maanantai 2. maaliskuuta 2015

(koti)Valokuvakerho helmikuussa

Koska viimehaasteessa oli 20 kuvaa niin päätettiin ottaa hiukan kevyempi kattaus tälläkertaa. Meitä osallistui edelliseen haasteeseen 6 ihmistä, ja sovittiin että jokainen antaa 2 aihetta ja aikaa on helmikuun loppuun.

Helmikuu on ollu todella raskas, melkein tuntui että niin raskas etten jaksa edes keskittyä kuvaamiseen. Otin kuitenkin kuvat, osittain "toisella kädellä", ei sitä nyt heti voi luovuttaakkaan...

1. Uusi


***Siskon vauva.***


2. Mainos


***Pohjanmaalla kaikki on suurta ja mahtavaa! Talonkokoinen lumiukko***

3. Voimapaikka


***Veneskoski-Viitalaseuran kuntosali Toivola-hallilla.
Aihelistan saatuani mulle oli selvä, että voimapaikka on kuntosali! 

4. Asetelma

***Meidän vipukat. Ihan itse asettuneet asetelmaksi.***


5. Hetki




6. Kaupungin valot


***Mainosvalot on kaupungin valoja.***


7. "Talo huusi hiljaisuutta, kukaan ei vastannut etsivän katseeseen" 
(Tinga-So desu ka)



***Maisema syöpään kuolleen ystäväni pihalta***
Kuvan ottamisen jälkeen sain kuulla, että hoidot on lopetettu. Ystäväni kuoli seuraavana yönä.
Otin kuvia, koska pilvet taivaalla olivat niin erikoisia. 


8. Omin käsin


*Seija tekee itselleen ruumisarkkua*

***Oikeastaan otin näitä kuvia tuonne mainos-aiheen alle, 
koska takana vas. kulmassa on juliste jossa otsikkona on "Elämässä ja ammatissa eteenpäin". 
Se vaan näkyy niin huonosti ettei kontrasti välity kunnolla.***

9. minä
Kuvasarja koiran harjaamisesta.






10. pariton




11. kuvio





12. rikki vai ehjä


Kuva on Nurmon kaatopaikalta. Mulla oli suuria suunnitelmia kaatopaikalla kuvaamiseksi, ihan sitä varten hankin alibin ja vein sinne rikkinäisen imurin, mutta sitten siellä oli ihan hirveästi ihmisiä + kamerassa oli vahingossa makroputki! Otin kuitenkin kolme kuvaa "puolisalaa", ja onneksi niistä yksi jotenkin onnistui...

Maaliskuun haastetta odotellessa! 

Pieni puputaulu/kortti


Hyvin yksinkertainen ja pieni askartelu tähän iltaan.
Mulla on kova pääsiäispupuntekotarve (huh mikä yhdyssana!). Pupuja siellä, pupuja täällä!
Ne vaan kuuluu kevääseen, ja tämä talo vaatii kaneja. Jos ei oikeita, niin edes niiden kuvia.
En nyt sentään itse täällä pupuasu päällä pompi, mutta ei kaukanakaan ole!

Pupuhan on sydämen ohella ehkä yksinkertaisin malli, ja silti se ei ollenkaan aina onnistu niinkuin pitäisi!

Ostin kirpparilta kaksi pientä vitriinikehystä kahdella eurolla, ja ne suorastaan huusivat sisäänsä pupuja.
Selasin pinterestistä satamäärin pupuja, ja sitten vetäydyin askartelukämppään ja tein melkein yksinkertaisimman mitä osasin.


Sivistyssanakirja on tuottanut mulle suunnattomasti iloa. Ei niinkään sivistämällä, vaan askartelu- ja paketointirintamalla. Siitä siis leikkasin nytkin pupun palat. Testasin myös erilaisia häntiä, mutta löysä lankakerä osoittautui parhaimmaksi.


Kuumaliimalla häntä kiinni, ja tavallisella paperiliimalla pupun osat. Valmis! Reunaviivan piirtäminen oli ihan turhaa, koska se jäi kehyksen alle.

Aattelin että teen sitten karttapupunkin. Mutta miksi voi miksi en huomannut että eihän kani voi näyttää kilpikonnalta!


Karttapupu on ruma. Se on liian iso, ja hännästäkin tuli liian suuri. Otin sen pois kehyksistä ja annan kummipojalle pääsiäiskorttina, ehkä se kaksivuotiaalle kelpaa...



Ja sitten illan pakolliset kuvat Ottopojasta, en olekkaan hetkeen laittanut hänestä kuvia.
Otettu niitä kyllä on...
Ottopoika kävi Allin kanssa iltalenkillä ja sen päätteeksi sitten olikin rapsuttelutuokio ja kuvaustuokio.


Ottopojalla oli mukana kuva joka on otettu Lapissa "ehkä vuonna 2005". Allia ei kuva kauheasti kiinnosta. Taas on aivan kauhean laadukkaita valokuvia meikäläinen ottanut, koittakaa kestää...






keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Onni on pieniä murusia

Mä olen nyt törmännyt tähän Voi Hyvin lehden mainokseen useammassa lehdessä, ja kertakaikkiaan se on niin ihanasti kirjoitettu että leikkasin tekstin ja laitoin sen jääkaapin oveen. Se on mainos, siis vaan mainos, mutta mielestäni siinä on kiteytetty jotain todella olennaista.
Se kuuluu näin:



Seuraavalla kerralla, kun mietit oletko onnellinen...lopeta!

Soita sensijaan ystävälle, johon et ole ollut pitkään aikaan yhteydessä. 
Käy paikassa jossa olet aina halunnut käydä. Hymyile vastaantulijoille. 
Halaa puolituttua. 
Elvytä nuoruuden harrastus, joka jostain syystä jäi. 
Aloita uusi, jota olet aina halunnut kokeilla. Kävele töihin sitä kivempaa reittiä. 
Keksi uusi jälkiruoka. Seisahdu ja nauti auringosta. 
Testaa uutta reseptiä. Kuuntele musiikkia joka saa sinut laulamaan mukana. 
Tanssi lasten kanssa. Naura vaikkei naurata. Kävele paljain jaloin nurmella. 
Mielikuvaharjoittele kellumista. Ota päiväunet. Kata juhla-astiasto arkeen. 
Telttaile olohuoneessa. Vietä joulu keskikesällä. Yllätä ystäväsi lahjalla. 
Silitä kissaa. Kättele koiraa. Matki kuikkaa. Rakenna siilille talvipesä. Leivo. 
Istuta puu. Tee hyvä työ tuntemattomalle. Keksi unelma. Keksi suurempi. 
Toteuta se. 

Onnellisuus ei odota tuolla jossain. Se ei ole päämäärä eikä pysyvä olotila. 
Se ei ole paksu pankkitili eikä tiukka sixpack. Onnellisuus asuu arjessa, pienissä teoissa ja ohikiitävissä hetkissä. 
Onnellisuus on tässä ja nyt. Jos päätät niin.




Niimpä. Mun mielestä tässä on kaikki.

Onni on pieniä muruja arjen pullalautasella. Se on tänään ollut sitä, että tein mielestäni todella kauniin ja koskettavan käsityön (jonka esittelen sitten kun olen sen antanut tulevalle omistajalle). 

Pyörätie oli sulanut ja pääsin koirien kanssa pyöräilemään. Senni ja Vilma juoksi pyörän vieressä todella kauniisti. 

Kävin kirjastossa ja löysin monta lainattavaa kirjaa.

Se oli sitä, että paistoin Mikalle ja nuoremmalle ottopojalle vohveleita. 
Istuttiin kaikki sohvalla kylki kyljessä ja kuunneltiin musiikkia.

Se on sitä, että elämässä on enemmän hyvää kuin huonoa- ne ohikiitävät hetket ja pienet välähdykset jolloin ei tapahdu mitään mutta tapahtuu kaikki.






sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Historian siipien havinaa

Meillä on pokkarikamera jota ei ole juurikaan käytetty. Kun on tottunut kuvaamaan järkkärillä niin ärsyttää kun pokkarilla tulee omasta mielestäni niin huonoja kuvia. Kuvaajassahan ei ole mitään vikaa...
Se on ollut kodinhoitohuoneen pöydällä pitkään ilman että siihen olisi koskettu muuten kuin silloin kun sieltä on pyyhitty pölyjä- eli tosi harvoin!

Eilen alettiin miettiä että mitä kuvia siinä edes on, kun ei kumpikaan muistettu että oltaisi kameraa edes tyhjätty koskaan.

Mikä ihana tilanne kun katsottiin kuvia, tapahtumia jotka oli jo melkein (jos ei kokonaan) unohtanut!

Senni ei meinaa päästä sohvalle...

Ekku, iso rohjoosi on näin pieni...


Sitten on varmaan ollu mun synttärit, koska on kevät, ja meillä on noin siistiä. 
Enkä muistanut että olisin koskaan käyttänyt tätä paitaa koska se ei sopinut mulle, mutta TODISTETTAVASTI olen!




"Ota musta kun mulla on tää pentu sylissä"


Sitten me ollaan oltu kameran kanssa hirvijahdissa näemmä. 
Ja vissiin vierekkäisissä passeissa kun on kuvattu toisiamme! 



Hirvi on tullu eri kerralla, olisko peräti eri vuonna?!


Nyt en aivan tarkalleen muista miksi olen kuvannut tätä ojaa, siitä oli 4 kuvaa. 
Vaihtoehtoja: oon ollu siinä passissa ja on ollu tylsää. 
Tai hirveä olis pitänyt lähteä vetämään sitä pitkin, tai sitten joku kolmas vaihtoehto...


Kamera oli käyny Jänedan puutarhamessuilla (josta tottakai pääasiassa kuvattu kasveja). Tässä kuva Tallinnasta hotellin ikkunan kautta.


Sitten se oli käynyt Tampereella Heinäpuistossa! On muuten yks mun lempipuistoja, käykää Tampereella Heinätorilla kun kuljette ohi. Todella ihastuttavaa heinien käyttöä.


Sitten ollaan oltu maalaamassa Mikan veljen taloa...


...Ja ollaan yhden kaverin 50v. juhlissa...näistä juhlista olisi ollut paljon hyvin kyseenalaista materiaalia. Miksi ihmisiä pitää kuvata silloin kun ne on kännissä mutta ei muuten?! 
(Ja yleensä kuvaajakin on, ja kuvanlaatu sitämukaa...)


Mun ekat kanat, nämä oli Jussilan kantaa ja ne on varmaan just haettu. 


Tälläistä on varmaan arkeologien työ. Pitäisköhän harkita alan vaihtoa!

Latasin nyt kameran akun, ehkä sitä voisi taas käyttää, ja senjälkeen unohtaa kolmeksi neljäksi vuodeksi, 
ja kokea taas uudelleen iloisia yllätyksiä!

torstai 19. helmikuuta 2015

Minimunat ja talviulkoilua

Tänään on ollut +4C lämmintä ja aurinko on paistanut niin että lumi on sulanut vauhdilla.
Ensiviikolla on kersojen hiihtoloma, tosin tätä menoa ei kyllä kukaan enää kauaa hiihdä! 
Luvattiin viedä nuorempi Ottopoika laskettelemaan jos vielä laskettelukelejä on, saapa nähdä. 
Olishan se ittellekkin kiva käydä kokeilemassa, viime kerrasta onkin aikaa sellaiset 15 vuotta! Onkohan mulla millainen tapaturmavakuutus?!

Kanojen mielestä tälläiset kelit saisi kyllä jatkua mielellään siihen toukokuun alkuun jolloin sitten voisi alkaa ihan tosissaan ruoho kasvamaan. Nyt kun ulkotarhasta on lumi sulanut ne tykkää tulla sinne eikä ulkoilla vaan varastossa.

Täällä vartioin MINÄ!



Hah, kanallakin on suussa koirankarva! 
Niitä on sitten pikkuusen joka paikassa meillä, ja sitä jatkuu varmaan seuraavat 2kk ainakin!



Lepotauko


Isä ja poika. Ovat kyllä kuin kaksi marjaa!


Rohkeimmat kävivät vähän ulkona tarhastakin. Kanat ei kauhean mielellään kävele lumessa, joten ne ei reilua metriä kauemmas tarhan ovesta lähteneet.



Ja minä. Voi jestas. Luovuttanut hetero.

Olen ollut kipeänä tosiaan maanantaista asti, itkenyt taas tänään ihan kiitettävästi, 
hiukset on hieman pipon ja sängyn muovaamat ja jos ne ei kohta ala kasvaa niin tuskin mikään voi estää mua taas leikkaamasta niitä lyhyeksi. 
Kerran ne on nyt värjätty "lähes omanväriseksi", 
ja mulla on sellainen olo että olen muukalaisena peilikuvassa. 
Kuvan otti rakas aviomieheni, ihan oma-aloitteisesti, 
 ja hän saa minusta aina kauneimmat puolet esiin...:P


Pikkukanat on alkaneet munia! Ihania nämä minimunat. 
Vertailun vuoksi kuvissa on yksi normikokoinen muna ja sitten "harjoitusmunat". 
Joskus näissä pikkumunissa ei edes ole keltuaisia, mutta yhden kun hajotin niin siinä ainakin oli.





Käsittämätöntä että huomenna on taas perjantai! Tietysti kun on melkein koko viikon viettänyt vaakatasossa niin ei oikein huomaa ajan kulua. Mulla alkaa työt parin viikon päästä, nyt pitäisi hermona tehdä kaikki lomalla-piti-tehdä asiat. 
Oikeestaan ei edes huvita, ollut aika raskas talvi tuon kaverin sairastumisen ja kuoleman kanssa. Tänään käytiin siirtämässä ruumis sairaalalta kirkolle talvihautaan (olisko se sitten kylmiö vai millä nimellä sitä muualla kutsutaan?!) odottamaan hautajaisia.

Kaverin mies halusi että ruumisauto kiertää reitin niin, että ajettiin heidän talonsa ohi. 
Oli aika vaikuttava hetki kun auto pysähtyi siihen heidän talonsa kohdalle ja hevoset nostivat heti päät ylös tarhassa ja toinen lähti ravaten aitauksen toisesta päästä lähemmäs tien reunaa. 
Tuntui, että nekin tulivat hyvästelemään.

Kävin eilen illalla leikkaamassa molemmilta hevosilta pienet tupsut harjaa sinne arkkuun mukaan. Hevostytön pitää lähteä hevosentuoksun saattelemana. 
Kaverin mies laittoi arkkuun vielä villasukat ettei varpaita palella. 
Voitte arvata paljonko taas piti itkeä...