Hae tästä blogista

Ladataan...

torstai 18. syyskuuta 2014

Tiputiputipu

Vaikka en ole konehaudonnan ylin kannattaja, niin pakkohan se on pikkuisen luontoa auttaa jos kanaset ei syystä tai toisesta saaneet kuin ne lopputalven poikaset aikaiseksi.
Ja nyt sitten on koittanut h-hetki.

Eilen aamulla katsoin hautomakoneeseen vedenlisäysajatuksessa, ja hyvänen aika, siellä oli poikanen! Olin jotenkin ihan varma ettei yksikään poikanen kuoriudu kun pikkusen on välillä vesikin päässyt loppumaan koneesta ja sitä rataa.
Munat ehdittiin kerran läpivalaista, tarkoitushan oli joku päivä se tehdä toisen kerran mutta aina se vaan jäi ja jäi. Nyt enää ei kannatakkaan.

Moi, mä oon jo kuoriutunu!

Eilen illalla pari munaa heilun niin kiivaasti että näkyi selvästi että siellä tosisaan tehdään hommia että päästäisiin pihalle. Aamulla osasinkin siis odottaa poikasia. Niitä oli yönaikana kuoriutunut kaksi kappaletta. Aamulla ne olivat vielä märkiä joten jätin ne koneeseen kuivumaan.

Päivän aikana oli kuoriutunut vielä 3 lisää, joten tipumäärä on nyt 6 ja koneessa on vielä yksi muna.


Takana pontevana seisova tipu on vuorokauden ikäinen, etualalla kasassa makaavat tämänpäiväisiä.



Poikaset on käsittämättömän söpöjä! Pakko kuitenkin antaa niiden nyt kerätä voimia elämää varten eikä kauheasti häiritä niitä. 

Koska tipuille pitää antaa hiekkaa, niin keräsin sitä työpaikalta pieneen muovipussiin kun oli kaivinkoneella kaivettu hiekkaiseen maahan istutusalustaa pensaille. 
Ehkä hieman ylimitoitettua kaivaa koneella tipuille hiekkaa, mutta mitäpä sitä ei tipujen eteen tekisi.

Mulla olis ammunnanvalvojana oloa vielä tänään. Ei tässä nyt millään ehtis kun pitäis päivystää koneen vieressä että aletaanko siellä kuoriutua vai ei! Ja kuviakin pitäis ottaa. Kokoajan. Se hyvä puoli sisällä kuoriutuvista tipuista on verrattuna niihin jotka ottaa ensiaskeleensa kanalassa, että näitä sisällä olevia on huomattavasti helpompaa seurata!

maanantai 15. syyskuuta 2014

Pihlajanmarjakranssi



Keräsin töistä pihlajanmarjoja koska niitä kuuluu kerätä kun niitä on paljon. Ajatus kai oli tehdä niistä jotain hilloa, mutta ei vaan nyt irtoa. Olen joka hemmetin ilta keittänyt sieniä, hilloa, mehua tai jotain muuta eikä nyt jaksanut tänään. Päätin siis tehdä kranssin. Pohjana toimi joku viimetalvinen kyhäelmä.



Jos kerää kranssia varten pihlajanmarjoja niin ne kannattaisi kerätä pikkuisen raakoina. Nimittäin nyt niitä tippui tertuista ihan kokoajan! Onneksi olin ottanut terttuihin aika pitkät "hännät", ne sai hyvin pujoteltua pohjan rakoihin. Kiinnittelin rautalangalla kaikkea mitä vaan sai kiinnitettyä.

Oli muuten yllättävän vaikea käsityö! Jos ei ole kauhean näppärä käpälistään niin suosittelen pujottelemaan marjoja ihan vaan rautalankaan ja kieputtamaan sitä johonkin. Huomattavasti helpompaa!

Kuvittelin laittavani kranssin oveen, mutta siitä tuli niin painava että ovi olisi varmaan pudonnut saranoiltaan ja kaikenlisäksi marjoja tippui kokoajan kun kranssia hiemankin liikautti niin ehkä siinä ei kohta olisi ollut jäljellä enää kuin rangat jos sen olisi jotenkin saanutkin pysymään ovessa.

Niimpä siirsin sen uunipellillä tuollaisen laatikon päälle, enkä enää uskaltanut liikuttaa sitä mihinkään siitä! 


Virallinen laadunvalvoja. 
Joka kylläkin himoitsi pihlajanmarjoja...Koirien makuaisti on käsittämätön!


Kranssista tuli kaunis. Ehkä ihanin kranssi ikinä, vielä kun ne marjat olisivat pysyneet kiinni jotenkuten...
Muutama haukipaikka siinä näkyy, mutta yllättävän hyvin onnistui.
Pitäisköhän kokeilla aroniasta tehdä samanlaista?!

Voisihan tuollaista käyttää kyllä pöytäkoristeenakin, voisi sopia kynttilä tuonne keskelle.



Oveen tein sitten tälläsen, ja otin siitä epätarkan kuvan.




Ottopoika, se isompi, lähti Allin kanssa lenkille - AUTOLLA! Toisinsanoen Alli istuu etupenkillä ja ne ajelee jossain ja sitten Alli tuodaan toivottavasti kotiin. Eipä ole kukaan koskaan ennen halunnutkaan viedä meidän koiria autoilemaan.
Nyt on vissiin sitten pakko viedä nuo loput ipanat ihan vaan juoksemaan mettäautotielle kun en jaksa lähteä niiden kanssa mihinkään autoilemaankaan.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Akansieni (vai onko? )

Mulla on sienipulma. Ihan kuin en tarpeeksi olisi sienien kanssa tekemisissä kun illat pitkät kerään niitä samalla kun ulkoilutan koiria, niin nyt ne on alkanut ahdistella myös kotona! Suoraan keittiön ikkunasta näkyi sieni. Tarkalleen ottaen useampi sieni. Usea tunnistamaton sieni

Eikä mikään rumannäköinen madonlakki, vaan kaunis, erikoinen ja ikkunasta käsin katsottuna akansienen näköinen sieni.

Pakkohan sellaista on mennä tutkimaan.










Tunnusmerkeistä ainakin punertuva malto osui kohdalle. 
Samoin se, että jalassa olevaa rengasta pystyi liikuttamaan. Se tosin sitten irtosi liikuttelun myötä eikä näy kaikissa kuvissa... 
Tunnistan myrkyllisen rusokärpässienen jota ehdotetaan sieneksi johon akansienen voisi sotkea. Ukonsientä en ole koskaan nähnyt, mutta sen pitäisi olla vielä parempi sieni eikä haittaisi vaikka siihen akansienen sotkisikin. 

Lakin pinnassa isoja ruskeita suomuja- löytyy. 
Kasvupaikka havupuukarikkeessa, nämä yksilöt kasvoivat kuusen alla paikassa jossa oli kanitarha. Kumma ettei alan kirjallisuus tunnista kanitarhaa kasvupaikkana!

Voisiko nyt joku joka on hieman enemmän sinut akansienten kanssa kuitenkin kertoa minulle onko tämä vai ei, jottei me olla kohta koko perhe maksasiirtojonossa odottamassa uutta maksaa tuhoutuneen tilalle...

Kuvissa näkyvä sienikirja on perintökalleus jonka miehen serkku sai mummonsa siskolta (omistuskirjoituksen mukaan helmikuussa 1986) ja me saimme kirjan koska sille ei kuulemma ole ollut tähänasti oikein käyttöä (omistuskirjoituksen mukaan 2.11.2013). 
Itseasiassa siinä on aika hyviä kuvia, mutta sääli ottaa se aktiiviseen käyttöön kun se on niin siisti ja melkein haiseekin uudelle. 
Tosin uskon, että sienikirjasta on enemmän hyötyä käytössä kuin kaapissa. 
Lukemattomia kirjoja on muutenkin maailmassa ihan liikaa! 


Täältä myös sienentunnistusapua.


Tämä ei ole sieni. Tämä on latva-artisokka. Senverran tunnistin ilman sienikirjaakin.


perjantai 12. syyskuuta 2014

Hierojalla

Ekku, Senni ja Vilma hierottiin tänään Miian toimesta. Ekku ja Vilma oli sitä mieltä, ettei niinkuin välttämättä tarvis enää ikinä hieroa, mutta Senni oli vähän rauhallisempi. Ehkä se noiden kahden muunkin kohdalla helpottuu kun vaan niitä käsitellään uudemman kerran ja huomaavat ettei siihen kuole. Ainakaan heti.













torstai 11. syyskuuta 2014

Kaverikoira ja 5kg ruokaa



Tänään oli meille suuri päivä. Alli on suorittanut kaikki kaverikoiratoiminnan harjoittelukäynnit hyväksytysti, ja sai tänään kaverikoirien virallisen tunnuksen, kaverikoirahuivin. Nyt se on sitten virallisesti Kennelliiton hyväksymä kaverikoira. Hassua, meidän pieni karvamato= kaverikoira.

Oikeastaan kaverikoiratoiminta on mulle itselle kaikista mieluisin koiraharrastus, koska siinä ei kilpailla mitenkään ja käymällä koiran kanssa puolituntia vierailulla vanhainkodissa saa niin monen vanhuksen silmät loistamaan.

Toivon hartaasti, että vielä siinä vaiheessa kun meikäläinen on dementiaosastolla niin joku tulee sinne koirien kanssa piristämään mua.

Ja koska hyväntekeväisyys on tänään ollut helppoa, niin tokihan me ollaan siihen osallistuttu!
Käytiin likkaporukalla tienaamassa ruokaa Eläinsuojeluyhdistykselle. Sädekehä kiiltää, koska ihan tarkoituksella otin niin monta koiraa mukaan kuin vain kohtuullisesti saan kävelytettyä ihmisten ilmoilla.
Yllättävän hyvin se meni, vaikka Ronja ja Irja mieluiten kävelee nykyisin mun takana, Senni ja Vilma edessä ja Alli seilaa kaikkialla... Huomaa kyllä, että me harvoin kävellään kaikki remmissä yhtäaikaa...Iltapissalla Ronja ja Irja on irti, ja ainoastaan pikkulikat kiinni. Muuten ne onkin aina vapaana.





sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Jahtiaamu


Ekku jäljittää

Jälki tuli turvenevalle, siitä ei koira haista mitään.













Ei tullut ketunajoa. Saatiin nauttia kauniista auringonnoususta, aamusumusta, kuunnella kun lehdet putoili ja teeret pulputti. Ja sienet kasvoi. Minkki oli mennyt loukkuun.

torstai 4. syyskuuta 2014

Pihlajanmarjoja ja näyttelykoiria



Nyt kun on ollut kuivempaa niin sikojen tarha on huomattavasti mukavampi. Sioille kyllä tuntuu olevan aivan sama vaikka kahlaisikin puolijalkaa kuravellissä, mutta jotenkin ihmisestä se tuntuu pikkuisen...sikamaiselta.

Siat on ihan hulluna pihlajanlehtiin. Hassua, olen maistanut eikä ne nyt niin kauhean häävisiä ole.
Mutta onhan sialla muutenkin outo maku. Pihlajanmarjoista ne ei sitten juurikaan piittaa.







Musta pikkukukko lähti uuteen kotiin. Kannattais muistaa että jos epäilee saako kukon kiinni vai ei niin  ajoittais ja aloittais kiinniotto-yritykset jo ennenkuin uusi omistaja on pihassa odottamassa. Ei nimittäin menny ihan putkeen. Ruskea pikkukukko karkas varastonpuolelle, ja pian musta kukko perässä. Sieltä ne sitten piti noukkia romujen seasta pienen hätähuudon säestämänä.

Mutta kukko selvisi säikähdyksestä, ja oli kuulemma innokkaana ottanut perillä oman kanalauman haltuun. Nimeksi sille oli tullut Simppa Klamydian biisin mukaan.
"Simppa kukkona, tunkiolla, nilikkoja myöden sonnassa..."
 Se kuulostaa tosi kivalta, olen ollut nuorempana kova Klamydia-fani. Ja maistuu se vieläkin.

Meillä oli eilen metsästysseuran mätsäri. Ottopoika on aina ollut innokkaana mukana järjestelyissä, ja nyt halusi välttämättä osallistua Allin kanssa. Ottopojalla ei ollut hajuakaan mitä siellä kehässä pitää tehdä, enkä ensin ollut niin vakuuttunut ideasta, mutta olis vissiin kannattanut olla kun tämä kaksikko voitti metsästyskoirat ja oli BIS 4!
Kovasti Ottopoika tuomarille sanoi, ettei nyt niin kauheasti koirista tykkää, mutta Allista kyllä tykkää. En nyt tiedä onko se Mätsärissä kauhean hyvää mainosta :)

Oli kyllä aikamoinen surunpäivä kun mun kamerasta loppui akku eikä saanut kuin huonoja kännykkäkuvia tästää voittajakaksikosta. Paljon leveämpää hymyä ja tyytyväisempää ilmettä ei varmaan mätsäreissä nähdä.

Kepo tässä koiravahtina ja kärkkymässä makkaraa...






Vilmalla ei mennyt ihan niin loistavasti, pelkkä sininen eikä sijoitusta.
Mutta pääasia että tuli treenattua. Varsinkin sitä ihmistenilmoilla olemista.