keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Pelokas koira ja päiväysvanhaa ruokaa

Nyt jokaisen tiedostavan ihmisen, varsinkin koiranomistajan, varsinkin raketteja pelkäävän koiranomistajan, tulisi paheksua uudenvuoden ilotulituksia. Teen poikkeuksen. 
Aijon mennä kohta ulos, aijon saada jonkun hyvän valokuvan enkä yhtään paheksu niitä jotka haluavat lykätä rahansa tuhkaksi taivalle. 
Itse en kyllä ole lapsuusvuosien jälkeen ostanut ilotulitteita, mutta jos jollain on ylimääräistä rahaa niin antakaa paukkua! 
Kyllä me pärjätään Paavon kanssa yksi ilta, pelkäähän se ukkostakin joka nyt sentään on riesana kesällä paljon useammin.

Tuli melkein syyllinen olo kun hain tänään hävikkiä ruokakaupasta. Meillä on muuten talviaikaan sovittu niin että he soittavat jos tavaraa on enemmän. Senverran, että kannattaa ajaa sen takia 30km. Ihan huvikseen en viitsi lähteä katsomaan onko siellä yksi vai kaksi nahistunutta salaattia...

Niin se syyllisyys siitä, että ensin haastelen ihmisiä mukaan nuukailemaan ja sitten itse haen ILMAISTA ruokaa. Lihoja en mielelläni syö päiväysvanhoina, mutta nytkin lastissa oli banaaneja. Ne on tummia, mutta ne on ihan syömäkelpoisia kun niitä vaan viitsii perata. Huonot kohdat kanakippoon, mädät kohdat ja kuoret kompostikippoon ja hyvät palat pakastimeen odottamaan aamiaishetkiä. 
Otin myös maitoa itsellleni, ja tein kropsua sekä itselleni että Mikalle ja makaronilaatikkoa Mikalle. 
Aika vähän tulee itselle ostettua gluteiinitonta pastaa, se on aika kallista (ellei hae Lidlistä) ja onhan se pelkkää jauhoa... 

Mukaan haasteeseen on ainakin julkisesti tunnustanut lähtevänsä Maija Rauhalasta.

Kävin myös kaupassa. Olishan sitä voinut ladata vikana päivänä 300€ tiskiin, muttei millään ollut pokkaa. Ostin ihan perusaineksia, sipulia, kaalia, linssejä, herneitä, riisiä, kahvia, hiivaa ja glut.jauhoja koska ne on hemmetin kalliita! Ja vissiin jotain muutakin, en nyt enää muista mitä.

Tein alustavaa ruokalistaa, keksin ihan helposti seuraavat ruuat ilman että tarvitsi edes selata keittokirjaa: jauheliha-juurespihvit/mureke. perunamuusi, lihaperunalaatikko, munakastike, paistinperunat, lohkoperunat, nokkoslätyt, uunijuurekset, mandariinikana, lihakeitto, makkarakeitto, kaalilaatikko. kaalikeitto, kaalikääryleet, kaali kaikissa muissakin muodoissa, janssoninkiusaus, kinkkukiusaus, punajuuripihvit, uunikala, paistettu kala, kalakeitto, jauhelihakastike, makkarakastike jne. 

Onhan niitä ruokia. Nyt vaan pitäis päättää mitä alkaa tekemään, pääasiassa tarvikkeet löytyy kaikkeen. Otin jo sulamaan jauhelihaa (kaurista, hirveä, sikaa) ja suppiksia. Ajatus oli tehdä lihapullia, mutta kun tarkemmin ajattelen niin mureke olisi vielä helpopi tehdä! Taidan huomenna aloittaa sillä. Ja tehdä ylimääräisestä taikinasta pihvejä. Lihaa on niin paljon ettei kaikki kyllä mene millään murekkeeseen, varsinkin jos vielä lisään juuresraastetta sekaan.




Paavo tosiaan alkoi pelätä sekä ukkosta että ilotulitteita sen jälkeen kun sille laitettiin kemiallinen katraatio pari vuotta sitten. Eunukit on pelokkaita. Hassua se on sikäli, että Paavo on muuten melko peloton eikä ollenkaan ääniherkkä eikä ole tippaakaan paukkuarka.

Kokeiltiin sille nyt Ronjan painepaitaa. Onhan se suuri, mutta pysyy kuitenkin päällä. 
Käytiin anoppilassa syömässä nakkeja tossa seittemän aikaan ja sillä välillä oli paukuttelu naapurissa jo alkanut. Paavo aivan ulvoi kun tultiin kotiin, oli paskonut lattialle ja läähätti hulluna, mutta se on nyt rauhoittunut kun on laitettu sille kongiin ruokaa, kuunnellaan räminämusiikkia (melko kovaa) ja istun sen kanssa täällä keittiössä liesituulettimen huristessa taustalla.

Koitetaan olla kauheasti huomaamatta sitä vaikka se hermostuneena ramppaa edestakaisin, aika hyvin se sitten rauhoittuu ainakin nyt kun tulitus ei ole kuumimmillaan.
Kohta meillä on vahdinvaihto kun lähden ulkoilemaan. 
En kyllä kaupungissa kauhean mielelläni asuisi pelkäävän koiran kanssa. Mutta silloin lykkäisin sen autoon ja ajaisin johonkin syrjäkylälle uutenavuotena.

Hyvää uuttavuotta kaikille yhdessä ja erikseen.

Tervetuloa vuosi 2015!




maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus 2014 -siat ja koirat

Vuosi 2014 ei ollut mikään perusvuosi!

Yksi pitkäaikaisista unelmista toteutui, niittäin siat. Sikojen kesä kuvin:















Siat oli tavallaan aika vaateliaita, mutta ihania lemmikkejä. Ne vaativat kovaäänisesti seuraa, ruokaa ja huomiota. Perushoito ei sinällään kovin vaativaa ole, vähän samantapaista kuin koiran tai hevosen.
Ja niistä tuli erittäin hyvää lihaa paljon.


Koirarintamalla
suurimmat asiat ovat Vilman tulo ja Ynnen kuolema.
Mun on vieläkin vaikeaa katsoa kuvia Ynnestä.

Varsinkin nuo loppuaikojen kuvat missä selkesti näkee ettei sillä oli hajuakaan missä ollaan. 
Tämä kuva on otettu kolme viikkoa ennen Ynnen kuolemaa. 




Meillä oli muutaan kuukauden 5 whippettiä ja 9 koiraa. 




Tämä kuva on ihan PAKKO laittaa! :D


Vilman tulo toi laumaan ihan uutta puhtia. 
Senni lopetti lenkeillä Irjan kiusaamisen ja nykyisin Irja tykkää juosta Sennin ja Vilman kanssa.

Irjasta ja Vilmasta on tullu tosi hyvät ystävät, ne makaa aina vierekkäin ja iltaisin Irja suorittaa valtavan innokasta hoitotoimenpidettä Vilmalle.
Se käytännössä nuolee ja kirputtaa sen läpikotaisin.

Toisaalta Irja lasketaan mummoksi ollessaan Ronjan kanssa vaikka se lenkkeileekin nuorempien typyjen kanssa. Välillä se "joutuu" käydä kahdestikkin lenkillä päivässä, ensin Ronjan kanssa ja sitten toisen kerran muiden kanssa...se on hiukan sellainen väliinputoaja ollut koko ikänsä.


Irja on edelleen ihan maailman kiltein, tosin ruokaa se varastaa aina jos tilaisuus tulee...
Sillä on muutama (rasva)patti, muuten se on ollut terve.
Se oli viimetalvena jotenkin vaisu, mutta onneksi se on piristynyt.

Lihavahan se on kuin pieni norppa, mutta eikös se sisin ole tärkein?!


Alli on ollut ihana kuten aina. 
Se on vuoden aikana kovasti aikuistunut ja kirkkain silmin voi sanoa että se on meidän rakkain koiramme. Se on vaan jotenkin niin speciaali. 
Se saa nukkua meidän sängyssä, sitä lellitään ja sillä on kaikenlaisia erityisoikeuksia.

Meillä on tosi mukava yhteinen harrastus tullut kaverikoira-toiminnasta. 
Ja Ottopoika tykkää Allista "kuin hullu puurosta".


Alli on mulla usein työkoirana, se tykkää nukkua työhuoneessa ja ruokatunnilla käydään pikkukävelyllä. 


Onneksi Senni, Vilma ja Alli tulee tosi hyvin toimeen keskenään ja tosi paljonhan ne leikkii keskenään. Jos Alli on meillä mukana lenkillä niin että päästän sen irti se kuitenkin menee omia reittejään eikä jää likkojen kanssa kaahailemaan. 

Sennistä ja Vilmasta tulee kirjoitettua niin paljon etten nyt niistä edes kirjoita erikseen.


Ronja, tuo vanha rousku. 
No sen vanhenemista on puitu niin paljon, että todetaan vaan, että vanhentunut on-paljon. Valokuvista huomaa muutoksen jo kesästäkin, lihakset on pienentyneet eikä se jaksa enää edes remmilenkeillä muiden tahdissa ellei saa olla irti. 
Ilmeisesti tasainen ravi on melko kuluttavaa koirasta. 
Myös sen tasapaino on selkeästi huonontunut.

Se täyttäisi helmikuussa 14v. jos elää sinne saakka.


Renistä on hirmu vähän tullut otettua kuvia. 
Sen virka on nykyisin toimia Ekun tarhakaverina, jahtiin sitä ei ole enää edes kokeiltu. 
Alkusyksystä sillä oli lyhyt "jonkuneläimen" ajo, mutta muuten se lenkillä pyörii siinä mukana. 
Ja joka ikinen kerta tappelen sen kanssa samasta asiasta- se ei meinaa antaa kiinni ellei tajua ottaa hyvissä ajoin ennenkuin ollaan autolla. 

Terve se on ollut kuin pukki koko ikänsä, kerran korvissa hiiva. Ja sekin täytti kesällä 9v. kuten Irja.
Sisälle sitä ei voi ottaa ollenkaan edelleenkään, koska se merkkailee heti niin paljon kuin vain ehtii...

*Pitää nyt ryhdistäytyä ja koittaa kuvata sitä!*


Ekusta on vuoden aikana kuoriutunut kelpo metsästyskoira. 
Mika on ollut hyvin tyytyväinen sen kehittymiseen, Herran pakkoloma tuli hyvään saumaan niin Ekun kanssa on ehditty jahtiin melkein pyhää arkea. 
Välillä on pitänyt vähän muistutella, että vapaapäiviäkin voisi joskus olla... 
Tosin joka aamu Ekku päivysti kopista ulkona jo ennen auringonnousua että varmasti olisi päässyt mukaan eikä vahingossa oltaisi unohdettu...

Saalista sille on tullut supeja ja kettuja, ja sitä on alkanut kiinnostaa myös minkit sekä karhut. 
Muutaman kerran se on ajanut jänistä pienpetojen lisäksi.

Sisällä se käy yleensä metsästyspäivien jälkeen, silloin se on vähän rauhallisempi. 
Virtaa sillä on suurinpiirtein kahteen tai kolmeen ajokoiraan...







Yhteensä koirille on saatu vuoden aikana noin 30 pienpetoa. 
Sen lisäksi Paavo on jäljittänyt muutaman haavakkokauriin.

Sitten viimeisimpänä tosiaan Paavo, tuo rakas raivostuttava eläin. 
Metsästyskäytössä Mikan mukaan tänä vuonna "se on hoitanut hommansa hyvin aina kun on tarvinnut". 

Se kastroitiin syksyllä, toivottavasti se taas vähän rauhoittuisi...Sillehän laitettiin pari vuotta sitten kemiallinen kastraatio joka ainakin vaikutti myönteisesti. Harmi että sen vaikutus selkeästi lakkasi jo keväällä- tai Paavo taas alkoi huomattavasti enemmän kiristellä hermoja...siis minun hermojani.
Pitäis joskus ehkä nauhottaa millaista huutoa noin pienestä eläimestä lähtee niin uskoisitte miksi joskus mulla on pikkusen pinna napsahtamassa poikki...

Paavo on ainoa koira jonka terveyden kanssa on ollut enemmän huolta. Se sairasti viime keväänä kennelyskän jälkitautina kaksi kertaa keuhkokuumeen ja sen jälkeen sille on jäänyt krooninen yskä johon se tarvitsee kortisonilääkityksen. Ilman sitä se yskii "keuhkonsa pihalle".

Whippettejä se juuri ja juuri kestäisi, Allia ei. 
Ne eivät puhu ollenkaan samaa kieltä, niimpä elämä on huomattavasti helpompaa kun Pake asuu keittiössä, ei tarvi koko aikaa pelätä mistä se kiihtyy ja kehen se puree kiinni.

Paavon paska elämä keittiössä portin takana.




Jotta sellasta.
Loput voitte lukea suurinpiirtein täältä blogista.
Tarkoitus oli samaan koota koko vuosi jokaiselta elämän sektorilta, mutta hemmetti mä kirjoittaisin tätä vielä aamullakin ja mun pitäisi olla muuttamassa siskon ja sen miehen tavaroita uuteen asuntoon.
Sisko onkin sopivasti lähes 9:nellä kuulla raskaana joten se ei kai kovin paljoa enää kanna mitään. Lupaan tehdä yhteenvedon kanoista, puutarhasta ja ihan kaikesta kunhan vaan ehdin. Tai sitten en.

Kiitos kun olitte mukana, jatketaan samoissa merkeissä ensivuonnakin! :)




sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Nuukaillaanko?

Mulla on tarve kokeilla jotain radikaalia raha- ja ruokarintamalla. Mä en erityisesti pyöri kaupoissa shoppailemassa, mutta silti rahaa menee ruokakauppaan ihan liikaa.

Päätimme kokeilla tammikuun ajan selvitä satasella ruokakaupassa. 25€/vkoa. Nostetaan raha käpälään, ja sillä sitten tehdään ostokset. Summa ei ole mitenkään erityisen alhainen, suurinpiirtein samalla summalla opiskelijoidenkin pitää pärjätä. Mies syö töissä joten lähinnä ruokin itse itseäni.

Tarkoitus ei ole syödä pelkkää "surkeaa ja ankeaa" vaan syödä hyvin, miettiä ennemminkin miten pakastimesta löytyviä ruokia voisi hyödyntää monipuolisemmin, keksiä uusia reseptejä ja hillitä omaa ostamista.

Ajatuksena on myös kirjata ylös tehtyjä ruokia, tuntemuksia ja ostoksia. Olen innoissani ajatuksesta. Välillä näin joutuu tekemään siksi, että rahat on kaikki ja palkkapäivään on vielä aikaa, mutta koskaan en ole etukäteen päättänyt tiedostavasti kokeilla.

Uskallatko lähteä mukaan?

En halua luoda kenellekkään muille sääntöjä, keksikää itse omaan tilanteeseen sopivat. Ison perheen ruokkiminen on aivan eri asia kuin kahden ihmisen.
Eikä kaikilla ole yhtä hyvää ruokavarastoa kuin meillä! Kolme pakastinta, lihaa, kalaa, munia, kuivaruokiakin kohtuullisesti. Sekä sieniä, marjoja ja mehua. Pitää vaan toivoa että hävikkiä tulisi haettavaksi asti, ja saisin edes jotain hedelmiä! :D

Koska sen tänne nyt julkisesti kirjoitan on paine asian onnistumiseen suurempi kuin silloin kun vain täällä kahdestaan asia päätettäisiin.

Summaan ei voi laskea koirien ruokia, eikä bensoja, mutta rahaa joka menee omaan ruokaan.

Harmaa päivä



Kuvat on otettu tekojärvi Hirvijärven reunapenkan päältä alaspäin. 
Ei todellakaan mikään maailman paras koirien kuvaus tyyli, 
mutta kun mummot innostuu juoksemaan niin tottahan niitä kuvata pitää!

Olen ennenkin kirjoittanut Ronjasta, sen vanhenemisesta. Oikeastaan siitä ei ole edes montaa viikkoa. Meillä on taas ollut kaksi huonoa yötä peräkkäin, en tiedä sekoittiko mökillä olo sen päätä, kun se yöllä on seisonut vaan koirahuoneessa yhdessä kohdassa ja haukkunut vailla mitään järjellistä syytä.

Ja se on pissannut käsittämättömät määrät yöllä, sekä päivisinkin useita kertoja lattialle. Joka sitten saa aikaan sen, että pikkulikat mielellään merkkailee näitä samoja paikkoja.  Välillä musta tuntuu että meillä uidaan kusessa!

Pitää vissiin taas huomenna viedä pissanäyte, toisaalta tuntuu että se on juonutkin ihan kauheasti että voisko vika olla jossain ihan muualla. Mehän epäiltiin Tyynellä (meidän entinen kettuterrieri) virtsatulehdusta kun sillä olikin vikaa munuaisissa. Mutta eikait se nyt kuukaudessa ala? Vai alkaako? Suurinpiirtein sen aikaa siitä edellisestä kerrasta on kun on tutkittu.

Tähän ei sitten lasketa sitä kun toissailtana fiksuna tyttönä tein koirille riisiä lihaliemeen joka oli ilmeisen suolaista. Jokaikinen koira joi ja ramppasi ulkona, mutta se kesti vaan sen illaan eikä montaa viikkoa!

Mä kokoajan ajatuksissani jo luovun Ronjasta. Otan siitä paljon kuvia, koska ei yhtään tiedä koska sen kunto alkaa romahtaa. Että jäisi sitten muistoksi.
Muistan hyvin kun isä oli sairastunut ja mulla oli monesti mielessä kun ajoin töistä kotiin että tänään olisi kaunis päivä isän kuolla. Vähän samanlainen olo on Ronjan kanssa.

Mulle eläin saa kyllä tulla vanhaksi. Se saa olla hitaampi, nukkua enemmän, ja pieniä kremppoja tietysti hoidan. Mutta sen täytyy syödä, juoda, juosta, pään pitäisi toimia ja mielellään se saisi pissata ulos.
Olen aina ajatellut, että jos joku näistä alkaa prakata sen on aika lähteä. Mutta eihän Ronja vielä ole niin huonokuntoinen, eihän?!

Ronja on mulle paljon enemmän kuin ensimmäinen koira. Se edustaa tavallaan kaikkia vipukoita jotka on tullut sen jälkeen. Me ollaan yhdessä sen kanssa kasvettu aikuisiksi. Me selvittiin erosta kun nukuin sen kanssa ja itkin se kainalossa. Se teki musta koiranomistajan, koiraihmisen.

Ja onko multa liikaa vaadittu että mun pitäisi viedä sitä öisin ulos, sohvalle tai johonkin mitä se ei oikein itsekkään tiedä ja pyyhkiä lattialta pissaa? Onko se todellakin liikaa?!

Ensiyöksi annan sille kunnolla kipulääkettä, vedän painepaitaa vähän kireämmälle kuin tänään, käytän iltapissalla remmissä ettei se karkaa kotiin kuten eilen ja söi läjäpäin pikkulinnuille tarkoitettua ihraa, hieron sitä niin kauan että se nukahtaa ja kuiskaan korvaan etten haluaisi luopua siitä vielä pitkään aikaan.



lauantai 27. joulukuuta 2014

Jouluruuan loppusijoituspaikka

Kanojen onnenpäivä on se, kun ihmiset alkaa laittamaan jouluruokia pois. 
Sain kyllä kaupasta lisäksi niin paljon hävikkisapuskaa että kanoilla on ihan täysi työ että saadaan nuo pois ennenkuin pitäisi mennä hakemaan lisää! 

"Haluatteko nähdä maailman nopeimman syömärikanan? 
Meitsi syöksyy ihan just tonne muitten sekaan!"



"Nyt pentu et ala ensimmäisenä syömään jälkiruokia, vaan otat siitä sievästi porkkanalaatikkoa!"


"Huah, mä en niin millään jaksaisi kasvattaa näitä kaikki kersoja, 
mutta pakkohan jonkun on siihenkin hommaan uhrauduttava..."


"Tästä vaan reippaasti nokit suun täyteen tätä salaattia, no niin anna mennä vaan"


 "Ensin joulutorttu, sitten porkkanalaatikkoa vai ottaisinko sittenkin ensin melonia,
 toisaalta riisipuuro kuulostaa hyvältä ja sen päälle leivos..."


 "Jotenkin tää rahkapiirakka vaan sopii tosi hyvin jälkiruuaksi!"


Nyt ei enää talvi yllätä kananpitäjää! 
Nimittäin mä vihdoin sain tirkittyä tuota ovea. 
Innoissani hommasin romukasasta vanhan saunanoven kun ajattelin että kanoille olisi talvisaikaan kivempi kun kanalassa olisi vähän valoisampaa. Ei vaan tullut mieleen ettei se lasi sitten eristä yhtään... Viimetalvena kun ei juurikaan ollut pakkasia niin se ovi vielä meni, mutta pakkohan sitä on alkaa tirkitä jos tulee kuukausi -30C niin ei saada millään kanalaa pidettyä lämpimänä!

Ja koska ovi on romuläjästä, on tilkkeenkin syytä olla. Työkaverit oli kerännyt roskia, ja yhdessä puistossa oli isoja levyjä solumuoveja, lentäneet vissiin läheiseltä rakennukselta. Ottivat ne talteen "jos joku sattuisi tarvitsemaan". Minä tarvitsin! Peittelin niillä daalioita ja kannoja kellariin sekä otin loppupalat kotiin juuri tätä tarkoitusta varten. 
Pakkohan sitä hommaa ei sitten ole aloittaa ennenkuin on pakkasta, ihme kyllä että sain aloitettua ennenkuin oli -20C pakkasta! 

Tosiaankin huomaa, että ihan itte tuon palan leikkasin. Mullahan on ihan käsittämätön taito saada leikattua kaikki vinoon vaikka piirtäisin muka suoraa viivaakin. Mutta eikös TÄRKEINTÄ ole, että ovi on eristetty, ja kummaltakin puolelta. Ja ihan itte. 
Jos siinä rapatessa nyt vähän sattuu leikkaamaan vinoon, 
niin eikait se lopputulosta pahemmin haittaa? Eihän? 

Kesäksi tuohon on varmaan pakko tehdä verkko-ovi, nimittäin viimekesänä kanalassa oli vähän turhan kuuma kun oli niin paljon hellettä. Ei kukaan kanoja pakottanut yöksi sisälle, mutta sinne hikiseen kanalaan ne joka ilta menivät.


Ihan järkyttävää kuinka kaupoissa joudutaan ruokaa laittamaan pois. Mua ihan hirvittää mitä ruuan haaskaamista se on, en ole koskaan dyykannut sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta melkein harmittaa etten esimerkiksi opiskeluaikana tajunnut sitä. Tai sitten siitä ei silloin oikein puhuttu.

Tomaatteja on laatikossa 6, ja jos niistä yksi on puoliksi mätä niin koko laatikko pitää heittää pois. Otin sieltä sen yhden kompostiin ja loput aijon ihan itse syödä. Miksi hemmetissä antaisin ne edes kanoille kun niissä ei ole mitään vikaa?

Hunajameloneissa oli muutamia huonoja kohtia, muuten ne oli vielä ihan  syötäviä. Ja ne on lennätetty tänne pohjoiseen ties miten kaukaa, eikä nekään ehtinyt edes myyntiin ennenkuin ne alkoi mennä jo huonoksi. Surullista.

Ruoka on käsittämättömän kallista. Ja sitten sitä haaskataan ketjun kaikissa vaiheissa.
Ei ihme, että se maksaa niin paljon!
No, ompa taas ruokaa kanoille, koirille ja ittellekkin.  Pitäis kai olla tyytyväinen muttei aivan pysty.