perjantai 24. huhtikuuta 2015

Hyvää koiranpäivää!


Tänään on Koiranpäivä! 



Ihmettelinkin miksi aamulla ne jo alkoivat vaatia suureen ääneen kaikenlaista erikoiskohtelua kaviaarista vesisänkyyn.  
Hiki hatussa ollaan nyt sitten koitettu toteuttaa Heidän Korkeutensa toiveita. 

Onneksi huomenna on taas ihan tavallinen koiranpäivä.

Kennelliiton sivuilta päivästä:

Kävin tällä kokoonpanolla osallistumassa koiranpäivän kulkueeseen. 
Pari pikkupyyntöä olisi. 
Osalle ihmisistä on näköjään täysin mahdotonta käsittää, 
että en oikein halua kenenkään muun koiraa omien iholle. 

En, vaikka se olisi kuinka kiltti tahansa. Jo pelkästään se, että kun 5 koiraa alkaa hulluna pyöriä remmissä oman akselinsa ja toistensa ympäri ne aiheuttavat aikamoisen sekasotkun ja kaaoksen. 
Toiseksi se, että en vaan halua. Ja minä osaan sanoa sen. Ei kannata loukkaantua. 

Pitäis vissiin nauhoittaa jotain koiran murinaa ja rähisemistä ja laittaa se soimaan aina kun sopiva "tämä haluaa tutustua kaikkiin"- kohde alkaa puuskuttaen lähestyä..

Se toinen pyyntö sitten olisi, että jos sinne tuodaan pystykorvia, 
niin voisiko ne edes komentaa olemaan haukkumatta?! Jos ei muu auta niin sitruunapantaa kaulaan ja kolinapurkkia käteen niin jo loppuu se jatkuva leukojen louskutus!

Alli ei ole mikään luonnonoikku, se haukkuisi kyllä jos sitä ei kiellä. Mun mielestä on jotenkin typerää selitellä toisille pystärien omistajille, että sitä on ihan opetettu olemaan haukkumatta. 
Ja jos me ollaan saatu opetettua koiralle jotain käytössääntöjä se ei voi olla kenellekkään muullekkaan mitenkään tavattoman vaikeaa! 

Muuten se kävely meni oikein hyvin! Mitä nyt tiputin puhelimen kaksi kertaa kun koitin ottaa sillä kuvia kulkueesta samaan aikaan kun koitin hallita sitä 5:ttä metsäpölhöä jotka oli ihan innoissaan kaupungin tarjoamista hajuelämyksistä. 
Mä en vaan tiedä onko tollaset on hermorakenteelle ollenkaan kovin suotuisia tapahtumia...

Betonipehmolelu




Se onnistui! 
Betonikanista tuli ihana. 
En kyllä tiedä miten kestävä se on, mutta eiköhän se nyt ainakin kesän ajan tuolla kivella voi istua.

Laitoin kanin pohjaan rautalangasta lenkin että sen sai ripustettua kuivumaan 
ja laitoin rautalankasta viikset. 
Sitten vaan kani betonivelliin uimaan. 
Kastelin sitä pariin kertaan melko löysässä betonivellissä ja ripustin kuivumaan ämpärin päälle mikä oli vuorattu muovipussilla. Siinä se sitten valui reilun viikon.

Olisi voinut olla hyvä idea että kuivattaisi kanin, ja sen jälkeen vielä kastaisi sitä uudestaan betoniin. Ja joku hienorakenteisempi betoni olisi voinut tuoda vähän kauniimpaa ja tasaisempaa pintaa. 
Mutta ensikokeiluksi ihan kelvollinen kaniini.


Pupu ui betonissa.



Hauska juttu oli, että kanin korvat eivät kovettuneet mihinkään asentoon vaan ne edelleen liikkuvat. 
Nyt pitäisi sitten löytää kirpparilta lisää pehmoja että saisi jatkaa harjoituksia!

Tein myös muutamia ruukkuja 
(joista olisi saanut vähän kauniimpia kuvia jos olisi ollut niihin jotain sieviä kukkia!)

Tämän ulkopinnasta tuli tosi kiva, harmi että ruukun irrotusoperaatiossa muotti meni rikki.


Tämä isompi vati on tehty suorakaiteen muotoisessa muoviämpärissä. 
Se on ehkä hiukan tylsä, mietinkin että siihen voisi maalata valkoisella maalilla jotain kukkia sabluunan avulla. Tai todennäköisempää on, etten tee sille mitään...

Tarkoituksena on istuttaa ruukkuihin maksaruohoja, 
koska tuskin vieläkään olen tullut kovin ahkeraksi kastelijaksi...


Tein myös pieniä painoja joilla voisi taivuttaa omenapuun oksia oikeaan kulmaan. 
Vielä en edes ehtinyt kokeilla toimivatko ne siihen, 
koska kesken kuvaussession alkoikin sataa rakeita!

Mulla on vielä kuivumassa ihanat pienet saappaat ja 
yksi pienempi ruukku josta muotit ei ihan ensikokeilulla irronneet.



sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kevään ensimmäiset. Ruuat, kukat ja muistot.


Kevään ensimmäinen raparperipiirakka. Erityisen helppo ohje, 
johon ei tarvita mitään ylimääräistä. Toimii!

Samaan aikaan kun meillä kotona raparperit ovat vasta pieniä punaisia pampuloita mullan pinnalla niin työmaalla on eteläseinustalla jo sen kokoisia että niistä pystyi tekemään ensimmäisen piirakan. 

Raparperipiirakka

2 munaa
2dl sokeria

100g sulaa voita
1 sitruunan mehu 
(sitruunan kuorta raastettuna)
3dl vehnäjauhoja (tai jotain glut. jauhoa)
1tl leivinjauhetta

Päälle 1l raparperin paloja, kardemummaa ja ripaus kanelia.

* Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi.
* Vaahtoon lisätään muut aineet.
* Puolet taikinasta levitetään vuuan pohjalle, sen päälle raparperin palat ja mausteet, 
ja loppu taikina kipataan raparperin palojen päälle.
*Syödään lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.



Samalla seinustalla kasvaa lipstikkaa. Siitä pitää joka kevät tehdä edes kerran keittoa. 
Se tuo kevään.

Ohje on muistaakseni peräisin Puutarha.netin keskustelupalstalta 
joskus aikanaan kopioitu ja hyväksi havaittu.

Lisptikkakeitto

3sipulia
voita
1/2 kkp lipstikkaa
7dl vettä
2rkl vehnäjauhoja

valkopippuria
sokerinpala
kasvisliemikuutio
1dl kermaa

* Sipulisilppu haudutetaan voissa, lisätään lipstikkasilppu
* Vehnäjauhot (tai glut. jauhot) ja vesi, puolet kermasta 
sekä mausteet lisätään joukkoon.
*Keitetään hiljalleen noin tunti
* Lopuksi lisätään loppu kerma

* Jos haluaa niin keiton voi soseuttaa sileäksi sauvasekoittimella.



Kevään ensimmäiset jouluruusun kukat. 
Aina välillä suunnittelen. että istutan näitä joka paikan täyteen. Mutta ehkä niiden viehätys onkin siinä, että ne kasvaa sellaisessa paikassa että pitää mennä erikseen katsomaan joko ne ovat kukassa. Ja sitten yllättyä iloisesti- joka vuosi.


Meillä on tänään ollut seitsemäs hääpäivä. 
Juuri sopiva päivä mennä tyhjentämään kuolleen ystäväni vaatekaappeja ja tavaroita jätesäkkeihin...

Vaikka päivä on ollut surullinen, on se jotenkin sellainen jonka olen kuitenkin halunnut elää. 

Kauniina nauhana vuosien päivät, 
helmenä jokainen muistoksi jäivät. 
Elämän päivien ketju on kallis, 
niistä en yhden ees kadota sallis.

Päivä on ollut samanlainen kuin meidän hääpäivä. Kaunis ja aurinkoinen. 
Isä oli kuollut kolme viikkoa aikaisemmin, pappa neljä viikkoa aikaisemmin.
Mikan vaari oli sairaalassa lonkka murtuneena, 
ja minä sain kävellä kirkon käytävää rakastamani miehen vieressä.

Silloin tuntui samalta kuin nyt. Me kestämme kaiken yhdessä.
Jokainen päivä on ainutlaatuinen, lahja.

Löysin monta tavaraa jotka puhuttelivat minua erityisen kovasti. 
Koristekivet joissa luki "Kaunis Ystävä". 
Ostin ne ystävälleni silloin, 
kun hänen maailmansa oli kaatumassa eron myötä vuosia vuosia sitten.

Löysin bambi-kynttilän, jonka ostin ennen leikkaukseen menoa- lohdutukseksi 
kun meistä ei kukaan tietäisi kuinka leikkaus tulisi päättymään.

Silitin bambin kuvaa, lohduta, pyysin siltä hiljaa nytkin.

Löysin ne lukemattomat vaatteet joihin liittyi niin paljon muistoja. 
Elettyjä hetkiä. 
Iloja ja suruja- tavallisiakin asioita. 

Hänen käsialallaan kirjoitettuja lappuja, puhelinnumeroita, 
muistilappuja arkisiin askareisiin. 
Muista Pojan hammaslääkäri, muista sitä ja muista tätä.

Me muistamme. 
Me muistamme sinut ikuisesti.


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kokemuksia kuituhampusta


Viimekesänä testattiin töissä (Jokilaakson matkailupuutarha) kuituhampusta tehtyä kuitukompostia katteena perennoilla sekä näytekasvimaalla. Kokemukset olivat suorastaan erinomaisia.

Varsinkin julkisille alueille on hankalaa löytää katseen kestävää perennakatemateriaalia kun siellä ei oikein voi käyttää ruohosilppua tai kokonaista olkeakaan. Kuitukomposti täytti tämän aukon todella hienosti.

Kuituhamppu ajetaan jonkinlaiseen kasaan, jota käännellään muutamaan kertaan kesän/syksyn aikana. Näin se jonkinverran kompostoituu. Katekäytössä parasta oli mahdollisimman vähän maatunut tavara, koska se ei maatunut niin nopeasti kuin pidemmälle hajonnut tavara. Väri on ruskea, mitä pidemmälle maatuminen on edennyt niin sitä tummempi.

Väriero ei mielestäni kuitenkaan ollut mitenkään liian radikaali- tosin jos on tottunut näkemään paljaan mustan mullaan niin onhan se erinäköistä jos siinä päällä on jotain vaaleanruskeaa materiaalia. Mutta hyöty mikä katteella saadaan aikaan on niin suuri, että ihmisen kannattaa opetella katsomaan asiaa uusin silmin!

Kate estää maan kuivumisen, pidättää koskeutta, parantaa lahottajien (esim. madot) kanssa maan rakennetta, estää tuulilevitteisten rikkakasvien siementen itämistä koska pinta pysyy kuivana ja näinolleen se säästää älyttömästi työtä kun kasteluvälejä voidaan pidentää, maan rakenne paranee joka taas vaikuttaa suoraan kasvien kasvuun ja kun ei ole rikkaruohoja ei maata tarvitse vääntää, kääntää ja nyhtää pois ei-toivottuja kasveja. Lisäksi jos joku satunnainen rikkakasvi pääsee itämään, niin sen poistaminen on helppoa kun maan rakenne on huokoinen.

En ole kokeillut kookoskuitua katteena, mutta pelkästään hinnaltaan kuituhamppu hakkaa sen mennentullen. Lisäksi se on kotimainen vaihtoehto.

Tänä keväänä aloin testaamaan pidemmälle maatunutta ns. kuitukomposti taimikasvatuksessa. Lapualla on Taimibongarit niminen yritys joka on jo pari vuotta testannut kuitukompostia erilaisten kasvien kasvatukseen. Heiltä sain ohjeita mm. lannoittamiseen.


Vaikka rakenne näyttää (ja onkin) "tikkuiselta" toimii se ihan kylvömultana jopa paremmin kuin kylvöturve. Turve kuorettuu herkästi, lisäksi jos turve pääsee kunnolla kuivumaan niin sen saaminen takaisin märäksi on työn ja tuskan takana. Kasvien juuret saavat yllättävän hyvin kiinni kuitukompostista, vaikka rakenne näyttää karkealta.

Kuitukomposti on ilmavaa, ja kasteluväli on todellakin hämmästyttävän pitkä verrattuna turpeeseen! Kun vierekkäin on turpeeseen ruukutettuja taimia ja kuitukompostiin, niin eron todellakin huomaa! Siinä missä turvekennot on jo melkein rutikuivia ja vaativat kiireellistä kastelua niin kuitukomposti menee vielä useamman päivän. Ero on todella merkittävä.

Kuituhamppuun tehtyä kylvöstä:
Otin kuvan ennen kastelua että kuitukompostin rakenne ja väri näkyisi paremmin.



Kuituhamppuun koulittuja taimia:


Kuituhampun viljelijä Juha Mäki-Pelkola on viime kesänä säkittynyt jonkinverran tavaraa että sitä pystyisi myydä myös vähittäismyyntinä. Tosin näiden "pikkusäkkien" siirtely ei ole kauhean käytännöllistä ilman nokkakärryä tai vastaavaa.
Ihmettelinkin miten en muka kertakaikkiaan jaksa säkkiä nostaa, mutta tuossa pussin kyljessä lukee paino 73kg!


Kuitukompostissa on luontaisesti huomattavasti emäksisempää kuin turve. En nyt ulkoa muista arvoja, mutta siinä on PH niin korkea ettei se tarvi kalkkilisää ollenkaan.

Juha oli säkityttänyt myös kuitukompostin ja turpeen seosta jota myös otin kokeiluun. Siinä ongelmana on se, että turve jota seokseen on käytetty on lannoittamatonta, ja se pitäisi siis ennen käyttöä lannoittaa.
Sain ohjeen, että kuutioon/säkkiin seosta pitäisi laittaa 1,5kg kalkkia ja 170g Y-lannoitetta. Nyt vaan mietin miten se olisi käytännössä järkevintä tehdä, meillä on kasvihuoneessa aika vähän ylimääräistä tilaa enkä voi oikein parkkipaikallekkaan kaataa kovin montaa säkkiä... Ehkä koitan sekoittaa isossa saavissa puoli annosta, ja jos se osoittautuu oikein vaikeaksi niin käytän loput esim. katteeksi rodoille. Betonimylly varmaan toimisi sekoitukseen myös.

Kuitukompostimultaan ruukutettuja heinien taimia:


Mihin sitten käyttäisin kuitukompostimultaa? Maanparannukseen, taimien esikasvatukseen ja vähemmän maatunutta ihan ehdottomasti katteena!

Minulla ei ole hajuakaan paljonko kuituhampun viljelijöitä Suomessa on, ja kuinka kallista sen saattaminen mullaksi asti on. Mutta tässä on ihan takuulla vaihtoehto turpeelle, ja vaihtoehto kookoskatteelle.

Kuluttajahinta oli viimevuonna muistaakseni noin 40€/kuutio, mutta tarjouksia ehdottomasti kannattaa kysyä. Toivon, että viljelijät onnistuvat saamaan kuitukompostiprojektille tuulta purjeisiin, senverran innostunut itse olen tästä ja aijon ensivuonna kokeilla multaa vielä isommassa mittakaavassa kuin tänävuonna.


Haluan tähän loppuun sanoa, että kukaan ei ole maksanut minulle tai 
edes kehoittanut kirjoittamaan aiheesta, vaan olen siitä aidosti hyvin innostunut!

torstai 16. huhtikuuta 2015

Terveisiä myrkytyskurssilta!



Olen tänään suorittanut lakisääteisen ja pakollisen kasvinsuojelukoulutuksen! Minä saan laillisesti myrkyttää, ostaa myrkkyjä ja valella niitä mielinmäärin maaperään. Ja tietysti luokan priimuksena läpäisin kokeen yhdellä virheellä.

Minun silmissäni kasvinsuojelu on ihan jotain muuta kuin se, että suojellakseni sitä yhtä kasvia minun pitää myrkyttää kaikki muut. Hyvä asia kurssilla oli kyllä se, että meitä laitettiin miettimään miten myrkkytyksiä voitaisiin välttää/vähentää ja kohdentaa paremmin. Mitä muita toimia kasvien suojelemikseksi voisi olla kuin se kasvinsuojeluaine.

Kasvit, minä suojelen teitä! Minä kiedon teidät syliini, rakennan teille suojia ettei teitä tuhota.

Mulle tuli kurssilla ihan fyysisesti huono olo. Se myrkkyjen määrä mitä menee suusta alas torjunta-ainejääminä on varmasti ihan uskomaton.

Sellainen knoppitieto jäi päähän, että Pohjoismaissa ja Balttian maissa käytetään vain 4% kasvinsuojeluaineista koko Euroopassa. Siis NELJÄ prosenttia! Taas yksi erittäin hyvä syy suosia Suomalaista... Taas erittäin hyvä syy suosia luomua. Taas ihan erittäin hyvä syy kasvattaa itse itselleen ruokaa.

Mua alkoi pikkuisen ahdistamaan se, että mä olen vuorannut meidän tontin kaikilla sellaisilla kasveilla joita ei voi syödä. Vaikka silmänruokaa pitää olla, niin vielä enemmän mä hyötyisin siitä että samalla maapinta-alalla kasvattaisin itselleni ruokaa.



Mä tarvin peltoa!!! 
Mä tarvin kellarin!!! 
Mä tarvin ylettömästi aikaa tehdä sen kaiken mikä mun pitäisi tehdä. 
Mä tarvin loputtomat voimavarat- voiko niitä ostaa jostain?!



Mä tarvin lisää tietoa hulluistakin vaihtoehdoista. Mä haluan oppia enemmän viljelystä. Harmi etten mahtunut sinne Permakulttuuri-kurssille. Mua on alkanut kiinnostaa ajatus siitä, että joskus voisimme olla astetta omavaraisempia. Siitä tulisi sopiva aasinsilta omavaraisuus-käsitteeseen joka on nykyisin sellainen muotisana että sitä viljellään kaikenlaisissa aiheyhteyksissä mihin se ei vähissäkään määrissä kuulu. Ehkä tartun siihen joskus myöhemmin.

Tulee vaan mieleen oman ammatinkin kautta, että me julkisten alueiden työntekijät tarvisimme ihan erilailla näkemystä myrkyttömistä hoitomuodoista. Ikävä tosiasia on se, että mitä vähemmän on työntekijöitä niin sitä enemmän joudutaan käyttämään myrkkyjä.  Ainakin, jos hoidettavat alueet halutaan pitää totutun näköisinä.

Mutta mikä sitten on siistiä?
Mikä on hyvää viherrakennusta julkisilla alueilla?
Voisiko senkin suhteen olla joskus radikaali?

Ehkä olen nyt radikaali, enkä menekkään puutyökerhoon vaan menenkin metsästysmajalle osallistumaan vanhan majan purkamiseen. Ei nyt vaan huvita mennä sisälle hinkkaamaan sitä samperin kaappia joka ei koskaan valmistu kun aina vaan lintsaan sieltä kurssilta. Olen kyllä miettinyt viimeaikoina mitä järkeä kurssilla käymisessä on kun joka kerta saan pakottaa itseni sinne. Mutta ennen en lopeta ennenkuin se kaappi on valmis!

Eilen juteltiin kaverin kanssa lenkillä, että ihminen voi vetää itsensä piippuun myös sillä, että tekee liikaa niitä "hauskoja asioita". Pitää itsensä liian kiireisenä ja kalenterinsa ihan liian täynnä niin ettei millekkään sponttaanille toiminnalle jää aikaa.
Joskus jopa kadehdin niitä ihmisiä jotka pystyy makaamaan koko illan sohvalla ilman että niitä edes huvittaa tehdä mitään...Mua kiinnostaa kaikki, siksi mä haluan olla mukana kaikessa ja sitten välillä tuntuu, ettei aika riitä mihinkään. Miten se voi olla mahdollista, kun aikaa kuitenkin on kaikilla yhtä paljon?! Mä olen näemmä huono vaan järjestämään mielessäni asiat tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin asioihin.

Päätin muuten myydä mun käärmeet pois. Jos niistä ei ole mitään haittaa, muttei mitään erityistä iloakaan, niin onko niitä nyt pakko pitää tossa olkkarin nurkassa olevassa boksissa?! Jotenkin tulin siihen tulokseen, että ei. Ja niiden paska haisee ihan sairaan pahalta.


lauantai 11. huhtikuuta 2015

Mehiläisetkin heräsivät kevääseen...


Mehiläiset käy ns. puhdistuslennolla eli kirjaimellisesti sontimassa jo maaliskuussa, mutta nyt ne on ihan kunnolla herännyt. Nyt niiden pitäisi nopeasti saada tankattua ruokaa, talvivarastot alkavat olla aikalailla vähissä. Toivottavasti jossain edes paju kukkii! 
Pitää maanantaina hakea kaupasta niille sellaista ravinnehyytelöä ettei reppanat kuole nälkään jos tulee huonoja lentosäitä.

Meillä on ollut talven poikkeuksellisesti neljä pesää, joista vaikutti ainakin kolme pesää talvehtineen hyvin. Yhdessä kyllä oli mehiläisiä, mutta ne siellä vähän vaisuina vaan pyörivät pesässä eivätkä lentäneet ollenkaan samalla lailla kuin kolmen muun pesän pörrit. Joskus tälläisillä on ollut joku tauti ja mehiläiset ovat lopulta kaikki kuolleet pesään.

Mitähän eläinlääkärissä meinattaisiin jos veisi mehiläisiä sinne? 
"Anteeksi, varaisin ajan 3000 lemmikille, ne vaikuttavat jotenkin huonovointisilta"




Kanat ovat olleet monta päivää lähinnä sisällä kun on tuullut niin etteivät ne ole oikein halunneet ulkoilla. Sirkkelillä meinaa palaa käpy kun sen poika Konekukko on alkanut liehitellä ja polkea kanoja. Ja lisäksi ne kiekuvat erityisesti aamuisin kilpaa ja Mika ei oikein saa nukutuksi...

Mutta Konekukko muuttaa nyt sitten ihan oman kanalauman vartiaksi Vöyrille, siellä Heidin kanoilla on vapaata ulkona liikkumista ja ehkä maailman hienoin kanala! 
Sirkkeli olisi varmasti kateellinen jos näkisi, Ilmajokisten lisäksi nimittäin siellä on vähän isompiakin daameja, sellaisia oikeita jättikanoja että maatiaiskukko on pieni kirppu niihin verrattuna!


Kanoja ei kyllä kannattaisi tähän aikaan keväästä kauheasti ulkoiluttaa, ne kun nokkivat ihan kaikkea vihreää mikä maasta nousee. Mutta tiedättekö että mä en jaksa välittää! 
Mua ei jotenkin nyt yhtään hetkauta kukkiiko akileija vai ei, 
tai nouseeko kuunlilja vähän repaleisin lehdin. 
Mua kiinnostaa kasvaako pottu paljon enemmän!

Tarkoituksena on puhdistaa sioilla vähän uutta aluetta ja laittaa perunamaata siihen missä ne tonkivat viime kesänä. Ne kyllä saivat todella tehokkaasti kaiken juuren maasta pois.

 Aurinkokylpy



Koirat tietenkin nautii lämmöstä ihan yhtälailla kuin kaikki muutkin. 

Tosin hiukan hirvitti kun mehiläiset oli juuri heränneet, ja Vilma viimekesänä napsi niitä niin innokkaasti että se oli ensimmäiset kaksi kuukautta aina turvoksissa jostain paikasta. 
Huomenna nimittäin sillä on näyttely, ja se ei välttämättä ole kauhean hyvä että koiran naama muistuttaa lähinnä bullterrieriä.

 Naapurikyylä




Mä olen niin kiitollinen että Ronja sai nähdä vielä tämän kevään. Talvella nimittäin tuntui siltä, että elinikä on viikoissa laskettavissa, mutta nyt taas se on onneksi paremmassa vedossa. Eilen kävin sen kanssa noin 3km kävelylenkillä, ja taas huomasin ettei sen takajalat enää jaksa nousta niinkuin nuorella koiralla. Huomattavasti enemmän kynnet raapii asvalttia kuin nuoremmilla. 
Toki sen jaksoi kotiin sitten juosta loppusuoran, mutta ravi tuntuu olevan sellainen kuluttava askellaji. 



Poikien kanssa käytiin aamulla koirapuistossa. 
Reni nuuskii.


Ekku on aina yhtä kuvauksellinen...





On se ihanaa. Kevään ensimmäinen oikeasti lämmin päivä. 
Sellainen, että tekisi heti aamulla mieli potkia kengät jalasta pois, juosta paljainjaloin nurmikolla (joka onkin keltainen ja kulahtanut...) ja maata koko päivä riippumatossa auringon paahtaessa. 
Juuri sellainen keli, että huomenna on kurkku kipeänä kun ei kuitenkaan nyt NIIN lämmin ole, 
vaikka siltä tuntuukin! Villapaita ja fleece ei ollut yhtään liikaa.

Ottopoika on alkanut kuntoilla, ja laihtunut talven aikana 20kg! Aika hurjaa. Mun pitää kohta viedä se hampparille kun lupasin että jos 90kg menee rikki niin sitten mennään oikein kunnon sapuskalle. Mun on nyt varmaan pakko lähteä pyörälenkille itsekkin, kun se just äsken tuli käymään ja oli ajanut vaatimattoman 60km lenkin tuosta vaan. Kuviakin otettiin, mutta mallin suurista toiveista huolimatta ne ei ollut kauhean edustavia enkä laita niitä esille. 
Ihailkaa sensijaan pilvikirsikkaa, joka ihan kohta avaa lehdet ja aivan erityisesti joka vuosi odotan sen kukintaa!






maanantai 6. huhtikuuta 2015

Naakka kiipelissä



Olen tänään pelastanut hengen. 
Linnun hengen.

Oli erikoinen tapahtumasarja, mutta olen suunnattoman tyytyväinen että tein kerrankin järjellisiä havaintoja.

Kävin työmaalla kastelemassa taimia, ja olin jo lähtemässä pois.

Siinä oven edessä aloin ihmetellä miksi lattialla on niin paljon moskaa, purun näköistä silppua. Katselin silppua tarkemmin, ja näytti niinkuin sitä olisi tullut tuuletuskanavasta. 
50-luvulla rakennetuissa taloissa voi tapahtua ihan mitä vaan, esimerkiksi vaikka kova tuuli olisi voinut tuoda jotain roskia sisälle, muttei ollut edes tuullut.

Kun siinä sitten ihmettelin että onko kanavassa rotta tai jotain muuta älyllistä elämää, 
niin sieltä alkoi kuulua omituista rapinaa. 
Koska en löytänyt taskulamppua en voinut tirkistellä rööriin.

Odotin hiljaa, ja kohta luukusta näkyi niin iso jalka ettei sitä voinut enää epäillä rotan jalaksi.
 Koska en ole koskaan nähnyt naakan jalkaa alhaalta päin niin en ollut varma onko se naakka vai ei, mutta joku siellä oli satimessa.

Sitten kuumeinen etsintä sopivan kokoista ristipää-meisseliä että saisin ruuvattua ruuvit auki kanavaa peittävästi ritiliköstä. Löysin useita väärän kokoisia, ja lopulta yhden "melkein sopivat" jolla sain
 ritilän irti.

Odotin hiljaa liikkumatta muutamia minuutteja, kunnes ensin näkyi varovainen nokka, 
ja sen perään tutkivasti ympäristöä tarkkaileva naakan pää.  

Kun se totesi reitin vihdoin olevan selvä se lensi suoraan päin ikkunaa...

Hemmetti että kirosin kun en ollut tajunnut peittää ikkunaa! Se nyt vielä puuttuisi että joutuisin kohta antamaan naakalle tekohengitystä! 

Välioven sentään tajusin laittaa kiinni ettei se naakka päässyt lentelemään ympäri taloa. 

Mulla on ihan liikaa kokemusta pikkulinnuista jotka tulevat kasvihuoneeseen avoimista tuuletusluukuista eivätkä sitten enää osaa mennä niistä ulos ja lentelevät paniikissa päin laseja. Yleensä ne saadaan aina jotenkin hengissä ulos, paitsi se yksi joka jäi höyhenistä kiinni liimapaperiin pahasti. Siihen toivottiin jäävän hieman pienempiä siivekkäitä...

Naakka pamahti uudestaan päin ikkunaa, mutta kun menin seisomaan ikkunan eteen se tajusi että kannattaa koittaa kuitenkin toiseen suuntaan. 
Sielläkin oli ikkuna johon se otti kosketuksen muttei kuitenkaan enää 
pamahtanut ihan täydellä vauhdilla.

Naakka on muuten aika iso lintu kun sitä katselee tuollalailla lähietäisyydeltä 
sisällä pienehkössä huoneessa...

Sain sen paimennettua tuulikaappia muistuttavaan eteiseen  ja välioven kiinni. 
Sinne se jäi ensin istumaan hyllylle kun varmaan kuvitteli että avonainen ovi on myös iso ikkuna jota päin se ei enää halua lentää. Ei ne varislinnut tyhmiä ole. 

Varovasti se sitten siirtyi lähemmäs ovea ja nuuski ilmaa. Kai se sitten tajusi, että minä olen suurempi vaara kuin se ovi, ja lensi ulos. Katselin portailta kun se innoissaan liiteli taivaan sineen, ja päätin kyllä kirota raskaasti jos se huomenna taas on sisällä. 
En edes ruuvvannut ritilää takaisin, säästyy ainakin yksi työvaihe.