Mummoja ja sairaanhoitoa

Mulla on tosielämän Lupa välittää- kampanja. Nää mummot ovat miehen Mumma 79v. ja Mumman sisko Vanhapiika 76v. Tosielämän Lupa välittää mummot eivät aina ole ollenkaan sellaisia ihania vanhuksia jotka istuvat keinutuolissa tarkkailemassa elämää ja kutovat sukkia. Sellaisia Hannes Hyvösiä.

Ei, nämä mummot myös ovat kateellisia toisilleen, erityisesti siitä jos toinen saa enemmän huomiota. He soittelevat keskenään muka hyvissä aikeissa, mutta samalla pikkuisen kehaisevat kuka on käynyt, tai vielä parempaa, ollaanko oltu liikekannalla ja kirsikkana kakussa ollaanko käyty kahvilla tai jopa syömässä samalla reissulla. Ja toinen kuuntelee vihreänä kateudesta.

Olen talvisin kun en ole töissä pyrkinyt täyttämään mummon kroonista tunnetta siitä että kukaan ei käy kylässä. Ja myös vähän helpottamaan anopin työtä toimia autokuskina milloin mihinkin.

Tiistaina oli Mummalla lääkäri. Muuten ihan ok reissu, mutta lääkärillä ei ollut mitään kiirettä. Ei mihinkään suuntaan. Tämä lääkäri ehti jutella, kuulostella potilasta ja kysellä kuulumisia.
Katselin kokoajan kelloa ja laskin ehdinkö hierojalle vai en, mietin jo että tuskin voin jättää Mummaa sairaalanmäellekkään kepin kanssa kävelemään kotiin. Ehkä olin tyly kun sitten vain nousin seisomaan jolloin lääkäri kai havahtui että nyt saattaja kohta pakenee paikalta ja kirjoitti lapun ja käsipäivää ja pois.
Vein kirjaimellisesti juosten kauppakassit sisälle, jätin Mumman pihaan ja kaahasin hierojalle enkä edes myöhästynyt vaikka vähän hengästyttikin.

Samana iltana soi puhelin, Vanhapiika soittaa kuinka selkä vihoittelee ja kukahan voisi viedä lääkäriin mutta voi voi kun aina täytyy vaivata ihmisiä. Selvä merkki, että ollaan vaihdettu tietoja siskon kanssa aikaisemmin. No ei muuta kuin sovitaan to. aamuksi treffit klo. 7.00 että päästään labraan.
Sitten sen reissun jälkeen pitäisi syödä. Mielellään paljon. Olen joskus miettinyt että mitähän Vanhapiika tuumaisi kun ihan oikeasti söisin kaiken mitä hän koittaa väkisin tuputtaa. Vetäisin vaan tuntikausia sapuskaa (ehkä välillä olisi pakko oksentaa...).

Kahvin ja pullan jälkeen tehdään vielä pieniä "kunnostustöitä", säädän ilmastointia ja koitan laittaa jotain uutta ja mahtavaa vessanraikastinta pönttöön jota on ollut pakko ostaan "kun kerran naapurin-Maijakin on ostanut". Oli kyllä harvinaisen turhaa töhkää, sain sitä suurimmaksi osaksi käsiini, ja Vanhapiikka päättää ettei osaa sitä yksin laittaa joten haluaa antaa loput minulle. "Ei sitä roskiinkaan voi laittaa, kallista ainetta".
Sitten vielä kaivetaan kaapista vanhaa ruokaa jota pitää viedä koirille ja kanoille. Viimeviikolla siivosin jääkaapin kun siellä oli homeistakin ruokaa jota oli jemmattu tähän tarkoitukseen kun meiltä ei kukaan ollutkaan käynyt. Äänensävyssä itkuinen vivahde. Olen muuten senverran ilkeä että kun tää virsi alkaa niin sanon heti, ettet säkään muuten koskaan käy meillä. Se yleensä lopettaa valituksen.

Otan tarjotut rahat tälläkertaa mukisematta vastaan- aijon antaa siitä eteenpäin yhdelle perheelle hiukan joulurahaa. Kerron tämän, ja se saa Vanhanpiian pohtimaan pitäisikö sittenkin antaa vielä lisää rahaa- en suostu ottamaan enenpää,

Kävin kaupassa ostamassa perunoita, banaania, maitoa ja sisustuslehden. Olen sen ansainnut._

Haisen itse vessanraikastajalta, auto haisee vessanraikastajalta ja kotona heitän sen aineen roskiin.

****

Sitten aiheessa koiriin. Senni steriloitiin keskiviikkona ilta-ajalla. Leikkaus sujui hyvin, haava oli siisti ja potilas kotiutuskelpoinen kahdeksan aikaan. Peittelin sen kotona kylppärin lattialle koska siellä on lattialämmitys ja kävin vähänväliä katsomassa sitä.

Meinasin että menen nukkumaan ja herään yöllä katsomaan potilaan vointia, mutta onneksi tuli tutkittua haavaa vähän tarkemmin. Haavasta olikin alkanut vuotaa verta. No siinä sitten ihmeteltiin mitä pitäisi tehdä, googleteltiin että pieni vuoto on normaalia ja eläinlääkärikin sanoi että saattaa vuotaa hiukan. Mikä on hiukan?!

Koska en tiennyt mitä tehdä soitin päivystävälle eläinlääkärille joka hänkin sanoi että vuodon pitää olla voimakasta että kannattaa huolestua. Okei, en ole pitkään aikaan nähnyt leikkaushaavaa ja on hiukan hankalaa arvioida näin puutarhurin pätevyydellä onko vuoto normaalia vai ei. Kävin välillä vaihtamassa pyyhettä jonka laitoin koiran alle että edes tiedän paljonko se vuotaa ja mikä on vanhaa. Verihän on melko petollista kun pienikin määrä näyttää että koira on vuotamassa kuiviin. Ja vielä kun haavan päällä on haavalappu ettei edes näe mistä se veri tulee.

En uskaltanut mennä nukkumaan joten laitoin "hätähuudon" facekavereille. Onneksi siellä oli linjan päässä sairaanhoitaja (kiitos Mari vielä tuhannesti!!!) joka alkoi antamaan neuvoja mitä tehdä. Laitoin hänelle vielä haavasta kuvan ja siellä oltiin samaa mieltä kuin minäkin että verenvuotoa kannattaa kyllä alkaa tyrehdyttämään. Siinä sitten istuin pesuhuoneessa pyykkitelineen vieressä jäisiä sieniä muovipussissa ja painoin niillä koiran mahaa. Siinä hetkessä se apu ruudun toisella puolella tuntui lämpimältä olkapäältä jota vasten nojautua.

Sain vuodon tyrehtymään noin puoli kaksi, lisäsin haavan päälle uutta sidetaitosta ja menin kahden jälkeen nukkumaan. Heräsin 3.30 katsomaan haavaa, se oli vielä vähän vuotanut mutta koska olin niin väsynyt menin takaisin nukkumaan. Tunnin päästä ei ollut enää uutta verta tullut.

Suuri helpotus oli kun puolikuuden aikaan Senni halusi ulos, joi hiukan ja haavakaan ei alkanut vuotaa. Kahdeksan aikaan sain eläinlääkärin kiinni joka oli sitä mieltä että jos haava ei vuoda eikä koira vaikuta "normaalia sairaammalta" niin ei minun kannata sitä tuota tutkittavaksi vielä tässä vaiheessa. Ja kehui miten hyvä oli kun olin saanut vuodon loppumaan.

Senni reipastui päivänmittaan todella hyvin, sain erittäin kovasti kiinniliimautuneen umpiverisen  haavalapun liotettua vedellä irti ja haava itsessään näytti todella siistiltä. Kai tässä nyt voi jo huokaista helpotuksesta kun se syö, juo, pissaa, kakkaa ja suostuu jo pitämään kauluriakin.

Mä en ole luontaisesti mitenkään kauhean pätevä sairaanhoitaja, inhoan kaikkea mikä liittyy lääketieteellisiin toimenpiteisiin, piikkeihin, vereen ja ennenkaikkea siihen ettei ole hajuakaan mitä pitäisi tehdä.
Senverran stressaavaa tämä oli että ehkä Vilma sterkataan kuitenkin tähystyksellä
Ronjan, Ynnen ja Irjan kaikkien sterilointi on ollut läpihuutojuttu eikä ole edes tullut mieleen että ei se välttämättä olekkaan.

Ja vielä viimeinen sairaanhoito-kommentti. Ystäväni on eilen ollut leikkauksessa Tampereella, jokohan siellä oltaisiin senverran tolkuissaan että voisi soittaa ja kysellä kuulumisia. Hänen haavaansa en aijo edes katsoa.