lauantai 7. helmikuuta 2015

Kevät on täällä!


Kevät on itseasiassa alkanut jo viikko sitten, nimittäin Allista on ihan tosissaan alkanut lähteä karvaa. Se sitten tietää sitä, että Allia on pakko harjata koska se muunmuassa nukkuu meidän sängyssä (ja aamulla on muutenkin kiva herätä ja syljeskellä karvaa pois suusta.)

Harjaaminen on aina todella palkitsevaa, koska Alli vihaa sitä ja koittaa kaikintavoin luikerrella pois tilanteesta. Olenkin harjannut sitä lenkin päätteeksi, se ehtii sitten leppyä ennenkuin ollaan kotona...

Eilen oli käsittämättömän lämmin kun vaan onnistui löytämään tuulensuojaisan paikan!
Aurinko lämmitti ihan kuin keväthangilla, vaikkei ihan vielä se aika taida olla. Koirat, varsinkin Irja, nautti oikein tosissaan lämmöstä.

Tänään kävin kävelemässä lumikengillä jäällä, mutta se on ihan älyttömän paljon raskaampaa kuin hiihto! Ja nyt mulla on sitten toinen polvi kipeä- pitää koittaa kylmägeelillä sitä elvyttää.

Iloinen asia tälläviikolla on ollut se, että Ronja on ollut varsin pirteä. Se on leikkinyt Sennin ja Vilman kanssa ja iltalenkeillä sitä ei ole tarvinnut kiskoa kotoa poispäin.
Annan sen aina juosta kotiin, mutta me ollaan vähän erimieltä siitä koska saa lähteä juoksemaan. Ronjan mielestä monesti riittäisi kun on kävellyt satametriä, mun mielestä pikkuisen pitäis jaksaa enemmän ainakin jos ei ole kauhean kylmä!

Rompula-Pompula tähystää kotiinpäin, 
sinne lähdetään juoksemaan heti kun irti pääsee...


Kiilaus

Upeasti rakentuneet koiramme, toisella on vähän lyhyet jalat,
 ja toisella etu- ja takaosa hiukan erilliset:


Vilma kiihdyttää



Pystykorvat



Sennilläkin on kiire...


Samassa tahdissa

Sitten vastaan tuli tälläisiä pieniä kotitarpeisiin tehtyjä klapikasoja:






Hyvää viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Sähäkät spurttikuvat olivat kivoja. Meilläkin Oulussa tuntuu keväiseltä. Rasavilillä on selkeä kevätväsy:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellastahan se noiden kanssa on, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Joskus tekee mieli vaan laittaa silmät kiinni ja toivoa parasta...

      Poista
  2. Ihania koirakuvia! Pitäis joskus treffata, Kirppu ja Fiona ainakin kaipailis juoksuseuraa :) Nupulla on myös ihan kauhea karvanlähtö, imuroin muutama tunti sitten ja kämppä on jo nyt täynnä karvapalloja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein tiedä kenet uskaltaisin päästää niiden kanssa juoksemaan. Ehkä Irjan, mutta se ei kovin kauheasti juokse! Tai Vilman koppa päässä. Kuinka herkkä Fiona on? Tai Kirppu?

      Mika on imuroinut Paavoa, mutta Allia ei oikein voi kun se pelkää imuria muutenkin...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Erityisesti tuosta lähes jalattomasta tykkään...

      Poista
  4. Ihania kuvia koiristasi taas :) Eikö ne vapaana lähde minkään elukan perään juoksemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähtee ne jos edestä menee, vipukat ei vaan seuraa jälkeä joten niitä tilanteita on ollu tosi harvoin. Vuoden sisällä vissiin kerran?

      Alli ja Paavo voi lähteä, siksi niillä on tutka kaulassa ja niitä ei pidetä irti muuten kuin metsästysaikana. Pitkä on kesä Allin mielestä, mutta ei voi ottaa sitä riskiä että se alkaa penkoa jotain metsäkanalintujen pesiä.

      Paksu on sellainen tomppeli, että se saattaa lähteä ajamaankin jotain, mutta palaa takaisin omia jälkiään minuutin parin kuluttua. Ja se on sentään ajokoira.

      Poista
  5. Elukoista kevään tulon kyllä huomaa! Karva alkaa lähtemään, kuin yhdestä käskystä ja elukat saavat ihmeellisiä sätkyjä, ihan yhtäkkiä. Kai se on sitä kevään menoa rintaan!
    Mikähän siinäkin on, kun reippauden puuskassaan lähtee vähän samoilemaan tms., niin heti on polvi tai joku muu jäsen kipeä tai turvonnut...
    Onnistut kyllä hienosti saamaan kuviisi talteen tuon vauhdin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on toinen polvi vähän heikompi, se aina välillä tulehtuu ja on muutenkin kipeä. Koitan ahkerasti jumpata sitä (ainakin silloin jos se on kipeä, muuten ei muista...). *koputetaan puuta* mutta se on ollut pitkään aika hyvä!

      Kiitos! Nämä kuvat muuten näytti kaikki kamerassa ihan surkeilta ja olin vähällä poistaa ne. Ihme kyllä ne olikin koneella paremman näköisiä, yleensä käy toisinpäin...

      Poista
  6. Vauhdikasta menoa! Ja taas oli jonkun metsä pantu nurin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassua vaan toisen eteen. Joskus kyllä harmittaa etten itse pysty juoksemaan samallalailla!

      Puut on kuvattu sellaisella puiden läjitysalueella, toivon hartaasti ettei ne ole kaikki samasta paikasta.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)