sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kanala

Kanat on tosi kivoja lemmikkejä, suosittelen niitä lämpimästi melkein kaikille ihmisille. Kanoissa on se hyvä puoli, että jos niihin kyllästyy, ne voi syödä. 




Kanalaksi käy melkein mikä tahansa rakennus, jossa saa lämmön pysymään plussan puolella. Ihmisillä on ihastuttavia kanaloita esimerkiksi leikkimökeissä, aitoissa, varastoissa, vanhoissa merikonteissa ja työmaaparakeissa ja ihan missä hyvänsä. 

Sanotaan että kanalasta ei kannata tehdä liian pientä- siitä ei myöskään kannata tehdä aivan liian suurta. Periaatteessahan tila ei eläimiä haittaa, päinvastoin, mutta jos on ostosähkön varassa (kuten me!) on kannattavampaa tehdä sisätiloista melko pienet.

Eläinsuojelulain määrittelemä tilavaatimus per eläin on niin naurettavan pieni, että toivon ettei kukaan pidä lemmikkikanoja sellaisissa olosuhteissa. Tai toivoisin, ettei muitakaan kanoja pidettäisi... 9 kanaa neliölle, se on niin paljon, ettei kanoille oikeasti ole tilaa juuri muuhun kuin kököttää paikallaan.


Oma kanalani on myöskin pieni, mutta tätä tilavaatimusta ajatellen kanoilla on suorastaan ruhtinaalliset olosuhteet.





Munintapesä on tehty vanhasta keittiönkaapista. Se on olllut käytössä kätevä, etuseinän saa auki.Yksi munintapesä riittää ihan hyvin kuudelle kanalle, varsinkin kun se on niin iso että niitä mahtuu pesään pari yhtä aikaa. 

Tarkoitus on kuitenkin ollut laittaa muutama pienempi pesä tuohon alle, että kanoilla olisi varaa valita. Orsia olen lisännyt kuvan ottamisen jälkeen kaksi. Kuvassa ei näy, mutta vasemmalla on ramppi mistä pääsee orsille. Maatiaiset ovat aika hyviä lentämään, mutta mieluiten ne tulevat sievästi alas ramppai eivätkä räpiköi ympäriinsä.

Kesäaikaan kanoilla on kokoajan pääsy ulkotarhaan. Talvella luukku on kiinni. Säiden salliessa ne pääsevät kanalan ovesta ulkoilemaan varaston puolelle, siellä kun ei ole nykyisin mitään järkevää. Ennen oli kaneja ja niiden karsina.

Mustassa laatikossa on hiekka-tuhkasekoitusta kylpemiseen. 

Olen ostanut kanoille juoma-automaatteja, mutta talviaikaan paras on ollut ihan vaan juomakuppi. Tai nyt siellä on vanha kattila. Vesi pitää kuitenkin vaihtaa päivittäin. Ja kupin saa hyvin tuupattua tuohon lämmittimen alle.

Ruokaa varten on pieni linnun ruokinta-automaatti (Suoraan Tokmannin linnunruokaosastolta...) ja suurimmaksi osaksi heittelen jyvät maahan että kanat saavat kaivella ne sieltä.





Kanojen ulkotarha ei ole ollut kauhean suosittu kuvauskohde, koska en löytänyt kuin muutaman kuvan jossa se jotenkin näkyy! Kattona on muovipleksiä, seinät verkkoa. Verkko on kanaverkkoa, mutta tarkoitus on ensikesäksi laittaa siihen jotain vahvempaa verkkoa lisäksi. Olen alkanut pelkäämään, että joku koira menee vielä verkosta läpi. 

Parasta tietysti olisi jos kanat voisivat olla kokoajan vapaana, mutta meillä tie on niin lähellä ettei kanoja uskalla jättää vahtimatta pihaan.


Kaverin koiranpentu tekee tuttavuutta kanoihin.

Yllättävää kyllä, tarhassa olevat kanat eivät juurikaan kiinnosta koiria. Koitin kerran tyhmyyksissäni päästää koiria pihalle kun kanat olivat vapaana...onneksi kanoille ei käynyt kuinkaan, nimittäin koirat alkoivat hulluna jahdata niitä! Olisi ehkä pitänyt pikkuisen ensin opettaa toisella tavalla...

Kehun taas Munanettiä, mutta sieltä oikeasti löytyy todella hyviä ohjeita kanalan rakentamiseen. Myös sellaisten sievien kanaloiden...meillä ei ole kauheasti panostettu kanalan ulkonäköön, olen pitänyt toimivuutta tärkeämpänä asiana. Ja jos tottapuhutaan, en edes jaksaisi alkaa asentamaan kanalaan mitään ihania sisustuselementtejä! Kun en meinaa saada edes verhoja kämppään sisälle, niin ei kannata kuvitella itsestään liikoja!













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)