keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Hauskaa Vappua!

Töttöröö! Se oli vappu tänään. Jihaa. Villiä biletystä, tai jos totta puhutaan, niin menen nukkumaan siinä kympin kieppeillä, onneksi kaverilta jäi tänne kuoharipullo että saan edes sanoa juoneeni kuplivaa vappuna. 
Keski-ikä on tuonut mukanaan hyviäkin asioita, kuten sen että on ihan sama millä nimellä vapaapäivää kutsutaan. Se tarkoittaa sitä, että saa tehdä mitä huvittaa, ja mua huvittaa tähänaikaan vuodesta vallan kauheasti olla omalla pihalla. Ihan sama sataako räntää tai tuuleeko 150metriä sekunnissa, minähän kaivan ja kuskaan multaa jos mua huvittaa!

En kauheesti jaksa panostaa vappukoristeluihin, siis niitä on toisinsanoen ei yhtään.
Mutta kyllä senverran pitää juhlistaa, että ottaa muutaman kuvan!
Sennistä ja Vilmasta olisi saanut ihan legendaarisia vappukuvia jos olisi ollut avustaja, mutta kauniisti sanottuna mies joka asuu meillä ei halunnut osallistua karkeloihin vaan halusi tehdä ruokaa! Käsittämätöntä. 
On vähän vaikeeta heittää samaanaikaan serpentiiniä ja koittaa ottaa kuvaa...

 Häntä, tuo kätevä serpenttiinin pidike!

 Vappuperuukki


Olette ehkä kuulleet rahasamposta, mutta tiedättekö miten serpenttiiniä tehdään?!

Väriviehe




maanantai 28. huhtikuuta 2014

Hiiriä ja entistä elämää

Jokaisen pitäisi joskus olla lomalla omassa kodissa!
Paras tapa siihen on kutsua viikonlopuksi kotiin ihmisiä joiden takia ei tarvi pingottaa. Tehdään ruokaa, juodaan viiniä, paimennetaan koiria ja ehkä tehdään jotain extraa mitä ei normaalisti tule tehtyä.
Ai niin, muistinko sanoa, että juodaan viiniä?!

Yks tällänen toiminta on jyrsijänäyttelyissä käyminen. Onkohan siitä jo neljä vuotta vai enemmänkin kun lopetin aktiivisen jyrsijäharrastuksen. Sen lopettaminen oli ihan sairaan paljon vaikeampaa kuin aloittaminen, mietin melkein kaksi vuotta haluanko ylipäänsä vielä kasvattaa noita tuhoeläimiä, käyttää liian paljon aikaa ja rahaa niihin, mutta toisaalta menetänkö elämästäni liian ison osan jos lopetan?!
Sitten oli vaan pakko viheltää peli poikki, ei vaan ihminen repeä kaikkeen ja jos harrastus alkaa tuntua puunjyrsimiseltä enemmän kuin täytekakun syömiseltä, niin silloin kannattaa oikeasti miettiä onko se enää järkevää.

Onneksi myös täälläpäin Suomea on vielä näyttelyitä, ja onneksi noita mun vanhoja rottakavereita on edelleen tuomareina, joten ne sitten tulee meille yöksi, ja me mennään näyttelyihin. Viikonloppuna oltiin Ylivieskassa.

Mulla on näyttelyissä lähes eufroninen olotila. Heti ovella jo näin vanhoja tuttuja, oikeastaan en näe niitä ihmisiä missään muualla vaikka ei edes kaukana asuta- mutta siellä näyttelyissä ne on. Vuodesta toiseen.
Mun tekee mieli huutaa näyttelyissä, että tänne mä kuulun! Mä olen taas innoissani hiirten korvista, puhun rottien trimmaamisesta ihan kuin olisin tehnyt sitä eilen enkä edes muista että siitä on vuosi kun viimeksi olen edes pitänyt rottaa sylissä.
Tunnistan tavarat, mietin olisiko sininen vai punainen kuljetusboksi sittenkin paremman värinen, entä ostaisinko millaisia juomapulloja, ja haluaisko omat jyrsimet jotain ihanaa hauskaa virikettä.

Enää mun ei tarvi kulkea ympyrää siellä myytävien eläinten luona ja koittaa todistella itselleni että voisinhan mä vieläkin alkaa uudestaan kasvattamaan jos mä vaan haluaisin. Oikeasti mä en halua tarpeeksi, muutenhan mä taas hankkisin ne eläimet.

Voiko olla mitään kauniimpaa kuin mustat hiiret?! Siis lk black meidän hiiriharrastajien kesken. Tai siis kai siihen lasketaan entisetkin hiiriharrastajat?
Siinä kohtaa kun ne tuli arvosteluun, sydän kyllä jätti yhden lyönnin välistä.

Mutta kun niiden mustien hiirien kanssa pitäisi elää sitä arkea. Niiden kanssa touhuaminen pitäisi olla sitä laatuaikaa, ei vaan sitä että niille nopeasti kipataan ruokaa ja koneellisesti siivotaan kämpät siinävaiheessa kun haju alkaa nyppiä.

Mä tiedän, että mä olisin nykyisin paljon parempi kasvattaja kuin silloin kun mä tein sitä. En tajua miksi jyrsijäharrastus mielletään lasten harrastukseksi, siihenhän tarvitaan hemmetisti rahaa, aikaa ja varsinkin sitä aikaa. Aikaa nähdä työnsä tulokset, ja aikaa kasvaa kasvattajana. Tuskin mulla yhtään sen parempi eläinsilmä olisi, eikä mua vieläkään kiinnosta genetiikka yhtään sen enempää kuin tähänkään asti, mutta... Melkein tekisi mieli kirjoittaa, että harmi vaan mä en enää koskaan ala kasvattamaan. En vaan kirjoita sitä, koska eihän sitä koskaan tiedä. Ihan hetkeen se ei tapahdu, mutta eihän sitä tulevaisuudesta koskaan tiedä. Joskus mä ajattelin, etten koskaan lopeta kasvatusta, miten siis voisin nyt olla varma etten koskaan enää aloita sitä?!

Mä kasvatin rottia kauemman kuin hiiriä, mutta jostainsyystä ne ei enää herätä mussa samanlaisia tuntemuksia. Onhan ne söpöjä, onko mikään söpömpää kuin kiharakarvainen kuviollinen urosrotta? Siis näyttelyissä puhtaana ja hyväntuoksuisena, ei kotona likaisena makaamassa riippumatossa.

Pohdinnat sikseen, ajettiin takaisintullessa hiukan harhaan, mutta se oli vaan positiivista. Vöyrillä on nimittäin ihan sairaan hienoja vanhoja pohjalaistaloja vierivieressä. Sinne pitäis joskus ihan asiakseen lähteä ajelemaan!
Kiitos vieraille kyläilystä, ja valkosipulista. Nyt mulla on sangollinen valkosipulia mikä pitäisi saada maahan. Ehkä seuraava päivitys koskee valkosipulia.


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Siirtotöitä

Tänään on siirretty tavaraa pihassa konevoimin. On vedetty ratapölkkyä, sähkötolppaa ja kiviäkin.
Mönkijä on vaan yllättävän väkevä värkki, noita kiviä on siirrelty aikaisemmin traktorilla mutta meillähän ei sellaista ole joten pakko oli kokeilla mönkijällä. Niitä paria kiveä joita mönkkäri ei jaksanut siirtää piti vetää autolla! 
Hätä keinot keksii... Pikkusen homma jäi taas kesken, se melkein meillä kuuluukin asiaan. 
Jatketaan sitten taas kun keksitään jotain uutta ideaa, tai kyllästytään keskeneräisyyteen... 

Nyt pitäis sitten vaan ostaa sitä multaa. Jos haluatte ostaa mulle synttärilahjan, niin multa olis erittäin tervetullutta! Noin 10 kuutiota riittäis varmaan alkuun, ja heinäkuussa on sitten nimpparit joten nimpparilahjaksi voisin ottaa lisää maata.






Tätä etupihalla olevaa kukkapenkkiä on laajennettu nyt kolme kertaa. Toivottavasti ei tarvi enää enempää. Multatilaa ei ole kuin parikymmentä senttiä joten mitään kauhian isoa tähän ei voi istuttaa. 
Kahdelle puulle kaivoin sentään viimekesänä paikat, joten sellaset siihen vois tyrkätä. Kivet on noussu kun etupihalle vedettiin viemäriä, ja koska mä halusin ettei niitä viety pois ne törkättiin sitten tuohon. En tiedä oliko se kauhean hyvä idea, mutta siinä ne nyt kuitenkin on.




 Meidän lihava ottopoikakin halus ajaa mönkijällä, ja pyysi että, kirjoitan tänne että se painaa nykyisin 108kg. 
Ehkä, koska ei ole käynyt nyt just puntarissa. :)


Leivoin raparperipiirakkaa, varastin niitä töistä kun siellä oli jo niin isoja että sai piirakan tulille. Jouni ei sitten syönytkään sitä, koska tykkää enemmän suklaakekseistä. Annoin sen sitten Ronjalle. Se tykkäs.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

EKA KUKKA keväällä 2014

Ei, se ei ollut narsissi. 
Eikä krookus, vaikka olihan sekin jo nupulla. Se oli jouluruusu, ja tänään huomasin sen kokonaan auenneen. Se on kyllä ollut "melkein auki" jo ainakin kaksi viikkoa, mutta tosiaan nyt se oli auennut koko komeudessaan. 
En tiedä miksi ihmeessä ne kukat on melkein maassa kiinni, kuuluuko ne olla noin matalia?! En tiedä mikä jouluruusu on kyseessä, siementaimi saatu jostain taimienvaihdosta.


Tänään on ollut käsittämättömän lämmintä, ei sitä ihmislapsi edes muista miltä tuntuu kun aurinko lämmittää mustia housuja niin että jalkoja oikein kuumottaa. 
Se tuntuu ihanalta, siltä tuntuu kun jää sulaa. 

Leikkasin viinimarjapensaita, istutin taivukkaista muutaman uuden pensaan (ja kohta taas kiroan kun joka paikka on niiiiin täynnä) ja jopa hellyin ja istutin mustialanruusustakin juurivesan. 
Siitä muuten sais niitä hyvin irti jos joku haluaa!

Koitan aina muistuttaa itselleni etten pidä ruusuista, mutta onhan se aika ihan kun se kukkii! Ja se tuoksuu ihan taivaalliselta. 
Sensijaan en ole ollenkaan niin varma haluaisinko katsella pihassa enää sitä keltaista nimetöntä ruusua joka kukkii sillointällöin eikä edes joka vuosi. Ja sitä paitsi keltainen ruusu ei edes ole kovin kaunis. Siihenkin voisi laittaa tilalle vaikka marjapensaan!!! 
Mä kuulostan niin mun äidiltä, enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia.

Ja kun pääsin leikkaamisen alkuun, niin leikkelin puskia vähän sieltä sun täältä. Omenapuussa oli yks oksa ihan liian alhaalla. En jaksanut hakea sahaa, vaikka olisi pitänyt tietää miksi se oksa on siinä. 
Siksi, etten ole jaksanut hakea sitä hemmetin sahaa aikaisemminkaan kun olen puuta saksinut. Väänsin niin täysillä kuin vain pystyin, ja oksa kyllä katkesi. 
Tosin sakset sain sitten taitavasti iskettyä naamaani siinä tohinassa, nenästä alkoi tulla verta, ja nenän ulkopuolelle tuli haava, silmälaseihin tuli naarmu ja silmäkulma sekä huuli on molemmat aika arkoja. Sekä sokerina pohjalla mua sattuu aikatavalla ranteeseen!!!

Uskomatonta tohlaamista, yleensä tässävaiheessa kevättä mulla on selkä krampannut mullankuskaamisesta ja kivien kantelusta, mutta harvemmin sitä on ranne kipeänä siksi että on huitonut itseään naamaan.

Tästä viisastuneena aloin suunnitella kasvimaata. Se on kaiketi paljon turvallisempaa touhua. 
Kait se nyt tuohon kanatarhan viereen kyhätään, siinä olis jotenkin niin luonteva paikka kun muutakaan siihen ei keksitä! 

Ai niin, ja pesin kasvihuoneen. Nyt se olis lasien irrotusta ja siirtoa sekä pohjamateriaalia vaille valmis ottamaan tomaatit vastaan. Ja mielellään vähän aikasemmin kuin heinäkuun alussa, niin vois vaikka saada jotain satoakin...

Toimelias ilta, olis voinut vaikka palkata itsensä viinillä mutta nyt kello on niin paljon että taidan juoda lasillisen viinimarjamehua ja mennä nukkumaan. 
Mun elämä on niin vaarallista, koska mehu on keitetty alumiinisella mehumaijalla. 

Hyvää yötä, vielä huomennakin on vapaapäivä! 
Tälläset pitkät viikonloput todella sopii mulle. 

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Arkikuvahaaste


Facebookissa on kiertänyt nyt arkikuvahaaste. Mun kaikki blogipäivitykset on niitä arkisia kuvauksia. Me ei juurikaan tehdä mitään ihmeellistä, me ei käydä missään erikoisissa paikoissa, 
ei syödä erikoisia ja hyviä ruokia ja kaikenlisäksi en edes osaa ottaa niistä hienoja kuvia vaikka jotain joskus olisikin erilailla kuin "arkena". Mutta tämä on sitä meidän arkea. 
Pitkäperjantai lasketaan kaiketi normaaliksi vapaapäiväksi. 
Osan siitä kuvasin:







Katiskakalustus on alkanut, haaskoille pitää saada kalaa! Siinä sivussa miehellä on kuulemma tavoitteena saada meidän yks pakastin täyteen kalaa... Eilen tuli toisesta katiskasta ahvenia ja yksi hauki -pakastimeen, ja toisessa oli miljuuna pientä ahventa jotka kaikki lipattiin takaisin järveen ja muutamia isompia joita sitten tehtiin kalakeittoa. 

Katu-uskottavan bloggarin olisi tietenkin pitänyt ottaa kuva siitä sopasta, mutta kun oli niin kova nälkä niin jäi kuvaamatta. Kaverin sanoin, se oli vaan kuolleesta kalasta ja vuoden vanhoista perunoista joten ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Paitsi että se oli taivaallisen hyvää! 
Jos on rahasta tiukkaa, niin menkää nyt hemmetti nakkaamaan katiska pyyntiin! 
Katiskoja saa muutamalla kympillä, ja kalastuslupakaan ei paljoa maksa. En ole ikinä syönyt niin hyvää kalakeittoa kuin mitä pikkukaloista tulee. 

Hauska kirjoittaa, että ME oltiin kokemassa katiskoja, kun itse seisoin tumput suorina ja otin pari valokuvaa...

Sieltä sitten mentiin koiria juoksuttamaan, ja samalla suoritettii ruusuvarkaus.





Mitä jää ihmisasumuksesta jäljelle ku luonto pääsee valloilleen? 
Muutamia raunioita, kaivo/lähde on vielä näkyvissä, sekä niitä kasveja. Isojen lehtikuusten alta löytyi maata joka ei ollut enää jäässä ja saatiin kaksi ruusun juurivesaa talteen. Nyt sitten vain odotetaan kukintaa että nähdään mitä saatiin saaliiksi!
Jäin miettimään että miten lehtikuuset on tulleet tuonne, onkohan joku kulkukauppias tuonut siemenet? Niitä nimittäin ei kasva täälläpäin juurikaan, joten olisi aikamoinen sattuma jos ne olisivat itsekseen kasvaneet vanhan talon pihapiiriin.

Väsyneiden koirien kanssa sitten kotiin ruusunvesat takapenkillä, kotona sitä kalakeittoa ja päiväunet.

Iltapäivän puuhasin tässä.

Kärräsin kanoilta muutaman kottarillisen pehkuja pois kanalasta, ja samalla ulkoilutin kanoja. Siitä edellinen postaus. 
Samalla vähän kevätkunnostelin kukkapenkin reunoja kanttausraudalla, ja vasta kuvasta huomasin ettei se mennytkään ihan niin suoraan kuin kuvittelin!
Penkille järkevä muoto ylipäänsä on edelleen arvoitus, mulla olis tähän reunukseksi ympäristöystävällistä sähköpaalua, mutta ne pitäisi ensin kantaa tähän, ja laittaa paikalleen. 
Kuka olis vapaaehtoinen?!

Siitä sitten siirryin minuuttia ennen sisälle ennenkuin vieraat tulivat. 
Keitettiin kahvia, syötiin rahkaa ja maissinaksuja, oli mukava nähdä kummipoikaa pitkästä aikaa. Kun vieraat lähtivät käytiin vielä anoppilassa tutkimassa ruokakaappeja, ja kymmeneltä oltiin kotona. 
Todettiin pikkukanojen olevan edelleen elossa, ruokittiin koirat, ja tyhjensin kameran ja kirjoitin blogia. Normaalisti en valvo kauhean myöhään, mutta havahduin koneen äärestä kun kello oli melkein yksi. 
Nopeesti nukkumaan. 
Sellainen on meidän arki.

Tänään on juhlapäivä, 6v. hääpäivä. Mies on lähtenyt katiskoille ja "tutkimaan puskia", minä mene just pihalle jne. 
Näin se rullaa päivästä toiseen. 


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Tiput kohtaa ulkomaailman

Tänään päästin tiput aikuisten kanojen kanssa samaan. En oikein osannut päättää miten niitä koittaisin totuttaa yhteen, joten laskin muut kanat vapaaksi pihaan ja avasin luukun äiti-kanalle ja tipuille. Tiput ei muuten enää ole mitään söpöjä pääsiäistipuja vaan enemmänkin mini-korppikotkia. 
Tämä pesuueen emon ensimmäinen kerta ulkona talven jälkeen, ja voi poijat se nautti kylpiessään hiekka-sotkussa. Tuli mieleen ihminen nautinnollisessa vaahtokylvyssä, kuoharilasi ja kynttilät pikkupöydällä ammeen vieressä. Meillä ei kylläkään sellaista harrasteta, mutta olen nähnyt kuvia! :D



Hiekassa kylpiessään kana menee makaamaan, ja potkii jaloilla päälleen maata. Ne saattavat piehtaroida kuten hevoset. Mamma kylpi oikein antaumuksella, välillä se päästeli nautinnollisia KRAAH ääntelyitä jotka tulkitsin tyytyväisyyden huokailuiksi. 




...Tämä kana on elossa ja hyvissä voimissa, ja sen sulkapeite on ihan erinomaisessa kunnossa. Senhän jo näkee kuvastakin...

Kuka kehtaa tulla häiritsemään vaahtookylpyäni?!

Olen kyllä nähnyt kanojen kylpemistä ennenkin, mutten muista yhtä onnellisena olevaa kylpijää. Välillä jo alkoi huolestuttaa pääseekö se edes maasta ylös kun niin kauan itseään kihnutti, mutta kyllä se siitä sitten lopulta pomppasi ylös.

No niin, sitten vaihe kaksi. Kukko meinasi saada hertslaakin kun tarhassa olikin VIERAS KANA. Se hyökkäili verkkoa vasten ja rääkyi ihan hulluna. Mietin että mitenkähän sitä sitten oikein etenisi seuraavaan vaiheeseen, ja päätin karusti vaan kokeilla mitä tapahtuu jos avaan häkin oven. 
Tiput telkesin kanalaan ja oviaukko kiinni ettei kukko niittaa niitä. 
En tiedä tunteeko eläinmaailma raiskausta, mutta kukko rynni suoraan kanan päälle ja hyvin väkivaltaisesti polki sitä useampaan otteeseen. Senjälkeen kukkoa ei ahdistanut enää yhtään...



 Kana pääsi kukkoa turvaan pensaanrangan päälle, siinä kukko ei enää onnistunut polkemaan kun risut pettivät alta.


Toimituksen jälkeen kukko oli tämännäköinen...

...ja kana istui hitusen järkyttyneenä pitkän aikaa paikallaan. 
Mutta sopu saatiin aika, se kait tässä nyt oli tärkeintä. Joskus ihmiset voisivat ottaa oppia eläinmaailmasta. 

Tiput olivat ulkona yllättävän reippaita. Ja ihania. Ja todella kovasti arvostivat sitä, että jahtasin ne takaisin kanalaan sisälle kun eivät muuten menneet...
Kanalassa ne olivat heti lentäneet tai kiivenneet orsille. Kun päästin muut kanat sisälle jännityksen ja kauhun sekaisin tuntein jäin odottamaan onko mulla enää pikkutipuja, mutta hämärässä kanalassa  ei onneksi ollut suurta intoa poikasten nirhaamiseen, vähän noppivat niitä sivuun orrelta, mutta muuten olivat yllättävänkin sopuisasti. 
Pitää toivoa ettei poikasten tarvitse käyttää "paniikkipiiloja" joita väsäsin niille.  

Kummipoika "kohta 3v." kävi vanhempineen kylässä, ja ruokittiin kanoja maissinaksuilla ja banaaninpaloilla, sekä ajettiin kanat nurmikolta tarhaan. Toivottavasti meidän eläimet voi tarjota lapsille samanlaisia elämyksellisiä hetkiä joita itse koin lapsena mummolassa lehmisen parissa. 











sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Risuja





Mä en tiedä voiko risujuttuihin kyllästyä, mutta ainakaan vielä en oo kyllästyny vaikka oon niitä tehtaillut useamman vuoden. Kiinnostaako ketään miten niitä tehdään, vai haluatteko vain huokailla ihastuksesta...ja kuten yks tuttu sanoi "mä en oikeen ymmärrä noita risujuttuja" - kaikki ei vaan oikeen perusta risukasoista pihassa.

En yleensä tee mitään tilaustöitä, mutta epähuomiossa lupasin tehdä yhden hatun. Tein sen melkein valmiiksi, ja siinä on joku vika. En vaan keksi että mikä! Mittasuhteet on jotenkin väärät, ja kaikenkaikkiaan se on liian iso. No, mulla on niitä pihassa jo kolme, joten eiköhän vielä yhdelle kivelle voi laittaa hatun nököttämään ja tehdä uuden.

Laitan tähän samaan myös noi kanit mitä töihin tein.
Kanit on nyt sijoitettuna Lapualla Vanhan Paukun pihaan. 
On muuten sitten hieno paikka, jos ikinä käytte Lapualla, niin siellä kannattaa käydä! 
Siellä olis valokuvattavaakin vaikka miten paljon, ehkä mä joskus teen ihan valokuvausmatkan alueelle- yleensä sitä tulee vaan kiireellä käytyä katsomassa näyttääkö joku kasvi olevan elossa vai ei...

Paikalla on ollut Lapuan vanha patruunatehdas, se joka räjähti. 
Lue täältä lisää Vanhasta Paukusta *Klik*


Puput olivat hieman haasteellisia kuvattavia, mutta 4 niitä siinä nököttää jotenkuten ympyrässä. 
Nyt kuvista alkoi ärsyttää että kukkaruukut on keskenään erivärisiä, mutta eipä sitä oikein syksyllä ajatellut kun iskettiin jämäsipuleita ruukkuihin että mihin niitä aijotaan laittaa keväällä.

Sunnuntaina siivosin.

Mä olen ihan valaistunut. 
Nimittäin oon tajunnut jotain ihmeellisiä asioita elämässäni. Esimerkiksi sen, että viikonloppu tuntuu ihan sikapaljon pidemmältä kun ei tumppaa kalenteria niin täyteen että pitää juosta tukka putkella paikasta toiseen kokoajan. Mä olen yleisesti aika hyvä keksimään itselleni viihdykkeitä, pelkään kai että elämästä jää joku pala näkemättä jos ei ole kaikkialla. Kokoajan.
 Mutta siinä on sitten sekin puoli, ettei ehdi oikein tehdä mitään ex tempore-juttuja, kun pitää mennä niihin kaikkiin etukäteen sovittuihin.

 No nyt oon kaks viikonloppua peräkkäin ollut tekemättä oikein mitään, en ole sopinut mitään enkä mennyt mihinkään vaikka tarkoitus oli lähteä Kauhajoelle mätsäriin. En menny, koska Sennin rokotus on menny vanhaksi. Hupsista.

Mutta me ollaan käyty miehen kanssa pyöräilemässä. Käytiin jätskillä. Kuulostaa mukavalta, tosin vastatuuleen 10km per suunta ei nyt ollut niin kauhean hauskaa. Mutta tulipa käytyä, ainakin kerran tänä kesänä! 
Irrotettiin terassista yks kaide joka on pitänyt irrottaa jo vuosia, siivottiin, oon askarrellu kaikenlaista risuista, raivasin romuhuonetta ja mikä parasta laitoin faceen epätoivoisen toiveen että jos joku vois hakea yhden ylimääräisen kaapin niin olisin kauhean tyytyväinen. Ja se lähti jo tänään, ja tuli taas vähän tilaa. Ehkä tuolla kämpässä joskus mahtuu joka kääntymään. 

Käytiin Ekun, Paksun, Allin ja Paavon kanssa koirapuistossa, oon käyny metsälenkillä, oon kaivellu pihaa, oon käyny töissä kastelemassa taimia ja oon käyny vielä kylässäkin viikonlopun aikana 4 eri paikassa! 

Maanantai, tule ja pelasta mut kun tuntuu ettei viikonloppu lopu ollenkaan! 


Ihan komia se oli, mutta täysin ylimääräinen. Ja sain vaihtarina kahvia, viiniä, karkkia, korun ja pääsiäismunia! Nam nam, huomattavasti hyödyllisempää mussuttaa karkkia kuin hermostua siihen että tavaraa on niin ettei sekaan sovi.


Tämä on mun työtä. Työtä! Miten naurettavaa! Mä tekisin näiden hoitotoimenpiteitä ilmaiseksikin, oon aivan onnesta solmussa kun parin päivän poissaolon jälkeen kaikki on kasvaneet aivan kauheasti. Kylväminen on kivaa, kouliminen on kivaa, ruukuttaminen on kivaa, jopa kastelu on kivaa. 
En ole sillai perinteisellä tavalla kesäkukkaihmisiä, mutta niiden kasvattelu tälläi pienimuotoisesti on ihan kauheen hauskaa.

Jos kotiin tuon kesäkukkia, en todellakaan laita niitä mihinkään ihaniin pieniin ruukkuihin. Mun hoidossa ei tulla näkemään mitään vuosisadan ihanimpia ja isoimpia petunia-amppeleita. 
Mä en vaan jaksa niitä kastella joka päivä, ja sitten ne ensin kituu, ja lopulta komposti saa niistä ruokaa. Maassa saa kasvaa mikä kasvaa, nypin jos joskun ohikulkiessa muistan. 
Sensijaan töissä jopa se kesäkukkien nyppiminen on ihan mukavaa, siellä siitä saa sentään edes rahaa!



Helppohoitoisia kanoja, suosittelen lämpimästi!



keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Narsisseja ja risuja



Oon ollu 2 päivää valvomassa oppisopimusopiskelijoiden näyttökokeita. Kyllä vaan on vaikeeta olla tekemättä mitään, ja kattoa silmä kovana kun toiset tekee töitä. Pikkusen siinä ehkä sahasin muutamaa puunoksaa, ja pikkusen saksin oksia kun ei hermo kestänyt kahta päivää seisoa paikallaan. En tiedä tarviiko enää mennä, mutta ei ainakaan meidän opiskelijoita sen takia hylätty että tarkkailijat olis käyttäytynyt niin huonosti...

Käytiin koulun kasvihuoneilla moikkaamassa puutarhuria, joka oli meillä kouluaikanaan harjoittelussa. Ja kannatti taas avata suunsa, ja kysyä mihin on menossa narsissit joita oli kasvatettu leikkokukiksi. Oli vaan niin komeita ja isoja sipuleita... 
Ja jee, sain viedä niitä kotiin 4 laatikollista, olis menny muuten kompostiin! 

Aatelkaa nyt, hyvää tavaraa ja ihan ilmaiseksi. Mullahan ei juurikaan ole sipulikukkia, kun raahaan niitä ed. mainitulla tavalla kotiin aina kun töistäkin uusitaan jotain alueita mistä nousee sekalaisia sipuleita. Ja tottakai oon dyykannut hautasmaan kompostilavaa monena keväänä...

Pakkohan ei oo maksaa jos ilmaiseksikin saa. Siihen ei tietenkään lasketa sitä, että viimesyksynäkin näiden ed. mainittujen hankintatapojen lisäksi ostin tulppaaneja, laukkoja, narskuja jne. noin 200€ mutta sehän on ihan eriasia, jos ostaa alennuksella, tai jos ostaa kun halvalla saa, tai jos vaan ostaa kun on pakko saada tai jos ostaa ihan siksi, että tekee mieli. 


Ja sainhan mä tietysti kotiintuomisina sitä leikkuujätettäkin! Harmi, että tajusin alkaa haalimaan luutavärkkiä vasta, kun suurinosa oksista oli jo viety pois. Norjanangervon oksat on vaan niin nättejä ja siroja. 
Olishan näitä voinu muutaman tehdä vielä lisää, en nyt sitten tiedä kaipaisinko norskien kukintaa tänäkään keväänä vai tekisinkö omassa pihassa kasvavista puskistakin luutia. Yleensä ne ei kuki siksi, että rusakot syö niitä. 
Vaikka mä olen koittanut tehdä rusakoiden kanssa sopimuksia, ja raahannut niille leikattuja omenapuun oksia ja heinääkin että ne jättäis mun puskat rauhaan. Sitten kun ne ei ole noudattaneet sopimuksia, niin ompa niitä päätynyt pataankin. Sitähän ne on kerjänneet! Hyvältä maistuu rusakon liha kun niitä on ruokittu kyläläisten omenapuilla.


Tuollaanen risukranssi on ny ovessa. Otin siitä kuvan kun siinä oli niin hienoa kananauhaa, mutta eipä se nyt kauhian hyvin näy. 

Mulla olis ihan kauhee into tehdä pääsiäiskoristeita, mutta mitä hemmettiä mä tekisin?!


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Nöyrä kiitos!

Onhan se hämmentävää, että ominpikkukäsin kirjoitettua höpö-höpö-tekstiä on jaettu facebookissa ties miten monta kertaa, ja jopa Suomen metsästäjäliitto oli sen jakanut! 
Kaveri soitti töihin eilen ja kertoi.

Tarkoitan tätä Suhdesoppaa.

Kiitos ja kumarrus tekstin jakaneille ja kommentoineille, ja erityisesti meille kaikille joiden kotona asuu se metsästäjä. 

Nyt tämä Rouva koirajaoston puheenjohtaja lähtee metsästysmajalle koiranäyttelykokoukseen. 
Että jos jollain ei ole tekemistä 10.5 ja kauhiasti palaa halusta tehdä jotain muuta kuin äitienpäiväkakkua, niin tervetuloa näyttelyihin töihin! 
Helevetin hyvässä porukassa saa toimia, ja syödä niin paljon jäätelöä kuin jaksaa. 
Ahkerat saa lisäksi makkaran. 


Jos jostain olen tyytyväinen kaupungin läheisyydestä, niin se on koirapuistot! Sinne kun menee sateella, aamulla tai myöhään illalla, niin voi jopa saada hetken koiraa rauhassa juoksuttaa ennenkuin fifin omistajan on ihan pakko päästä kans tarhaan...
Kuva viimeviikolta, kuvassa Ekku.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kevään ensimmäiset rikkaruohot!

Kasvihuoneen pohja oli sulanut senverran, että sieltä pääsi jo kaivamaan maata! Istuin maassa, ja sormella seurasin juolavehnän juurta maan alla ja voi että taas aurinko paistoi mun maailmaani.

Voiko mikään olla hauskempaa ajanvietettä kuin kaivella rikkaruohoja? Tiedän, että moni on kanssani erimieltä, mutta mun mielestä se on hirvittävän terapeuttista. Mä kitken kotona kesäaikaan melkein joka päivä (todellisuudessa monta kertaa päivässä!) koska se on musta niin hauskaa! 
Aina kun käyn ulkona, samalla vähän nypin... Jos ei muuta, niin ainakin kanoille ruokaa. 
Meillä on sama kiinnostuksen kohde niiden kanssa.

Kun käyttää kukkapenkeissä hemmetisti katetta niin maa on ihan mahtavan "löysää", oikea sana taitaa olla muhevaa. No enivei sellasta, että voikukan saa juurineen irti kun käsin nyppää.
 Joskus on ollut ongelmana jopa se, ettei rikkaruohoja ole ollut tarpeeksi, mutta onneksi ylenmääräisesti lisääntynyt vesiheinä on poistanut sen tuskan...



Tässä kuvassa näkyy se juttu, miksi mun käy ehkä eniten sääliksi ne tehokanat. Ne ei joko mahdu tai pysty kunnolla räpyttelemään siipiä kun niillä on niin ahdasta. 



Oon nakannu kanojen tarhaan muutaman kuolleen puskan rangat. Siellä kun ei menesty mikään elävä, katon takia sinne ei sada, ja kun ei tule vettä ei mikään myöskään elä. Paitsi kanat- jotka kaivavat kaiken ylös näin pienessä tarhassa.... 

Haen joskus munia isosta luomu-kanalasta, ja siellä kanoilla on kyllä miljoonakertaa parempi tarha kuin mun kanoilla. Se on oikea laidun, pelto. Ettei aivan pidä paikkaansa kun oon lukenu jostain keskustelupalstoilta, ettei luomumunissa ja tavallisissa ole muuta eroa kuin kanojen ruoka.



Pakolliset kasvien ylösnousemuskuvat myös tähän päivitykseen. Ekassa kuvassa on kevätsyyläjuuri, en tiedä onko se nyt niinkuin kukkana kauhean ihana, mutta hemmetti kaikki mikä nousee tähän aikaan keväällä vihreänä ja terhakkaana on ihanaa! Nih.

Tokassa kuvassa on tarhatyräkki. Hiukan harmittaa, että syksyllä jaoin tyräkkiä, ja nyt sitten talven aikana innokkaat apulaiseni (lue: hemmetin rasittavat piskit) on kaivaneet monttuja sinnetänne, ja tyräkit on vissiin lentäneet johonkin kanveesiin. Ei ainakaan muita näkynyt kuin tämä yksi. 


Ja sitten mä istuin ja join kahvit.

Kuva on kyllä täysin feikattu, oikeesti olin jo istunut ja juonut kahvit, kun tuli mieleen kuva jostain puutarhalehdestä missä oli kannettu ulos keinutuoli, siihen lampaantalja ja voi että näytti mukavalta. Ihan samaa vaikutusta ei tästä harmaasta tuolista tule mikä olis tullu punaisesta keinutuolista, mutten jaksanut alkaa kantamaan sitä ulos yhden kuvan takia.

Tuoli on muuten roskalavalta. Mulle on kauhea ajatus, että mun pitäis alkaa ostaa jotain puutarhakalusteita. Nehän on ihan jumalattoman kalliita! Samalla rahalla saa 10 kuutiota multaa joka on ihan huomattavasti enemmän hyödyllistäkin!

Että jos jollain on jotain puolirikkinäistä jämä-materiaalia, niin tuokaa tänne vaan! 
Ei tarvi ihmetellä, kun piha on täynnä kaikkia raaskuja kun niitä tulee itte haalittua milloin mistäkin. 
Miehen veli sanoi, että meidän markki on kuin Mad Max:sistä, täynnä kaikenmaailman omituista roinaa. No joo niin on, mutta pitäähän sitä materiaalia olla...
Ei ikinä tiedä mitä seuraavaksi alkais tekemään. Ja mistä.