Koiraperheen arki- hyvässä ja pahassa

Vilma on tullut kotiin.
Äkkiä se arki kuitenkin palasi.

Sunnuntaina olin vielä itku kurkussa ja Vilma sylissä kun oli niin ihanaa että perhe on vihdoin kasassa. Olen ikävöinyt Vilmaa suorastaan yllättävän paljon. Lisäksi olen pelännyt sen paluuta, lähinnä että Sennin kanssa alkaa välittömästi hillitön tappelu.

Ihme kyllä ei ollut tappelusta tietoakaan. Käytiin heti Allin, Irjan ja Vilman kanssa muutaman sadanmetrin kävelyllä, Irja oli Vilman paluusta ihan valtavan iloinen. Se on aika pidättyväinen koira, mutta kyllä sieltäkin ilopukkeja irtoaa kun on tarpeeksi syytä.  Tämän jälkeen laitettiin Alli sisälle, Senni ulos ja käytiin ruokkimassa eläimet. Hiukan Vilma murrasi Sennille, mutta se meni ohi. Sen jälkeen on mennyt hyvin, aina pitää koputtaa puuta mutta ainakaan vielä ei ole ollut mitään.

Ihmeeksemme Busteriin Vilma suhtautui suorastaan raivoisasti, se murisi portin takaa jo Pupelle niin ettei uskallettu antaa sen edes haistella sitä vapaasti ettei Busterille tule mitään traumoja tai että Alli ja Vilma alkavat ottaa yhteen jos Vilma kurittaa Busteria niin että se kiljuu suoraa huutoa.

Päätös odottaa Busterin kanssa aamuun oli ehdottomasti oikea. Aamulla Puppe oli eteisessä portin takana nakertamassa kuivaa leipää kun olin Paavon kanssa ulkona. Kun tulin takaisin Vilma oli hypännyt portin yli eteiseen, ja nakersi sitä leipää Busterin katsellessa vierestä. Tämän jälkeen niillä ei ole ollut mitään ongelmia.

 
Pakko muuten kertoa kun yksi aamu heräsin siihen että luulin Busterin repivän sohvaa. Kuului juuri sellaista ääntä mitä sohvan repimisestä kuuluu. Mietin että uskallanko edes avata silmiä ja mennä katsomaan mitä se tekee. Hirveä helpotus kun se repikin vain lehteä sohvalla.
Tosin se silpun määrä mitä tuo pentu saa aikaan noin yleensäkkin on aika melkoinen.

Niin se arki Vilman kanssa. Sillä on ollut maha sekaisin, ja se on ruikunnut ainakin yhdelle matolle. Toisesta matosta en ole ihan varma oliko se Vilma vai joku muu. Niimpä sitten annoin sille vaan kananmunaa, ja hiukan broileria eilen ruuaksi. Ja sitten se vinkui. Se vinkui yöllä melkoisen moneen otteeseen, ja minä aina hätäännyksissä viemään sitä ulos. Oikeasti se ei edes halunnut ulos, se olisi halunnut viereen nukkumaan tai ruokaa. Mielellään molempia. Jossainvaiheessa annoin lisää ruokaakin jos se nyt vaan hiljenisi.

Meillä ei nuku koirat sängyssä, Alli saattaa olla pieni poikkeus...
Niimpä meillä vinttarit nukkuu koirahuoneessa, koska jos ne jättää sohvalle ne on sängyssä ennenkuin ehtii kissaa sanoa.
Tästä me taas varmaan keskustellaan Vilman kanssa ensi yönä.
Jos se olisi ollut mikään muu koira kuin vipukka olisin heittänyt sen yöllä autoon. Senverran otti päähän sellainen käskevä ja komentava haukkuminen aina parintunnin välein.
Kaivoin kaapista nyt valmiiksi petcorrektorin (siitä tulee ilmaa ja kova sihahdus) ja sitten jos se ei auta niin haen sitruunapannan. Minä haluan nukkua öisin- en kysellä missä koira haluaa nukkua.

Ihmettelinkin miten se ensimmäisen yön nukkui niin hyvin, mutta ehkä se oli niin shokissa muutoksesta. Kai sitä nyt pitää kokeilla kun on saanut melkein 2kk nukkua sängyssä että olisiko sittenkin täälläkin muuttuneet säännöt.
Pentujaan se ei vaikuta ikävöivän ollenkaan, ellei tämä nyt sitten ollut jotain sellaista.

Onneksi oli edes vapaapäivä niin saan nukkua vaikka parit päikkärit.

Senni on taas ollut tavallista raskaampi noin muuten. Niillä on ollut Allin kanssa erimielisyyksiä kumpi SAA leikkiä Busterin kanssa, Alli on ominut Busterin omaksi pennukseen ja Hänen Korkeutensa vain saa leikkiä sen kanssa. No kun Sennikin tahtoisi, niin sitten äristään ja muristaan.

 Uskoakseni tästä sai alkunsa se kun ne alkoivat ottaa yhteen takapihalla perjantaina. Ei ole oikein selvää mitä siinä tapahtui kokonaisuudessaan, mutta myös Busteria jompikumpi nappasi. Puppe oli juossut kiljuen terassille, mutta siellä vissiin tajunnut että hän on terrieri ja mennyt takaisin ja otti otteen Sennin kyljestä. Onneksi se päästi irti kun Mika karjui, eikä haavat nyt olleet mitään ompelua vaativia.
Tässä tilanteessa tietysti kaikki ovat olleet ärsyttäviä, ei yksin Senni.

Sen ärsyttävyys on lähinnä sellaista, että se kiilautuu kiinni muhun aivan kuin se olisi joku kengurun poikanen joka koittaa päästä emon pussiin. Sitten jos en aja sitä pois, se irvistelee muille koirille jos ne koittavat lähelle. Ja jokainenhan tietenkin haluaa että päällä on kokoajan elävä talja joka tapittaa silmiin 2cm etäisyydeltä.

Olin jo perjantaina ihan varma että nyt Senni saa lähteä jos se alkaa Allinkin kanssa tapella, hienoa hakea Vilma kotiin tälläiseen tilanteeseen.
Laitoin kasvattajallekkin jo viestiä että mitä tän kanssa tehdään ja mistä sitä tutkitaan, ehkä se oli vähän ylireagointia. Olen kuitenkin päättänyt että Senni ei muuta meiltä mihinkään, jos siitä on pakko luopua se lopetetaan. Niin karua kuin se on, niin se ei ole ihan täysillä matkassa.

Se on ihmisten kanssa melko arvaamaton, erityisesti lasten. Se on hyvin epäluuloinen, ja jos vaan joutuisi tarpeeksi ahdistetuksi nurkkaan se hyökkäisi ihan sadan prosentin varmuudella. Tälläinen tilanne "nurkkaan ahdistamisesta" on tullut muutaman kerran, esimerkiksi kun Mika on koittanut saada sitä aamulla koirahuoneeseen ennen töihin lähtöä. Tuttu ihminen, tuttu tila, eikä mitään uhkaa mistään. Paitsi Sennin omasta päästä.

Olen kyllä suunnitellut että voisin siltä tutkia näköä, ja ehkä jotain muuta, en vaan vielä tiedä mitä oikein pyytäisin. Ehkä ne eläinlääkärit tietää paremmin mitä kannattaisi. En kuitenkaan edes oikeasti usko että sillä on mitään elimellistä vikaa, periaatteessa tuollainen samanlainen se on ollut aina. Pahemmaksi se vaan on mennyt steriloinnin jälkeen, vaikka ajattelin että se olisi sitä helpottanut.

Nyt kun nämä makaa tässä sohvalla vieressä niin taas tuntuu että mitä mä oikein valitan?! Tätähän tämä näiden kanssa on. Joskus vaan olisi kiva koiraltakin oikein kunnolla kysyä että mitä sä oikein ajattelet. Istuttaa se pyödänviereen, keittää teetä ja jutella asiat halki, poikki ja pinoon.
Halata sen päälle ja ehkä taas ymmärtää toista pikkuisen enemmän. Mutta siksi elämä näiden kanssa onkin niin antoisaa koska ne ei ole ihmisiä.