tiistai 8. heinäkuuta 2014

Mehiläispuuhissa


Mehiläisillä on ollut kylmän kesän takia melkoisen vähän hommia. Ne lentää ja kerää parhaiten mitä lämpimämpää ja aurinkoisempaa on, ja sanomattakin selvää ettei tänä kesänä ole oikein ollut kumpaakaan!
Mutta toissapäivänä ja eilen oli hyvä sää tehdä ihmisille hunajaa! (Sorry mehiläiset... )

Tässä sekalainen määrä kuvia kahdesta eri pesästä. Niistä kaikista kahdesta joita meillä tällähetkellä on. Ja korostan, että mehiläiset on meillä ihan vaan huvin vuoksi, ei mahdollisimman suuren sadon takia. Siksi hoitotoimenpiteiden ei tarvi olla niin justiinsa, hunajaa tulee kuitenkin ihan riittävästi omiin tarpeisiin. tai ainakin tähänasti on tullu!

Katottiin eilen että nyt on pakko jakaa pesä kahteen osaan kun alkoi näyttää siltä, 
että pian on parvi lähdössä. Muutenkin olis hyvä saada talveksi kolme pesää että olis särkymävaraa jos ei kaikki talvehdi.
Normaalisti mehiläisiä ei pyöri pesän ulkopuolella mitenkään kauhean suuria määriä. Kun ne suunnittelevat parveilua niitä alkaa notkua luukulla vaikka kuinka paljon. Tai sitten ne vaan tuulettaa pesää, 
mutta nyt ei näyttänyt yhtään meininki sellaselta. 
Kolmas vaihtoehto on, että niitä on vaan ihan liikaa pesän kokoon nähden, mutta silloinkin ne pikapuolin alkaa häippästä jos ei ole tarpeeksi tilaa.


Tässä alkaa olla pesän ulkopuolella jo pikkuusen paljon otuksia. 
Vertailun vuoksi pesä missä ei suunnitella mitään ylimääräistä...


Tollasen laatikoiden väissä olevan ritilän (eli sulkuristikon) tarkoituksena on, ettei emo pääse nousemaan kaikkiin laatikoihin vaan pysyy ristikon takana. 
Silloin se ei muni kaikkiin laatikoihin, vaan hunaja on selvästi omissa laatikoissaan.

Kuvassa näkyy kuinka mehiläisiä on loora täynnä!


Arvakkaa mitä täällä on, HUNAJAA!


Sitten olis pitäny löytää emo. Se on joskus ihan helppoa ja joskus ihan mahdotonta. 
Emo on ihan erinäköinen kuin muut mehiläiset. Se on huomattavasti suurempi, eri mallinen ja eri värinen kuin muut. Pesissä pyörii kuhnureita joita joskus voi sekoittaa emoon, mutta nekin on ihan eri näköisiä kun niitä vertaa vierekkäin. 

Sitten kun emoa ei ala löytyä kohtuullisessa ajassa alkaa hermostua sekä hoitaja että mehiläiset. Yks onnistui pistämään Mikaa hupun läpi nenään. 
Onneksi mua ei pistänyt, viimekesäisten pistojen jälkeen on alkanut vähän pelottaa että oonko tullu allergiseksi mehkun pistoille.
Päätettiin että aivan sama löydetäänkö sitä vai ei, pitää katsoa viikon päästä uudelleen.


Mehiläiset pyörii innoissaan emon ympärillä, ja todennäköisesti emo löytyy sieltä missä on eniten mehiläisiä. Ja sieltä sitä on hankalinta löytää. 
Tälläsestä kennosta missä on vähän mehiläisiä olis emo huomattavasti helpompaa löytää!


Mehiläisen toukkia, osa on peitetty ja osa on avosikiöitä. Kuulemma parveiluhaluisen parven pesään jos laittaa tälläisiä avosikiöitä  niin ne ei lähdekkään kun ne ei halua jättää "lapsia" pulaan. Mehiläiset on jotenkin niin inhimillisiä otuksia!

Siinä nyt olis sitten uus jaoke, ja vanha emo siirrettiin tänne. 
Tehkööt sinne vanhaan pesään uuden emon!



Ahkerat työläiset

Oli pikkusen kuuma toppahousuissa ja hoitopuvussa, mutta silloin kun aurinko paistaa on mehiläisten hoitosää. Ja mitä kuumemmin se paistaa sen parempi hoitosää! 
Mehiläisiä on paljon pesän ulkopuolella eikä kaikki ole "kotona"  pörräämässä siinä ympärillä. 
Kuvia en ole aikaisemmin ottanut pesien sisäpuolelta, hyvä asia tämä blogin pito! 


2 kommenttia:

  1. Vautsi mitä kuvia, tuo on kyllä kiehtovaa hommaa. Ja jotenkin niin vierasta kuin toisesta maailmasta, vaikka olen hunajan suurkuluttaja.

    VastaaPoista
  2. Jos osaisin paremmin selittää mehiläisistä, niin se olisi vieläkin kiinnostavampaa. Olen kuitenkin ihan amatööri vaikka noi pesät on meillä useamman vuoden olleet. Ne hoidetaan vähän toisella kädellä ja ollaan vaan tyytyväisiä jos ei tule liikaa hunajaa ettei sitä tarvi ylenmäärin kaupitella!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)