sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kanat, vesiaihe ja lempikasvit. Kuvavaroitus.

Puhutaanko pihan ongelmakohdasta? 
Aloitetaan helposta, mietitään vaan kasveja.

Osaako joku sanoa ihan lonkalta yhden lempikasvin? Mä olen eilisestä asti miettinyt mitkä on mun lempikasvit, koska päätin laittaa takapihan nyt yllättäin tyhjäksi jääneeseen kohtaan lempikasvini. Siitä se ongelma sitten alkoikin, koska en tiedä mitä ne ovat!

Tänään lempikasvejani ovat olleet seuraavat: Punalehtinen koristeomenapuu `Makamik` ja koiranputki. Ne sopivat siihen aika huonosti.



Etupihalla tykkään erityisen kovasti tästä näkymästä. Mutta kun tuo uusi paikka on postimerkin kokoinen, eikä siihen oikein mahdu montaa kasvia en kai voi kokonaan tätäkään maisemaa kopioida.


Yksi ehdoton lempparini kasvien saralla on siperiankurjenmiekka. Mulla on niitä useita eri värejä. Mikä niistä sitten olisi se kaikista kaunein?! Valkoinen, vaaleanharmaa, sininen, vaaleansininen, tummansininen, intensiivisen sininen? Ja toisaalta onko sillä mitään väliä, kun niiden kukinta kestää viikon ja lopunaikaa kasvi on ihana heinätupsu. Todennäköisesti siperialainen on yksi "kovasta kolmikosta" mikä siihen päätyy.

Toiset lempparini ruohosipuli ja raparperi eivät oikein sovi kys. paikkaan, raparperia mulla kasvaa pihassa kahdeksassa kohdassa joten sitä ei ole ihan pakko laittaa paikkaa jossa se on liian iso. Ja ruohosipuli liian varjossa.


Valkoinen pikkusydän taitaa lunastaa yhden lempparin tittelin. 

Montako mulla nyt on, valk.pikkusydän, jotain tummaa, joku siperiankurjenmiekka ja ehkä jotain keltaista heinää. 

Mä en tiedä uskallanko laittaa kuvaa paikasta jonka otin eilen illalla. Siinä se paikka näkyy koko kamaluudessaan... 

Ongelmana on siis se, että kanat kaivavat vesialtaaseen multaa ja katteena ollutta olkea. 
Siellä lilluu jatkuvasti näistä kahdesta ja vedestä muodostuva ihana puuro. Vaikka olenkin ahkera (kröhöm) altaan tyhjentäjä ja siivoaja, niin allas on aika enemmän tai vähemmän kauheassa kunnossa. Pumppua siihen ei ole edes uskaltanut ajatella.

Olin jo aikeissa siirtää altaan kokonaan pois, mutta kun siinä käy mehiläiset ja pikkulinnutkin juomassa. Sniif. 

Altaassa uiskelteleva asia on ollut koirille merkkinä kun allas on ollut tyhjä etteivät ne juoksisi siihen ja katkaisi jalkojaan...


Köynnöstuetkin olen taitavasti osannut laittanut vinoon. Ei ihan helppoa sekään.

Jostain syystä tämä ei ihan vastaa sitä näkymää jonka haluaisin nähdä ensimmäisenä kun tulen ulos, ja jota saa ihastella terassilta.

Kasvit tulisi tuohon korotettuun osaan. Köynnöstukiin laitan ruusupapuja, toisessa niitä onkin jo.

Pakko on siis koittaa laittaa altaan ympärille kiviä tai jotain muuta mitä kanat ei saa kaivettua ylös, nimittäin nykyisellään allas ei ihan vastaa ajatusta ihanasta hetkestä hellepäivänä veden kimmeltäessä ja suihkulähteen solistessa. 

Kaikki hyvät ja lähes ilmaiset neuvot olisivat nyt todella tarpeen.

7 kommenttia:

  1. Ah! Ne ihanat, kamalat kanat ja koirat! Ei oikeen tuu mieleen, kun että, ensimmäiseksi jotain kivan näköistä aitaa ympärille. Pajupunosta tms. Kanat jättää aika hyvin paikat rauhaan, jos paljasta multaa ei näy. Joten toiseksi laittasin jotain nopeasti leviävää tuuheata kasvia/ matalaa pensasta. Ite olen keijuangervoa himoinnut yhden katajan alle, mutten ole saanut aikaiseksi hommattua sitä.
    Ja mitä sen on väliä, vaikka joka istutuksessa on samat rehut. Jos niistä kerran tykkää, niin mikä ettei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin laittaa uudet kasvit isoina paakkuina juurikin sen takia ettei ole paljasta maata. Mulla on tuossa kasvanut yleensä kesäkukkia ja hyötykasveja, mutta mullahan on nyt KASVIMAA eikä tarvi tunkea persiljaa jokaiseen koloon mihin pystyy.

      Pajuaidasta tuli mieleen,että yks vaihtoehto olis laittaa mullan pinnalle jotain kaisla/paju/ihan mitä vaan mattoa. Mutta sitä ei nyt oikein varmaan kannata suoraan siihen altaan reunaan laittaa koska siitä altaan vierestä menee mun kävelypolku. Onkohan mitään mitä kana ei tykkää kaivaa, muut kuin laatat?!

      Mulla on liikaakin kasveja pihassa joten periaatteessa uusia ei tarvi hankkia- senkun vaan siirtelee.

      Poista
  2. Mun lempikukka on lilja. Sitä en pysty sisällä pitämään, mutta ulkona se näyttääkin kauniimmalta.
    Sellaisia sitä pitää istuttaa, mistä itse sitten tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liljat on kyllä hienoja, ja niissä on ihan kauheasti valinnanvaraa! Oon muutama vuosi sitten ostanut sellaisia mustanpunaisia ihania liljoja, toivottavasti niitä vielä nousee.

      Poista
  3. Laittaisin seulanpääkiviä altaan ympärille + vesi-/kivikkoaiheeseen sopivia kasveja. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)