sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kuuman päivän iltana

Sinä iltana ilma oli lämmintä kuin linnunmaito. Se ei ollut enää kuumaa kuten aikaisemmin auringon ollessa korkeammalla, se ei polttanut vaan siveli ihoa isolla siveltimellä. 
Ilmassa tuoksui iltakaste, kuivunut maa, ruoho, kesä.


Koirat, nuo karvaiset lapseni nousivat ylös, venyttelivat koipiaan ja alkoivat leikkiä sellaista leikkiä jota vain nuoret eläinlapset leikkivät. 
Ne painivat, juoksivat kilpaa, purivat toisiaan hellin hampain. Ne haukkuivat toisille lisää vauhtia ja lopuksi makasivat nurmikolla kieli maata viistäen naamallaan onnellinen hymy. Ne elävät hetkessä. Tässä kauniissa illassa.








Siat nukkuivat jo kopissa pahnoilla, samoin kanat orrellaan. Mehiläiset valvoivat. 
Koska mehiläiset nukkuvat, nukkuvatko ne niinkuin pääskyset lentäessään?


Mehiläiset tuulettivat siivillään pesään viileää ilmaa ettei niiden kallisarvoiset toukat läkähdy kuumuuteen. 
Miten ne tietävät mitä niiden pitää tehdä? 
Mitä ne ajattelevat?

Ajatteleeko työläinen, että "Huomenna lopetan työnteon. En hae enää yhtään mettä, enkä hoida yhtään toukkaa. Olen tämän pesän orja, ja ainoa joka tekee jotain"

Ajatteleeko kuhnuri omaa osaansa, sen ainoa tehtävä on hedelmöittää kuningatar. Yksi kiimainen parittelulento, sen elämän grande finalen.

Entäs kuningatar, tuhannet ja taas tuhannet lapset se on muninut. 
Se on pesän ihailtu ja palvottu jäsen. Mutta kun se vanhenee tai ei enää nauti yhteisön suosiota niin ne salaa ruokkivat jostain sen lapsesta uuden kuningattaren joka tulee tappamaan uuden kuningatteren tai ainakin suurinosa porukasta lähtee uuden kuningattaren mukana uuteen pesään, muodostamaan uutta yhdyskuntaa. 
Sureeko se kohtaloaan jo ennalta? Synnyttäessään toukkaa josta ehkä tulee sen murhaaja.


Ja minä. 
Minä istuin ja luin maailman murheista. 
Kunnes tajusin minkä näytelmän keskellä olen, ja iloitsin siitä, että tämä on minun elämäni.


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kastellaan sikaa!


Hellepäivän ihania asioita on vesiletku.
Kastele sikaa, kastele koiraa ja kastele kaikki tuhat kukkaa. Kysykää vaan mitä mä teen kotona! Siinähän se aika sitten meneekin.

Siat muuten pitää melko vittumaista maailmanlopun älämölöä jos ne ei ole tyytyväisiä. Tyytyväinen sika "juttelee", tyytymätön sikaa huutaa niin että tärykalvoja särkee. 

+30C ja vähän päälle ei ole ollenkaan sian mielisää, ei ainakaan jos maa on rutikuivaa eikä palvelija ole edes heittänyt vettä niskaan. Koita siinä nyt sitten sanoa, että mä tässä ensin syön ja sen jälkeen alan toteuttaa herrasväen toiveita. 
Sitä huutoa ei oikeasti selvinpäin pysty kuuntelemaan, joten ruoka saa jäähtyä ja toimeen mars.




Kattokaa näitä ilmeitä! Voiko tyytyväisempi eläin olla kuin sika joka saa leikkiä vesiletkulla!







Vesiletku oli niin hauska juttu, että siitä tuli ihan riitaa.


Kun siat oli kasteltu, ja ne olivat hinkanneet itseään hyvän tovin koppiin ne hyrisivät tyytyväisyyttään, ja vetäytyivät kopin taakse varjoon. 
Valtakunnassa kaikki hyvin.



maanantai 21. heinäkuuta 2014

Uimareita ja vesiheinää



Koska oli niin kuuma eikä jaksanut lähteä lenkille niin ajateltiin käydä testaamassa yhtä hiukan kauempana olevaa vesimonttua uimatarkoituksessa. Täällä meilläpäin jos jossain on joku vesinotkelma niin siellä ihan varmasti on jo joku uittamassa koiraa. Ja en kauhean mielelläni päästä koiria vapaaksi vieraiden koirien kanssa.

No sitten kun päästiin perille, niin kappas sielläkin oli jo joku koiriensa kanssa. Tosin ne ei uinut, en oikein tiedä mitä ne puuhasi...me jätettiin sitten omat koirat autoon ja mentiin itse vähän kauemmas odottamaan että tulisko pian meidän vuoro päästää koiria uimaan. 

Tämä Täti Koiranomistaja siinä kaikessa rauhassa yritti kuvata koiriaan, mutta se ei nyt sitten kuulemma onnistunut kun koirat ei enää pystynyt keskittymään kun meidän koirat siellä autossa oli. 
No kauheen pahoillamme nyt sitten ollaan, ei vaan yleensä itsellä tule mieleen huvikseen viivyttää muita jos omat koirat on jo uinut aikoja sitten. Mutta meitähän on niin monenlaisia.
  
Eikä olis kannattanut olla niin nyrpeä, olis tullu meidän kanssa naku-uinnille! Olishan sitten ollu kotona kerrottavaa että se mettäpölhö ui maastolätsä päässä (paarma ei pure päähän!)


Mun vipukat on ollu aika nihkeitä uimaan vaikka ne tykkää vesirajassa molskia. Vilma innostui pari viikkoa sitten uimisesta kun oltiin uimassa kaverin koiran kanssa joka oikein tosiaan ui eikä vaan räpiköinyt rannalla. Se on nyt mm. uinut lenkilläkin ojissa.

Ronjahan ui, mutta kun se on niin vanha niin en ole enää ottanut sitä vesileikkeihin muiden kanssa ettei se vetäisi itseään niin piippuun. Eilen kuitenkin ajattelin antaa sillekkin vähän "kesää". Sitten kun sen takapää alkoi horjua olikin kiire kantaa se autoon...mutta hauskaa sillä oli! 

Allia taas ei uskalla päästää kokonaan irti joten sillä oli jäljestysliina valjaissa kiinni. Hiukan se ehkä haittaa sen uimista, mutta pääsi sekin nyt mukaan kun aina niin innokkaasti on tulossa! Ja nyt sitten keskittyi paimentamaan rannalla muita, ja ah sitä ihanaa älämölöä joka pystykorvasta lähtee kun se oiken tosissaan alkaa haukkua!

Irjakin innostui uimaan, se on huvittava kun tyyli on hiukan hakusessa mutta mitäs pienistä...











Nam, vesiheinää! sanoo sika.


Sanoinko jo, että olen melko kyllästynyt vesiheinään! Se on meillä oikein ikuinen vitsaus, en tiedä kuinka nopeasti se kasvaa, mutta nopeasti. Tuntuu että jos sitä on illalla repinyt, niin aamuun mennessä on jo 10cm kasvusto! Ja koska se kasvaa nurmikossa ja ihan kaikkialla, niin sen hävittäminen on ihan mahdotonta. Kait sitä myrkyttää voisi, mutta sentään ihan niin radikaali en sentään ole. 

Onneksi kanat ja siat syö sitä (ja minä vähän). Että voisin periaatteessa ruokkia ne pelkällä vesiheinällä, mutta en taida ehtiä nyhtämään sitä niin suuria määriä että siat olisivat tyytyväisiä. Tavaraa kyllä olisi! 
Periaatteessa se on kiltti rikkaruoho, eikä estä kasvien kasvua kuten juolavehnä tai vuohenputki, mutta kyllä siitäkin haittaa on! Se pitää maanpinnan jatkuvasti kosteana, sehän on hyvä jos on kuivaa, mutta jos ei ole niin vesiheinä kasvaa nopeammin kuin mikään muu. 
Ja esimerkiksi olen huomannut että esikot ei tykkää jos niiden päällä vihreää verkkoa. Rönsyakankaalien seasta vesiheinän kitkeminen on hankalaa, kun samalla tulee vahingossa repineeksi ruusukkeita irti. Haittaa noiden hiukan harvinaisempien ja vähälukuisempien kanssa.

Lisäksi se saa kaiken näyttämään kamalan epäsiistiltä. Yleensä mä en ole kauhean tarkka penkkien ulkonäöstä, mutta sellainen epämääräinen töhry joka ei lopu ollenkaan on typerää. 
Ja saa aikaan pakonomaisen kitkentätarpeen. 
Elämässä menee varmaan aika hyvin kun tälläinen asia niin rassaa. 

Mutta meidän kukkopojat on aikalailla kasvanut! Tumma poju on alkanut opettelemaan kiekumista. Ihmettelin aamulla mitä älämölöä se pitää, mutta herttintähären sillähän on sellainen äänenmurroshenkinen aloittelijan kieuntaääni! 

 Ihastuttava rikkaruohopeti

Toinen pikkukukko, nämä on niitä maaliskuun lapsia!


Pää piilossa



Kanojen joogahetki


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Saippuaa ja mysteeripyöräilijä

Tänään oli hikinen mutta antoisa saippuantekopäivä. 
Koska saippuanteko on melko sotkuista puuhaa, on se syytä tehdä jossain tilassa jossa voi sotkea nihkeillä kumihanskoilla vapaammin kuin perusihmisen keittiössä. Juuri sopiva tila on mun työpaikalla, ja saatiin lupa ahkeroida siellä. Yleensä siellä kävellään kuraisilla turvakengillä joten pienet rasvaläiskät tai satunnainen saippuamassa siellä täällä ei paljon ketään hetkauta.


Toverit olivat varustautuneet hieman paremmin kuin meikäläinen...Oon kyllä suunnitellut leivosmuottien ostamista, mutta ei se suunnittelu paljoa auta jos niitä laita sinne ostoskoriin! Myös ohjeiden katselu ennakkoon voisi olla ihan viisasta, saisi paljon enemmän irti tekemisestä kun voisi vähän kokeilla uusiakin juttuja.

Yhden erän pilasin unohtamalla kokonaan laittaa oliiviöljyt taikinaan. Vasta seuraavaa saippuaa tehdessä aloin ihmetellä miksi pyödällä on 300g oliiviöljyä...Mutta ehkä jatkossa nyt muistaa paremminkin senkin, että tarkastaa ennen sekoitusta onko kaikki aineet massassa mukana.


 Selostan omista saippuoistani enemmän kun leikkaan ne, mutta tunnelmakuvia muutama tarjolla.

Ihan loistava idea oli tunkea saippuan sekaan vanhojen saippuapalojen jämiä. Niistä saa väriä ja kuvioita saippuaan. Mähän en nyt ole investoinut väreihin, ja jotenkin tuollaiset luonnolliset värit on enemmän mun mieleen (tai rakastan tehdä kaiken mahdollisimman vaikean kautta ts.) mutta saahan noilla "purkkiväreilä" aika ihania juttuja aikaan! Tästäkin muotista olin kateellinen...





Tätä marmorointitekniikaa on ihan pakko kokeilla enskerralla. Senverran hieno oli lopputulos! 
Kuvassa värit eivät ole läheskään niin kirkkaita kuin ne olivat livenä.



Noniin, omistan loppupostauksen Ottopojalle. Hän lähti innostuneesti veivaamaan pyörällä kohti Lapuaa mun esimerkkiä seuraten, ja koska asutaan melkein naapureina niin matka oli mulle aika tuttu eiliseltä...
Kiva pikkulenkki kun ei ole pyöräillyt eikä muutenkaan liikkunut viimeaikoina juuri ollenkaan...
Voi olla että jalat on huomenna hiukan hyytelöä, mutta sehän ei tänään mitään haittaa.

Mulla ei ole tapana ottaa kenestäkään kuvia vasten tahtoa, ja Ottopoika on erikoistunut poseeraamaan. Kun kamera vedetään esiin sitä ei pidättele enää mikään..."Ota musta kuvia sun blogiin, ota kuva kun mä istun, kun mä oon pyörän kanssa, ota niin että 3D näkyy, ota edestä, takaa ja jokapaikasta" 
Ja minä otin. 
Ja laitoin ne tänne kun käskettiin.





lauantai 19. heinäkuuta 2014

Mustikassa



Kauheasti on toitotettu joka paikassa ettei tänävuonna ole mustikkaa. Kukinta meni persiilleen, varvut ovat kärsineet talvesta ja kuun asentokin on väärä. Ei siis ollut kauheasti odotuksia sen suhteen että saisi edes ämpärin pohjaa peittoon. Otinkin kameran mukaan ihan siksi, että jos ei ole yhtään mustikoita, niin menen uittamaan koiria ja otan niistä  kuvia.

Iloinen yllätys oli, että mustikoita tosiaankin oli! Ne olivat isoja, ja niitä oli ihan valtavasti! Keräsin kuten kaupunkilainen, auto näkyi kokoajan. En siis edes päässyt sinne omille mestoille, eikait kukaan ole niin tyhmä että tarpoo kilometritolkulla jos tavaraa on ihan jalkojen juuressa! 

Ehkä mustikoita oli myös siksi, että kerrankin olin ajoissa. Yleensä tajuan alkaa kerätä marjoja siinä vaiheessa kun muut lopettavat...nyt menin heti kun faceen pamahti ensimmäinen mustikkakuva! 

Pikkuisen oli kostea metsässä, vettä on satanut pitkin päivää. Farkut ei siis ollut ihan viisain housuvalinta...Mutta jalat pysyi kuivana kun tajusin sentään laittaa vaelluskengät, housut sitten olikin märät reisiä myöden...

Mulla oli vipukat hupulaisena  (= pohjanmaata, ja tarkoittaa sellaista vähän turhaa apulaista). Tykkään yhdistää marjojen poimimisen ja koirien ulkoilutuksen, en koskaan kerää sangollista enempää kerralla että saan mennä monta kertaa kun koiria kuitenkin joutuu päivittäin lenkkeilyttämään.
Vilma juoksi kaksi kertaa sangon nurin, silloin kyllä alkoi pikkuisen ahdistamaan....

Irja on aivan mahdoton marjaimuri. Se on näköjään opettanut taitoa myös Sennille, mutta se ei onneksi ole niin näppärä kuin Irja. Irjalle kelpaa myös puolukat joita ei meillä muut koirat syö. Vilma ei ainakaan vielä tajunnut miksi nuo kaksi laiduntavat, kun voisi vaan leikkiä!

Alli söi kädestä mustikoita kun perkasin niitä. Katseli söpösti pää kallellaan, muttei koittanut rohmuta suoraan sangosta. Pakkohan sille oli niitä sitten antaa kun oli niin suloinen. Mä olen niin helppo lankeamaan kaikkeen, koirat varmaan nauraa partoihinsa keskenään kun ne saa huijattua mua milloin mihinkin.





Paras poimuri ever on anopilta saamani ikivanha poimuri. Se ei revi lehtiä läheskään samalla lailla kuten meidän uudemmat poimurit. Ennen keräsin mustikat käsin kun en jaksa puhdistaa niitä jos sangossa on puolet lehtiä, mutta nykyisin tykkään askaroida tämän perintökalleuden kanssa.





Kotiin päästyäni tein mustikkamaitoa. Voiko olla mitään niin hyvää?! Mulle tulee siitä aina mieleen kun lapsuudessa mummon kanssa kerättiin mustikoita ja sen päälle mummolassa tehtiin mustikkamaitoa. Muistan edelleen lasinkin joista sitä juotiin. Koitan pitää perinnettä yllä ja tehdä jokaisen mustikkareissun jälkeen mustikkamaitoa. 

Ja muuten mulla ei ole aikomustakaan kertoa missä mustikkaa on. Menkää itse katselemaan. On jotenkin kiusallista kun ihmiset haluaisivat mielellään tulla valmiiseen pöytään. Sama sienien kanssa, niitä ihan varmasti jokainen löytää jos käy etsimässä. Tyhmäähän olisi paljastaa ennenkuin on itse kerännyt omiin tarpeisiin, muuten saa taas itse kerätä tyhjää metsää. Sen jälkeen kun on oma pakastin täynnä voin vaikka sanoakkin- mielummin pakastimissa kuin se ettei niitä hyödynnä muut kuin linnut!

Huomenna tehdään kavereiden kanssa saippuaa. Mä mietin että olisinko koittanut tehdä mustikkasaippuaa, mutta taitaa olla etten enää jaksa alkaa ohjetta etsimään. On vähän sellainen fyysisestikkin uupunut oli, aamupäivällä kävin Lapualla pyörällä. Sinne tulee meiltä noin 30km, ja takaisin sitten samanverran. Pakkohan se oli koittaa jaksaako, ja kaiketi jaksoin kun kotona kerran olen...Pikkusen kyllä ahdisti kun vajaa 10km ennen kotia alkoi sataa ja ukkonen jyristä, ja jouduin polkemaan kuin hullu loppumatkan vaikka oli tarkoitus ajaa hiljaa palautuen loppumatka... 
Jos huomenna pystyn kävelemään niin kiitän itseäni, jos en, niin kait kiroan pitkään ja hartaasti.