keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Onni on pieniä murusia

Mä olen nyt törmännyt tähän Voi Hyvin lehden mainokseen useammassa lehdessä, ja kertakaikkiaan se on niin ihanasti kirjoitettu että leikkasin tekstin ja laitoin sen jääkaapin oveen. Se on mainos, siis vaan mainos, mutta mielestäni siinä on kiteytetty jotain todella olennaista.
Se kuuluu näin:



Seuraavalla kerralla, kun mietit oletko onnellinen...lopeta!

Soita sensijaan ystävälle, johon et ole ollut pitkään aikaan yhteydessä. 
Käy paikassa jossa olet aina halunnut käydä. Hymyile vastaantulijoille. 
Halaa puolituttua. 
Elvytä nuoruuden harrastus, joka jostain syystä jäi. 
Aloita uusi, jota olet aina halunnut kokeilla. Kävele töihin sitä kivempaa reittiä. 
Keksi uusi jälkiruoka. Seisahdu ja nauti auringosta. 
Testaa uutta reseptiä. Kuuntele musiikkia joka saa sinut laulamaan mukana. 
Tanssi lasten kanssa. Naura vaikkei naurata. Kävele paljain jaloin nurmella. 
Mielikuvaharjoittele kellumista. Ota päiväunet. Kata juhla-astiasto arkeen. 
Telttaile olohuoneessa. Vietä joulu keskikesällä. Yllätä ystäväsi lahjalla. 
Silitä kissaa. Kättele koiraa. Matki kuikkaa. Rakenna siilille talvipesä. Leivo. 
Istuta puu. Tee hyvä työ tuntemattomalle. Keksi unelma. Keksi suurempi. 
Toteuta se. 

Onnellisuus ei odota tuolla jossain. Se ei ole päämäärä eikä pysyvä olotila. 
Se ei ole paksu pankkitili eikä tiukka sixpack. Onnellisuus asuu arjessa, pienissä teoissa ja ohikiitävissä hetkissä. 
Onnellisuus on tässä ja nyt. Jos päätät niin.




Niimpä. Mun mielestä tässä on kaikki.

Onni on pieniä muruja arjen pullalautasella. Se on tänään ollut sitä, että tein mielestäni todella kauniin ja koskettavan käsityön (jonka esittelen sitten kun olen sen antanut tulevalle omistajalle). 

Pyörätie oli sulanut ja pääsin koirien kanssa pyöräilemään. Senni ja Vilma juoksi pyörän vieressä todella kauniisti. 

Kävin kirjastossa ja löysin monta lainattavaa kirjaa.

Se oli sitä, että paistoin Mikalle ja nuoremmalle ottopojalle vohveleita. 
Istuttiin kaikki sohvalla kylki kyljessä ja kuunneltiin musiikkia.

Se on sitä, että elämässä on enemmän hyvää kuin huonoa- ne ohikiitävät hetket ja pienet välähdykset jolloin ei tapahdu mitään mutta tapahtuu kaikki.






sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Historian siipien havinaa

Meillä on pokkarikamera jota ei ole juurikaan käytetty. Kun on tottunut kuvaamaan järkkärillä niin ärsyttää kun pokkarilla tulee omasta mielestäni niin huonoja kuvia. Kuvaajassahan ei ole mitään vikaa...
Se on ollut kodinhoitohuoneen pöydällä pitkään ilman että siihen olisi koskettu muuten kuin silloin kun sieltä on pyyhitty pölyjä- eli tosi harvoin!

Eilen alettiin miettiä että mitä kuvia siinä edes on, kun ei kumpikaan muistettu että oltaisi kameraa edes tyhjätty koskaan.

Mikä ihana tilanne kun katsottiin kuvia, tapahtumia jotka oli jo melkein (jos ei kokonaan) unohtanut!

Senni ei meinaa päästä sohvalle...

Ekku, iso rohjoosi on näin pieni...


Sitten on varmaan ollu mun synttärit, koska on kevät, ja meillä on noin siistiä. 
Enkä muistanut että olisin koskaan käyttänyt tätä paitaa koska se ei sopinut mulle, mutta TODISTETTAVASTI olen!




"Ota musta kun mulla on tää pentu sylissä"


Sitten me ollaan oltu kameran kanssa hirvijahdissa näemmä. 
Ja vissiin vierekkäisissä passeissa kun on kuvattu toisiamme! 



Hirvi on tullu eri kerralla, olisko peräti eri vuonna?!


Nyt en aivan tarkalleen muista miksi olen kuvannut tätä ojaa, siitä oli 4 kuvaa. 
Vaihtoehtoja: oon ollu siinä passissa ja on ollu tylsää. 
Tai hirveä olis pitänyt lähteä vetämään sitä pitkin, tai sitten joku kolmas vaihtoehto...


Kamera oli käyny Jänedan puutarhamessuilla (josta tottakai pääasiassa kuvattu kasveja). Tässä kuva Tallinnasta hotellin ikkunan kautta.


Sitten se oli käynyt Tampereella Heinäpuistossa! On muuten yks mun lempipuistoja, käykää Tampereella Heinätorilla kun kuljette ohi. Todella ihastuttavaa heinien käyttöä.


Sitten ollaan oltu maalaamassa Mikan veljen taloa...


...Ja ollaan yhden kaverin 50v. juhlissa...näistä juhlista olisi ollut paljon hyvin kyseenalaista materiaalia. Miksi ihmisiä pitää kuvata silloin kun ne on kännissä mutta ei muuten?! 
(Ja yleensä kuvaajakin on, ja kuvanlaatu sitämukaa...)


Mun ekat kanat, nämä oli Jussilan kantaa ja ne on varmaan just haettu. 


Tälläistä on varmaan arkeologien työ. Pitäisköhän harkita alan vaihtoa!

Latasin nyt kameran akun, ehkä sitä voisi taas käyttää, ja senjälkeen unohtaa kolmeksi neljäksi vuodeksi, 
ja kokea taas uudelleen iloisia yllätyksiä!

torstai 19. helmikuuta 2015

Minimunat ja talviulkoilua

Tänään on ollut +4C lämmintä ja aurinko on paistanut niin että lumi on sulanut vauhdilla.
Ensiviikolla on kersojen hiihtoloma, tosin tätä menoa ei kyllä kukaan enää kauaa hiihdä! 
Luvattiin viedä nuorempi Ottopoika laskettelemaan jos vielä laskettelukelejä on, saapa nähdä. 
Olishan se ittellekkin kiva käydä kokeilemassa, viime kerrasta onkin aikaa sellaiset 15 vuotta! Onkohan mulla millainen tapaturmavakuutus?!

Kanojen mielestä tälläiset kelit saisi kyllä jatkua mielellään siihen toukokuun alkuun jolloin sitten voisi alkaa ihan tosissaan ruoho kasvamaan. Nyt kun ulkotarhasta on lumi sulanut ne tykkää tulla sinne eikä ulkoilla vaan varastossa.

Täällä vartioin MINÄ!



Hah, kanallakin on suussa koirankarva! 
Niitä on sitten pikkuusen joka paikassa meillä, ja sitä jatkuu varmaan seuraavat 2kk ainakin!



Lepotauko


Isä ja poika. Ovat kyllä kuin kaksi marjaa!


Rohkeimmat kävivät vähän ulkona tarhastakin. Kanat ei kauhean mielellään kävele lumessa, joten ne ei reilua metriä kauemmas tarhan ovesta lähteneet.



Ja minä. Voi jestas. Luovuttanut hetero.

Olen ollut kipeänä tosiaan maanantaista asti, itkenyt taas tänään ihan kiitettävästi, 
hiukset on hieman pipon ja sängyn muovaamat ja jos ne ei kohta ala kasvaa niin tuskin mikään voi estää mua taas leikkaamasta niitä lyhyeksi. 
Kerran ne on nyt värjätty "lähes omanväriseksi", 
ja mulla on sellainen olo että olen muukalaisena peilikuvassa. 
Kuvan otti rakas aviomieheni, ihan oma-aloitteisesti, 
 ja hän saa minusta aina kauneimmat puolet esiin...:P


Pikkukanat on alkaneet munia! Ihania nämä minimunat. 
Vertailun vuoksi kuvissa on yksi normikokoinen muna ja sitten "harjoitusmunat". 
Joskus näissä pikkumunissa ei edes ole keltuaisia, mutta yhden kun hajotin niin siinä ainakin oli.





Käsittämätöntä että huomenna on taas perjantai! Tietysti kun on melkein koko viikon viettänyt vaakatasossa niin ei oikein huomaa ajan kulua. Mulla alkaa työt parin viikon päästä, nyt pitäisi hermona tehdä kaikki lomalla-piti-tehdä asiat. 
Oikeestaan ei edes huvita, ollut aika raskas talvi tuon kaverin sairastumisen ja kuoleman kanssa. Tänään käytiin siirtämässä ruumis sairaalalta kirkolle talvihautaan (olisko se sitten kylmiö vai millä nimellä sitä muualla kutsutaan?!) odottamaan hautajaisia.

Kaverin mies halusi että ruumisauto kiertää reitin niin, että ajettiin heidän talonsa ohi. 
Oli aika vaikuttava hetki kun auto pysähtyi siihen heidän talonsa kohdalle ja hevoset nostivat heti päät ylös tarhassa ja toinen lähti ravaten aitauksen toisesta päästä lähemmäs tien reunaa. 
Tuntui, että nekin tulivat hyvästelemään.

Kävin eilen illalla leikkaamassa molemmilta hevosilta pienet tupsut harjaa sinne arkkuun mukaan. Hevostytön pitää lähteä hevosentuoksun saattelemana. 
Kaverin mies laittoi arkkuun vielä villasukat ettei varpaita palella. 
Voitte arvata paljonko taas piti itkeä...

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ronja 14v.



Huikeaa! Ronjalla oli eilen 14v. synttärit. Valitettavasti emme juhlineet ollenkaan, koska makasin ihan koko päivän sängyssä kovassa kuumeessa, mutta lupasin sille että heti kun olen siinä kunnossa että uskallan lähteä kauppaan teen sille ison maksalaatikkokakun jonka se saa syödä pääasiassa ihan yksin.

Olin alkuvuodesta varma ettei Ronja tule näkemään tätä päivää, se oli jotenkin niin huonon oloinen silloin. Nyt se on yht´äkkiä piristynyt ihan kauheasti, muutamia päiviä sitten se leikki innoissaan kettulelulla Sennin kanssa. Tosin nämä leikit on vähän sellaisia ettei oikein tiedä pitäisikö niistä olla tyytyväinen vai ei, kun Ronja on aina ollut kova haukkumaan leikkiessään. Nykyisin sen ääni on sellainen rauska kähinä, jota kuunnellessa meinaa tärykalvot väkisin revetä irti...

Muutenkaan en kauheasti tykkää että koirat haukkuu sisällä, tai muuten ryskää, mutta voiko tuollaista vanhaa muoria kieltää?! Ei voi, ja Ronja sen tietää ihan hyvin. Se ei nimittäin enää tottele yhtään mitään...
Se saa juosta iltapissalenkiltä kotiin, ja pihassa sitten pyydystän sen kiinni ja talutan remmissä sisälle, koska se ei kertakaikkiaan tule vaikka millä nimellä sitä huutaisi.

Paljon Onnea rakas Ronja-Ponja, Rompula-Pompula, Ronksun-Ponksu. Ensimmäinen oma koirani. Koitan joka ilta muistaa sanoa sille, että se on maailman ihanin mummokoira ja silittää sen nukkatukkaa. Siksi onkin piristynyt varmaan ja alkoi uskoa että vielä se kesä tulee!


lauantai 14. helmikuuta 2015

Hyvää ystävänpäivää!

Mä haluaisin nyt kirjoittaa jotain kevyttä ystävänpäivähömppää. Vaaleanpunaista hattaraa. 
Mä en vaan kertakaikkiaan pysty. 

Tästä ei pitäisi tulla mikään mun surublogi, mutta nyt juuri tuntuu, että mun elämästä on lohjennut niin iso pala etten osannut edes kuvitella. Koskeehan tämä meidän eläimiäkin sillä, että niiden luottohoitajaa ei enää ole!




Mehän oltiin ensin vain työkavereita, sitten meistä tuli kohtalon oikusta asuinkumppaneita 
jonka seurauksena meistä tuli ystäviä. 
Sen seurauksena meistä tuli "lähes sukulaisia", veljesten emäntiä, kuten täällä meilläpäin sanotaan.

Aikuisena ystävystyminen on aika vaikeaa, meidän vaan heitettiin yhteen kävelemään koirien kanssa. Sitä surua silloin hoidettiin niin. 

Pimeässä metsätiellä me kertasimme siihen astiset elämämme, ilomme, surumme ja kaikki huonot kokemuksemme. Se on helpompaa pimeässä kuin valossa.



Silloinkin minun piti olla se vahva, se joka sanoi että kyllä sä tästä selviät ja katsotaan rauhassa mitä elämällä on vielä annettavaa.

Nyt pitäisi taas olla. Pitäisi jaksaa itseni lisäksi kannatella poikaasi, tuota ihanaa pellavapäätä. 
Lasta joka on antanut myös minun elämääni niin paljon. Onneksi meitä on tässä paljon kannattelemassa, ei tätä voisi yksin jaksaa. 

Kävin eilen itkemässä Mumman luona ja kanssa sinua. Muistelimme, nauroimme ja itkimme. 
Tulit kuin pyörremyrsky, ja lähdit ihan yhtä äkkiä. 

Tänään illalla meillä on ystävänpäiväruoka. Näin halusivat perheemme miehet, 
ne tietävät mikä surussa on tärkeintä- ruoka! 



Tein viimeisenä iltana vielä ystävänpäiväkortin kun kuulin että lähtösi alkaa olla lähellä. 
Ajattelin lähteä viemään sitä, mutta jokin minussa sanoi ettet sinä sitä halunnut. 
Minua itkemään siihen sänkysi viereen. Annoin sen miehellesi jos hän veisi sen. 
Siinä luki KIITOS.


keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kirje naapurin isännältä



Sain naapurin lähes 70v. isännältä kirjeen. Voi koska viimeksi olen saanut kirjeen, en edes muista! Tämä oli todella ihana ja arvokas yllätys!

Kirjettä arvostaa vielä enemmän kun tietää kuinka hankalaa sen kirjoittaminen on ollut. Silloin kun sanat ovat hukassa ja niitä joutuu pusertamaan aivojen sopukoista väkisin niin kirjoittaminen on työlästä mutta myös parasta sairaudenhoitoa.

Naapurit ovat blogini hiljaisia lukijoita, Ottopoika on jakanut kyllä innoissaan osoitetta jos sen kuvia on ollut näkyvissä.

Sain luvan julkaista kirjeen/runon, ja se kuuluu näin:

Maria 
On naapuri
Mutta on kirjoittava ja hauskasti
Ja hällä on koiria
Kirjoitettuja kehuja ja haukkujakin -tykättyjä.
Matot oli seitsemän vuotta ollu kaapissa säilössä

Minä kun haen postia näen hänen kasvimaan
Se on muuttunu aina joskus
Oonhan minäkin vetäny raktorilla ja joskus kaivinkoneellakin jonkun kiven johonkin paikkaan.

Ja se housujen tekokin oli niin hyvin selitetty
minäkin jo osaasin melkeen

Hän käy melkeen joka päivä koiraan kanssa lenkillä

Kasveja on monen montaa sorttia
Minä olen niin huano etten osaa sanua mitä siellä on
Palio siellä on

Sikojakin oli kaksi
Meiltä nekin näkyy
Olen niitäkin katsellu mutta onneks ei tartte ruokkia

Metsästäjä liikkuu
Mä en tiärä missä se liikkuu mutta auto tulee ja menee
Kaipa saalistakin ruokapöytään joskus tulee
Ja ku meinas unohtua koiria on kahreksan jotta eiköhän siinä ole metsästäjällekkin muutama

E A-L 8.2.2015
**Kappalejako on omani, ja lisäsin pari välimerkkiä luettavuuden helpottamiseksi***

Tähän äärimmäisen surulliseen aikaan tämä kirje toi kyllä valoa. Kiitos todella paljon! Nyt pitäisi sitten keksiä varmaan jotain vastausta, tämähän käy jännittäväksi. Olen ollut kirjeenvaihdossa viimeksi kolmannella luokalla!



tiistai 10. helmikuuta 2015

Hyvästi, kultapieni!


Sinä lähdit viimeyönä tuulen mukaan. Lähdit tähtitarhojen taakse.

Illalla minä vielä kuiskasin hyvää yötä tuuleen kun kävin koirien kanssa myöhään ulkona. 
Ehkä kuulit sen, silloin olit vielä tälläpuolella.

Siellä niitä rakkaita oli paljon rajalla vastassa, hevosia, koiria, ihmisiäkin.

Toivoit pääseväsi kotiin kuolemaan, kuolemalla vaan ei ollut aikaa odottaa. 

Halusit ettei sinua surkutella, mutta onhan tämä niin helvetin väärin!!! 
Poikasi jää ilman äitiä, miehesi ilman puolisoa. 
Ja minä ilman ystävää jolla oli maailman kultaisin sydän.



maanantai 9. helmikuuta 2015

Lankapalloja ja käyntikortteja



Anopilla roikkui edelleen seinällä mun tekemä jouluteksti, joten päätin että pakkohan sinne on viedä jotain muuta siihen tilalle ettei ne vielä juhannuksenakin tunnusta joulua.

Tekaisin sitten kasan lankapalloja ja liimasin ne hernepensaan oksasta taivutetun sydämen päälle. Sydän on pyörinyt täällä monta vuotta eikä sille ole löytynyt mitään paikkaa. Meinasin jo viedä sen kirpparille myytäväksi, mutten keksinyt minkä hinnan olisin sille laittanut joten se jäi edelleen siihen pöydälle.
Onneksi jäi, koska lankapallot liimaantuivat siihen oikein mukavasti kiinni!





Itselle tein keittiöön tollasen hiukan sekavamman lankapallon. 
Siellä alkoi se kanelikranssi näyttää pikkuisen liian jouluiselta. 
Himmelithän ei ole joulukoristeita, eihän?!





Langoissa on sellainen ongelma, että jos haluaa tehdä jotain tietyn väristä asiaa, niin sen värisiä lankoja ei ole. Kertakaikkiaan niitä ei ole kotona, ja olen huomannut että aina niitä ei ole edes kaupassakaan. Koittakaa etsiä vaikka Seitsemää veljestä "oikean" keltaisena. Sitä ei ole!!!

Ja jotenkin tuntuu tyhmältä että lähtisin ostamaan kaupasta lankaa siksi, että saisin leikata siitä pätkiä ja pyöritellä pieniä palloja! Vaikka eikait sekään väärin ole lankaa kohtaan.


Mummakin on sairaalassa. Käytiin eilen sielläkin piipahtamassa, ja koska akuuttiosastolle ei saanutkaan viedä kukkia, ei edes nimipäiväkukkia, niin sain sitten itse tulppaaneja. 
Hei kevään ensimmäiset, mullahan on säästökuuri...


Asiassa käyntikortteihin. 
Outi´s Life blogissa oli Outi tekaissut käyntikortteja. 
Mä ensin ajattelin, että KUKA tekee käyntikortteja blogille, ja samantien kävelin askartelukämppään ja aloin väsätä myös käyntikortteja! 

Tarviiko kaikkeen olla joku järkevä syy? 
Tärkeämpää on se tekeminen kuin se mitä niistä nyt sitten loppujenlopuksi tulee, ainakin ne palaa iloisesti takassa jos käyntikortit ei olekkaan se tulevaisuuden hittituote askartelupajassani.

Ehkä mä kahden käyntikortin kanssa pärjään, niitä voi käyttää vaikka kirjanmerkkinä. 
Ehkä kirjantontäti tykkäis enemmän siitä kuin siitä, että taittelen niitä kirjan kulmia...

Eiks muuten oo aika kiva toi kirpparilta löytynyt suolapurkki!
Se päätyi kuviin ihan vahingossa koska ne ei oikein pysynyt pystyssä se sattui olemaan siinä vieressä...







Käytin käyntikortteihin kuvia vanhoista Kotoliving lehdistä. Olen niitä ostanut mökille, siellä pitää olla kasa lehtiä mukana. Kaikkea minun elämääni koskevaa kuten Gloria nyt ainakin ehdottomasti...

Nyt kun etsin Kotoliving-lehden nettisivut, niin se onkin lopettanut. 
Tavallaan sääli, koska se oli ehkä kaunein käsityölehti jonka olen nähnyt. 
Juuri sellainen, josta pystyy hyödyntämään koko lehden, minä näprääjänä tykkään siitä!

Olihan se selkeästi suunnattu hipstereille, mutta silti tykkäsin siitä. 
Olisin mielelläni hipsteri, mutta olen liian köyhä ja nuuka, liian juntti ja maalta,
 ja liikaa kotona että kukaan näkisi mitään kalliita ja kamalia sijoituksiani. 

Köyhä hipsteri, pitäisköhän mun lisätä se tonne profiiliin. :D