Hae tästä blogista

Ladataan...

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Uimareita ja vesiheinää



Koska oli niin kuuma eikä jaksanut lähteä lenkille niin ajateltiin käydä testaamassa yhtä hiukan kauempana olevaa vesimonttua uimatarkoituksessa. Täällä meilläpäin jos jossain on joku vesinotkelma niin siellä ihan varmasti on jo joku uittamassa koiraa. Ja en kauhean mielelläni päästä koiria vapaaksi vieraiden koirien kanssa.

No sitten kun päästiin perille, niin kappas sielläkin oli jo joku koiriensa kanssa. Tosin ne ei uinut, en oikein tiedä mitä ne puuhasi...me jätettiin sitten omat koirat autoon ja mentiin itse vähän kauemmas odottamaan että tulisko pian meidän vuoro päästää koiria uimaan. 

Tämä Täti Koiranomistaja siinä kaikessa rauhassa yritti kuvata koiriaan, mutta se ei nyt sitten kuulemma onnistunut kun koirat ei enää pystynyt keskittymään kun meidän koirat siellä autossa oli. 
No kauheen pahoillamme nyt sitten ollaan, ei vaan yleensä itsellä tule mieleen huvikseen viivyttää muita jos omat koirat on jo uinut aikoja sitten. Mutta meitähän on niin monenlaisia.
  
Eikä olis kannattanut olla niin nyrpeä, olis tullu meidän kanssa naku-uinnille! Olishan sitten ollu kotona kerrottavaa että se mettäpölhö ui maastolätsä päässä (paarma ei pure päähän!)


Mun vipukat on ollu aika nihkeitä uimaan vaikka ne tykkää vesirajassa molskia. Vilma innostui pari viikkoa sitten uimisesta kun oltiin uimassa kaverin koiran kanssa joka oikein tosiaan ui eikä vaan räpiköinyt rannalla. Se on nyt mm. uinut lenkilläkin ojissa.

Ronjahan ui, mutta kun se on niin vanha niin en ole enää ottanut sitä vesileikkeihin muiden kanssa ettei se vetäisi itseään niin piippuun. Eilen kuitenkin ajattelin antaa sillekkin vähän "kesää". Sitten kun sen takapää alkoi horjua olikin kiire kantaa se autoon...mutta hauskaa sillä oli! 

Allia taas ei uskalla päästää kokonaan irti joten sillä oli jäljestysliina valjaissa kiinni. Hiukan se ehkä haittaa sen uimista, mutta pääsi sekin nyt mukaan kun aina niin innokkaasti on tulossa! Ja nyt sitten keskittyi paimentamaan rannalla muita, ja ah sitä ihanaa älämölöä joka pystykorvasta lähtee kun se oiken tosissaan alkaa haukkua!

Irjakin innostui uimaan, se on huvittava kun tyyli on hiukan hakusessa mutta mitäs pienistä...











Nam, vesiheinää! sanoo sika.


Sanoinko jo, että olen melko kyllästynyt vesiheinään! Se on meillä oikein ikuinen vitsaus, en tiedä kuinka nopeasti se kasvaa, mutta nopeasti. Tuntuu että jos sitä on illalla repinyt, niin aamuun mennessä on jo 10cm kasvusto! Ja koska se kasvaa nurmikossa ja ihan kaikkialla, niin sen hävittäminen on ihan mahdotonta. Kait sitä myrkyttää voisi, mutta sentään ihan niin radikaali en sentään ole. 

Onneksi kanat ja siat syö sitä (ja minä vähän). Että voisin periaatteessa ruokkia ne pelkällä vesiheinällä, mutta en taida ehtiä nyhtämään sitä niin suuria määriä että siat olisivat tyytyväisiä. Tavaraa kyllä olisi! 
Periaatteessa se on kiltti rikkaruoho, eikä estä kasvien kasvua kuten juolavehnä tai vuohenputki, mutta kyllä siitäkin haittaa on! Se pitää maanpinnan jatkuvasti kosteana, sehän on hyvä jos on kuivaa, mutta jos ei ole niin vesiheinä kasvaa nopeammin kuin mikään muu. 
Ja esimerkiksi olen huomannut että esikot ei tykkää jos niiden päällä vihreää verkkoa. Rönsyakankaalien seasta vesiheinän kitkeminen on hankalaa, kun samalla tulee vahingossa repineeksi ruusukkeita irti. Haittaa noiden hiukan harvinaisempien ja vähälukuisempien kanssa.

Lisäksi se saa kaiken näyttämään kamalan epäsiistiltä. Yleensä mä en ole kauhean tarkka penkkien ulkonäöstä, mutta sellainen epämääräinen töhry joka ei lopu ollenkaan on typerää. 
Ja saa aikaan pakonomaisen kitkentätarpeen. 
Elämässä menee varmaan aika hyvin kun tälläinen asia niin rassaa. 

Mutta meidän kukkopojat on aikalailla kasvanut! Tumma poju on alkanut opettelemaan kiekumista. Ihmettelin aamulla mitä älämölöä se pitää, mutta herttintähären sillähän on sellainen äänenmurroshenkinen aloittelijan kieuntaääni! 

 Ihastuttava rikkaruohopeti

Toinen pikkukukko, nämä on niitä maaliskuun lapsia!


Pää piilossa



Kanojen joogahetki


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Saippuaa ja mysteeripyöräilijä

Tänään oli hikinen mutta antoisa saippuantekopäivä. 
Koska saippuanteko on melko sotkuista puuhaa, on se syytä tehdä jossain tilassa jossa voi sotkea nihkeillä kumihanskoilla vapaammin kuin perusihmisen keittiössä. Juuri sopiva tila on mun työpaikalla, ja saatiin lupa ahkeroida siellä. Yleensä siellä kävellään kuraisilla turvakengillä joten pienet rasvaläiskät tai satunnainen saippuamassa siellä täällä ei paljon ketään hetkauta.


Toverit olivat varustautuneet hieman paremmin kuin meikäläinen...Oon kyllä suunnitellut leivosmuottien ostamista, mutta ei se suunnittelu paljoa auta jos niitä laita sinne ostoskoriin! Myös ohjeiden katselu ennakkoon voisi olla ihan viisasta, saisi paljon enemmän irti tekemisestä kun voisi vähän kokeilla uusiakin juttuja.

Yhden erän pilasin unohtamalla kokonaan laittaa oliiviöljyt taikinaan. Vasta seuraavaa saippuaa tehdessä aloin ihmetellä miksi pyödällä on 300g oliiviöljyä...Mutta ehkä jatkossa nyt muistaa paremminkin senkin, että tarkastaa ennen sekoitusta onko kaikki aineet massassa mukana.


 Selostan omista saippuoistani enemmän kun leikkaan ne, mutta tunnelmakuvia muutama tarjolla.

Ihan loistava idea oli tunkea saippuan sekaan vanhojen saippuapalojen jämiä. Niistä saa väriä ja kuvioita saippuaan. Mähän en nyt ole investoinut väreihin, ja jotenkin tuollaiset luonnolliset värit on enemmän mun mieleen (tai rakastan tehdä kaiken mahdollisimman vaikean kautta ts.) mutta saahan noilla "purkkiväreilä" aika ihania juttuja aikaan! Tästäkin muotista olin kateellinen...





Tätä marmorointitekniikaa on ihan pakko kokeilla enskerralla. Senverran hieno oli lopputulos! 
Kuvassa värit eivät ole läheskään niin kirkkaita kuin ne olivat livenä.



Noniin, omistan loppupostauksen Ottopojalle. Hän lähti innostuneesti veivaamaan pyörällä kohti Lapuaa mun esimerkkiä seuraten, ja koska asutaan melkein naapureina niin matka oli mulle aika tuttu eiliseltä...
Kiva pikkulenkki kun ei ole pyöräillyt eikä muutenkaan liikkunut viimeaikoina juuri ollenkaan...
Voi olla että jalat on huomenna hiukan hyytelöä, mutta sehän ei tänään mitään haittaa.

Mulla ei ole tapana ottaa kenestäkään kuvia vasten tahtoa, ja Ottopoika on erikoistunut poseeraamaan. Kun kamera vedetään esiin sitä ei pidättele enää mikään..."Ota musta kuvia sun blogiin, ota kuva kun mä istun, kun mä oon pyörän kanssa, ota niin että 3D näkyy, ota edestä, takaa ja jokapaikasta" 
Ja minä otin. 
Ja laitoin ne tänne kun käskettiin.





lauantai 19. heinäkuuta 2014

Mustikassa



Kauheasti on toitotettu joka paikassa ettei tänävuonna ole mustikkaa. Kukinta meni persiilleen, varvut ovat kärsineet talvesta ja kuun asentokin on väärä. Ei siis ollut kauheasti odotuksia sen suhteen että saisi edes ämpärin pohjaa peittoon. Otinkin kameran mukaan ihan siksi, että jos ei ole yhtään mustikoita, niin menen uittamaan koiria ja otan niistä  kuvia.

Iloinen yllätys oli, että mustikoita tosiaankin oli! Ne olivat isoja, ja niitä oli ihan valtavasti! Keräsin kuten kaupunkilainen, auto näkyi kokoajan. En siis edes päässyt sinne omille mestoille, eikait kukaan ole niin tyhmä että tarpoo kilometritolkulla jos tavaraa on ihan jalkojen juuressa! 

Ehkä mustikoita oli myös siksi, että kerrankin olin ajoissa. Yleensä tajuan alkaa kerätä marjoja siinä vaiheessa kun muut lopettavat...nyt menin heti kun faceen pamahti ensimmäinen mustikkakuva! 

Pikkuisen oli kostea metsässä, vettä on satanut pitkin päivää. Farkut ei siis ollut ihan viisain housuvalinta...Mutta jalat pysyi kuivana kun tajusin sentään laittaa vaelluskengät, housut sitten olikin märät reisiä myöden...

Mulla oli vipukat hupulaisena  (= pohjanmaata, ja tarkoittaa sellaista vähän turhaa apulaista). Tykkään yhdistää marjojen poimimisen ja koirien ulkoilutuksen, en koskaan kerää sangollista enempää kerralla että saan mennä monta kertaa kun koiria kuitenkin joutuu päivittäin lenkkeilyttämään.
Vilma juoksi kaksi kertaa sangon nurin, silloin kyllä alkoi pikkuisen ahdistamaan....

Irja on aivan mahdoton marjaimuri. Se on näköjään opettanut taitoa myös Sennille, mutta se ei onneksi ole niin näppärä kuin Irja. Irjalle kelpaa myös puolukat joita ei meillä muut koirat syö. Vilma ei ainakaan vielä tajunnut miksi nuo kaksi laiduntavat, kun voisi vaan leikkiä!

Alli söi kädestä mustikoita kun perkasin niitä. Katseli söpösti pää kallellaan, muttei koittanut rohmuta suoraan sangosta. Pakkohan sille oli niitä sitten antaa kun oli niin suloinen. Mä olen niin helppo lankeamaan kaikkeen, koirat varmaan nauraa partoihinsa keskenään kun ne saa huijattua mua milloin mihinkin.





Paras poimuri ever on anopilta saamani ikivanha poimuri. Se ei revi lehtiä läheskään samalla lailla kuten meidän uudemmat poimurit. Ennen keräsin mustikat käsin kun en jaksa puhdistaa niitä jos sangossa on puolet lehtiä, mutta nykyisin tykkään askaroida tämän perintökalleuden kanssa.





Kotiin päästyäni tein mustikkamaitoa. Voiko olla mitään niin hyvää?! Mulle tulee siitä aina mieleen kun lapsuudessa mummon kanssa kerättiin mustikoita ja sen päälle mummolassa tehtiin mustikkamaitoa. Muistan edelleen lasinkin joista sitä juotiin. Koitan pitää perinnettä yllä ja tehdä jokaisen mustikkareissun jälkeen mustikkamaitoa. 

Ja muuten mulla ei ole aikomustakaan kertoa missä mustikkaa on. Menkää itse katselemaan. On jotenkin kiusallista kun ihmiset haluaisivat mielellään tulla valmiiseen pöytään. Sama sienien kanssa, niitä ihan varmasti jokainen löytää jos käy etsimässä. Tyhmäähän olisi paljastaa ennenkuin on itse kerännyt omiin tarpeisiin, muuten saa taas itse kerätä tyhjää metsää. Sen jälkeen kun on oma pakastin täynnä voin vaikka sanoakkin- mielummin pakastimissa kuin se ettei niitä hyödynnä muut kuin linnut!

Huomenna tehdään kavereiden kanssa saippuaa. Mä mietin että olisinko koittanut tehdä mustikkasaippuaa, mutta taitaa olla etten enää jaksa alkaa ohjetta etsimään. On vähän sellainen fyysisestikkin uupunut oli, aamupäivällä kävin Lapualla pyörällä. Sinne tulee meiltä noin 30km, ja takaisin sitten samanverran. Pakkohan se oli koittaa jaksaako, ja kaiketi jaksoin kun kotona kerran olen...Pikkusen kyllä ahdisti kun vajaa 10km ennen kotia alkoi sataa ja ukkonen jyristä, ja jouduin polkemaan kuin hullu loppumatkan vaikka oli tarkoitus ajaa hiljaa palautuen loppumatka... 
Jos huomenna pystyn kävelemään niin kiitän itseäni, jos en, niin kait kiroan pitkään ja hartaasti.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Jasmikkeen tuoksu



Monet odottaa omenapuiden kukintaa kuin kuuta nousevaa. Mä odotan jasmikkeiden. Se tuoksu on uskomaton, ihan päätä huumaava. 
Tuoksun kuvailu on vaikeaa, mutta niitä kuvaillaan suurinpiirtein seuraavien yhdistelmältä: metsämansikka, syreeni ja joku ihana kukkaisparfyymi. Ja tuoksu on voimakas, kun jasmikeet kukkii niin koko piha tuoksuu niiltä. 
Viimeviikolla töissä yks kaivinkonekuski tuli kysymään, että mikä toi ihanalta haiseva pensas on, ja mistä niitä voi ostaa. Jos sellasen asian huomaa karski konekuski, niin sen huomaa ihan varmasti kaikki muutkin!

Monta metriä korkea lumivalkoisena kukkiva pensas sellainen näky, että vaikka olis menettänyt hajuaistinsa niin siitä on iloa!

Mulla on pihajasmike ja  hovijasmikepikkujasmike sensijaan ei ole tykännyt pysyä hengissä. Olen ostanut niitä ainakin kolme kertaa, ja kaikki ovat kuolleet. Tähtijasmikkeen oon myös suunnitellut hankkivani.

Hovijasmikkeesta laitoin viimesyksynä taivukkaita ja toivon että niihin tulis juuret. Taivukas tehdään niin, että nuori ja taipuisa oksa taivutetaan maahan ja päälle lapioidaan multaa. Oon laittanut vielä kiviä painoksi että oksa pysyis paremmin maata vasten. Sitten kun juuria on muodostunut oksa katkaistaan emokasvista, ja tadaa, uusi pensas on saatu alulle! Näin voi lisätä aika monia pensaita, myös jotkut havut muodostaa juuri taivukkaisiin.





Muuta ei oikeastaan vois toivoa kuin että tätä tuoksua vois purkittaa ja avata purkit synkkinä marraskuisina iltoina!

torstai 10. heinäkuuta 2014

Huh hellettä!


Kun lämpötila alkaa ylittää kolmekymmentä niin voi kai jo sanoa että on kuuma. Mun mielestä paras ilma on kesällä +15C ja pientä tihkusadetta, mutta siitä huolimatta mä en oikein meinaa jaksaa ihmisiä jotka valittaa kun on KUUMA ja sitten ne valittaa kun on KYLMÄ ja sitten valitetaan kun SATAA ja varsinkin jos ei SADA. Mä kyllä mielelläni keskustelen säästä (se on ihan aliarvostettu puheenaihe) mutta siitä vain positiivisessa mielessä. Kaikki ilmanalat on hyviä, pukeutuminen voi olla väärää.

No ny eilen sitten oli kuuma.

Voisimmeko ottaa hieman oppia eläimistä ja lapsista?

Jos on kuuma, niin voisiko vaan pyöriä hiekassa kuten kanat? Siihen vaan sopivaan hiekkakohtaan maaten, ja siipien puutteessa heitellä käsillä hiekkaa päälleen. Kyllä virkistää!
Nämä ihanat hiekkarannat keskellä nurmikkoa niille on tarjoillut uskomattoman taitava kaivajamestarimme Alli.





Entäs mitä sikoilta voi oppia? No siihen vaan hiukan vettä mullan päälle, ja sitten makaamaan! 
Ah kun ihanasti viilentää polttavaa ihoa!
Kuka sitä mitään uimarantaa tarvitsee, tälläinen kätevä kurakko on helppo tehdä pihaan kuin pihaan. Asvaltille voi levittää vaikka ämpärillä multaa, kastella ja voila´ ihana virkistävä keidas on valmis.





Koirat ehdottavat sisällä pysymistä. Mutta jos on pakko mennä ulos, niin makaa grillin varjossa. 
Illan viiletessä olet sopivasti jo lähellä kun kohta kuitenkin joku alkaa grillata. 

Silloin muuten tietää että on lämmin kun whippetitkin alkaa läähättää auringossa! 


Jos tuntuu ettei käy vieraita, niin hanki sikoja!!! Niitä tulevat katsomaan kaikki. Se on mukavaa.

Ihan liikuttavaa kuinka onnessaan lapset nauttivat siitä, että saavat heitellä eläimille ruokaa ja juosta epätasaisella nurmikolla niin että on ihan pää märkänä hiestä. 





Sokerina pohjalla: Tiedättekö mikä seuraava otus on?! Se on liito-orava. Ja sillä on taas pesä meidän pihassa! Sen opetus on, että nuku ja kökötä sisällä kesät, oli lämmintä tai ei.

Viimevuonnakin oli pesä, silloin nähtiin keittiön ikkunasta kun poikanen putos pesästä. Oltiin jo valmiina pelastamaan se jos emo ei hae sitä takaisin, mutta äiskä otti poikasta niskasta kiinni ja kantoi takaisin pesään. 
Meillä oli yks talvi aliona liituri jonka Mika löysi metsästä siinä pisteessä, ettei se olisi kauaa enää pysynyt hengissä. Poikanen oli jo kuivunut, mutta vastoin kaikkia odotuksia saatiin se pysymään hengissä. 
Kuulemma vain 20% niin pienistä poikasista selviää hengissä ihmisten hoidossa.
Se nukkui villasukassa päivät, kevään tullen saatiin vapauttaa se pihapuihin ja toivottaa hyvää loppuelämää.


Pitäkää oikeesti kissat sisäkissoina, ne tappaa myös liito-oravia.

Ja koska haluan voittaa Tää on vielä kesken- blogin arvonnassa linkkarin, jaan tämän linkin! Älkää osallistuko arvontaan, että mulla on enemmän mahdollisuuksia. Kiitos! ;)

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Mehiläispuuhissa


Mehiläisillä on ollut kylmän kesän takia melkoisen vähän hommia. Ne lentää ja kerää parhaiten mitä lämpimämpää ja aurinkoisempaa on, ja sanomattakin selvää ettei tänä kesänä ole oikein ollut kumpaakaan!
Mutta toissapäivänä ja eilen oli hyvä sää tehdä ihmisille hunajaa! (Sorry mehiläiset... )

Tässä sekalainen määrä kuvia kahdesta eri pesästä. Niistä kaikista kahdesta joita meillä tällähetkellä on. Ja korostan, että mehiläiset on meillä ihan vaan huvin vuoksi, ei mahdollisimman suuren sadon takia. Siksi hoitotoimenpiteiden ei tarvi olla niin justiinsa, hunajaa tulee kuitenkin ihan riittävästi omiin tarpeisiin. tai ainakin tähänasti on tullu!

Katottiin eilen että nyt on pakko jakaa pesä kahteen osaan kun alkoi näyttää siltä, 
että pian on parvi lähdössä. Muutenkin olis hyvä saada talveksi kolme pesää että olis särkymävaraa jos ei kaikki talvehdi.
Normaalisti mehiläisiä ei pyöri pesän ulkopuolella mitenkään kauhean suuria määriä. Kun ne suunnittelevat parveilua niitä alkaa notkua luukulla vaikka kuinka paljon. Tai sitten ne vaan tuulettaa pesää, 
mutta nyt ei näyttänyt yhtään meininki sellaselta. 
Kolmas vaihtoehto on, että niitä on vaan ihan liikaa pesän kokoon nähden, mutta silloinkin ne pikapuolin alkaa häippästä jos ei ole tarpeeksi tilaa.


Tässä alkaa olla pesän ulkopuolella jo pikkuusen paljon otuksia. 
Vertailun vuoksi pesä missä ei suunnitella mitään ylimääräistä...


Tollasen laatikoiden väissä olevan ritilän (eli sulkuristikon) tarkoituksena on, ettei emo pääse nousemaan kaikkiin laatikoihin vaan pysyy ristikon takana. 
Silloin se ei muni kaikkiin laatikoihin, vaan hunaja on selvästi omissa laatikoissaan.

Kuvassa näkyy kuinka mehiläisiä on loora täynnä!


Arvakkaa mitä täällä on, HUNAJAA!


Sitten olis pitäny löytää emo. Se on joskus ihan helppoa ja joskus ihan mahdotonta. 
Emo on ihan erinäköinen kuin muut mehiläiset. Se on huomattavasti suurempi, eri mallinen ja eri värinen kuin muut. Pesissä pyörii kuhnureita joita joskus voi sekoittaa emoon, mutta nekin on ihan eri näköisiä kun niitä vertaa vierekkäin. 

Sitten kun emoa ei ala löytyä kohtuullisessa ajassa alkaa hermostua sekä hoitaja että mehiläiset. Yks onnistui pistämään Mikaa hupun läpi nenään. 
Onneksi mua ei pistänyt, viimekesäisten pistojen jälkeen on alkanut vähän pelottaa että oonko tullu allergiseksi mehkun pistoille.
Päätettiin että aivan sama löydetäänkö sitä vai ei, pitää katsoa viikon päästä uudelleen.


Mehiläiset pyörii innoissaan emon ympärillä, ja todennäköisesti emo löytyy sieltä missä on eniten mehiläisiä. Ja sieltä sitä on hankalinta löytää. 
Tälläsestä kennosta missä on vähän mehiläisiä olis emo huomattavasti helpompaa löytää!


Mehiläisen toukkia, osa on peitetty ja osa on avosikiöitä. Kuulemma parveiluhaluisen parven pesään jos laittaa tälläisiä avosikiöitä  niin ne ei lähdekkään kun ne ei halua jättää "lapsia" pulaan. Mehiläiset on jotenkin niin inhimillisiä otuksia!

Siinä nyt olis sitten uus jaoke, ja vanha emo siirrettiin tänne. 
Tehkööt sinne vanhaan pesään uuden emon!



Ahkerat työläiset

Oli pikkusen kuuma toppahousuissa ja hoitopuvussa, mutta silloin kun aurinko paistaa on mehiläisten hoitosää. Ja mitä kuumemmin se paistaa sen parempi hoitosää! 
Mehiläisiä on paljon pesän ulkopuolella eikä kaikki ole "kotona"  pörräämässä siinä ympärillä. 
Kuvia en ole aikaisemmin ottanut pesien sisäpuolelta, hyvä asia tämä blogin pito!