maanantai 7. elokuuta 2017

Rakkaus ja onni



Erään lähiaikoina käymäni keskustelun perusteella tuli tunne kirjoittaa ei sen enempää eikä vähempää kuin rakkaudesta.

Ihanan helppo aihe. Mitä on rakkaus? Mistä tietää että rakastaa? Ettei vaan vahingossa mene sanomaan, että rakastaa, vaikka pitääkin toisesta, haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan ja "mun on hyvä olla just nyt" muttei ole varma rakastaako kuitenkaan.

Kuka edes keksi termin rakastaa?!

Itse ajattelen niin, että rakkaus on samaa kuin onni. Ohikiitäviä hetkiä. Sitä kun ei ihan kokoaikaa vituta.

Mitä enemmän miettii rakastaako vai ei, ja onko onnellinen vai ei, niin ihan takuulla alkaa tuntua ettei rakasta eikä ole onnellinen.

Tuskin yksikään vuosikymmeniä kestänyt liitto on pysynyt kasassa yksin sen rakkauden voimalla. Kyllä siihen aika paljon tarvitaan kykyä kestää sitä ettei nyt ihan kokoaikaa tunne ylimaallisia rakkauden tunteita.



Rakkauden teot ruokkii rakkauden tunnetta.
Arkipäivän rakkaus on enemmän "rakkautta" kuin mikään muu. Mitä se rakkaus sitten onkaan.
Kun tekee illalla toisellekin voileivän ja kaakaon ja vie sinne sohvalle telkkarin eteen pyytämättä, kun lumisena aamuna skrapaa toisenkin autonlasin että se myöhemmin lähtevä pääsee matkaan ilman käsien jäätymistä, sitä kun kuuntelee miten toisen työpäivä meni ja jos se oli hankala niin koittaa tsempata ja sitä että saunassa innostuukin puhumaan kaikesta maan ja taivaan väliltä ihan vaan siksi, että on kivaa jutella toisen kanssa. Sitä se on, että lähettää toiselle puhelimeen sydänhymiöitä vaikkei ole hääpäivä ja vaikka ei olisikaan erityisen kuumaa ajanjaksoa ollut petipuuhissa miesmuistiin. Sitä ihan tavallista elämää vaan.

Sitä on rakkauden teot, että ajattelee vähän enemmän toista kuin itseään, se poikii valtavasti hyvää.
Sitä tunnetta, että haluaa tehdä toisen olon pikkuisen paremmaksi, sitä että haluaa suukottaa töiden jälkeen toista ja sanoa että ihanaa että olet juuri siinä. Omana itsenäsi, kaikkine virheinesi ja ärsyttävine tapoinesi. Keittiön ja eteisen välisellä alueella ihan tavallisena tiistaina.
Ei siihen tarvita valtaisia kulisseja ja torvisoittokuntaa huutamaan että "Täällä on rakkaus, tulkaa kaikki katsomaan!"



Jos jää odottamaan milloin onni ja rakkaus iskee, niin saahan niitä odotella. Ihmiselo on kuitenkin lopulta melko tasaista, ja olisihan se varsin kurjaa jos onneen ja rakkauteen tarvittaisiin jotain ihan ylimaallista. Ikävää olisi ajatella, että olin onnellinen vuosina -98 syyskuussa päivinä 15. ja 18. sen jälkeen on ollut vähän hiljaisempaa.
Monet varmaan nimeää onnellisimmiksi hetkiksi elämässään lasten syntymät, hääpäivän ja joku muu speciaali tapauksen. Harva edes muistaa, että tunsi olonsa hykerryttävän hyväksi kun istuttiin terassilla ja mietittiin missä ne keltaiset paskakärpäset majailee silloin kun ne ei istu siinä koiran caccakasan päällä kun niitä ei juuri koskaan näe missään muualla. Edellinen esimerkki saattaa olla kopioitu kirjoittajan omasta elämästä.

Vaikeina aikoina suhteessa ja elämässä ylipäätään tahtomisella on paljon isompi rooli kuin sillä rakkauden tunteella. Jos on päättänyt rakastaa, niin sitä kestää aika paljon. Tavallaan ihailen niitä entisaikojen avioliittoja, jotka lähtökohtaisesti päättyivät kuolemaan. Ei siihen, että kyllästyttiin vaan kun mikään ei enää ollutkaan niin hienoa kuin alussa missä alkuhuuma sokaisi pään ja kaikki toisen virheetkin nähtiin ihanan vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Älkää luulko etten tiedä että näissä suhteissa on voinut olla ongelmia...



Mitä haluan sanoa tällä kirjoituksella? Sitä, että älkää pelätkö rakkautta. Ei se pure. Ei sitä tarvitse tietää onko sitä tänään vai ei, siitä voi nauttia ihan ilmankin. Onnellinen voi olla vaikka kaikki ympärillä sortuisi. Jos luettelin rakkauden tilanteita niin onneen nyt vasta onkin aihetta! Siihen ei tarvitse edes ketään ulkopuolista.

Ei tietenkään kannata elää elämäänsä ihmisen kanssa jonka seurasta ei pidä, jonka tulevaisuuden näkymät ovat täysin erilaisia kuin omat, jonka kanssa ei voi olla oma itsensä hyvine ja huonoine puolineen, jonka kanssa ei kertakaikkiaan ole hyvä olla. Ei sellaisen ihmisen kanssa kannata alkaa "leikkimään rakkautta". Se on liian kuluttavaa.

Mutta kannattaako silloin pidätellä itseään jos tuntuu, että tässä minun on hyvä olla? Kannattaako säästää rakastan sinua- lausetta ja rakkauden tekoja jos niihin kuitenkin olisi kokoajan aihetta?
Ei rakkaus käyttämällä kulu, se vahvistuu. Hieno lause, eikä edes omakeksimäni.

Mielestäni onni ja rakkaus ovat ennenkaikkea asenne. Jokainen on itse vastuussa omasta onnestaan. Sitä ei voi kukaan muu tuoda, antaa eikä myöskään viedä pois. Onnellista ihmistä on helpompaa rakastaa kuin sitä jolle ei mikään koskaan ole hyvin.

Alla oleva kuva on otettu rippijuhlissa menneenä kesänä. Sinäkin päivänä olin onnellinen.