keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Ukkolaukan varaslähtö

Ukkolaukka `Purple Sensation`

Etsin syksyllä tietoa onnistuuko laukkojen hyötäminen kukkaan samaan tapaan kuin vaikkapa narsissien ja tulppaanien, mutten onnistunut löytämään aiheesta mitään kokemuksia.



Päätin siis kokeilla. Istutin sipulit ruukkuun, ruukku kellariin talveksi ja kuukausi sitten ruukku kasvihuoneeseen.
Lähinnä jännitin sitä, että nousevatko kukat vai alkavatko ne lakastua ja kaatuilla aukeamatta. Tämän yhden ruukun kokemuksella voin sanoa, ettei kaatunut.



Laukat tulevat kukkaan hitaammin kuin narsissit ja tulppaanit. Narsisseilla menee lämmitetyssä kasvihuoneessa noin 2 vkoa, tulppaaneilla vajaa 3. Kerrotuilla tulppaaneilla saattaa kestää hiukan kauemman.
Laukoilla tosiaan aukeaminen kesti kuukauden. En osaa sanoa olisiko nuppujen aukeaminen ollut vielä hitaampaa jos ne olisi otettu kasvihuoneeseen aikaisemmin. Nimittäin siinä vaiheessa kun muut sipulikukat olivat jo tukevassa kasvussa kellarissa niin laukoista näkyi vasta versojen kärkiä.

Yksi ongelma laukoilla on lehdet jotka alkavat lakastua jo siinä vaiheessa kun kukat alkavat avautua. Ongelmasta pääsee eroon leikkaamalla lehtien kärjet -tosin niiden kauneudesta sitten voi olla montaa mieltä.

Ehdottomasti kannattaa kokeilla jatkossa muitakin laukkoja, voisin kuvitella laukkaruukkuja esimerkiksi messuilla koristeena. Ja miksei muutenkin, olisihan ne aika kivaa vaihtelua narsissien ja esikoiden lomaan!

Kuvat oli pakko ottaa sisällä kasvihuoneessa kun ulkona tuuli senverran etteivät kukkapallot millään pysyneet paikallaan. Seli seli...


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niimpä! Jättiläispallot ne vasta ihania ovatkin. Laukat on yksi mun lempikasveja. ne on vaan niiiiin ihania.

      Poista
  2. Nämä on kyllä niin kauniita kukkia ja tuo väri...huoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on jotenkin epätodellisia tuolla kapen tikun nokassa. Ihania kertakaikkiaan.

      Poista
  3. Minä laitoin joku vuosi sitten näitä omenapuun ympärille ja sieltä ne uljaina sitten nousivat seuraavana kesänä - on kyllä niin upea kukka. Miten olenkin taas unohtanut koko ihanuuden - ehkä tulevana syksynä muistaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ukkolaukka nousee joka vuosi, mutta "hienommat" laukat ei ole noussut kuin kerran. Ehkä pitäisi siis suosia niitä jotka tosiaan ei vaadi joka vuosi uusintaistutusta.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)