Tein eilen illalla muutaman ystävänpäiväkortin. Koitin etsiä Pinterestistäkin malleja, mutta jotenkin en oikein löytänyt kuin pari sellaista joista sain kiinni.
Periaatteessa en kyllä ole kauhesti ystävänpäiväkortteja jaellut, mutta kun askarteluttaa niin silloinhan voi vaikka tehdä sellaisia! Samapa se mitä tekee kunhan vaan tekee!
Sydän on jotenkin melko loppuunkulutettu aihe, mutta...se on helppo leikata paperista.
Sepä on siis hyvä aihe.
Tykkäsin kovasti myös mallista missä oli 9 pientä kirjekuorta. Täytyy kyllä todeta, että oli hyvin haastavaa saada edes kuutta kuorta mahtumaan samaan korttiin...
Ja miten vaikeaa on yht´äkkiä taitella kirjekuori! Varovasti avasin yhden valmiin kuoren että saisin siitä mallia, ja silti tuntui ettei tekemäni kuoret nyt aivan kaikilta mittasuhteiltaan onnistuneet.
Nyt kun tätä kirjoitan niin tuli mieleen että varmaan ystäväni google olisi antanut hakusanalla ´kirjekuoren taittelu´ohjeet miten olisi pitänyt toimia. Kokeikaa katsoa sieltä, saatte varmaan paljon paremmat ohjeet kuin jos nyt koittaisin alkaa opastamaan tässä taittelussa.
Musta ei taida isona tulla mitään oregami-taiteilijaa...
Ajattelin laittaa pikkukuoriin runoja, ajatuksia ja aforismeja ystävyydestä. Tälläiset kortit haluaisin tehdä kaikille jotka koen ystävikseni, mutta uskon että nuo ihmiset ymmärtävät etten ole kauhean kärsivällinen luonne enkä jaksa viettää kaikkia iltoja näpertelemässä kirjekuoria!
Mitä ystävyys sitten on? Kuka on ystävä?
Mä koen jotenkin huonoa omaatuntoa siitä että olen varmaan itse aika huono ystävä.
Jos `ystävyys`mitataan samalla tavalla ajassa kuin rakkaus, niin olen siinä aivan erityisen huono.
Meillä on aika tiivis perheyhteisö, ja sen sisältä nousee niitä ystäviä niin ettei meinaa oikein aikaa edes riittää kovin monelle muulle ihmiselle.
Lasketaanko edes Mika, Äiti, Anoppi, Sisko, Mumma ystäviksi? Ne on kuitenkin niitä ihmisiä joille ensimmäisenä soitan kun jotain tapahtuu. niitä joihin luotan kaikista eniten ja joilla tiedän olevan aina aikaa minulle ja ongelmilleni.
Kun töiden jälkeen pitäisi vielä jaksaa hoitaa eläimet, tehdä kotityöt ja sitten vielä jaksaa kahvitella Ottopojan kanssa niin tuntuu ettei edes kauheasti löydy sitä "vapaa-aikaa" ystävyyteen.
Viikonloppuina haluan olla yksin, tehdä terapialenkkejä ja kas, olla niiden sukulaisten kanssa.
Olen jaotellut ihmiset mielessäni erilaisiin kategorioihin. Mulla on koirakavereita, rottatuttuja (ajalta kesyrottakasvatus ettei kukaan ymmärrä väärin!), kasvitutut (puutarhaharrastajia yms.), työkaverit, metsästyskaverit, naapurit jne.
Näitä ihmisiä näen sillointällöin, käydään yhdessä lenkillä, kahvitellaan yms. voin kertoa heille jokapäiväisiä huolia ja murheita, myös syvällisiäkin asioita.
Mutta ystäviä, ovatko nämä ihmiset muille ystäviä?!
Odotanko itse ystävyydeltä jotain ylimaallista sielujen sympatiaa? Riittääkö vaan se, että on mukavaa olla yhdessä? Että siihen löytyy aikaa edes joskus.
Mulle sopii hyvin facebook-ystävyys. Tykkään lukea muiden tekemisiä ja asioita.
Onko se sitten oikeaa ystävyyttä, 400 kaveria eikä ketään joka tulisi käymään kun on paska päivä. Elämää olisi hyvä olla myös somen ulkopuolella.
Ystävyys voi alkaa erikoisista asioista. Aikuisiällä ystävien hankkiminen on aika hankalaa, tosin koirakavereita tuntuu istuvan joka oksalla. Jos olet yksinäinen, hanki koira!
Mene sen kanssa johonkin rotutapaamiseen ja kas, sinulla on nopeasti lenkkiseuraa ja ehkä niistä joistain tulee myös ystäviä.
Mä olen vuoden aikana menettänyt yhden ystäväni, mutta myös saanut yhden. Mistä se on alkanut, puolihuolimattomista sivulauseista joiden seuraksena toinen alkaa avata elämäänsä ja ongelmiaan. Kun yhdessä kerrotaan vaikeita asioita, huomataan että me ollaankin aika samanlaisia ja me viihdytään todella hyvin yhdessä.
Erikoista huomata sellaista ihmisestä jonka on tuntenut monta vuotta.
Erikoista on varmaan se, että joskus ystävä voi istua vieressä työpaikalla kahvipöydässä vuosia, vaikkei siihen ole edes kiinnittänyt huomiota.
Katselkaa ihmiset ympärillenne, ystävyys voi olla lähempänä kuin uskottekaan. :)
Hyvää ystävänpävää jos ei nähdä ennen sitä.
Ps. En tiedä moniko mies blogiani lukee. Mutta nyt jos koskaan kannattaa ystävänpäivänä pikkuisen muistaa mammaa. Jos on makuuhuoneessa haaleaa tai jos muuten vaan tuntuu ettei oikein kipinöi, niin suklaalevyn ja kimpun tulppaaneja saa joka ikisestä Salesta, Siwasta ja kulmakaupasta noin ylipäänsä.
Tämä parisuhdevinkki on halpa ja helppo toteuttaa, eikä se vaadi mitään ylimääräistä vaivaa. Tyytyväinen nainen on onnellinen nainen, ja onnellisella naisella on onnellinen mies.
Tätä vinkkiä ei ole sponsoroinut yksikään kukkakauppa, Sale tai Fazer.
*Kuvissa olevat tulppaanit ostin ihan itse, tahdoin ne, koska satoi räntää.
Idea pulloista on kopioitu Kukkala-blogista.