Mulla on ollut enemmän ja vähemmän aina ongelmia tämän asian kanssa. Omasta mielestäni olen aina näyttänyt ennenkaikkea lihavalta. Ja onko lihava nainen kaunis? Sinällään aika hassua, koska en kai teini-iässäkään ollut mitenkään lihava. Lapsena kyllä, ja nykyiselläänkin mennään siellä painoindeksin mukaan lihavuuden puolella.
Mutta voinko mä olla silti kaunis? Voinko mä ihan oikeasti olla tyytyväinen siihen että mä nyt kertakaikkiaan olen tän näköinen. Hyvä just nyt.
En sitten kun olen laihtunut kymmenenkiloa.
Mulle on kyllä sanottu että mulla on kaunis hymy. Ja hei ihan oikeasti, kun mä vedän huulipunaa niin tsiisus mullahan on kaunis hymy! Niin kaunis, että huomaan sen itsekkin. Näinkö kauan siihen piti mennä että olen sen itse tajunnut?!
Mä olen jotenkin mieltänyt itseni kauan sellaiseksi tavalliseksi. En nyt varsinaisesti rumaksi, mutta "perus-pirkoksi". Sellaiseksi joka katoaa seinään, jonka voisi ehkä muistaa sateenkaaritukasta mutta ei mistään muusta.
Ei ole helppoa sanoa itselleen että voi kyllä, sä saat olla kaunis. Sä saat näyttää naiselta, sä saat hymyillä itsellesi peilistä.
Mä olen ollut sinällään onnellisessa asemassa että mulla on ollut mies joka on tätä toistellut vuodesta toiseen. Miten kauniina se mut näkee.
On hiukan eri asia kuin kaverin ex-mies joka järjestelmällisesti muisti kertoa kuinka "kaikki työpaikan naiset on kauniimpia kuin sinä". Pitää olla melko rautainen itsetunto joka vielä sellaisen jälkeen kokee itsensä kauniiksi.
Mutta kaikesta huolimatta, niistä kauniista sanoistakin huolimatta, pitää myös itse nähdä itsensä kauniina. Se onkin se vaikein rasti.
Vaikka selfieiden ottaminen onkin vähän idioottimaista, niin täytyy todeta että mulla se on auttanut tässä asiassa ihan valtavasti. Kun ottaa itsestään paljon kuvia, niin jotenkin näkee itsensä "muiden silmin".
Mä tykkään meikata, voin kyllä sanoa että ilman meikkiä en todellakaan ole mitenkään parhaimmillani. Mutta voin ihan hyvin olla meikkaamattakin, ei aina tarvitse olla täydessä tällingissä. Helpottaa kuitenkin kun tietää, että voi muutaman pikkupurnukan avulla taikoa itsensä kauniimmaksi periaatteessa koska vaan.
Muistan iltarukouksissani sitä joka keksi ripsivärin, meikkivoiteen ja silmänrajauskynän. Ja sen huulipunan.
Mutta palataanko vielä painoon. Mulle sattui pari kuukautta sitten töissä sellainen tilanne, että yksi mies kysyi multa ihan pokkana että "Mahdutko sä vielä samoihin vaatteisiin kuin syksyllä?". Se ei ollut vitsi. Se oli sanat ja katse jotka tarkoittivat ainoastaan että "KUINKA PALJON sä oikein olet lihonut muutamassa kuukaudessa?".
Vitun läski. Ruma, tyhmä ja läski.
Mä kyllä muistan kun mulle on lapsena huudettu niin.
Nyt jälkeenpäin todella harmittaa etten silloin sanonut muuta kuin että "kiitos kysymästä, mahdun ihan hyvin samoihin vaatteisiin". Kotona kävin vaaássa ja olin lihonut talven aikana 3kg. Kysyin Mikaltakin että näytänkö mä siltä että mä olen lihonut poikkeuksellisen paljon. Kuulemma en.
Vaikka asiaa kuinka ajatteli, niin silti se tuntui ennenkaikkea tosi ikävältä. Vaikka kuinka koittaa uskotella itselleen ettei se tuntunut missään niin tottakai se tuntui!
Mutta kaikkien silmissä ei voi olla kaunis. Mua vähän surettaa jos ihminen arvottaa toiset painon perusteella. Ihanniinkuin kaikkien naisten pitäisi olla nykyään teräksen kovaa lihasta ja timmiä pakaraa. Mahtua siihen samaan muottiin, siihen minkä joku muu määrittää kauneudeksi.
Voisko meille riittää se että itsellemme olisimme kauniita?!
Voi kun itsekkin muistaisi sanoa sen kun huomaa että joku kanssakulkija on peruspäivää kauniimpi. Silloin kun siihen on aihetta.
Kyllä se piristää päivää kun tulee huoneeseen ja joku nostaa ihailevasti kulmia ja sanoo että wau, näytätpä nätiltä. Eikai se nyt ole suomenkielen vaikeimpia lauseita?
Voitasko me naiset kehua toisiamme? Opetella sitä.
Kehukaa omianne, kehukaa työkavereita, ystäviä, puolituttuja. Ehkä siinä samalla kun oppii katsomaan muita kauniina oppisi samalla myös samaa itsestään.
Jos nainen itse näkee itsensä kauniina niin ihan takuulla se poikii elämään hyvää.
Ei itselleen mitään kotialttaria kannata rakentaa, mutta terve itsensä rakastaminen ei kyllä voi olla keltään pois. Päinvastoin.
Tän illan selfie. Ei paha. <3