maanantai 7. elokuuta 2017

Rakkaus ja onni



Erään lähiaikoina käymäni keskustelun perusteella tuli tunne kirjoittaa ei sen enempää eikä vähempää kuin rakkaudesta.

Ihanan helppo aihe. Mitä on rakkaus? Mistä tietää että rakastaa? Ettei vaan vahingossa mene sanomaan, että rakastaa, vaikka pitääkin toisesta, haluaa jakaa elämänsä hänen kanssaan ja "mun on hyvä olla just nyt" muttei ole varma rakastaako kuitenkaan.

Kuka edes keksi termin rakastaa?!

Itse ajattelen niin, että rakkaus on samaa kuin onni. Ohikiitäviä hetkiä. Sitä kun ei ihan kokoaikaa vituta.

Mitä enemmän miettii rakastaako vai ei, ja onko onnellinen vai ei, niin ihan takuulla alkaa tuntua ettei rakasta eikä ole onnellinen.

Tuskin yksikään vuosikymmeniä kestänyt liitto on pysynyt kasassa yksin sen rakkauden voimalla. Kyllä siihen aika paljon tarvitaan kykyä kestää sitä ettei nyt ihan kokoaikaa tunne ylimaallisia rakkauden tunteita.



Rakkauden teot ruokkii rakkauden tunnetta.
Arkipäivän rakkaus on enemmän "rakkautta" kuin mikään muu. Mitä se rakkaus sitten onkaan.
Kun tekee illalla toisellekin voileivän ja kaakaon ja vie sinne sohvalle telkkarin eteen pyytämättä, kun lumisena aamuna skrapaa toisenkin autonlasin että se myöhemmin lähtevä pääsee matkaan ilman käsien jäätymistä, sitä kun kuuntelee miten toisen työpäivä meni ja jos se oli hankala niin koittaa tsempata ja sitä että saunassa innostuukin puhumaan kaikesta maan ja taivaan väliltä ihan vaan siksi, että on kivaa jutella toisen kanssa. Sitä se on, että lähettää toiselle puhelimeen sydänhymiöitä vaikkei ole hääpäivä ja vaikka ei olisikaan erityisen kuumaa ajanjaksoa ollut petipuuhissa miesmuistiin. Sitä ihan tavallista elämää vaan.

Sitä on rakkauden teot, että ajattelee vähän enemmän toista kuin itseään, se poikii valtavasti hyvää.
Sitä tunnetta, että haluaa tehdä toisen olon pikkuisen paremmaksi, sitä että haluaa suukottaa töiden jälkeen toista ja sanoa että ihanaa että olet juuri siinä. Omana itsenäsi, kaikkine virheinesi ja ärsyttävine tapoinesi. Keittiön ja eteisen välisellä alueella ihan tavallisena tiistaina.
Ei siihen tarvita valtaisia kulisseja ja torvisoittokuntaa huutamaan että "Täällä on rakkaus, tulkaa kaikki katsomaan!"



Jos jää odottamaan milloin onni ja rakkaus iskee, niin saahan niitä odotella. Ihmiselo on kuitenkin lopulta melko tasaista, ja olisihan se varsin kurjaa jos onneen ja rakkauteen tarvittaisiin jotain ihan ylimaallista. Ikävää olisi ajatella, että olin onnellinen vuosina -98 syyskuussa päivinä 15. ja 18. sen jälkeen on ollut vähän hiljaisempaa.
Monet varmaan nimeää onnellisimmiksi hetkiksi elämässään lasten syntymät, hääpäivän ja joku muu speciaali tapauksen. Harva edes muistaa, että tunsi olonsa hykerryttävän hyväksi kun istuttiin terassilla ja mietittiin missä ne keltaiset paskakärpäset majailee silloin kun ne ei istu siinä koiran caccakasan päällä kun niitä ei juuri koskaan näe missään muualla. Edellinen esimerkki saattaa olla kopioitu kirjoittajan omasta elämästä.

Vaikeina aikoina suhteessa ja elämässä ylipäätään tahtomisella on paljon isompi rooli kuin sillä rakkauden tunteella. Jos on päättänyt rakastaa, niin sitä kestää aika paljon. Tavallaan ihailen niitä entisaikojen avioliittoja, jotka lähtökohtaisesti päättyivät kuolemaan. Ei siihen, että kyllästyttiin vaan kun mikään ei enää ollutkaan niin hienoa kuin alussa missä alkuhuuma sokaisi pään ja kaikki toisen virheetkin nähtiin ihanan vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Älkää luulko etten tiedä että näissä suhteissa on voinut olla ongelmia...



Mitä haluan sanoa tällä kirjoituksella? Sitä, että älkää pelätkö rakkautta. Ei se pure. Ei sitä tarvitse tietää onko sitä tänään vai ei, siitä voi nauttia ihan ilmankin. Onnellinen voi olla vaikka kaikki ympärillä sortuisi. Jos luettelin rakkauden tilanteita niin onneen nyt vasta onkin aihetta! Siihen ei tarvitse edes ketään ulkopuolista.

Ei tietenkään kannata elää elämäänsä ihmisen kanssa jonka seurasta ei pidä, jonka tulevaisuuden näkymät ovat täysin erilaisia kuin omat, jonka kanssa ei voi olla oma itsensä hyvine ja huonoine puolineen, jonka kanssa ei kertakaikkiaan ole hyvä olla. Ei sellaisen ihmisen kanssa kannata alkaa "leikkimään rakkautta". Se on liian kuluttavaa.

Mutta kannattaako silloin pidätellä itseään jos tuntuu, että tässä minun on hyvä olla? Kannattaako säästää rakastan sinua- lausetta ja rakkauden tekoja jos niihin kuitenkin olisi kokoajan aihetta?
Ei rakkaus käyttämällä kulu, se vahvistuu. Hieno lause, eikä edes omakeksimäni.

Mielestäni onni ja rakkaus ovat ennenkaikkea asenne. Jokainen on itse vastuussa omasta onnestaan. Sitä ei voi kukaan muu tuoda, antaa eikä myöskään viedä pois. Onnellista ihmistä on helpompaa rakastaa kuin sitä jolle ei mikään koskaan ole hyvin.

Alla oleva kuva on otettu rippijuhlissa menneenä kesänä. Sinäkin päivänä olin onnellinen.


6 kommenttia:

  1. Tuota onnea ajattelin juuri yhtenä iltana kun olin mieheni kainalossa ja hän kuiskasi korvaani Wifie! Ei ollut iso juttu tehdä, mutta se oli taas hetki jolloin tuntui, että voiko sydän pakahtua onnesta ja rakkaudesta samalla kertaa. Arjen pienissä teoissa näkyy todellinen rakkaus ja siinä, että on valmis tekemään paljon, että toisella olisi hyvä olla.
    Rakkautta ja onnea tähän viikkoon!

    VastaaPoista
  2. Ollaan oltu yhessä 23 vuotta ja rakastetaan yhä edelleen. Kyllähän se rakkaus on varmasti sitä, että viihtyy toisen kanssa, kaipaa toisen seuraa ja haluaa olla iholla. Varsinkin, jos edellämainitut asiat eivät mene sairaalloiseksi!

    On koettuna hääpäivä ja lapsen syntymä. Ei ne ole olleet ainakaan minun mielestäni elämäni onnellisimpia päiviä.
    Häät olivat mahtavat ja iloiset juhlat, mutta en kokenut olevani mitenkään onnellisempi kuin ennenkään. Ihanat muistot jäivät ja ystävät saivat ikimuistoiset kekkerit.
    Tytärtä kohtaan en suoraan sanottuna tuntenut mitään sanoin kuvailematonta rakkauden tunnetta heti syntymän jälkeen. Kyllä se rakkaus omaan lapseen syttyi pikkuhiljaa. Nykyäänhän likka on meille rakkain mitä maa päällään kantaa!

    Onnellisimmat ja rakkauden täyteisimmät hetket ovat tosiaankin ihan tavallisissa hetkissä!

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus!
    Minusta tuntuu, että yhä useampi ihminen etsii läpi elämänsä jotain ihmeellistä ja taivaisiin nostattavaa fiilistä. Sen he saattavat kokea hetken jonkun toisen ihmisen kanssa, mutta arki astuu kuvaan mukaan takuuvarmasti. Sitten sanotaankin, ettemme enää rakasta toisiamme. Että kasvoimme erilleen. Miten voi kasvaa erilleen, jos koko suhde ei ole kestänyt kahta vuotta enempää? Tapaamisesta avioliittoon, kenties lapsikin on jo tehty. Toisen ihmisen tuntemiseen menee parhaassa tapauksessa kokonainen ihmisikä. Monet odottavat elämän olevan silkkaa juhlaa ja jollei niin tapahdu, petytään ihan kaikkeen. Ja erotaan ilman, että edes yritetään miettiä, mikä meni pieleen. Sama toistuu suhteesta toiseen. Aikuiset ehkä vielä eroista selviää, mutta kun niitä lapsiakin pitää joka suhteessa väsätä.
    Minun Ukkokultani ei ole koskaan rakkaudesta puhunut, eikä rakkauden sanoja sanonut. Silti tiedän, että parisuhteemme perustuu rakkaudelle, toistemme kunnioittamiselle, toisistamme huolehtimiselle ja välittämiselle. Liitossamme on ollut todella tiukkoja paikkoja. Osa ulkopuolisten aiheuttamia, osa meistä itsestämme lähteneitä. On ollut vakavaa sairautta ja taloudellisesti tiukkaa. Arki on ollut elämässämme läsnä enemmän, kuin mikään juhla. Arki on minusta kuitenkin se elämän suola. Kun ymmärtää ja hyväksyy sen, että arki kuuluu väistämättä elämään, eikä se aina ole helppoa ja mukavaa, jaksaa myös odottaa niitä juhlahetkiä. Sokeroimaan sitä arkea.
    Kun ei lannistu ensimmäisiin vastoinkäymisiin, löytää keinoja selvitä seuraavista. Vuosien myötä oppii tuntemaan puolisonsa ja hyväksymään myös negatiiviset ominaisuudet. Täydellistä ihmistä ei olekaan. Miksi siis sellaista etsisi.
    Parisuhteessa auttaa, jos elämänarvot ovat samanlaiset. Itse koen, että Ukkokulta on ehkä paras ystäväni, luotettuni ja aivan varmasti läheisin ihminen. Joskus tuntuu, että jopa ajattelemme samalla tavoin. Aamulehteä lukiessamme tai telkkua katsoessamme saatamme kommentoida jotain asiaa likimain samalla tavoin. Ehkä olemme olleet yhdessä liian kauan. Mutta en aio vaihtaakaan. En jaksaisi opetella jonkun toisen ihmisen tapoja ja aloittaa kaikkea ikäänkuin alusta.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen aihe ja älyttömän vaikea sitä paitsi. Ei kai rakkaudesta olisi tehtyjä lauluja, runoja, elokuvia, kirjoja jne. Jos aihe ei olisi kiinnostava. Olen mielestäni kaksi kertaa elämässäni ollut romanttisesti rakastunut. Olen tyytyväinen! Tunne ei oo jäänyt kokematta. Tiedän erään keski-ikäisen naisen, joka kertoi jääneensä rakkauden tunteesta paitsi. Tosin vielä ehtii...Kun on ollut 33 vuotta yhdessä saman tyypin kanssa ja eletään melkein kuin sisko ja veli, niin en enää sanoisi suhdetta rakkaussuhteeksi. Se on käytännöllinen, tuttu ja ennalta arvattava. Mitään odotuksia ei ole toista kohtaan ja on melkein juhlaa kun harvoin saa olla ihan yksin. Eikä tule edes varsinaisesti ikävä ihmistä. Yksi työkaveri erosi hieman vanhempana kun itse olen nyt. Vietti pari vuotta yksin ja sitten löysi eläkeiän rakkauden. Kyllä hän piristyi ja melkein nuoreni, mutta se meni minusta lähes "överiksi". Tarkoitan, että ei elämässä ei ollut sitten muuta kun tämä suhde paljon vanhempaan mieheen. Toivottavasti minulle ei ikinä käy niin. Mä en halua alkaa juuri eläkkeelle päässeenä jonkin uuden rakkauden omahoitajaksi seuraaviksi vuosikymmeniksi. Koen, että omassa elämässäni sitä vastamäkeä on ollut 2/3 osaa ja myötäistä vain 1/3. Pitäisi olla toisinpäin. Arki on kivaa ja se saakin olla kohtuullisen tylsää, vaan olisi edes joskus jotain iloa ja naurua! Muinoin minä olin se, joka järjesti sitä pientä kivaa ja muistamisia! Sitten huomasin, että ei sitä arvostettu. Toisen osapuolen mukaan mikään ei saa maksaa. Enkä ole odottanut mitään isoa, meillä ei samppanjaa oo ikinä juotu tai kukkapuskia kannettu! Jos pyytää, että et hieroisi harteita kun pakottaa, se on ihan liikaa! Ei tapahdu. Olisi kiva kun ostaa jotain uutta vaatetta, siitä sanottaisiin muutakin kuin, että sulla on liian iso maha! On joo, mutta mä tykkään siitä kumminkin! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos että kirjoitit tämän. Kiitos, että sain lukea sen. <3 En nyt osaa muuta sanoa. Ihaninta on pienistä asioista koostuva rakkaus ja "onni löytyy arjesta" ajattelu. Kaunis kukka, keinussa istuminen ja kahvin juonti. Se, että toinen on vienyt roskiksen.

    VastaaPoista
  6. Mihinkä sinä olet kadonnut??

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)