sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Tärähdyksiä





Hienosti meni mökille saapuminen perjantaina. Kaaduin suoraan selälleni jäälle. Löin pääni ja takapuolen maahan, päähän tuli haava. Ei onneksi kovin suuri, se meistä siskoista jolla on terveydenhoitoalan koulutus katsoi haavaa ja totesi ettei sitä ole pakko ommella. Niinpä ei sitten lähdetty 40km päähän ensiapuun. Välimatka kasvattaa maalaisjärkeä.

Haava meni umpeen kun painoin sitä tiukasti pyyhkeellä. Ja lievää huimaamista lukuunottamatta ei tullut mitään vakavampia oireita. Mutta aika pahasti kyllä säikähdin.

Ihan yhtä onnekas ei ollut se sukulaismies joka oli myös kaatunut ja kallo oli murtunut. Tämän seurauksena aivoissa verenvuotoa ja mahdollisesti pysyvää aivovammaa.

Erittäin surulliseksi asian tekee se, että hän on vaimonsa omaishoitaja ja vaimo on senverran muistisairas ettei ollut edes tajunnut hälyyttää apua. Viikon päästä naapurit olivat lähettäneet lähisukulaiselle viestiä että onkohan talossa kaikki ihan hyvin kun postit on hakematta ja mitään liikettä ei näy missään. Sukulainen oli soittanutkin muutaman puhelun muttei oikein ollut saanut varmuutta onko siellä kaikki kunnossa vai ei. Olivat kuitenkin lähteneet katsomaan, ja siellä pariskunta makasi sängyssä, mies sekavana mutta tajuissaan ja vaimokin riutuneena kun ei ollut osannut edes syödä yksin. :(

Tälläiset tapaukset saavat mietteliääksi. Kuinka suuri vaiva on heittää hiekkaa jäätikölle kun periaatteessa pitäisi tietää kun on melkein neljänkymmenen että jäälle tosiaan voi kaatua ja loukata itsensä! Mika kaatui uutenavuotena naamallensa ja poskeen tuli hiusmurtuma. Jos nyt molemmat ollaan saatu läheltä piti -tapaturma niin uskottaiskohan jo nyt?!

Muuten oli mukava viikonloppu. Käytiin kavereilla syömässä ihan superhyvää ruokaa, kauriinlihapihvejä hampparin välissä ja hirviripsejä omatekoisella bbq-kastikkeella. Jälkkärinä liekitettyjä mansikoita ja jäätelöä. Ei meidän keittiössä ihan yhtä hyviä sapuskoja valmistu.

Siskon perhe kävi pariinkin kertaan ja käytinhän me sielläkin syömässä. Kuinkas sattuikaan...jos ei olla anopin lihapatojen ääressä niin jostain muualta sapuskaa kyllä löytyy!

Otettiin (tai Mika otti...) ne ah niin kauniit 80-luvulta olevat kaapit pois tiskipöydän päältä ja jääkaapin alta. Nyt vaan pitäisi tietää mitä haluaisi tilalle. Avohyllyä, kaakelia, umpihyllyä, jotain muuta kuin kaakelia... Kauheen hankalaa tietää mitä haluaa ja mikä näyttäisi hyvältä. Voiko joku tulla ja sisustaa mökin ja mä vaan sitten tulen paikalle ja ihastun.

Pihasuunnitelmia mulla on sinne jo vaikka miten paljon, onneksi kotona on niin paljon kasveja että saa siirtää kaiken tästä eikä tarvi ostaa. Paitsi siis tietysti kaikkea kivaa!
Tuollainen vanha tönö kaipaa ihan selvästi pensasruusuja. Ja pioneita. Ja ihan kaikkea. Metsään saisi ihanan metsäpuutarhan ja kun pihaa ylipäänsä vähän tasaa saa paikkoja omenapuille. Ja vaikka kuinka ajattelen etten halua sinne työleiriä niin silti sellaisen tekeminen on tosi houkuttelevaa. Jos vaan vähän kerrallaan, kuinkahan sellaseen pystyy?!

Kotona Ottopoika on hoidellut tehokkaana lampaita. Oikeestaan tällänen viikonloppumökkeily on ihan sikakivaa! En ole koskaan ollut mökki-ihmisiä, mutta ei mulla kyllä koskaan ole ollut mökkiäkään. Nyt on ensviikonloppuna töitä ja sen jälkeen muuta ohjelmaa niin saa olla vähän kotonakin. Ehkä sinne sitten on vieläkin mukavampaa mennä.





maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kasvispihvit viikonlopun ruokahävikistä

Nyt ruokahävikin minimoiminen on vissiin joku uusi trendi koska siitä puhutaan joka paikassa. Kuuntelin kasvihuoneessa tänään radiota ja Suomipopilla oli joku aiheeseen liittyvä kilpailukin.

Musta on jotenkin hiukan huvittavaa se että eikö kellään nyt aikaisemmin ole tullut mieleen että jämäruuista voi tehdä uusia ruokia?! Paitsi meille koti-marttakerholaisilla (ja köyhillä) vissiin.

Niimpä haluan jakaa teille eilisen kasvispihvi-idean. Kasvispihvit on yksi parhaita ruokia sekoittaa "kaikki mitä jäi".



Näissä pihveissa on käytetty seuraavaa:
tuoreita herkkusieniä vajaa rasia
noin puoli rasiaa valmista punajuurisalaattia
5 keitettyä perunaa
pala kaalia suikaleena
3 porkkanaa raasteena
noin 1dl juustoraastetta
3 kanamunaa
suolaa, pippuri, chilikastiketta

Pilkoin sienet paistinpannulle, ja kun ne olivat valmiita heitin sekaan kaalisuikaleet ja paistoin hiukan. Sen jälkeen ainekset kulhoon, perunat muussattuna perään, samoin muut ainekset.
Uunissa 225C noin puolituntia. Ei voi epäonnistua! Oli tosi hyvää, erittäin helppoa ja eväät tuli töihin "lähes ilmaiseksi".

Pitää vaan uskaltaa kokeilla, ei kaikkeen tarvita erikseen ohjeita. Jos kaikkeen ruuanlaittoon alkaa ohjeita lukea niin kyllä tulee kallista ruokaa. Huomattavasti helpompaa on tehdä ruokaa siitä mitä on.

Tavallaan on kyllä vähän tekopyhää puhua rahan säästämisestä kun kävin just tilaamassa uudet silmälasit. Jumalauta kuusisataa euroa!!! Mutta jos vaan ensin kokeilee kehyksiä ja sitten ne parhaat on ihan sikakalliit niin ei ne toiseksi parhaat tunnu enää missään. Mutta miksi mulle ei enää kelvannut nämä vanhat lasit?! Musta on tullut niin k*rmaperse että mun pitää saada uudet lasit vaikka edellisiä ei ole edes koira syönyt eikä ne ole muutenkaan rikki. Koska mä vaan haluan.

Aurinkolasit oli pakko ostaa kun edelliset on menneet hukkaan enkä enää jaksa auringosta johtuvaa päänsärkyä, mutta silmälaseihin mä halusin vaihtelua. No sitä nyt sitten todella tulee kun on pakko syödä jätteitä...
Ei sillä ei me nyt oikeasti olla mitenkään nälkäkuoleman partaalla mutta saa aika paljon tehdä puutarhatöitä että saa 600€ kasaan. Ehkä se on nyt sitten sen arvoista, vaikka vähän kyllä kirvelee. Eikä ihan vähääkään. Mutta oompahan kannattanut halpaketjun sijaan paikallista liikettä. Saankohan mä nyt jonkun kunniamitalin ja maininnan paikallislehteen?!




sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Meidän ikioma mökki






Siinä se nyt on. Meidän ikioma mökki, rakennusvuosi "noin 1950".
Noin 50 neliötä, kolme pientä huonetta ja vessa keltaisella vessanpöntöllä.
Joka huoneessa alkuperäiset tulisijat, keittiössä kolme ovea ja kaksi ikkunaa.

Valitettavasti ikkunat on vaihdettu ja lattiat olivat niin lahonneet että meitä edeltävä omistaja on kunnostanut lattiat kokonaan. Nyt on kunnon rossipohja ja kissinluukut auki.

Pihassa on vanha ulkorakennus missä on ollut sauna ja pieni saunakamari sekä jonkinasteinen varasto. Uusia rakennuksia on hirsinen sauna ja puulato. 

Talo pitää toki maalata, sauna maalata, talon katto maalata, terassia kunnostaa, maalata ja tapetoida sisältä, sähköt uusia, vessaa fiksata jne. mutta se on periaatteessa täysin asuttavassa kunnossa.

Mulla on jotenkin vieläkin niin hömistynyt olo etten tiedä mitä edes kirjoittaisin.

Ensimmäinen viikonloppu mökillä on takana. Saunassa oli hyvät löylyt, takat varasivat paremmin lämpöä kuin uskottiin -siis niin hyvin että ensimmäisenä yönä oli +28C lämmintä ja vähän kiristynyt tunnelma kun koirat läähättivät ja hiki virtasi. Mutta ainakin nyt tietää että sisällä lämpö pysyy hyvin!

Ihastelua ja ihmettelyä, niin sisällä kuin pihallakin. Kartoitetaan aluetta, tutkitaan tienoita. Ulkorakennuksen alta löytyi pari keittiötölkkiä ja vanhasta saunasta pari jakkaraa. Talolle kuuluvia aarteita, niitä haluan vaalia.
Mika kävi kaverinsa kanssa kyttäämässä majavia ja näkikin sellaisen. Ehkä meillä on vielä tänä keväänä pakastimessa jäätelöpaketin vieressä majavan lihaa.

Tässä nyt muutamia kuvia että pääsee vähän alkutunnelmaan. Kotoa tuotiin vähän huonekaluja, kovin paljoa sinne ei edes mahdu. Hankitaan sopivia sitten kun nähdään mitä edes tarvitaan.

Yksi huone jäi näköjään kuvaamatta, se on sellainen minihuone että mietitään vielä sen käyttötarkoitusta. Tuleeko siitä makuuhuone, koirahuone, varasto vai mikä. Huone joka on 205cm leveä ja jossa on takka niin että sinne mahtuisi ainoastaan 120cm leveä sänky eikä juurikaan mitään muuta ei kuulosta kauhean käytännölliseltä. Mutta tarvitaanko me erikseen makuuhuone? En vielä tiedä.

Nuo sähkötaulu ja suorastaan inhat -80luvun kaapit kuvissa eivät kauheasti silmiä hivele, mutta eiköhän niistäkin eroon päästä ajan kanssa.

Ihan käsittämättömän ihana ilma on koko viikonlopun ollut. Ihana elää ensimmäinen kevät mökin kanssa. Mä olen niin onnellinen ettei sille ole edes sanoja.















lauantai 11. maaliskuuta 2017

En sano ääneen






Joskus ei vaan tule tekstiä. Ei vaikka haluaisi.
Ei tavallaan ole mitään kirjoittamista, vaikka olisikin.

Me löydettiin mökki. Me ostetaan tämä mökki. Meillä on jo melkein oma mökki.

Mutta uskaltaako sitä kirjoittaa ennenkuin kauppakirjoja on tehty? Mitä jos se vielä peruuntuukin? Myyjä yht´äkkiä päättää että haluaakin jatkaa saunomista juuri tässä saunassa ja haluaa kerätä marjat näistä marjapensaista. Ei sellaista uskalla kirjoittaa ennenkuin nimet on paperissa ja avaimet kädessä.

Toivottavasti kaikki on alkuviikosta selvää, ja pääsen tästä kauheasta jännityksestä pois.

Kuvissa on ihanaakin ihanampia lumihiutaleiden pistokastaimia sekä hyvin kasvava herneenversopuska.




maanantai 27. helmikuuta 2017

Suosikkilelu


 Meidän koirilla on kaikenlaisia leluja, mutta ei ole kirahvin voittanutta. Ihme kyllä sitä ei ole edes hajotettu. Alli ja Busteri kantaa sitä kilpaa ympäri kämppää ja aina kun Alli menee illalla meidän sänkyyn nukkumaan se ottaa kirahvin viereen.
Kirahvi kelpaa myös Allin kaveriksi naapurikyyläykseen. Alli seisoo sohvalla ja pitää päätä selkänojan päällä ja vartioi ympäristöä. Se on tosi huvittavan näköistä!

Ja arvatkaa miten kateellinen Alli on jos kirahvi on Busterilla. No ihan tosi kateellinen!






lauantai 25. helmikuuta 2017

Pois eläinten tarhasta!





Kyllä nyt hermoja kiristelee! Perhe oli tehnyt oikein retken lampaiden aitaukseen, lapset olivat menneet aidan yli silittelemään lampaita ja vanhemmat olivat valokuvanneet näitä aidan toiselta puolelta.

Jotenkin voisin vielä ymmärtää jos aitaus olisi jossain pellolla kaukana asutuksesta, mutta kellä tulee oikeasti mieleen mennä toisten pihaan aidan yli ilman lupaa, ja ilman lupaa eläinten aitaukseen?!

Onneksi lampaat eivät olleet lapsia puskeneet. Kuka tässä tapauksessa olisi vanhempien mielestä vastuussa, minä varmaan kun lapset noin vain pääsivät hyppäämään sähkölangan yli. Vai nostettiinko ne, en huomannut kysyä silminnäkijöitä että kuinka isoja lapset olivat.

Miten tyhmä ihminen voi olla? Onko ihan ok mennä toisten terassille istumaan vaan siksi että siihen paistaa aurinko ja siinä sattuu olemaan tuoli?

Facesta olen lukenut kuinka eräs farmari oli yllättänyt kaksi pikkutyttöä ja koiran emolehmien aitauksesta. Siinä olisi ollut aika katastrofin ainekset jos lehmät olisivat vasikoita suojellessaan käyneetkin lasten päälle. Ja ihan samaan syyllistyvät aikuisetkin, onhan sitä laitumella olevat eläimet tosi söpöjä. Ihan kuten Ähtärissä olevat sudet. Pakkohan niitä on päästä rapsuttamaan.

Samaisessa ketjussa joidenkin mielestä oli väärin kun aasien ja alpakoiden kasvattajat olivat vähän kyllästyneet kun jatkuvasti joku tuli pihaan asti ihastelemaan eläimiä, osa meni tässä vaiheessa myös suoraan sinne tarhaan. Heidän kun olisi pitänyt olla kiitollisia että joku on niin kiinnostunut heidän eläimistään...
Lemmikkipihoilla, eläinpuistoissa ja muissa yleisissä paikoissa saa ihastella eläimiä mielin määrin, mutta eläinten omistajien piha on yksityisalue. Vaikka sielläkin olisi söpöjä ja ihania eläimiä.

Tyhmyys tulee jatkossa ihan takuulla lisääntymään mitä enemmän ihmiset vieraantuvat luonnosta ja maaseudusta. Pässit ovat puskeneet ihmisiä hengiltä vaikka näyttävät pieniltä ja söpöiltä sonneista puhumattakaan.

Ja pakkohan sitä on söpölle eläimelle antaa jotain pientä makupalaa samalla. Sitten jos eläin sairastuu väärästä ruuasta niin levitellään käsiä ja ollaan marttyyrejä että kyllä sitä pitää saada ihmisen söpölle eläimelle nyt makupaloja antaa. Syksyllähän niitä lampaita kuoli parinkymmenen lauma kun joku ajatteleva ihminen oli kuskannut niille ilman lupaa saavikaupalla omenoita. Märehtijän maha ei kestä äkillisiä ruokinnan muutoksia.

Älä IKINÄ milloinkaan mene ilman lupaa eläinten aitaukseen tai laitumille. Opeta lapsesi samaan. Jos näet jonkun tekevän niin, puutu asiaan. Eläin ei ole lelu.

Mun on vissiin pakko huomenna askarrella taas joku kyltti aitaan. Siinä on ollut, mutta se lähti irti enkä ole laittanut uutta. 


lauantai 18. helmikuuta 2017

Ikkunalla vihertää





Minä olen aina tykännyt viherkasveista. Ei tarvitse edes laittaa verhoja kun iskee ikkunan täyteen amppeleita. On ollut vuosia jolloin olen hoitanut niitä erittäin innokkaasti, ja vuosia jolloin ne ovat olleet lähinnä oman onnensa nojassa. Niitä on kuitenkin ollut minulla käytännössä aina.

On tavallaan hellyyttävän hupaisaa kuinka viherkasvit ovat nyt jotenkin niin trendikkäitä, tosin ehkä meikäläisen kasviharrastus ei ole trendikästä alkuunkaan. En varsinaisesti hanki kasveja sen mukaan miten ne sopivat sisustukseen vaan sen mukaan mitä nyt satun milloinkin haluamaan...

Nyt kun on valtava viherkaipuu niin viherkasveja hoitamalla saa edes vähän sitä hoivatarvetta tyydytettyä. Tänävuonna ei valtaviin elvytyspuuhiin ole onneksi tarvinnut ryhtyä kun olen vähän normaalia enemmän kastellut ja lannoittanut kukkia niin ne ovat pysyneet paremmassa kunnossa kuin monena edellisenä vuonna.




Eniten pidän kasveista joilla on tarina. Niiden kanssa vaan saa kauheasti pelätä että niille tapahtuu jotain. Pitäisi tehdä niistä toinen varakappale ettei olisi ainoastaan yhden varassa. Kauhean vanhoja kasveja minulla ei ole, olen elänyt aikoja jolloin lähes kaikki mukana kulkeneet kasvit ovat kuolleet.

Esittelen muutaman kasvin joilla on tarina.

Tämän anopinkielen olen saanut kaverin mieheltä pienenä alkuna. 
Hän on sen saanut joltain työkaveriltaan. Näitä isoja vanhoja ei tunnu enää missään kaupoissa olevan, kaikki on korvattu pienillä, sievillä ja erikoisilla.

Kasvi on ollut ihan kuoleman kielissä kun Sylvi pentuna repi sen, mutta ihme ja kumma se on siitä(kin) toipunut ja tuntuu nyt olevan hyvässä kasvussa. Hän asuu milloin missäkin, nyt keittiössä.
 
  Tämän posliinikukan sain pienenä yhden lehden taimena ex-mieheni mummilta. Hänellä oli valtava 40v. vanha kukka joka kukki aivan upeasti vuosittain. Minun kukkani on ollut aika huonolla hoidolla pohjoisikkunalla, nytkin se näkyy olevan ihan pölyinen. Se juroi vuosikaudet eikä kasvanut ollenkaan, mutta kyllä se hiukan siitä on edennyt. Mutta se on pisimpään mukana kulkenut.

 
Aikanaan mulla on ollut kiinanruusuja mutta jotain niille on aina tapahtunut. Tämän sain ystävältäni. Merkityksellisen sen tekee aika jolloin kasvin sain, hän oli tekemässä vaikeaa eroa ja jo hyvissä ajoin alkoi jakamaan tavaraa eteenpäin että on sitten helpompaa lähteä kun sen aika tulee. Hänellä oleva emopuu on tosi iso ja vanha. Samanlainen oli mummolassani ja aina ihailin sen kukkia lapsena.

Tämä ituraunioinen on samasta paikasta kuin kiinanruusu. Sain sen pienen pienenä taimena, ja se vielä putosi matkalla lumihankeen mutta ihme kyllä se selvisi. Nyt se on innostunut kasvamaan, ja odotan hartaasti että saan lisätä sitä itusilmuista. Kasvi on harvinainen, sitä ei juuri missään ole myynnissä.
Kaaripapinkaura on tullut takaisin. Tämän emokasvin ostin yli kymmenenvuotta sitten, ja jaoin sitä muutaman kerran. Yhden alun annoin naapurilleni. Sitten omani kuolivat yksi toisensa jälkeen. Muutama vuosi sitten naapuri huikkasi että jos haluan niin hänellä olisi ylimääräisenä papinkauraa, haluanko. Tottakai halusin, se on kestävä, menee aika varjossakin ja ei juurikaan piittaa vaikka sitä unohtaa kastella.

Mulla ei varmaan ole mitään yhtä lempikasvia. Tykkään niistä jotka pysyvät kohtuullisella hoidolla siedettävän näköisenä. Ostan tosi harvoin leikkokukkia, mutta osa kasveista ajaa niiden virkaa. Iloitsen niistä jotka kestää pidempään, suuri osa on vaan hetken iloja.

Meillä on talvisaikaan niin pimeää että kasvivalot on aika välttämättömyys. Nyt olen laittanut niitä vaan eteiseen ja valotan kasveja eteisen kaapin päällä "ihanan" violetilla valolla klo. 13.00-21.00. Koska valot on nyt vaan siinä, niin kasvit seilaavat talven hyvien ja huonojen kasvupaikkojen väliä.

 Annan valohoitoa aina muutaman viikon kerrallaan, mutta kyllä sekin on selkeästi kasveille hyvästä. Toinen hyvä paikka kasveille meillä on toisen vaatehuoneen ikkuna. Siinä mahtuu pitämään isompiakin kasveja, siihenkin oli tarkoitus lamppu laittaa lisäksi mutta se jotenkin jäi. Viimeviikolla totesin ettei enää kannata. Onneksi nyt auringonvalo alkaa riittää jo olkkarissakin.

 Tuonenkielo menee "äärimmäisessä varjossa".
 Joulukukka muutaman joulun takaa. Älyttömän hidaskasvuinen se kyllä on.

 "Nykyajan anopinkieliä". Ostin kun halvalla sai...viimekesän kesäkukkia. 
Toivottavasti nyt jaksaisi vielä muutaman kuukauden niin pääsisi kesäkukaksi tänäkin kesänä.


Onneksi palmuvehkat ovat alkaneet elpyä siitä viimekesän katastrofista kun grillasin ne auringossa lähes pilalle. Leikkasin kaikki käristyneet lehdet pois ja kaveri oli oikeassa että ne tekevät uudet lehdet tilalle. Ei enää ikinä mitään viherkasveja takapihan terassille!!!

 Ei se onnenbambu eli ruokotraakki nyt niin ruma ole! Ja menee ihan missä vaan.


Koitin pelastaa iltani kuvailemalla kasveja, koska olen niin pettynyt itseeni. Sisarusteni lapsilla on kaikilla kolmella synttärit tässä kuussa ja oli tarkoitus mennä huomenna synttäreille. Viideksi oli kutsuttu.
Sisko laittoi tänään viestiä kuuden jälkeen että niin ootteko te tulossa...Eli toisinsanoen juhlat olivat tänään. Olen vaan kokoajan intoillut kuinka mennään synttäreiden lisäksi katsomaan yhtä mökkiä, ja käydään kavereilla kahvilla samalla, enkä ole edes vaivautunut tarkastamaan kutsuista että niin koska ne synttärit oikeastaan edes on. Joskus mä inhoa itseäni.

Kaikenlisäksi mulla on viikosta toiseen sellainen ollakko vai eikö olla- kipeänä olotila. Olen juonut kohta yliannostukseen saakka valkosipuli-inkivääri-sitruuna-lientä, laittanut eteeristä öljyä jonka pitäisi kohentaa vastustuskysyä, olen syönyt kouratolkulla vitamiineja, auringonhattu-uutetippoja ja mitä vielä. Seuraavaksi ehkä juon pari mukillista konjakkia koska kurkku on taas kipeänä.
Onneksi nyt en oksenna kuten pari viikkoa sitten...