tiistai 10. marraskuuta 2015

Laidunkauden päätös



Vihdoin tänään saatiin lampaat sisätiloihin. Ottopojan kanssa talutettiin pyörätietä pitkin ne laitsalta Ottopojan luo. Matkaa tuli suurinpiirtein kilometri.

On se ihmeellinen homma että eläimet heti tietää kun on tekeillä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Normaalistihan lampaat pyörii ja hyörii vieressä kokoajan kun menee niiden aitaukseen, mutta tänään kun piti siirto-operaatioon lähteä niin pojilla oli ihan muuta mielessä.

Ne katsoivat jo kaukaa sen näköisenä, että NYT on jotain epäilyttävää tekeillä. Ei mennä sen lähelle ollenkaan.

Kauralla houkuttelemalla saatiin vihdoin ne edes lähemmäs ja onnistuttiin jotenkuten lassoamaan kaksi otusta. Yhtä ei kertakaikkiaan saatu satimeen, mutta onneksi lammas seuraa kun toinen lähtee. Siinä se vapaamatkustaja sitten tuli porukan mukana.

Ennenkuin päästiin pyörätielle niin piti kävellä suurinpiirtein puolet matkasta hiekkatietä. Onneksi sillä osuudella ei tullut vastaan kuin yksi auto, sekin tottakai juuri sillan kohdassa.
Onneksi ohitus kuitenkin sujui hyvin ja porukka pysyi hyvin kasassa.

Oli kiva huomata että kun auto tuli vastaan ja kuski näki tälläisen hieman epätavallisemman kulkueen niin kyllä vaan ihmiseltä irtoaa leveä hymy! Suomalaisenkin saa siis hymyilemään jos sille antaa suojatiellä tilaa tai jos taluttaa iltapäivällä lammasta paikassa jossa niitä ei yleensä näe.

Oltiin liikkeellä vielä juuri sellaiseen aikaan että monessa autossa oli lapsia joita oletettavasti oli haettu hoidosta niin olihan siellä monta naamaa ikkunassa joka autossa.

Yksi meitä vastaan tulleista autoilijoista oikein pysäytti ja sammutti auton ja alkoi kysellä että mihin ollaan menossa. Sanoin, että talvehtimaan.


Mua on hiukan vaivannut kun mustalla lampaalla ei oikein ole sellaista "oikeaa" nimeä. Kerttu on jo vaihtunut Keijoksi, ja nyt sitten tuossa kulkiessamme päätettiin Ottopojan kanssa ristiä mustan lampaan Mäkeläksi. Sehän on juuri sopiva nimi lampaalle!

Petteri johtopässi, toinen valkoinen on Keijo ja musta nyt siis Mäkelä.






Poitsuilla on tosi pitkä karva, mutta en ole viitsinyt niitä keriä kun ne ovat olleet ulkona. Nyt pitää suorittaa karvaaminen kunhan villa hiukan kuivuu. Senverran kosteita ne ovat kun ovat maanneet maassa. Niillä on ollut aitauksessa pyöröpaali, jonka ne purkivat pitkin poikin ja makasivat sitten siinä heinien päällä. Mukavaa kun voi syödä makuultaan!

Sen näköisiä ne ovatkin että ovat olleet aika vapaalla ruokinnalla. Nyt aletaan säännöstellä ruokaa ihan erityylillä kun siirryttiin sisälle.
Ellei sitten Ottopoika kanna niille herkkuja, senverran innokas se oli kun navetta sai 45v. tauon jälkeen taas asukkaita. Kuulemma tässä välillä siellä on asustanut vain rotta, villikissa ja orava. Toivottavasti ainakaan ensimmäisiä ei ala kauheasti lampaiden kavereina kortteeraamaan.






Sikojen teurastus onnistui hyvin.
Mika kalttasi toisen ja toisen nylki. Siellä ne nyt ruhot roikkuu vielä autotallissa huomiseen asti.
Puolikkaan sian myyn anoppilaan, loput jää itselle.

Mumma jo kovasti odottaa että pääsee tekemään teurastuspäivän keittoa. Sille on varattu sydän, maksa ja munuainen. Eilen se vesi kielellä muisteli miten aina teurastuspäivinä tehtiin iso annos keittoa saunan padassa. Sinne sekoitettiin kaikki keuhkoista alkaen. Tosin niitä se ei nyt pyytänyt...

Ja sitten naiset loppupäivän sekoitti verta ja teki veripalttua, pesi suolia jääkylmässä jokivedessä ja teki makkaraa ja ylipäänsä käytti kaiken hyödyksi mitä siasta irti lähti.
Oli kuulemma raskaita päiviä ne. Näitä juttuja kuunnellessa tulee aina todettua miten hemmetin helpolla oman sukupolven naiset on päässyt! Ja me vaan aina valitetaan kaikesta.



Viimevuonna ei otettu sioista trikiini-näytettä, mutta tänävuonna pelattiin varman päälle ja vietiin näyte tutkittavaksi elintarvikelaboratorioon. Mahdollisuus että siassa olisi trikiinejä on häviävän pieni, mutta toisaalta jos parinkympin testillä saa varmuuden niin ei siihen meidän talous kaadu.

Se on nimittäin niin, että jos trikiinitartunnan saa niin se ei ole sitten muuta kuin kiitos ja näkemiin. Siihen ei ole mitään parannuskeinoa, enkä tiedä kuulostaako kuoleminen aivoihin, sydämeen ja joka paikkaan ryömiviin toukkiin ehkä parhaalta mahdolliselta tavalta kuolla.

Esimerkiksi Atrialla joka ikinen sika tutkitaan trikiinien varalta, vaikka niitä on viimeksi löydetty -70luvulla. Tälläisen tiedon sanoi kaveri joka on Atrialla töissä, ei mikään virallinen tieto.


4 kommenttia:

  1. Mäkelä, miten mulle tuli mieleen Mäkelän Tapsa. Mä lisään ton Tapsan teiän mustan lampaan etunimeks aina kun luen siitä juttuja :D

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, lampaat tuntuu vaistoavan jos jotain erikoista tapahtuu. Meidän ladyt on kyllä niin arkoja, että vaan yksi uskaltautuu ihan oikeesti rapsuteltavaksi, mutta kaukana huitelee sekin "hämärissä" tilanteissa. Mä oon siirrelly lampaita vapaana. Viime talvena juoksutin niitä pitkin pihaa (naapurit varmaan kattelee "siellä se hullu taas juoksee 4 lammasta perässä!") ja vähän väliä annoin maistaa rehukiposta. Kannattaa siis seurata, ku homma päättyy aina herkkuihin! ;) Ruokahalu on ainakin toistaseksi menny karkaamisen edelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olin kesätöissä aikanaan tilalla jossa oli noin sata lammasta nekin siirrettiin aina vapaana. Ihan samalla lailla kauraämpärin kanssa.
      Oli kiva tilanne kun omistajat lähtivät ainoan kerran retkelle Ähtäriin eläinpuistoon ja lampaat karkasivat...Naapurin mummon kanssa sitten ajettiin ne uudelle alueelle, ihan hyvin se onnistui.

      Me vaan jouduttiin kävellä niin lähellä isompaa tietä etten uskaltanut kokeilla vapaana siirtämistä jos lammas olisi vaikka säikähtänyt pahemmin ja rynnännyt auton alle.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)