maanantai 22. tammikuuta 2018

Kuntosalin kutsu





Moi! Me ollaan hengissä edelleen. Pitkästä aikaa teki mieli kirjoittaa. Siispä alan kirjoittaa. Tänään. Huomisesta enkä ensiviikosta tiedä.

Minä olen anti-kuntosali-ihminen. Mikä voisi olla tylsempää kuin mennä kuntosalille, en ihan heti keksi.
Ymmärrän toki että joku saa kiksejä lihasten kasvamisesta ja pyllyn kiinteytymisestä, joku siitä että kuntoutuu ihan muuten vaan. Minä en saa. Ärsyttää ainoastaan kun joka tuutista tulee mainosta siitä kuinka ihminen ei voi elää ellei ala treenaan. Minä voin elää aikalailla hyvinkin.

Aloin aamulla työmatkalla huvikseni miettiä tällaisen mainoksen siivittämänä mikä minut saisi oikeasti innostumaan kuntosalista. Se tuntuu nimittäin täysin turhalta ja hyödyttömältä, mutta miksei jos joku kehittelisi simulaattorin missä voisi oikeasti tehdä jotain.

Samalla kun nostaisi rautaa maasta niin näkisi silmissään vesisangot mitä pitäisi raahata lampaille. Kyllä lisäisin vaan painoja ihastuneena, kun samalla voisi nähdä miten heittää heiniä seipäälle, paskaa kottikärryyn tai kiskoo irtoheinään juuttunutta raivaussahaa irti pöheiköstä kun raivaa lampaille aidan paikkaa.

Ah mikä autuus kun juoksumatolla saisi juosta kiinni karannutta koiraa, lammasta, kanaa, kania tai muuta nelijalkaista vipeltäjää. Ja kuinka kauan kävelisinkään kävelymatolla (onko sellaisia edes?!) kun edessä aukeaisi ihana metsämaisema, peltomaisema, jokiranta ja koirat tyytyväisenä kävelisivät siinä vieressä. Saako muuten kuntosalille viedä koiria?!

Tässä on vain yksi iso mutta. Sen jälkeen kun olisin pari tuntia rehkinyt itseni hikeen siellä salilla tulisi se totuus, että pitäisi alkaa kantamaan vettä, kärräämään paskaa, jahtaamaan kania (mistä voitte arvata että viimeaikoina ollaan jahdattu vähän pupujussia pitkin navettaa...) ja lenkittämään koiraa. Millä innolla ja voimalla se sitten suoritettaisiin?!

Ehkä on parempi että minä teen sen mikä minulle sopii ja se sali-Pirkko tekee sen mikä hänelle sopii. Mutta voidanko molemmat vaan ihan hiljaa itseksemme toimia?
Pitäisikö itsekkin tätä omaa elämäntapaa alkaa yhtä agressiivisesti mainostaa joka paikassa ja lehdessä?

"Lampaan paskaa kärräämällä hanuri kiinteäksi, katso hämmästyttävät tulokset".

Ei muuta kuin klikkejä kalastelemaan.





5 kommenttia:

  1. Hauska kuulla sinusta! Kirjoittele taas, kun / jos siltä tuntuu, mie oottelen. Kaikenlainen hyötyliikunta (ja kävely ilman hyötyä)on minullekin se ainoa laji, kuntosalit ihan ou-nou. :)

    VastaaPoista
  2. Mulle sopii paremmin tuo sun liikuntamuoto. Mä vaan juoksen hoitolasten perässä ja nostelen niitä :)

    VastaaPoista
  3. Kiva kun oot taas täällä! 😊
    Hyvä postaus, joskus oon miettiny oonko huono ihminen kun en innostu salista vaikka oon yrittäny. Sen se mielikuvamainonta tekee..
    Kyllä siinä haba kasvaa kun tekee kaiken tuon mistä kirjoitit!
    Sähän voit avata oman voimailupaikan teille? 😊

    Kivaa talvea!

    VastaaPoista
  4. Mukava kun taas kirjoitit. Se on jännä kun jostain, jonka blogia vakkaristi lukee, ei vähään aikaan kuuluu, niin kyllä sitä alkaa miettiä, että toivottavasti kaikki on hyvin. Ja sitten toisaalta, itsellenikin tuli tuossa vasta kirjoitteluun pidempi tauko, aika vain menee niin (liian) äkkiä!
    Kuntosalista olen hyvin samaa mieltä, vaikkei olekaan kokemusta asiasta, mielikuva vain. Jotenkin ajattelen, että ne laitteet on tosi kylmiä ja ikäviä, ei innosta olla tekemisissä sellaisten kanssa ;)
    Kuntoiluni on enimmäkseen samanlaista kuin sinunkin, mutta jotenkin tuntuu myös, ettei siitä oikein saa muita innostavaa kerrotavaa vaikkapa työpaikan kahvipöytään. Mun jutut on niin "outoja", ettei ne oikein sytytä muita :)

    VastaaPoista
  5. Such a cute looking pup! I love the photos that you took of all of the animals. Too cute! Thanks for the share have a fantastic rest of your day. Keep up the posts.

    World of Animals

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)