tiistai 9. helmikuuta 2016

Ystävänpäiväkortteja ja ajatuksia ystävyydestä



Tein eilen illalla muutaman ystävänpäiväkortin. Koitin etsiä Pinterestistäkin malleja, mutta jotenkin en oikein löytänyt kuin pari sellaista joista sain kiinni.

Periaatteessa en kyllä ole kauhesti ystävänpäiväkortteja jaellut, mutta kun askarteluttaa niin silloinhan voi vaikka tehdä sellaisia! Samapa se mitä tekee kunhan vaan tekee!



Sydän on jotenkin melko loppuunkulutettu aihe, mutta...se on helppo leikata paperista.
Sepä on siis hyvä aihe.

Tykkäsin kovasti myös mallista missä oli 9 pientä kirjekuorta. Täytyy kyllä todeta, että oli hyvin haastavaa saada edes kuutta kuorta mahtumaan samaan korttiin...
Ja miten vaikeaa on yht´äkkiä taitella kirjekuori! Varovasti avasin yhden valmiin kuoren että saisin siitä mallia, ja silti tuntui ettei tekemäni kuoret nyt aivan kaikilta mittasuhteiltaan onnistuneet.



Nyt kun tätä kirjoitan niin tuli mieleen että varmaan ystäväni google olisi antanut hakusanalla ´kirjekuoren taittelu´ohjeet miten olisi pitänyt toimia. Kokeikaa katsoa sieltä, saatte varmaan paljon paremmat ohjeet kuin jos nyt koittaisin alkaa opastamaan tässä taittelussa.
Musta ei taida isona tulla mitään oregami-taiteilijaa...

Ajattelin laittaa pikkukuoriin runoja, ajatuksia ja aforismeja ystävyydestä. Tälläiset kortit haluaisin tehdä kaikille jotka koen ystävikseni, mutta uskon että nuo ihmiset ymmärtävät etten ole kauhean kärsivällinen luonne enkä jaksa viettää kaikkia iltoja näpertelemässä kirjekuoria!


Mitä ystävyys sitten on? Kuka on ystävä?

Mä koen jotenkin huonoa omaatuntoa siitä että olen varmaan itse aika huono ystävä.
Jos `ystävyys`mitataan samalla tavalla ajassa kuin rakkaus, niin olen siinä aivan erityisen huono.

Meillä on aika tiivis perheyhteisö, ja sen sisältä nousee niitä ystäviä niin ettei meinaa oikein aikaa edes riittää kovin monelle muulle ihmiselle.
Lasketaanko edes Mika, Äiti, Anoppi, Sisko, Mumma ystäviksi? Ne on kuitenkin niitä ihmisiä joille ensimmäisenä soitan kun jotain tapahtuu. niitä joihin luotan kaikista eniten ja joilla tiedän olevan aina aikaa minulle ja ongelmilleni.

Kun töiden jälkeen pitäisi vielä jaksaa hoitaa eläimet, tehdä kotityöt ja sitten vielä jaksaa kahvitella Ottopojan kanssa niin tuntuu ettei edes kauheasti löydy sitä "vapaa-aikaa" ystävyyteen.
Viikonloppuina haluan olla yksin, tehdä terapialenkkejä ja kas, olla niiden sukulaisten kanssa.

Olen jaotellut ihmiset mielessäni erilaisiin kategorioihin. Mulla on koirakavereita, rottatuttuja (ajalta kesyrottakasvatus ettei kukaan ymmärrä väärin!), kasvitutut (puutarhaharrastajia yms.), työkaverit, metsästyskaverit, naapurit jne.

Näitä ihmisiä näen sillointällöin, käydään yhdessä lenkillä, kahvitellaan yms. voin kertoa heille jokapäiväisiä huolia ja murheita, myös syvällisiäkin asioita.
Mutta ystäviä, ovatko nämä ihmiset muille ystäviä?!

Odotanko itse ystävyydeltä jotain ylimaallista sielujen sympatiaa? Riittääkö vaan se, että on mukavaa olla yhdessä? Että siihen löytyy aikaa edes joskus.

Mulle sopii hyvin facebook-ystävyys. Tykkään lukea muiden tekemisiä ja asioita.
Onko se sitten oikeaa ystävyyttä, 400 kaveria eikä ketään joka tulisi käymään kun on paska päivä. Elämää olisi hyvä olla myös somen ulkopuolella.



Ystävyys voi alkaa erikoisista asioista. Aikuisiällä ystävien hankkiminen on aika hankalaa, tosin koirakavereita tuntuu istuvan joka oksalla. Jos olet yksinäinen, hanki koira!
Mene sen kanssa johonkin rotutapaamiseen ja kas, sinulla on nopeasti lenkkiseuraa ja ehkä niistä joistain tulee myös ystäviä.

Mä olen vuoden aikana menettänyt yhden ystäväni, mutta myös saanut yhden. Mistä se on alkanut, puolihuolimattomista sivulauseista joiden seuraksena toinen alkaa avata elämäänsä ja ongelmiaan. Kun yhdessä kerrotaan vaikeita asioita, huomataan että me ollaankin aika samanlaisia ja me viihdytään todella hyvin yhdessä.
Erikoista huomata sellaista ihmisestä jonka on tuntenut monta vuotta.

Erikoista on varmaan se, että joskus ystävä voi istua vieressä työpaikalla kahvipöydässä vuosia, vaikkei siihen ole edes kiinnittänyt huomiota.

Katselkaa ihmiset ympärillenne, ystävyys voi olla lähempänä kuin uskottekaan. :)

Hyvää ystävänpävää jos ei nähdä ennen sitä. 

Ps. En tiedä moniko mies blogiani lukee. Mutta nyt jos koskaan kannattaa ystävänpäivänä pikkuisen muistaa mammaa. Jos on makuuhuoneessa haaleaa tai jos muuten vaan tuntuu ettei oikein kipinöi, niin suklaalevyn ja kimpun tulppaaneja saa joka ikisestä Salesta, Siwasta ja kulmakaupasta noin ylipäänsä.
Tämä parisuhdevinkki on halpa ja helppo toteuttaa, eikä se vaadi mitään ylimääräistä vaivaa. Tyytyväinen nainen on onnellinen nainen, ja onnellisella naisella on onnellinen mies.
Tätä vinkkiä ei ole sponsoroinut yksikään kukkakauppa, Sale tai Fazer.

*Kuvissa olevat tulppaanit ostin ihan itse, tahdoin ne, koska satoi räntää.
Idea pulloista on kopioitu Kukkala-blogista.








16 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia ystävyydestä! Muutenkin loistava teksti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit. Ystävyys on itselleni jotenkin vaikea aihe, en oikein tiedä kuinka sitä lähestyisin. Mutta jos sitä ystävyyden savuverhoa edes joskus hiukan raottaa niin ehkä sekin voi auttaa.

      Poista
  2. Ystävyys, siinäpä mielenkiintoinen aihe. Pitäiskö varastaa aihe omaan blogiin pohdinnalle. :) On tietysti perhe, joka on enemmän kun ystäviä! Sukulaiset, työkaverit, valokuvauskaverit, fb-kaverit jne. Jokainen ryhmä tarkasti omassa lokerikossaan. Mä en oo kovin sukurakas. Eniten pidän yhteyttä sisareeni, mutta voi mennä montakin vuotta, että ei livenä nähdä. Joka päivä pidetään kyllä yhteyttä somen kautta. Kirjoitellaan pitkiä s-posteja, periaatteessa kirjeitä. Työkavereita tapaan töissä, työpaikan illanvietoissa ja on minut kutsuttu myös joidenkin koteihin kyläilemään/perhejuhliin. En tiedä ovatko loukkaantuneita, että minä en ole kutsunut koskaan heitä? En usko. Tietävät sen, että mä en vietä mitään 50-vuotispäiviä tms. Helposti työkavereiden kanssa alkaa juttelemaan työjutuista ja mä en vapaa-ajalla oo kovin huvittunut niistä puhumaan. Fb paikkaa mun sosiaalisuuden tarvetta ihan hurjasti. Mä pysyn serkkujen, enojen, tätien jne. jutuissa mukana ja he minun. Mä kirjoitan hirveän rehellisesti (liiankin) elämästäni siellä. Työkaverit, entiset poikakaverit, koulukaverit, opiskelukaverit, ex-naapurit ja leikkikaverit ovat siellä! Sitten minulla on muutama alunperin blogikaveri, joita näen myös oikeasti silloin tällöin. Ihan oikeita ystäviä voi saada netin kauttakin. En mä oikeastaan enää kaipaa sellaista uskottua ystävää, bestistä kuten oli lapsena ja nuorena. Ehkä mä olen vähän itseriittoinen erakkoluonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoita ilman muuta! Niinhän minäkin teen että kopioin törkeästi kaikkia aiheita mitä vaan ikinä vastaan tulee.

      Mä luulin myös aika kauan että mä en tarvitse kovin läheisiä ystäviä aikuisiällä, mutta olen huomannut että heillekkin on paikkansa. Jos ei nyt ihan "bestiksiä" niin sellaisia joiden kanssa ollaan kuitenkin säännöllisesti yhteydessä.

      Mulla on myös tosi hyviä työkavereita, onneksi niitä näkee töissä niin ei ole pakko vapaa-aikana viettää yhdessä aikaa kovin usein. Vaikka yleensä sekin on ihan mukavaa.

      Poista
  3. Kaunis kirjoitus. Ystävyys on kallisarvoista ja sitä on erilaista. Oli ihanaa pysähtyä tekstisi ääreen ja ymmärtää taas kerran, kuinka onnellinen olenkaan ystävistäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi kuulosti tosi kivalta. Tavallaan ajattelen, että eri ihmiset on tarkoitettu eri hetkiin. Harva täyttää jokaista lokeroa, ja hyvä niin.

      Olkaa jokainen onnellisia omista ystävistänne, ja muistakaa kertoa mitä nämä ihmiset teille merkitsevät.

      Poista
  4. Onpa sinulla kauniita tulppaaneja!!!

    Minä olen pohdiskellut ystävyyttä paljon kuluneen vuoden aikana ja todennut, että on tainnut ystävyys päättyä. Surullista, mutta silti on parempi katsoa eteenpäin. Yksin on parempi kuin itsekkään ystävän loukattavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös kuule olekkin! Menin oikein kukkakaupasta kysymään että eikö teillä ole mitään kivaa "perustulppaanien" lisäksi, ja jostain varaston perältä nämä löytyi. Sain ne vielä halvemmallakin kun nipuissa oli joissain ruskeaa. En kyllä aivan tajunnut logiikkaa, kun ne ruskeat tietenkin otettiin pois.

      Jotkut ihmiset ovat elämässämme vaan käymässä. Kuuluvat johonkin tiettyyn elämänvaiheeseen. Hyvä niin.

      En tiedä luitko sen blogikirjoituksen jossa kerroin miten mun yksi ystävyys päättyi. Siihen, että aviomieheni vaihtoi minut parhaaseen ystävääni. Aika karua. Silloin todellakin tietää mitä tarkoittaa kun ystävä pettää.

      Mutta nyt kun aikaa on takana jo yli kymmenen vuotta ja haavat ovat menneet kiinni voin sanoa, että onneksi niin kävi. Minulla ei olisi mitään sitä mitä on nyt ilman tuota tapahtumaa.
      Ehkä tästä tapauksesta myös juontaa juurensa se että minun on vaikeaa päästää ihmisiä lähelle syvimpiä tuntojani. Ei voi loukata hirveän pahasti kun ei tunne sisintä.

      Olen kova puhumaan (ja kirjoittamaan) elämästäni ja tiedän että moni luulee että paljastan kaiken. Ei suinkaan, en osaa aina paljastaa sitä edes itselleni. Koen esimerkiksi ettei lapsettomuus ole minun salaisuuteni tai asia josta en voisi puhua. Se on osa minua, enkä siitä haavoitu jos joku siitä sanoo jotain ilkeää selän takana.

      Ajattelen niin ettei elämässä kannata pitää ihmisiä jotka loukkaavat. Oli niiden kanssa millainen menneisyys hyvänsä.
      Toivon, että sinäkin löydät elämääsi uusia ystäviä. Siihen saakka on todellakin parempi olla yksin.

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus ystävyydestä. Juuri yhtenä päivänä ajattelin, että on tyhmää puhua työkavereista, koska jotenkin he ovat enemmänkin. Mulla on muutama todella hyvä ystävä ja kourallinen kavereita, eikös se näin aikuisiällä ole jo ihan hyvä saavutus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös mulla on työkavereita joita näen myös töiden ulkopuolella. Ja sitten muutama työkaveri, joista on tullut ystäviä. Oikeastaan on mahtavaa kun voi nähdä niitä siellä töissä, pitää oikein toivoa että voitais tehdä yhdessä töitä eikä nähdä vaan tauolla niin ehtis oikein höpöttää. :)

      Mulla on paljon kavereita, ja sekin on kiva. Tykkään nähdä erilaisia ja erilaisissa yhteyksissä eri ihmisiä. Onhan sitten erilaista puhuttavaa.

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus ja ajankohtainen!

    Minä lähetin muutaman ystävänpäiväkortin. Neljälle läheisimmälle kummilapselle, yhdelle lapsuudesta mukana roikkuneelle, läheiselle ystävälleni ja tyttärelleni ja hänen avokilleen. En ole varmaan koskaan aikaisemmin kortteja ystävänpäivänä lähetelly, mutta nyt oli jotenkin itsellä tarve siihen.

    Jotenkin sitä tälleen aikuisella iällä kaipais sellaista samanlaista bestistä, kuin lapsena. Olisi mukavaa, kun löytäisi sellaisen ihmisen, jolla olisi samanlaiset mielenkiinnon kohteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli TARKOITUS lähettää kortteja, mutta jotenkin se taas jäi. Onneksi Sisko kävi niin sai antaa sille kortin käteen.

      Ja mielestäni joulukortit ja ystävänpäiväkortit onkin parhaimmillaan juuri silloin kun itsestä tuntuu että niitä pitää laittaa. Ei velvollisuudesta vaan omasta halusta.

      Mä en tiedä haluanko varsinaisesti bestistä enää, mutta kieltämättä on ihanaa kun tietää että voi soittaa ja mennä käymään koska vaan.
      Ovella jo sanotaan, että mä laitoin äsken kahvia tulemaan koska aavistin että pian sä tulet. Sitä mun on niin ikävä. :´(

      Poista
  7. Hyvää pohdintaa! Mä aina sanon isännälle, että se on mun paras ystävä. Toki myös aviomies ja puoliso. Minulla oli lapsuudesta aikuisikään saakka yksi paras ystävä, mutta hän katkaisi välit yllättäen. Se on ollut todellinen menetys elämässäni. Sen jälkeen muiden ystävien merkitys on korostunut, joskin on olo ettei koskaan voi tulla samanlaista ystävää kuin se, jonka kanssa on kasvanut. Erilaisten harrastusten parista on löytynyt ystäviä: seurakunnasta, eläinsuojeluyhdistyksistä jne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mika on mullakin ehdottomasti paras ystävä. Ehkä siksi ei niin ole kauheasti tarvetta hankkia ystäviä. Toisaalta taas uskon, että ystävyys on kuin rakkaus. Se tulee jos on tullakseen mutta väkisin sitä ei pysty pakottamaan.

      Se on jännä tunne kun se vaan yht´äkkiä alkaa. Mulla se on nyt vielä tuoreessa muistissa.
      Yht´äkkiä tuntuu ettei juttelua voi lopettaa ollenkaan. Että sitä vaan kokoajan kumpuaa jostain. Haluaisi nähdä joka päivä.
      Mutta onneksi se taantuu "normaaliksi" alun kuhertelun jälkeen.

      Mä olen myös menettänyt sen lapsuudenystävän, mutta jälkeenpäin olen kokenut sen itselleni hyväksi asiaksi. Näin sen pitikin tapahtua.

      Harrastukset on luonteva paikka tutustua ihmisiin. Kun yhdessä puuhaillaan niin siinä on luontevaa jutella ja tutustua. Mä saan helposti kavereita, ja niissäkin on erittäin paljon hyviä puolia. Ystävä on kuitenkin aivan eri asia. Onneksi.

      Poista
  8. Oi, AIVAN mahtavia papukaijoja. Minä kun aina kiinnitän päähuomion kukkiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olikin! Pitäisi käydä kyselemässä ovatko tilanneet niitä lisää.
      Yleensä markettitulppaanit on aika perustulppaaneja. Ei tylsiä, mutta hiukan tavallisia. Ainakin täällä meilläpäin.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)