perjantai 30. lokakuuta 2015

Nuku rauhassa Ronja




Jewgenistajan Näytenumero "Ronja"
17.2.2001-30.10.2015


Sellaisena minä sinut haluan muistaa. 
Nuorena, voimiesi tunnossa. 
En vanhana ja kuihtuneena.

Se et ollut enää sinä, 
sinä et suostunut vanhenemaan kauniisti.
Sinussa oli siihen ihan liikaa elämää.

Yhdessä kasvoimme aikuisiksi. 
Sinä nukuit vieressä ja lämmitit 
kun muu maailma oli hyvin kylmä.

Kiitos kaikesta Ronja.
Ihan kaikesta.
Vie Ynnelle terveisiä.

Ensimmäinen ikioma koirani. 
Tänään oli tarpeeksi kaunis päivä kuolla.

Äidillä ja Isällä on sinua ikävä.










sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kaunis maailma


Yksi tuttu sanoi mulle tänään, 
että sä kuvaat maailmaa tosi kauniina.

Se kuulosti kivalta. 
Ihanalta. 

Kumpa sitä osaisi itsekkin sanoa 
jotain yhtä kivasti toisille.

Sun maailma on tosi kaunis.

Ehkä kauniimpia lauseita pitkään aikaan joita olen kuullut.






maanantai 19. lokakuuta 2015

Karpalossa



En oikein osaa päättää onko karpaloiden kerääminen meditoimiseen verrattavaa hiljaista ja hidasta näpertämistä vai ihan perseestä koska se ei etene ollenkaan. Mutta olen nyt käynyt viikonloppuna kahteen otteeseen keräämässä noita punaisia soistuvan maan rubiineja.

Jokatapauksessa koiria pitää ulkoiluttaa, niin voihan ne siellä järvenrannassakin juosta.
Siinä menee sitten kaksi kärpästä samalla iskulla.

Nautin ihan suunnattomasti luonnossa olemisesta. Tarvitsen hiljaisuutta, sitä että mulla on aikaa ajatella. Tosin en tiedä kuinka suuria nuo kaikki ajatukseni ovat, mutta jos en saa olla yksin koen itseni väsyneeksi ja jotenkin tunkkaiseksi. Tiimalasi on enemmän tyhjän puolella.



Ajattelin taas paljon kaikenlaista. Muunmuassa sitä kuinka en omista ollenkaan mitään yksittäistä intohimoa. Ihailen ihmisiä jotka pystyvät keskittämään ja nimeämään itselleen yhden kiinnostuksen kohteen ja elämään sille.
Kuten Mika metsästykselle ja eränkäynnille, useat kaverini koiraharrastukselle, käsitöille, puutarhalle jne. 

Mua kiinnostaa kaikenlaiset asiat, mutta missään en ole kovin hyvä. En jaksa nähdä vaivaa.
Mulle riittää keskinkertaisuus tai sen alle. 
Mutta keksin yhden asian missä olen ihan tosi hyvä.
Olen tosi hyvä elämään. 


Karpaloiden keräämisen jälkeen istuskelin maassa ja nautin auringonpaisteesta. Yhtään kuvaa en karpaloista sitten ottanut vaikka kaikkea muuta kuvailinkin.

Koitin kuvata koiria, muttei sekään oikein onnistunut. 
Silloin taas tapahtui jotain älyttömän kaunista. Auringonsäteet kohtasivat miljoonat hämähäkin seitit. Se oli uskomattoman hienoa. Ilma täynnä hopealankaa.







Onneksi oli vapaapäivä, onneksi istuin alas jotta näin. Ihmisen pitäisi enemmän vaan istuskella maastossa. Nyt kun en ole tänävuonna ollut hirvijahdissa niin olen selkeästi istunut metsässä liian vähän. Tosin senverran märässä paikassa istuin kun koitin saada hämähäkinseiteistä kuvia että housut kastui.

Irja nukkui maassa, siihen saakka kunnes tikka tiputti meidän viereen kävyn vieressä olevasta puusta. Melkoisen harvinainen syksy, whippetti makaamassa maassa lokakuun puolivälissä, ei ole ihan tavallista!











Maanantai ei yhtään ahdistanut edes ajatuksen tasolla kun näissä maisemissa on viettänyt viikonlopun. Ei sillä että mua yleensä maanantait mitenkään ahdistaisi. Ja huomenna onkin jo tiistai. :)

lauantai 17. lokakuuta 2015

Sano se rikkaruohoin...


Siitä se ajatus sitten lähti. Kokeilin eri paksuisilla rautalangoilla kirjoitella (tai ehkä oikeammin vääntää niistä) erilaisia tekstejä. Aluksi tein sanat rakas, kulta ja kesä. Vähänkö tylsiä!

Sitten keksin, että voisin tehdä työkavereille jotain. Mutta mitä niille voi kirjoitella, ehkä saa vähän outoja katseita jos kaikille tekee taulut joissa lukee rakas.

Kirpparilta löytyi erityisen halpoja pieniä kehyksiä, 8kpl 1€. Pikkusen ne oli kuluneita, mutta kun vetäisi päälle hiukan maalia ja hioi vielä lisää hiekkapaperilla niin ne sopi jotenkin erityisen hyvin tälläiseen hiukan epämääräiseen askarteluun.

Koska kaikkien on tärkeää tuntea vihollisensa, niin aloitin jättiputkesta. Tein niitä kolme, ja pari vesiheinää. Sitten vaan koitin keksiä nimeltään lyhyempiä ja lyhyempiä rikkaruohoja. :)


Karra on pohjalainen nimitys pelto-ohdakkeelle.

Valitettavasti mulla ei oikein ole antaa ohjetta kuinka kirjaimia tehdään. Se riippuu niin paljon langan paksuudesta, kirjainten koosta ja fontista jota haluaa.
Paksummista langoista pienen kirjaimen vääntäminen on aika hankalaa ja ottaa sormiin melko kipeää! Mutta pihdeillä vääntämällä sekin kyllä onnistui.

Näissä langan paksuus on se mikä tuossa kirjainten välissä näkyy. Siinä lanka on yksinkertaisena. Tämänpaksuisesta langasta kirjainten teko oli kaikista helpointa. Ja siitähän minä tykkään kun sarjatyönä jotain teen.

Kirjaimet voisi tietysti tehdä myös erikseen, mutta ne menee kohtuullisen helposti hukkaan kun joka paikka on täynnä kaikenlaista tavaraa siinä työpöydällä(kin)...



Aloitin kirjaimen tekemisen laittamalla langan kolminkertaiseksi noin 15cm matkalta, ja sitten vaan siitä pyörittelin kirjaimen rungon jonka päälle lisäsin lankaa "tarvittavan määrän".
Riippuu ihan minkä paksuisia kirjaimia haluaa, sitä mukaa sitten lankaa lisätään.

En katkaissut lankaa välillä vaan tein kaikki kirjaimet yhteen pötköön. Lopussa lisäsin pieniä pätkiä jos joku kirjain näytti liian laihalta tai muuten omituiselta.

Jos kirjain näyttää vähän omituiselta sitä saa muokattua kun pihdeilla "rullaa" päästä kasaan, samoin jos joku kirjaimista tulee liian suuri. Jos kirjain on muihin verrattuna liian paksu niin kun muutaman kerran kopauttaa vasaralla se litistyy.

Sitten ei muuta kuin vääntämään rautalangasta!

Koitin kiinnittää sanoja kuumaliimalla, mutta vanha ystäväni kuumaliima ei oikein toiminut näiden kanssa. Parhaan tuloksen sai kun kiinnitti kirjaimet yksitellen kiinni kartoinkiin "ompelemalla".
Tein reijät nuppineulalla kirjaimen molemmin puolin ja kiinnitin kirjain kerrallaan samalla rautalangalla kuin kirjaimen muutenkin olin tehnyt. Osaan kirjaimiin riitti yksi kiinnitys, toiset vaativat kiinnityksen paristakin kohdasta.

Lasihan sitten kuitenkin painaa ne aika tiiviisti paikalleen.


Ja jos liimaa kiinni taustaan, niin kannattaa mielummin liimata suoraan ettei tarvi repiä irti...

Hei jos haluatte tehdä kirjaimia ettekä ymmättä tästä selostuksesta mitään niin kysykää ihmeessä tarkempia ohjeita!

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Luopumisen tuskaa



Sitä olen nyt miettinyt lähes jokaisena iltana tälläviikolla.
Kuinka kylmässä sikaa voi ihan oikeasti pitää? Riittääkö olki lämmikkeeksi, ja riittääkö toinen sika lämmikkeeksi? Riittääkö se niille että mä tiedän että todennäköisesti ilma alkaa lämmetä?

Ollaan käyty iltaisin koittelemassa niitä, onko ne kylmiä, onko korvat kylmiä, vaikuttaako ne siltä että niiden olisi vilu muttei oikein olla saatu mitään vastauksia.

No ei olla sikoja lopetettu, en edes rehellisesti sanottuna tiedä olisiko pitänyt. Hyvä ja huolellinen eläinten pitäjä olisi varmaan ne lopettanut (tai oikeamminsanottuna teurastanut), mutta meikäläinen on vaan vienyt lämmintä vettä, lisää ruokaa ja olkia, ja sanonut niille että koittakaa pärjäillä.
Paha ihminen.

Sitten se seuraava pohdinta nimeltä lampaat. Haluanko ja jaksanko mä hoitaa niitä talven? Tai jaksaako Mika hoitaa niitä jos mä haluan olla vähän normaalia enemmän poissa kotoa. Joka siis mun kohdalla tarkoittaa sillointällöin käyntejä sisarusten luona, muutamaa yötä kerrallaan. Sitä vaan jotenkin tuntuu aina että kun jo jättää toiselle kanat ja kasan koiria niin haluaako edes jättää vielä lisää vaivaa?

Riittääkö niille toi sikojen koppi ja mahdollisesti se telttakatos siihen lisäksi? Ei niiden varmaan kylmä tule, en mä sitä epäile, mutta...Pystynkö mä perustella itse itselleni miksi pidän niitä niin?!

Miksei mulla ole kunnollista lampolaa, pysyykö vesi riittävän sulana ettei niillä ole 24/7 jano ja mikä vaiva siitä jatkuvasti vesirallista on jos niillä ei ole varsinaisesti mitään lämmintä tilaa.

Ottopojallahan olisi navettarakennus joka on tyhjillään. En tiedä pitäisikö koittaa sitä voidella jos lampaat saisi siirrettyä sinne talveksi. Uskoisin että me päästäisiin sopuratkaisuun jos lupaisin pientä vuokraa maksaa.
Oikeastaan nyt kun sen tänne kirjoitin, niin se alkaa tuntua kaikista viisaimmalta ratkaisulta. Tietysti se vaatii sitten vielä sen, että siihen saisi kolmannen osapuolen luvan. Pitää vissiin odottaa että sillä on kova rahapula ja sitten kysyä.



Sitten kolmas aihe. Ronja.

Nostin sitä eilen autoon ja ihan hätkähdin miten laiha se on takapäästä. Kertakaikkiaan sen takaosan lihakset on ihan surkastuneet tässä lyhyessä ajassa olemattomiin. Eihän niitä nyt enää moneen vuoteen ole ollut samanlaisia kuin nuorena, mutta nyt viimeisen kuukauden aikana alamäki on ollut varsin selvää aikaisempaan.

Aamulla se kaatui kun koitti venytellä kun kertakaikkiaan ei lihasvoimaa enää ole.

Se on kuitenkin koko kesän ulkoillut aika paljon tuon ikäiseksi koiraksi, eilenkin oli mukana kun käytiin metsässä ja annoin sen juoksennella vapaana.
Se jaksaa kyllä liikkua ihan hyvin metsässäkin, suorastaan hämmästyttävän hyvin siihen lihaskuntoon nähden mikä sillä on.

Mä olen hiljaa mielessäni päättänyt, että Ronjan ei tarvitse enää tämän talven pakkasissa palella. Mun ei tarvitse odottaa että elämänilo sen silmistä sammuu. Mun ei tarvitse odottaa sitä hetkeä ettei se enää pääse pediltä ylös. Meillä on ollut varsin pitkä ja vaiherikas yhteinen elämä.
Se ei ole vielä lopussa, mutta mä olen jo valmis siihen.

Vielä mä saan sanoa sille rakkauden sanoja, mutta niihin on jo kauan sekoittunut tieto siitä että luopumisen aika alkaa jokainen päivä olla lähempänä ja lähempänä. Tavallaan mua helpottaa se että mä olen päätöksen tehnyt. Mä tiedän sitten kun se päivä on, eikä mun tarvitse enää pelätä.



Kuvat: Mirjami Varpelaide

Eilen mulla ja Mikalla oli yhteiselämän 10v. päivä. Me pyritään aina juhlistamaan meidän merkkipäiviä, erityisesti hääpäivää ja vuosipäivää. Koska toinen on syksyllä ja toinen keväällä niin ne on sopivan kaukana toisistaan. Kihlapäivä tuppaa herkemmin unohtumaan kun kesäkuussa on niin paljon muutenkin kaikkea...

Eilen ei kyllä käyty ravintolassa syömässä, koska käytiin "virallinen" ruokailu jo pari viikkoa sitten. Juurella ravintola järjesti pop up- tyyppisesti ravintolaillan Kurikassa Jyllinkosken sähkömuseolla ja nimenomaan halusin juuri sinne.
Oli sitten ihan sanomalehdessäkin etusivulla pariskunnasta kuva, joten se on nyt sitten koko Etelä-Pohjanmaan tiedossa että me ollaan oltu kymmenen vuotta yhdessä. Vaikkakin pari viikkoa etukäteen.

Oli muuten aika huikea ilta, ihan käsittämättömän ruuan lisäksi siellä oli tosi hieno valokuvanäyttely joka heijastettiin seinälle ja musiikin suhteen oli tosissaan nähty vaivaa!
Oli kaiveltu pölyttyneitä musiikkitallenteita ja etsitty -50 luvun pohjalaista jazzia. Se sopi tunnelmaan kuin nenä päähän.

Mun mielestä oli jopa hiukan typerää että toimittaja kysyi että pidetäänkö me hintaa kalliina.
69€ tästä kaikesta, jotenkin ihan lapsellisen vähän!
Tottakai sitä meikäläinen osaa sillä hinnalla tehdä vaikka kuukauden ruuat, mutta jos laskee hinnan elämykselle, niin siihen hintaan ei saa juuri mitään normaalisti.

Elämyksistä puheenollen sitten eilen pääsin kylpytynnyri-neitsyydestäni. Jotenkin hämmentävää että se olen minä joka ei ole moista koskaan aikaisemmin kokeillut.

Mutta kun Mikan Velipoika on nyt sellaisen hankkinut niin pitihän sitä mennä kokeilemaan. Istuttiin siellä pari tuntia puhumassa niinkin kevyistä aiheista kuin rahasta, töistä, maailmanpolitiikasta, pakolaisista ja ties mistä. Me kolme tavallista duunaria joilla on ensimmäistä liian vähän, osalla toista liikaa, ja lopuista emme edes oikein tiedä mitään.
Siinä kirkkaan tähtitaivaan alla lämpimässä vedessä me järjestimme maailman oikealle tolalle.

Yksi paikka siinä vieressäni oli tyhjä, mutta se ei nyt ahdistanut "normaalia enempää".
Me alamme tottua. Me alamme tottua siihen että yksi puuttuu.

Vielä minä odotan sinua portaille tupakalle, odotan nauruasi ja sitä että olet tehnyt sen kymmenen lajin "pientä iltapalaa" mutta se ei enää satu niin että jokakerta sydän vuotaisi verta kun ajattelen sitä.

Raukeina kömmimme sisälle, katsoimme pari jaksoa Jokien hirviöitä (jos joku ei tiedä niin se on sellainen kalastusohjelma) ja söimme nachoja liian paljolla juustolla. Mika nukahti sohvalle juuri ennenkuin Jeremy sai vapaan jättiläisankeriaan jota nyt kuitenkin odotettiin kahden jakson verran.

Pyöräiltiin kotiin, penkillä oli jäähilettä. Kolmesta siideristä kaksi jäi juomatta.
Sikojen ei ollut kai kylmä, Mika kävi niitä vielä kokeilemassa.
Pakkasta oli -1C.

Mä rakastan näitä laajennettuja koti-iltoja jolloin ei oikein tapahdu mitään ja tapahtuu kaikki.





sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Enimmäkseen valkoista



Syksyllä valkoinen on jotenkin paljon dramaattisempi väri kuin kesällä. 
Kesällä kova valo syö valkoista. 
Syksyllä kaikki on toisin. 
Ruskan värejä vastaan valkoinen on juuri niin puhdas, 
kirkas ja loistavan kaunis kuin valkoinen vain voi olla. 

Syksyllä kun tehdään töissä seuraavan kesän kesäkukkasuunnitelmia 
niin tulee herkästi valittu valkoisia kukkia vähän liikaakin, 
ja sitten kesällä ihmetellään miksi kaikki on niin väritöntä...




Lumikärhö availee vielä viimeisiä kukki ihan kuin odottaakseen ensilunta.


Kiinansipulit kurkottelevat kohti syksyistä aurinkoa.


Persilja ei taida ehtiä enää avata kukkia...

Kärhöjen siemenpallot on vekkuleita karvapörriäisiä.
Kuin enkelin siiven kosketuksia.








Syyskukista valkoiset syysleimut kukkivat kyllä meillä kaikista pisimpään!

Syysleimujen kukinta alkoi autotallin päädyssä eteläseinustalla elokuun alussa, 
ja muualla pihassa on varmaan juuri nyt parhaimmillaan. 
Ne kukkii joka vuosi pakkasiin asti. 

Olen jakanut niitä pitkin pihaa, 
ja pitäisi varmaan taas keväällä hiukan siirrellä uusiin paikkoihin. 
On ne vaan ihania!

Ekassa kuvassa toinen valkoisena kukkiva on joku syyshortenssia.






Vielä muutama kasvikuva kun niitä nyt on tullut otettua.

Kyllä rikkaruohokin voi olla kaunis!




Keijunkukan kukkaa


Punalehtiruusun kiulukoita ja kärhön lehtiä.


Melkein jo kuuraa kukassa tai kuurankukkia, mutta ei aivan...


Viikonloppu meni ihan vaakatasossa. Onneksi flunssa tuntuu hellittävän otettaan! Mulla on vielä huomennakin vapaapäivä, josko sitä huomenna pääsisi kasvimaalle kaivamaan loput perunat ja porkkanat ylös. Ja lehtikaalia olisi vielä pakastettavaksi asti.

Keräsin kotipihasta maissia kokonaista 2 tähkää joista Alli söi toisen! Kesäkurpitsat olivat myös ilmeisen herkullisia, koska Irja söi yhdestä kurpitsasta puolet. 
Myös kesäkurpitsan lehdet maistuivat koirille...muuten noi koirat on kai ihan normaaleja.

Ai niin, ja leikkasin tänään lampaiden sorkat kun vein niille sapuskaa. Se sujui harvinaisen helposti. Köytin lampaan koiranremmillä kiinni heinätelineeseen, painoin lampaan heinätelineeseen kiinni takapuolella, nostin jalan kuin paraskin ammattikengittäjä ja napsuttelin sorkan lyhemmäksi sekatööreillä. 
Olin hirmu tyytyväinen itseeni. Ja ihan hiestä märkä, senverran toipilas olen näköjään ettei paljon mitään ylimääräistä tarvi tehdä kun alkaa hikoilla kuin pieni possu.

Viikolle on luvattu kylmenevää, sioilla alkaa kai olla jo lähtölaskenta alkanut. En vielä halua hirveästi ajatella sitä, senverran ihania nasuja nuo ovat olleet.

Mitäs vielä, eikait sen suurempia. Mökille tekis mieli. 
Mukavaa viikkoa kaikille tasapuolisesti!