sunnuntai 30. elokuuta 2015

Papuja ja munien vartioimista


Härkäpavut on mun suosikkipapuja. Ne voi kylvää jo vappuna jolloin kylvämisinto on suurimmillaan, ne onnistuu melkein aina, ja ne on vielä tosi hyviäkin! 
Itse tykkään syödä ne kun ne eivät ole vielä ihan täysikoisia, silloin mielestäni maku on paras. Kaiketi ne voisi syödä palkoineen, mutten ole kyllä koskaan syönyt.



Vihreä lajike on Kontu, ja punainen on Karmazyn. Mielestäni maussa ei juurikaan ole eroa, 
mutta onhan nuo punaiset mukavaa vaihtelua. 

Bongasin Tää on vielä kesken -blogista tosi hyvän papumarinadin ohjeen. 
Siihen tulee oliiviöljyä, viinietikkaa ja mausteita ja se on tosi hyvää!

Itse en kyllä koskaan kuori härkäpuja kuten ohjeessa lukee, 
mutta jos joku jaksaa niin antaa mennä.



Mun omalla kasvimaalla ei papusato ole onnistunut härkäpapuja lukuunottamatta. 
Onneksi töissä on kasvimaa josta olen käynyt keräämässä sekä ruusupapua että 
tavallisia taite- ja leikkopapuja. 

Ruusupavutkin kannattaisi kerätä ennenkuin ne on liian isoja. 
Tässä aletaan olla jo viittävailla siinä pisteessä.

Syön nämä pavut pikaisen keittämisen jälkeen salvialla ja voilla terästettynä. 
Pavut suorastaan kaipaavat salviaa rinnalleen!




Papujen jälkeen päästäänkin sujuvasti muniin ja Alliin.

Alli on kova vartioimaan kaikenlaista. Se saattaa kantaa meidän sänkyyn jonkun tavaran ja puolitosissaan vartioida sitä ja irvistellä muille koirille jos ne tulevat lähelle tai edes kävelevät huoneen ohi.  

Yksi siililelu on ollut pakko ottaa kokonaan pois koska se ei tee mitään muuta kuin vartioi sitä. Vartioitavaksi voi kelvata myös vaikkapa muovipussi ja kerran se oli varastanut kyssäkaalin, 
syönyt siitä puolet ja sitten suoritti lopulle kaalille urhoollista vartiointitehtävää! 

Yleensä muut vain tyytyvät katselemaan Allia sen näköisenä että "Alli on sekaisin", harvemmin niille mitään riitaa tulee mitä nyt muutaman kerran Vilma on hermostunut kun Alli on rynnännyt sen kimppuun ärisemään kun toinen on vaan viattomasti kävellyt ohitse.

Tänään Alli löysi kukkapenkistä kaksi kananmunaa, 
ja voi sitä riemua kun se sitten sai vartioida niitä muilta koirilta!

Se onnistui säilyttämään iltaan asti munat ehjinä vaikka se pyöritteli niitä edestakaisin. 
Sitten illansuussa se päätti lopulta syödä munat.



Senni tietää, että tätä lähemmäs munia ei kannata mennä vaikka kuinka kiinnostaa... 

Tässä vaiheessa Alli ei ollut enää niin ärhäkkä kuin vartioimisen ollessa kiivaimmillaan vaan antoi Sennin pyöriä aarteen lähellä.

Jossainvaiheessa kiusaus käy ylivoimaiseksi...


Söpö ja maailman hassuin karvamato. 

On noissa suomenpystykorvissa vaan jotain ihan omaa sekopäisyyttä. 
Alli on ainakin niin omalaatuinen koira etten ole tuollaista tavannut aikaisemmin.

Me mennään Allin kanssa yleensä yhtä aikaa nukkumaan (siis sinne minun ja Mikan sänkyyn...muut koirat nukkuu omassa huoneessaan) 

Se tulee aina mun viereen makaamaan ja sitä pitää vielä hetki rapsutella. 

Vaikka se olisi nukkumassa jo etukäteen, niin se kuitenkin kömpii viereen ja jos rapsuttaja meinaa nukuhtaa ennenaikojaan niin se vinkuu pienesti jos rapsutus uhkaa jäädä saamatta. 

Yleensä sille tulee myös sanottua tässä vaiheessa että se on maailman ihanin koira. 
Eihän sellaista halua jäädä kuulematta.

Voin silmiä räpäyttämättä sanoa että Alli on meidän rakkain koira.


perjantai 28. elokuuta 2015

Unelmien kasvimaa


Jos olisin lähtökohtaisesti ahkera ihminen, niin tekisin samanlaisen pihan kuin 
Jokilaakson matkailupuutarhan kasvimaa on. Se on oikeasti nyt todella hieno! 
Ja sen lisäksi sieltä saa aika runsaastikkin satoa. 
Mikä ihana työsuhde-etu...

Vielä kun käytävä saadaan joskus laatoitettua niin sitten se on täysin valmis.

Koska omasta kasvimaasta ei saa mitään hienoa kuvattavaa, niin ihailkaa nyt tätä.














Ja vielä päärakennus. 




Kiitos tästä paikan ylläpidosta kuuluu Annille, Eskolle, Danielille ja Matille. 

torstai 20. elokuuta 2015

Parisuhteellisuusteoriaa



Mun piti kirjoittaa ainoastaan kevyt teksti marjojen poimimisesta. Mutta sitten se alkoi vähän riitäytyä käsistä.

Olen tässä viimeaikoina pohdiskellut paria suhdetta ja parisuhdetta. Kun omassa elämässä ja parisuhteessa eletään aika seesteisiä aikoja on ihastuttavaa vaivata päätään muiden elämällä ja asioilla. Varsinkaan kun niistä ei oikeasti tiedä juuri mitään.

Tosin en tiedä meneekö näiden asioiden ajattelu koskaan hukkaan.



Olen itse aika parisuhdekeskeinen ihminen. Mulle henk.koht on todella tärkeää että parisuhteemme voi hyvin. Ainakin siihen pitäisi pyrkiä. Ehkä kun sitä peilaa muiden elämää vasten niin todella huomaa miten hyvä meillä on olla.

Yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa mielestäni on kiinnostus toista kohtaan. Kiinnostus hänen ajatuksiaan kohtaan.
Musta on joskus ihan hämmentävää miten vähän ihmiset juttelevat toistensa kanssa erilaisista asioista. Jos ei puhuta arkisistakaan asioista niin miten sitten pystytään puhumaan niistä vaikeista?

Todennäköisesti ei mitenkään. Ne lakaistaan maton alle, ja joskus ne pöllähtävät sieltä esiin kaikki yhtäaikaa, tai sitten niiden annetaan vaan olla. Tyydytään siihen mitä saadaan, eikä edes yritetä parempaa.

Miten voi pitää suhteen palavana vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen jos ei edes tiedä mitä toinen ajattelee?! Miten säilytetään mielenkiinto ihmiseen jota ei tunne?



Me ollaan sovittu heti suhteen alussa, että säännöllisin väliajoin tehdään tilannekatsaus. Kysytään toiselta että miten meillä menee.
Ollaan myös päätetty että kerrotaan toiselle jos tuntuu että suhteessa on jotain pielessä niin sille voi vielä tehdä jotain. Siinä vaiheessa kun toinen alkaa olla tasoa kämppis jonka kanssa keskustellaan lähinnä kaupassa käymisestä niin alkaa olla melkoinen työ nousta sieltä suosta.

Toistaiseksi olemme kai onnistuneet, koska vastoinkäymiset ovat tulleet suhteemme ulkopuolelta, ei sen sisältä.



Vaikka olen sitä mieltä että avioliitto ja ylipäänsä pitkät ja onnistuneet parisuhteet perustuu ystävyyteen, niin pitäisi sen ystävyyden lisäksi olla muutakin. Ja se on sen enempää kaunistelematta seksiä. Jos seksuaalisuus kuolee, niin mikä silloin erottaa enää ystävyyden ja parisuhteen?

Eikait kukaan voi suhteen ulkopuolelta sanoa kuinka usein pitää peittoa heiluttaa, mutta kyllä joskus pitäisi. Ymmärrän jos pienten lasten vanhemmilla se ei ole päälimmäisenä kokoaikaa mielessä, mutta se pahin aika ymmärtääkseni on kuitenkin aika lyhyt. Voin tietysti olla väärässä.
Erilaiset sairaudet ja muut ajanjaksot ovat luku sisänsä, mutta jos puhutaan Perus-Pentin ja Perus-Pirkon parisuhteesta.

Olikohan se Anna-Leena Härkönen joka jossain haastattelussa oli sitä mieltä että joskus olisi parasta jättää keskustelut kokonaan pois, avata viskipullo, katsoa yhdessä jotain pornoelokuvaa ja naida. Sen jälkeen ne keskusteluhanat aukeaa paljon helpommin. Mielestäni siinä on asia aika hyvin kiteytetty.



Jos molemmat parisuhteessa haluaa elää juuri tätä parisuhdetta ja näkee vaivaa sen eteen niin ei siihen väliin pääse kukaan kolmas ihminen.

Itse yhden eron ja yhden aika rankan pettämisen kokeneena voin allekirjoittaa tämän. Jos toinen on yhtä itsestäänselvä kuin jääkaappi ja kirjahylly, jonka tarpeet kiinnostaa hyvin vähän ja ajatukset vielä vähemmän ja kaikenlisäksi kokoajan on jotain kiinnostavampaa tekemistä kuin tehdä yhdessä mitään niin eikait siinä kannata kauheasti ihmetellä että toinen on vähän enemmänkin kurkotellut vieraisiin pöytiin.


Siinä parisuhteen perustamisvaiheessa pitäisi mielestäni olla aika kriittinen. Miettiä ihastumisenkin läpi että onko meillä mahdollista edes perustaa sellainen yhteiselämä että molemmilla on hyvä olla. Vaikka vastakohdat voi vedota toisiinsa, on elämä helpompaa jos nyt edes pääasioista ollaan samaa mieltä.

Ihmiset sietää muutenkin ihan hirveästi sellaista mitä mun mielestä ei kyllä tarvisi sietää! Kunnioituksen puute on sellainen asia että sitä tuskin tulee jos sitä ei ole alussakaan.

Eikä myöskään pitäisi luopua itselle tärkeistä asioista vain siksi, että kun toinen ei oikein halua että harrastan asiaa x.
Sitten vuosien tai vuosikymmenten jälkeen on vähän turhaa harmitella jos itse on vapaaehtoisesti luopunut.



Jos mitään olen elämästä oppinut niin se on se, että minä selviän aika vaikeistakin asioista. Oikeastaan se on se tieto joka nykyisellään kantaa ehkä kaikista parhaiten. Ei tarvitse takertua kun on kasvattanut itselleen tunteen siitä että on arvokas. Minun ylitseni ei enää kävellä.

Oikeastaan olen aivan hämmästynyt miten hyväksi mun oma elämä ja tämä parisuhde on tullut. Meillä todellakin olisi ollut huomattavasti enemmän mahdollisuuksia epäonnistua kuin onnistua!

Mulla oli takana hyvin raastava ero, melkein voisi sanoa että koko maailmankuvan mureneminen. Ero jota en ollut käsitellyt ollenkaan. Siihen päälle aika voimakkaita lapsuustraumoja joita aloin oikeastaan vasta edes tunnistamaan eron jälkeen.

Ja tottakai kannattaa aloittaa seurustelu neljännellä tapaamiskerralla- ja muuttaa siitä samantien yhteen. En suosittele kenellekkään, mutta pahimmillaan siitä voi päätyä naimisiin...

Olen joskus jälkeenpäin kysynyt mieheltä että miten ihmeessä se halusi parisuhteeseen niin epävakaisen ihmisen kanssa joka henkisesti ei ollut ollenkaan irtaantunut ex:stään, joka oli kaikkea muuta kuin sinut itsensä kanssa ja jonka oireilu vaati mm. ammattilaisen apua.

Mies vastasi, että koska tykkäsin susta niin paljon, ja arvasin että kyllä sun olo jossain vaiheessa alkaa helpottaa ja entisen suhteen haamut päästää otteestaan. En voi kuin nostaa hattua.


Mikä tän kaiken kirjoituksen tarkoitus oli, en edes oikein osaa sanoa. Toivoisin kaikille sitä samaa onnea joka omaa elämää on kohdannut. Toivoisin jokaiselle sellaista parisuhdetta että kokee samanlaista kiitollisuutta kuin itse koen. Toivoisin että näissä suhteissa joita olen ajatellut asiat selkiäisivät johonkin suuntaan. Toivoisin, että ihmiset oppisivat rakastamaan ennenkaikkea itseään ja toisiaan. Olisko siinä nyt sitten tarpeeksi toiveita yhdelle illalle.


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kuohittu karju etsii naisseuraa rannalle


Onhan se nyt väärin että kylän komein karju on naisseuraa vailla!
Missä luuraa kaikki vapaat daamit?!

Päätin siis kirjoittaa lehteen seuranhakuilmoituksen, eikö sen luulisi joku sieltä huomaavan. 
Me ei olla oikein vielä ymmärretty sen Tinderin päälle.

Tykkään makoilla rannalla miesporukassakin, mutta kyllä tuohon kylkeen sopisi sellainen näpsäkkä sikatypykin. Arvostan naisessa iloista ja huoletonta elämänasennetta, rakkautta ruokaan sekä leikkimielisyyttä. Nirppanokat älköön vaivautuko!




Olen melko sporttinen, ainakin sille päälle sattuessani.




Pidän saunomisesta ja uimisesta, ja löylyt ilman vihtaa ei ole mitään!



Enemmän nautin rannalla makoilusta, mutta silloin tällöin meikäpoika 
myös pikkuisen pistäytyy aalloissa.


 Tossa vieressä olis sulle tilaa! 
Voitas sitten vaikka ensikesänä ilmoittaa jälkikasvu uimakouluun 
ja itse nauttia auringosta sillä väliin. Eikös?
Vai meninkö hiukan asioiden edelle, ethän pahastu!



Että miten olis? Meikä lähtee tästä nyt saunanlämmityspuuhiin velipojan kanssa. 
Tuutko pesemään selän? ;)


Pikaista vastausta odottaen nimimerkki:
"kaipaan elämääni sikailua"

maanantai 10. elokuuta 2015

Parveilua



Nyt sitten lähti mehiläisparvi meilläkin! Oli kyllä mehiläisiltä yllättävä veto, edellisenä päivänä ei voinut ollenkaan aavistaa mitä on tulossa. Normaalistihan ne kansoittuvat pesän lentoaukolle etukäteen jo suunnittelemaan, mutta nyt ne lähtivät suoraan matkaan.

Melkoinen pörinä käy pihassa kun tuhansia mehiläisiä lentää, 
ilma on kirjaimellisesti sakeana mehiläisistä!



Parvi pysähtyi noin 5m korkeudelle pihlajaa. Onneksi siihen eikä sen takana olevaan isoon kuuseen!
 Ei voi kuin ihailla tuota omaa siippaansa joka erittäin ketterästi ensin kiipesi puuhun tikkailla ja sitten jatkoi matkaa "paljain käsin" ja useampaan kertaan. Selkeästi mehiläisten hoidossa on hyötyä kun omistaa kissamaisen ruumiinrakenteen ja tykkää kiipeillä puissa.

Hoitoasu päälle ja menoksi!


Koska parvi oli omassa pihassa ja vesiletku kädenulottuvilla niin kiipesi tuo koti-Tarzan 
puuhun myös vesiletkun kanssa. 

Siinä kun vettä soihaa mehiläisten päälle saattaa samalla vähän kastua itsekkin varsinkin kun on pari metriä alempana. 
Kaikki siis tuossa kuvassa ei ole hikeä, vaikka kyllä siinä vähän hikikin tulee kun edestakaisin kiipeilee ja tilanne itsessäänkin on jo aika kuumottava.

Meillä ei ollut kangashaavia, mutta näppäristi toimi jätesäkki ja kalahaavi- yhdistelmäkin. Kekseliäisyydestäkään ei siis ole haittaa näissä puuhissa.



 Bongaa puusta kiipeilevä parvenpyydystäjä...


 Parvi pussiin ja pussi kiinni! 
Kahdella yrityksellä Mika sai kahmittua parven pussiin . Tässä välissä piti tietenkin tulla alas tyhjentämään mehiläiset pussista pois.


Siatkin katsoo ihmeissään että tuolla laatikossa se parvi nyt sitten on!


Onneksi saatiin parvi kiinni eikä se päässyt karkaamaan.

Haluatte varmaan myös tietää mitä minä tein. 
Minä seisoin puun alla ottamassa muutaman kuvan, 
ja kiljui ohjeita kuten "Älä putoa!" 
"Ole varovainen!" 

Yksin olisin näiden kanssa aika pulassa...


Munia ja pesiä- blogissa  on todella hyviä kuvia parvesta ja ylipäänsä juttua 
mehiläisten parveilusta! Kannattaa lukea!