torstai 31. joulukuuta 2015

2015 - kuinka meni noin omasta mielestä?



Vuosi 2015 on ollut ilon ja surun vuosi. Paljon tunteita, hyviä ja vähemmän hyviä.
En jaksa tehdä erikseen selostusta yksittäisistä asioista, tehän luette (jostain käsittämättömästä syystä...) tätä blogia niin onhan ne tapahtumat teille tuttuja. Siitä vaan rohkiasti selaamaan vanhoja kirjoituksia.

Suurimpia yksittäisiä asioita on ollut tottakai ystäväni ja perheenjäsenen kuolema sekä ensimmäisen koirani Ronjan kuolema lähes 15 yhteisen vuoden jälkeen.

Mutta jos tälläkertaa vuotta ei ajattelisikaan vain näiden kahden menetyksen kautta. Vuosi on tuonut mukanaan myös paljon iloa, uutta ja ennenkaikkea päälimmäisenä tunteena on kiitollisuus.

 Välillä on hyvä että meitä ravistellaan oikein kunnolla. Silloin paremmin huomaa sen kaiken mitä itsellä on. Yleensä kaikki hukkuu siihen harmaaseen massaan, tuntuu ettei ikinä oikein tapahdu mitään.

Siksi blogi, valokuvat ja vaikkapa eri somekanavat on hyviä muistutuksia siihen, että oikeastaan tapahtuu vaikka mitä. Se pitää vaan huomata.
Harvoinhan tapahtuu mitään suurta, ja sitten kun tapahtuu se harvoin on mitään hyvää!

Eilen illalla mulla alkoi soida päässä yksi lause jonka olen ajatellut ikuistaa tauluksi.
Se menee näin: "Sun rasittava arkes on sun elämäsi."
En tiedä olenko kuullut sen jostain vai onko se vaan jotenkin muuten tarttunut mukaan.

Olen vuoden aikana huomannut, että ihmisen on joskus oikein hyvä heittää hiukan omia periaatteitaan nurkkaan. Kuunnella edes joskus herkällä korvalla muita.
Koittaa edes joskus ymmärtää ihmisiä.
Kuuntelemisen opetteleminen on kyllä mulle sellainen haaste että sitä pitäisi koittaa vielä enemmän opetella. On niin vaikeaa samaan aikaan olla puhelias ja haluta kuunnella mitä muilla on sanottavaa.

Varsinkin, kun aiheet ei ole olleet helppoja ja varsinkin kun ne valmiit ratkaisut eivät ole olleet sellaisia että niitä voi suoraan syöttää toiselle. On niin helppoa olla se joka voi sanoa mitä toisen pitäisi tehdä kun ei itse ole samassa tilanteessa.
On vaikeampaa olla se joka kulkee vieressä kuin se, joka väkisin vetää kädestä siihen suuntaan jonka itse katsoo oikeaksi.

Olen vuoden aikana paljon pohtinut parisuhteita ja sen merkitystä. Sekä omaa että muiden. Silloinkin tuntee voimakasta kiitollisuutta kun huomaa että saa elää suhteessa jossa ei taida olla suuria ongelmia. Se on aika iso voimavara ihmiselle.



Vuonna 2015 sain pitkästä aikaa kasvimaan. Siihenkin ratkaisu oli niin helppo että jälkeenpäin melkein naurattaa. Vaikka nytkään se ei ollut ehkä niin hyvässä hoidossa kuin olisi voinut olla, niin silti sen sato teki minut suunnattoman iloiseksi.

Vuonna 2015 sain lampaat. Eläimet joita olen suunnitellut ja suunnitellut vuosikausia. Aina se on tuntunut niin hankalalta, ja sitten yht´äkkiä ne lampaat olikin täällä.

Olen vuosikaudet haaveillut vanhasta navetasta ja tuntenut voimakasta turhautumista koska sellaista ei ole. Sitten sellainen löytyy aivan kulman takaa kun vaan ymmärtää avata suunsa.
Kaikkea ei voi saada, mutta pitäisi oppia paremmin keksimään vaihtoehtoja.

Kun selaan läpi omia postauksia vuoden ajalta niin tuntuu, että ne kertoo juuri minun elämästäni. Ihan kaikkea en tietenkään voi, jaksa tai halua kirjoittaa, mutta pääpiirteittäin se menee juuri näin. Sitähän minä kuvaankin näihin kirjoituksiin, omaa arkeani. Ah mikä itserakas harrastus!

Linkitän tähän postauksen jonka olen kirjoittanut onnesta ja onnellisuudesta. Se on kirjoitettu pari viikkoa ystäväni kuoleman jälkeen, ja silloinkin, sinä päivänä tunsin itseni varsin onnelliseksi.
Elämä on vaan päiviä toisensa perään, myös vuonna 2015.
http://www.taajamafarmari.blogspot.fi/2015/02/onni-on-pienia-murusia.html



12 kommenttia:

  1. Onni on tehty pienistä asioista jotka sydämessä muuttuu suureksi <3
    Oikein ihanaa ja onnekasta uutta vuotta 2016!

    VastaaPoista
  2. Kun joskus mietiskelin blogin perustamista, ajattelin, ettei sitä käy kukaan lukemassa. Aluksi suuntasinkin sen lähinnä tutuille, jotka ymmärtäisivät, miksei me käydä koskaan kylässä. ;) Mutta sitten pikkuhiljaa alkoi muutkin siitä kiinnostumaan ja se kyllä ällistytti!

    Joskus kyllä ällistyttää sekin, kuinka kivaa elämää elän. Siinäkin blogini on hyvä muistuttaja. Kun tuntuu siltä, että elämäni on tylsää, ei muutakuin lukemaan postauksia. Että tällästäkin on sitten tapahtunut minulle!

    Toi mietelause on mahtava! Ei muutakuin huonetaulua tekemään. Sellasena kirjailtuna se olis hieno. Sellanen "oma koti kullan kallis" -tyylinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan mäkin ajattelin. Siitä on tavaksi jäänyt jakaa aina linkit facebookissa kun olen jotain kirjoittanut. Olen muutaman kerran kysynyt facekavereilta että lopetanko jo niiden jakamisen, mutta aina niitä pyydetään niin jaan sitten.

      Mä myös luen aina joskus omia vanhempia kirjoituksia. Saahan sitä omaa päiväkirjaansa lukea!

      Poista
  3. Tuo lause on ollu jossain jutussa sellasessa muodossa että "sun rasittava arkes on sun lasten elämä" tai jotain sinne päin. Siis vähän niinku syytös kaikille valittaville aikuisille että huomaatteko miltä lapsesta kenties tuntuu...

    Mukavia nämä vuosimuistelot! Ihanaa uutta vuotta sulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt muistankin ton lauseen! Mutta eikai se haittaa jos sitä ei ihan täysin ole itse keksinyt, tuskin muitakaan lauseita aina itse keksitään...

      Poista
  4. Noin minäkin sen muistan, kuten Heli kommentoi lausettasi.
    Näinhän se elämässä tuppaa menemään, on iloja ja suruja, menetyksiäkin ja niille me ei voida mitään. Voimia vielä sulle, sä selviät ja elämä kantaa. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. "sun rasittava arkes on sun lapsesi lapsuus". Tuossa muodossa lause ollut esillä monessa paikassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten vaan hiukan kopioin, eihän se haittaa? :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)