Mustikassa

Kauheasti on toitotettu joka paikassa ettei tänävuonna ole mustikkaa. Kukinta meni persiilleen, varvut ovat kärsineet talvesta ja kuun asentokin on väärä. Ei siis ollut kauheasti odotuksia sen suhteen että saisi edes ämpärin pohjaa peittoon. Otinkin kameran mukaan ihan siksi, että jos ei ole yhtään mustikoita, niin menen uittamaan koiria ja otan niistä  kuvia.

Iloinen yllätys oli, että mustikoita tosiaankin oli! Ne olivat isoja, ja niitä oli ihan valtavasti! Keräsin kuten kaupunkilainen, auto näkyi kokoajan. En siis edes päässyt sinne omille mestoille, eikait kukaan ole niin tyhmä että tarpoo kilometritolkulla jos tavaraa on ihan jalkojen juuressa! 

Ehkä mustikoita oli myös siksi, että kerrankin olin ajoissa. Yleensä tajuan alkaa kerätä marjoja siinä vaiheessa kun muut lopettavat...nyt menin heti kun faceen pamahti ensimmäinen mustikkakuva! 

Pikkuisen oli kostea metsässä, vettä on satanut pitkin päivää. Farkut ei siis ollut ihan viisain housuvalinta...Mutta jalat pysyi kuivana kun tajusin sentään laittaa vaelluskengät, housut sitten olikin märät reisiä myöden...

Mulla oli vipukat hupulaisena  (= pohjanmaata, ja tarkoittaa sellaista vähän turhaa apulaista). Tykkään yhdistää marjojen poimimisen ja koirien ulkoilutuksen, en koskaan kerää sangollista enempää kerralla että saan mennä monta kertaa kun koiria kuitenkin joutuu päivittäin lenkkeilyttämään.

Vilma juoksi kaksi kertaa sangon nurin, silloin kyllä alkoi pikkuisen ahdistamaan....

Irja on aivan mahdoton marjaimuri. Se on näköjään opettanut taitoa myös Sennille, mutta se ei onneksi ole niin näppärä kuin Irja. Irjalle kelpaa myös puolukat joita ei meillä muut koirat syö. Vilma ei ainakaan vielä tajunnut miksi nuo kaksi laiduntavat, kun voisi vaan leikkiä!

Alli söi kädestä mustikoita kun perkasin niitä. Katseli söpösti pää kallellaan, muttei koittanut rohmuta suoraan sangosta. Pakkohan sille oli niitä sitten antaa kun oli niin suloinen. Mä olen niin helppo lankeamaan kaikkeen, koirat varmaan nauraa partoihinsa keskenään kun ne saa huijattua mua milloin mihinkin.

Paras poimuri ever on anopilta saamani ikivanha poimuri. Se ei revi lehtiä läheskään samalla lailla kuten meidän uudemmat poimurit. Ennen keräsin mustikat käsin kun en jaksa puhdistaa niitä jos sangossa on puolet lehtiä, mutta nykyisin tykkään askaroida tämän perintökalleuden kanssa.

Kotiin päästyäni tein mustikkamaitoa. Voiko olla mitään niin hyvää?! Mulle tulee siitä aina mieleen kun lapsuudessa mummon kanssa kerättiin mustikoita ja sen päälle mummolassa tehtiin mustikkamaitoa. Muistan edelleen lasinkin joista sitä juotiin. Koitan pitää perinnettä yllä ja tehdä jokaisen mustikkareissun jälkeen mustikkamaitoa. 

Ja muuten mulla ei ole aikomustakaan kertoa missä mustikkaa on. Menkää itse katselemaan. On jotenkin kiusallista kun ihmiset haluaisivat mielellään tulla valmiiseen pöytään. Sama sienien kanssa, niitä ihan varmasti jokainen löytää jos käy etsimässä. Tyhmäähän olisi paljastaa ennenkuin on itse kerännyt omiin tarpeisiin, muuten saa taas itse kerätä tyhjää metsää. Sen jälkeen kun on oma pakastin täynnä voin vaikka sanoakkin- mielummin pakastimissa kuin se ettei niitä hyödynnä muut kuin linnut!

Huomenna tehdään kavereiden kanssa saippuaa. Mä mietin että olisinko koittanut tehdä mustikkasaippuaa, mutta taitaa olla etten enää jaksa alkaa ohjetta etsimään. On vähän sellainen fyysisestikkin uupunut oli, aamupäivällä kävin Lapualla pyörällä. Sinne tulee meiltä noin 30km, ja takaisin sitten samanverran. Pakkohan se oli koittaa jaksaako, ja kaiketi jaksoin kun kotona kerran olen...Pikkusen kyllä ahdisti kun vajaa 10km ennen kotia alkoi sataa ja ukkonen jyristä, ja jouduin polkemaan kuin hullu loppumatkan vaikka oli tarkoitus ajaa hiljaa palautuen loppumatka... 

Jos huomenna pystyn kävelemään niin kiitän itseäni, jos en, niin kait kiroan pitkään ja hartaasti.