tiistai 21. tammikuuta 2014

Aarteita omista kaapeista!


Olen vissiin kolme vuotta sitten ollut kansalaisopiston huovutuskurssilla. Se oli todella mukavaa, mutta valitettavasti aika ei riitä ihan kaikkeen. Nyt päätin laittaa villoja kirpparille myyntiin, ja sieltä villojen joukosta löytyi kaksi tälläistä istuinalustaa! 
En tiedä miksi ne ei ollut päätynyt käyttöön, vaan sinne laatikon pohjalle. Toisessa ei ollut koiria, mutta se oli samanvärinen muuten kuin tämä.

Ja näiden lisäksi sieltä löytyi kaksi pannunalustaa, laukku josta puuttuu sangat ja sokerina pohjalla kaksi mielestäni ihan hauskaa koira-aiheista pannunalustaa joita ei oltu huovutettu kuin neulalla alkuun.

Kyllä kannattaa joskus todellakin tehdä löytöretkiä omiin varastoihin!

Koska autossa ei toimi penkinlämmittimet näiden löytyminen lämmitti mielen lisäksi erityisen mukavasti myös takapuolta!

***Nyt muuten kun katoin tarkemmin tuota kuvaa niin noi ala- ja yläosan koirat on tosi hienoja! Tuleeko muille mieleen tästä revontulet?! Tollasia vois vaikka maalata Ai niin, senkin mä lopetin kun ei siihenkään tuntunut olevan aikaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)