivikasa käytännössä keskellä kukkapenkkiä. Huomatkaa Rouva kaivinkoneen puikoissa...:)


Ihan hyvä, jos kuvaa katsoessa ensimmäinen ajatus on on, että onko tää meiltä! Hienosti sitä talvenaikana unohtaa miltä kesällä näyttää!



Meillä on jäänyt vanha kaneilla ollut kesätarha, josta pienellä tuunauksella saa tehtyä siolle sopivan katoksen. Kierrätys kunniaan! Oman filosofiani sekä ihan kylmästi rahankin takia ollaan koitettu keksiä olemassa olevalle materiaalille uusia käyttötapoja. Eihän niistä ihan niin kauhean hienoja aina tule kuin aivan uudesta, mutta onko sillä jotain väliä?! 

Töissä on tehty eläinten koppien kattoja vanhojen leikkivälineiden kattoja hyödyntäen, ja ne on kyllä todella hienoja. Vähän sellaisia itämaishenkisiä. Meillä ehkä tulee enemmän sellaista kaatopaikkahenkeä!

Nyt pitäisi hakea se sikatilatunnus, käydä muutamassa kaupassa kysymässä hävikkiruokia ja mahdollisia perunoita joltain viljelijältä, kysellä vähän possuja ja sitten vain jäädä odottamaan kevättä. 

Muutama kuvia työpossuista Lapuan Jokilaakson matkailupuutarhasta. Hassu-Tassu ja Kumma-Nassu "kesätöissä" kesällä 2013. Vaikka niistä oli kuvia kasapäin, niin julkaisukelpoisia kuitenkin aika vähän. Harmi. Ja harmi ettei siitä saanut kuvia kuinka ne jahtasivat harakkoja, kantoivat keppejä pitkin tarhaa ja röhkivät kaikilla mahdollisilla äänillä.









 Ja mä olen niin surullinen, että mun on pakko laittaa taustaväriksi valkoinen, koska en yksinkertaisesti näe lukea vaaleaa tekstiä tummalta taustalta! Alkaa tuntua siltä, että silmälasien uusiminen alkaa olla melkopian käsillä...

Ja pakko vielä kirjoittaa, että tätä tehdessä poltin kattilallisen papuja. Että seuraavaksi kaavin siitä kanoille mitä pelastettavissa on, ja loput vissiin nakataan kompostiin. Ihana palaneen käry kämpässä, kun ei voi tuulettaakkaan kun on taas niin kylmä...taas niiiin kätevä emäntä vauhdissa..

tiistai 21. tammikuuta 2014

Aarteita omista kaapeista!


Olen vissiin kolme vuotta sitten ollut kansalaisopiston huovutuskurssilla. Se oli todella mukavaa, mutta valitettavasti aika ei riitä ihan kaikkeen. Nyt päätin laittaa villoja kirpparille myyntiin, ja sieltä villojen joukosta löytyi kaksi tälläistä istuinalustaa! 
En tiedä miksi ne ei ollut päätynyt käyttöön, vaan sinne laatikon pohjalle. Toisessa ei ollut koiria, mutta se oli samanvärinen muuten kuin tämä.

Ja näiden lisäksi sieltä löytyi kaksi pannunalustaa, laukku josta puuttuu sangat ja sokerina pohjalla kaksi mielestäni ihan hauskaa koira-aiheista pannunalustaa joita ei oltu huovutettu kuin neulalla alkuun.

Kyllä kannattaa joskus todellakin tehdä löytöretkiä omiin varastoihin!

Koska autossa ei toimi penkinlämmittimet näiden löytyminen lämmitti mielen lisäksi erityisen mukavasti myös takapuolta!

***Nyt muuten kun katoin tarkemmin tuota kuvaa niin noi ala- ja yläosan koirat on tosi hienoja! Tuleeko muille mieleen tästä revontulet?! Tollasia vois vaikka maalata Ai niin, senkin mä lopetin kun ei siihenkään tuntunut olevan aikaa! 

Munia ja kaaosta

Ei niin maailman paras aamu. Todellakaan! Mulla oli ajatuksena, että nyt otan mukavia kuvia ja selostan ihan kauheasti kanojen ruuasta ja siitä mitä yleensä syötän niille. Arvatkaa mitä tossa kuvassa on, se EI ole oksennusta.


Siinä on se kanojen ruokaa lattialla, ja lasikulho paloina siellä seassa. Ystäväni Paavo nimittäin veti kulhon tiskipöydältä lattialle silläaikaa kun hain kameraa toisesta huoneesta. Paavo on ollut viimepäivinä taas niin rasittava, että jos haluaa itsestään parhaita puolia esiin kannattaa tulla elämään sen kanssa...:P

Meillä on ollut koirilla kennelyskää, ja niitä ei saisi kauheasti rasittaa. Muut selvisi siitä pienellä köhisemisellä, ja luulin että tauti on jo selätetty, mutta Paavo alkoi viikonloppuna yskiä oikein kunnolla. No arvatkaa kerääkö tuo paviaani virtaa kun sitä ei voi juoksuttaa, eikä viedä metsälle eikä oikein mitään muutakaan. 

Silloin se keksii ihan kaikkea mahdollista muuta tekemistä, joista yksi suosikeista on viimeaikoina ollut ruuan varastaminen. Se on oppinut avaamaan tiskikoneen luukun, jonka päältä hyppimällä saa vedettyä tasoilta kaikenlaista tavaraa, ja myös sitä ruokaa. Paavo syö ihan kivuttomasti banaanit, mandariinit, leivät ja mitä nyt sattuukin olla jäänyt pöydälle. Se vetelee alas myös kaikenlaisia astioita "tarkastaakseen" onko niissä ruokaa. Tarviiko sanoa paljonko mun hermoja raastaa?!

Tuota ruokaa joka siis sisälsi jauhelihaa, leivänpaloja, keitettyä punajuurta ja jauhelihakastikkeen jämiä ei sitten voinutkaan antaa kanoille, koska se sisälsi melko runsaasti myös lasinsiruja.

Huokaus. Miettikää ihan oikeesti haluatteko koiria jos teillä ei vielä ole sellaisia. Miettikää ihan oikeasti kaksi kertaa ennenkuin haluatte kettuterriereitä.



Ja sitten sulava siirtyminen munien ihmeelliseen maailmaan. En ole koskaan edes koittanut kuvata munia! Uskomatonta, ettei se ole edes tullut mieleen. Munathan on melkoisen kiehtovia! Kaveri ehdotti, että blogissa voisi esitellä "päivän munan". Tuskin ihan joka päivä viitsii, mutta tänään munat olivat tälläisiä.

Pari munaa piti pestä, koska olivat vähän likaisia. Yleensähän munia ei kannattaisi pestä kauhean paljon etukäteen, munankuori on aika huokoista ja siinä on pinnassa "suojakalvo" joka suojaa munaa. Ja se lähtee pesemällä pois. Munat siis eivät pysy hyvinä niin kauaa kuin muuten. 

Meillä tämä ei kylläkään ole kauhean suuri ongelma, kun mies on keksinyt että voi joka ilta paistaa munakkaan, ja itse syön munia aamupalaksi. Viimeaikoina on ollut jopa pulaa munista jos on meinannut leipoa jotain!




Tuo lasikippo on "varastettu" kaatopaikalta! Sieltähän ei saisi enää nykyisin ottaa yhtään mitään, mutta raaskiiko oikeasti jättää tälläistä kaunokaista?! Ei raaski, tunnustan.




Munat painoivat 64g, 66g, 51g, 64g ja 49g. Yhtä en ehtinyt punnita, koska keitin ja söin sen aamupalaksi ennenkuin punnitseminen tuli mieleen!

Kanojen pitäisi pikkuhiljaa jo alkaa vaihtamaan sulkia, silloin kun on sulkasato niin ne eivät muni. Kuitenkin tänäänkin aamulla oli pesässä 6 sievää munaa, yksi joka kanalta. Nämä mun Ilmajokilaiset munivat noin 4-6 munaa päivässä.

Sulkasadon aikaan on pakko hakea munia muualta. Meidän lähellä on iso luomu-kanala, josta saa ostaa kakkoslaatuisia munia melko edullisesti. Munat on kauppaan liian isoja tai pieniä. Entisessä työpaikassani toimin iloisena munakuskina, hain kaikille munia tuolta kanalasta samalla kun hain niitä itselleni, joskus oli autossa 18 laatikollista munia. Laatikossa on 32 munaa!
Olen ostanut kanalasta myös ruokaa omille kanoille sillointällöin.

Oikeastaan olotila on normalisoitunut raivosta ihan tavalliseksi. Ulkona sataa lunta. LUNTA!!! Ihanaa!!! Olen pikapuolin lähdössä kirpparille viemään tavaroita, ja kaverin luo kahville. Puutarhurin töissä kesän lisäksi talvi on melko mukavaa aikaa, kun on pidempi loma. :)

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kanala

Kanat on tosi kivoja lemmikkejä, suosittelen niitä lämpimästi melkein kaikille ihmisille. Kanoissa on se hyvä puoli, että jos niihin kyllästyy, ne voi syödä. 




Kanalaksi käy melkein mikä tahansa rakennus, jossa saa lämmön pysymään plussan puolella. Ihmisillä on ihastuttavia kanaloita esimerkiksi leikkimökeissä, aitoissa, varastoissa, vanhoissa merikonteissa ja työmaaparakeissa ja ihan missä hyvänsä. 

Sanotaan että kanalasta ei kannata tehdä liian pientä- siitä ei myöskään kannata tehdä aivan liian suurta. Periaatteessahan tila ei eläimiä haittaa, päinvastoin, mutta jos on ostosähkön varassa (kuten me!) on kannattavampaa tehdä sisätiloista melko pienet.

Eläinsuojelulain määrittelemä tilavaatimus per eläin on niin naurettavan pieni, että toivon ettei kukaan pidä lemmikkikanoja sellaisissa olosuhteissa. Tai toivoisin, ettei muitakaan kanoja pidettäisi... 9 kanaa neliölle, se on niin paljon, ettei kanoille oikeasti ole tilaa juuri muuhun kuin kököttää paikallaan.


Oma kanalani on myöskin pieni, mutta tätä tilavaatimusta ajatellen kanoilla on suorastaan ruhtinaalliset olosuhteet.





Munintapesä on tehty vanhasta keittiönkaapista. Se on olllut käytössä kätevä, etuseinän saa auki.Yksi munintapesä riittää ihan hyvin kuudelle kanalle, varsinkin kun se on niin iso että niitä mahtuu pesään pari yhtä aikaa. 

Tarkoitus on kuitenkin ollut laittaa muutama pienempi pesä tuohon alle, että kanoilla olisi varaa valita. Orsia olen lisännyt kuvan ottamisen jälkeen kaksi. Kuvassa ei näy, mutta vasemmalla on ramppi mistä pääsee orsille. Maatiaiset ovat aika hyviä lentämään, mutta mieluiten ne tulevat sievästi alas ramppai eivätkä räpiköi ympäriinsä.

Kesäaikaan kanoilla on kokoajan pääsy ulkotarhaan. Talvella luukku on kiinni. Säiden salliessa ne pääsevät kanalan ovesta ulkoilemaan varaston puolelle, siellä kun ei ole nykyisin mitään järkevää. Ennen oli kaneja ja niiden karsina.

Mustassa laatikossa on hiekka-tuhkasekoitusta kylpemiseen. 

Olen ostanut kanoille juoma-automaatteja, mutta talviaikaan paras on ollut ihan vaan juomakuppi. Tai nyt siellä on vanha kattila. Vesi pitää kuitenkin vaihtaa päivittäin. Ja kupin saa hyvin tuupattua tuohon lämmittimen alle.

Ruokaa varten on pieni linnun ruokinta-automaatti (Suoraan Tokmannin linnunruokaosastolta...) ja suurimmaksi osaksi heittelen jyvät maahan että kanat saavat kaivella ne sieltä.





Kanojen ulkotarha ei ole ollut kauhean suosittu kuvauskohde, koska en löytänyt kuin muutaman kuvan jossa se jotenkin näkyy! Kattona on muovipleksiä, seinät verkkoa. Verkko on kanaverkkoa, mutta tarkoitus on ensikesäksi laittaa siihen jotain vahvempaa verkkoa lisäksi. Olen alkanut pelkäämään, että joku koira menee vielä verkosta läpi. 

Parasta tietysti olisi jos kanat voisivat olla kokoajan vapaana, mutta meillä tie on niin lähellä ettei kanoja uskalla jättää vahtimatta pihaan.


Kaverin koiranpentu tekee tuttavuutta kanoihin.

Yllättävää kyllä, tarhassa olevat kanat eivät juurikaan kiinnosta koiria. Koitin kerran tyhmyyksissäni päästää koiria pihalle kun kanat olivat vapaana...onneksi kanoille ei käynyt kuinkaan, nimittäin koirat alkoivat hulluna jahdata niitä! Olisi ehkä pitänyt pikkuisen ensin opettaa toisella tavalla...

Kehun taas Munanettiä, mutta sieltä oikeasti löytyy todella hyviä ohjeita kanalan rakentamiseen. Myös sellaisten sievien kanaloiden...meillä ei ole kauheasti panostettu kanalan ulkonäköön, olen pitänyt toimivuutta tärkeämpänä asiana. Ja jos tottapuhutaan, en edes jaksaisi alkaa asentamaan kanalaan mitään ihania sisustuselementtejä! Kun en meinaa saada edes verhoja kämppään sisälle, niin ei kannata kuvitella itsestään liikoja!













Äiti, isä ja mummokoirat -koirien inhimillistämisestä

Tapio Eerolan kirjoitus Koiramme-lehdessä 1-2/2014 koirien inhimillistämisestä oli aika ajatuksia herättävä. Joissain kohdissa kirjoitusta nyökyttelin tyytyväisenä, toisissa taas mietin että onko tässä mitään järkeä.

Meillä koirat ovat koiria, ihmiset ihmisiä, kanat kanoja ja koiria lukuunottamatta pyrin siihen, että kotona olevia lemmikkieläimiä voisi myös hyödyntää ihmisravintona. (Käärmepihvejä tarjolla, kuka haluaa tulla syömään?!)


En millään voi käsittää miksi nykyisin tunnut olevan kauhea peto, jos suoraan sanot, että minulla ei ole mitään tarvetta keinotekoisesti pidentää koirien elinikää rankoilla lääkityksillä. Jos ihan totta puhutaan, niin mielestäni jossain jo menty aikalailla pahasti vikaan jos aletaan miettiä koirien syöpähoitoja, aivoleikkauksia ja tekoniveliä. Puhumattakaan niistä jenkkien "koira halvaantui takapäästä, ei se mitään, hankitaan sille pyörätuoli"-jutuista. 


Jos vinttikoira ei pysty juoksemaan kunnolla, sen elämä ei ole elämisen arvoista, ja silloin minulla ei ole mitään ongelmaa lopettaa sitä. Laittaa monttuun. Päästää sateenkaarisillalle. Ihan sama mitä sanaa käytetään. 

Ja mulla ei ole mitään tarvetta odottaa, että "elämänilo katoaa silmistä" tai vielä pahempi ettei koira enää pääse makuulta ylös. Lopetus mielummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Miksi niin vähän puhutaan siitä, etteivät kuolleet eläimet kärsi?! Parempi siis lopettaa vähän aikaisemmin.

Lopetuksesta sen verran, että toivon että kun nämä mummokoirat tulevat siihen pisteeseen että katsomme että ne pitää päästää tuskistaan se voidaan tehdä kotona. Aaaarrrggg, mummokoira oli sana mitä ei saisi käyttää! Koiravanhus, vanha koira, ikäloppu piski? 




Koiran inhimillistämisen huippu! Koiralla on kaulassa helmet! Ja surullista mutta totta, tämä kuva on otettu omassa kodissani. Olen sen itse ottanut. Ja se oli mielestäni hyvä idea. Häpeän itseäni. 


Minulla ei ole mitään tarvetta saada koiraa eläinlääkäriin kuolemaan, ne pelkäävät siellä ja haluan että ne voivat lähteä ilman pelkoa. Mutta sanoppa yleisellä paikalla, että olet ajatellut mieluiten itse ampua koirasi, niin olet rinnastettavissa hirviöön.


Koirien vaatteista on varmaan meikäläisen vähän kornia edes puhua, kun jokatoisessa kuvassa koiralla on päällä tanttua jos toista. Tyydyn toteamaan, että koirien turha pukeminen on turhaa, järkevä pukeminen ei. Jos en näitä lähes karvattomia pitkäkoipia pukisi +5- -30C niin ne joutuisivat olla sisällä. Mutta jos koiralla on kunnon karva, niin se ei vaatteita tarvitse. Sinä päivänä kun me alamme vaatettaa Alli, Reniä, Ekkua ja Paavoa samalla tavalla kuin vinttareita, niin saa tulla sanomaan! 


Me käytämme koiria tarvittaessa hierojalla, eläinlääkärillä ja ihan missä muualla keksimmekään, jos se vaikuttaa koiran terveyteen ja suorituskykyyn. Erityisesti metsästyskoirilla se on varsin tärkeää! Kettujahdissa ei ole kauheasti iloa koirasta, jolla on niin paha korvatulehdus ettei se pysty keskittymään ja on kipeä. Jos eläinten lääkitseminen on inhimillistämistä, pidän sitä ainakin inhimillistämisen hyvänä suuntauksena. 



Toisaalta myös tuntemani ja käyttämäni koirahierojat, ongelmakoirakouluttaja, eläinfysioterapeutit, koirantakintekijät ja eläinlääkärit ovat myös suomalaisia pienyrittäjiä, jotka maksavat veronsa Suomeen. Jos annan rahani heille, he myös työllistävät niillä itsensä. Se on asian toinen puoli.






Entäs sitten nimitykset Isä ja Äiti. Olen kutsunut itseäni koirille aina äidiksi. Jotenkin olisi kornia puhua Omistajasta. "Tule tänne Omistajan luo..." Me emme luule, että koirat ovat meidän lapsiamme. Niillä ei ole samoja oikeuksia kuin lapsilla olisi. Niiltä ei oikeastaan kysytä yhtään mitään, ne tekevät mitä me haluamme (paitsi Paavo...köh köh...) noin kärjistetysti. Pidän koirista koirina, en lapsina. Ja meidän koirille huudetaan ei. Niille voidaan huutaa myös jotain muutakin... Ne eivät nuku sängyssä, herrajumala osa niistä nukkuu ulkona! 

Tapio Eerolan mielestä koiralla ei saisi olla ihmisen nimeä, koska se inhimillistää koiraa. Harmi, ettei Senni yhtään näyttänyt Keijulta vaikka sitä nimeä sille ensin suunnittelin. Mä en oikein tiedä mitä nimiä perinteisesti vinttikoirilla pitäisi käyttää, Nopsa, Vauhti, Tikku, Nuppineula? 

Allin oikea nimi on Piri, perinteinen pystykorvan nimi. En vaan voi sille mitään, että piri kuulostaa mielessäni ihan joltain muulta kuin koiralta... 

Mistä muusta tämä blogi on syntynyt kuin siitä, että haluan kirjoittaa omista eläimistämme, omasta elämästäni. Ja minulle nämä eläimet ovat hyvin tärkeitä, tärkeämpiä kuin suurinosa ihmisistä. 


Näihin tunnelmiin, Äiskä taitaa siirtyä mummokoirien kanssa makaamaan sohvalle. Iskä on lähtenyt Allin kanssa jahtiin. Sitä toista Perinteistä Suomalaista rotukoiraa ei viitsitty ottaa mukaan, ettei sen tule KYLMÄ! Mitä turhanpäiväistä inhimillistämistä -24C pakkasella!