maanantai 13. lokakuuta 2014

Minä ja metsästys (haaste)



Nämä kolme linkkiä pakottivat minutkin tarttumaan aiheeseen:
http://elamanrakennuspalikat.blogspot.fi/2014/10/metsastys-ja-mina.html
http://metsalle.fi/2014/10/09/hapeallinen-totuus-hirvenmetsastyksesta/
http://www.city.fi/opas/pimean+lihan+himo/2437#.VDdvMqhDkn5.facebook

Kaksi ensimmäistä positiivisessa hengessä, kolmas siksi etten tunnista näitä ajatuksia.

Minä en ole elänyt metsästävässä perheessä, joten en ole imenyt vaikutteita äidinmaidosta. Molemmat pappani ovat metsästäneet, mutta eihän kaupunkilaiskakara ole siitä mitään ymmärtänyt. Paitsi että äidin isällä oli mukavia ajokoiria joita ihme kyllä en saanut yksin lenkkeilyttää (köh köh) mutta papan kanssa kyllä. Mä vieläkin lämmöllä muistelen kuinka pappa lähti mun kanssa lenkille mummolassa ollessani, vaikka maatalossa olisi ihan varmasti ollut muitakin hommia!

Oli lähellä ettei minusta tullut metsästäjän sijaan kettutyttöä. Puolustin eläinten oikeuksia, lopetin lihan syömisen ja kuvittelin että ne Oikeutta Eläimille- ihmiset tiesivät jotain eläimistä ja luonnosta. Jossainvaiheessa kuitenkin alkoi tuntua, ettemme puhu samaa kieltä.
Ehkä sitä kutsutaan myös aikuistumiseksi. Myös ero ex-miehestä vaikutti asiaan, olin elämässäni jonkinlaisessa risteyksessä.

Minua alkoi kiinnostaa metsästys. Tutustuin ihmisiin jotka metsästivät, maistoin jopa riekkoa. Aika suuri saavutus, jos on ollut kymmenenvuotta syömättä lihaa. Viimeinen niitti oli kun tutustuin Mikaan. Pääsin mukaan metsälle koirien kanssa, pääsin näkemään kuinka ne tekivät juuri sitä mihin ne oli jalostettu vuosien saatossa. Se oli vaikuttavaa.

Luin metsästyskortin v. 2006, pääsin jäseneksi metsästysseuraamme ja neljä vuotta sitten menin myös hirviporukkaan.

Olen ampunut eläimiä mm. hirven ja lintuja. Saalista saan aika harvoin, en edes välttämättä joka vuosi. Ehkä olen liiankin varovainen, ajatus siitä että eläin jäisi haavakoksi on kuitenkin aika vaikeaa kestää.
Saaliit eivät ole ollenkaan parhaita metsästysmuistojani. Eräs vaikuttavimmista hetkistä on ollut se, kun istuin alkusyksystä hirvitornissa. Oli valtavan kova tuuli, ilma oli sakeana koivunlehtiä. Se kaikki keltainen "kaaos" ilmassa, siinä oli jotain sanoinkuvaamattoman kaunista. Tuskin saatiin silloin hirveä, en ainakaan muista.

Metsässä ollessa on aikaa. Aikaa seurata luontoa. Olen nähnyt läheltä pöllöjä, kärppä on touhunnut omiaan vieressäni. Kun kevättalvella seisoo haulikko kourassa pellon reunassa passissa veden putoillessa lumisista puista ja sinitiainen istuu päänpäällä on keskellä jotain suurempaa.
Se hetki, kun kettu yht´äkkiä onkin siinä edessä polulla ja katseemme kohtaa. Siinä on jotain taianomaista- se on jo poissa kun tajuat, että siinä se jo meni, ja ajokoira on kymmeniä minuutteja jäljessä.
Jahtipäivä on onnistunut, jos tekee jonkun eläinhavainnon. Ihan sama minkä. Ja vielä jos koira toimii, niin aina parempi. Saalis tulee sitten sen jälkeen.



Kun näen riistaeläimiä jahdin ulkopuolella toivotan niille mielessäni hyvää matkaa. Huikkaan niille, että tavataan myöhemmin.

Metsässä olemisessa on jotain pyhää. Siellä sielu lepää. Metsä on myös minunkin kirkkoni.

Seuruejahdeissa kuten hirvijahdissa on oma tunnelmansa. Silloin luodaan sitä kyläyhteisöä ja lujitetaan liimaa ihmisten välillä. Nuotiolla passitusten välillä, ja lopuksi majalla. Kerrataan tapahtumia, joka kerta samoja tarinoita ja joskus jotain uusiakin.
Mulle touhuaminen metsästysseuran porukan kanssa on kuulumista yhteisöön.
Kahden vuoden päästä on taas koirien ryhmänäyttely, me järjestämme niitä ihan vapaaehtoisesti, vaikka se vaatii paljon työtä. Keräämme niitä yhteisiä kokemuksia.

Hirvijahtiporukasta muuten lentää pihalle jos jahdin aikana on kännissä. Mun aikana niin on käynyt yhdelle. Kaatoryypyn tarjoaa jahtipäälikkö, muilla ei viinaa saa olla jahdin aikana. Että se niistä legendoista joissa kaikki on enemmän tai vähemmän huimaantuneena. 50- ja 60-luvulla oli vähän toisin, olen kuullut juttuja nuotiolla...

Mulle metsästys on myös parisuhdeaikaa. Kirjoitin tässä taannoin facebookissa, että parisuhteen laatuaikaa on istua yhdessä kuutamolla hiljaa pellonreunassa. Kivääri kädessä odottamassa tuleeko kauriita pellolle vai ei.

Tiedän, että kun joskus saan sen oman ajokoiran kääntyy metsästyskokemusten kirjassa ihan uusi sivu. Tällähetkellä en voi pentua ottaa koska meillä on niin paljon koiria, mutta heti kun se hetki tulee niin olen valmis. Haluan nähdä pennun kehityksen pennusta ajokoiraksi (toivottavasti) isolla A:lla. Haluan lähteä aamulla yksin koiran kanssa makkarat repussa kuuntelemaan kuinka maailma soi koiran ajohaukkua. Silloin on ihan sama saanko jäniksen ammuttua vai en.

Haastankin nyt kaikki jotka harrastatte metsästystä kirjoittamaan omaan blogiin mitä se teille merkitsee. Jos ei kirjoita blogia, sen voi tehdä kommentteihin, tai ihan mihin haluatte. Kertokaa se erityisesti niille, joiden mielestä me kuljemme saalinhimo silmissämme keinoja kaihtamatta.











8 kommenttia:

  1. En harrasta metsästystä, kun ei ole metsääkään, mutta minusta metsäneläimet ovat eläneet niin kuin niiden on tarkoitus, ja siksi syön niitä, vaikka tehotuotantoeläimiä en syö.

    Metsästysporukoiden moraalista en voi tietää, kun en niihin kuulu. Varmasti eivät kaikki erota rauhoitettuja vesilintuja muista, vaikka ampuvat niitä ja ovat kortinkin suorittaneet. Ja varmasti on myös susivihaa ja salametsästystä. Haluan uskoa, että suuri osa metsästäjistä kunnioittaa riistaeläimiä ja lakeja, haluaa välttää eläinten turhaa kärsimystä ja kohtelee koiriaan hyvin. Toivon niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, metsästäjiä on paljon, kymmeniätuhansia, ja siihen määrään mahtuu ihmistä laidasta laitaan. Minä tunnen aika paljon metsästäjiä, ja ainakin siinä joukossa toiveesi toteutuu.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus. Minäkään en metsästä, mutta kommentoimpa silti :) Minulla on nykyään hieman kaksijakoinen suhtautuminen metsästykseen. Se pointti jota tässä tuot esille on juuri se minkä takia metsästyksessä on mielestäni hyvää. Ja mielestäni on parempi syödä luonnossa vapaana elänyttä eläintä tehotuotetun sijaan. Se toinen puoli sitten jota kammoksun on juurikin haavakoiden jääminen metsään, se että ammutaan suunnilleen kaikkea mikä liikkuu, rauhoitettuja eläimiä jne. Suretti lukea uutista jossa Suomussalmella oli ammuttu emokarhu ja tämän poikanen, toinen poikanen oli jäänyt eloon ja yritti itselleen talvipesää rakentaa. Metsästäjää syytetään metsästysrikoksesta. Joka vuosi näitä uutisia saa lukea. On ammuttu vahingossa jopa ihmistä kun luultu että se on lintu. Täällä Kainuussa on paikoitellen ihan susivihaa ja pantasusiakin on ammuttu. Tuntuu että juuri esim. sorsanmetsästyksen aikaan sattuu ja tapahtuu. Alkoholin vaikutuksen alaisena ei saisi metsästää (kieltääkö sen sitten joku laki, en tiedä) mutta miten sitä voi valvoa? Tiedän paljon meidänkin kylältä porukkaa joka menee mökille viikonlopuksi metsästämään, mukana on suuren suuret lastit viinaa. Saattaa siinä tulla kännissäkin heiluttua. Metsästävien ihmisten joukko on niin suuri että sinne mahtuu monenmoista kulkijaa, suurin osa fiksumpia ja osa sitten ei niin fiksuja: näin se on joka asiassa.

    Metsästävä työkaverini sanoi että hänen mielestään esim. lintumetsällä koira olisi hyvä olla pakollinen. Juuri haavakoiden takia. Monellako se koira on, en tiedä… Hirvenmetsästys on sikäli ”järjestäytynyttä puuhaa” (hyvässä mielessä) että siinä varmaan vähemmän sattuu mitään hutilointeja ja ylilyöntejä, toisin kuin muitten eläinten metsästyksessä jota melkein kuka vaan voi harrastaa ja sitä on hankala valvoa.

    Vaikka olen nyt syönyt lihaa 17 vuoden tauon jälkeen, tunnen silti olevani eläinten oikeuksien puolustaja. Toivottavasti aina olenkin. Itse asiassa juuri nyt, kun olen syönyt lihaa, olen entistä enemmän joutunut pohdiskelemaan eläinten oikeuksia ja olosuhteita. Perustelemaan itselleni mitä voin syödä ja mitä en. Valitsen vain sellaista lihaa mikä on saanut elää mielestäni hyvän elämän. Ja jos metsästys jollain tapaa vähentää kaupasta ostettavan (mahdollisesti tehotuotetun) lihan määrää niin silloinhan ollaan asian ytimessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsästys ja salametsästys ovat kaksi eri asiaa. Minäkin tuomitsen ja tulin hyvin surulliseksi tuosta karhujutusta, ja jos se on mennyt niin kuin uutisoidaan. Osalle mikään ei ole pyhää, valitettavasti. Ajaahan osa ihmisistä huvikseen autolla esimerkiksi siilien päälle, siihen ei tarvita edes asetta...Mutta tiedotusvälineissä monesti salametsästyksestä ja metsästyksestä puhutaan samassa yhteydessä, vähän sama kuin raiskaukset rinnastettaisiin normaaliin K-18 kanssakäymiseen.

      Osa menee "metsästämään" niin, ettei edes poistu sieltä mökistä koko viikonlopun aikana. Juopottelee siellä. Tietysti joku tanopää lähtee kännissä jahtiin, mutta jos oikeasti aikoo saada saalista ja varsinkin jotain haasteellisempaa niin silloin on kyllä oltava aika skarppina. Suomeen saisi tulla sama raja kuin Virossa, jos otat et ole ase kädessä.

      Metsästystä kyllä valvotaan, mutta totta on ettei siellä puskassa kukaan yleensä ole seläntakana vahtaamassa. http://www.eraluvat.fi/eravalvonta/eratarkastajat/eravalvontaverkosto.html

      Haavakoita tulee myös autojen kanssa, ihmisten on kauhean hankalaa ilmoittaa esim. kauriskolareista jos ei autoon tule mitään suurempaa vikaa. Sitten niitä puoli-jalattomia toikkaroi tuolla metsässä. :(
      Me saatiin pari vuotta sitten hirvijahdissa hirvi millä oli toinen takajalka irtipoikki. Onneksi, onneksi haavakot yleensä "luonto hoitaa". Ne jää saaliiksi helpommin. Vaikka omasta mielestäni kuitenkin haavakoita pitää koittaa välttää viimeiseen asti, ja pyytää jäljitysapua jos ei itse tai oma koira löydä saalista. Mika käy sillointällöin jäljittämässä jos ampuja epäilee että ehkä saattoi osua muttei ole varma. Aika monilla koirat on, mutta aina ne ei vaan kertakaikkiaan löydä.

      Poista
  3. Osuit kirjoituksellasi aivan ajatuksiini. Otimpa siis haasteen vastaan ja kirjoitin omaan blogiini aiheesta. Lisäsin myös blogisi seurattavien listalle. :)

    VastaaPoista
  4. Löysin taannoin blogisi ja olin oikein iloisesti yllättynyt. Huomaan heti hauskan kirjoitustyylin ja sinulla todentotta sellainen oli. Teksteissäsi on vilahdellut paljon sellaista joka ei omaan elämääni sovi mutta se ei minua haittaa ollenkaan sillä minähän olen minä, muut ihmiset ovat omia ihmisiään jotka tekevät omia ratkaisujaan.

    Vasta tässä tekstissäsi törmäsin asiaan jonka yli en sulavasti päässyt ja joka loukkasi. Tarkoitan kappaletta jossa annat ymmärtää että "Ne oikeutta eläimille-ihmiset" ovat lapsia tai lapsen tasolla koska eivät ymmärrä näitä aikuisten asioita. Toisin kävi kohdallasi kun sinä "aikuistuit." Aika ikävää tekstiä,

    Ehkäpä olisit tämän kommentoinnin sijaan voinut ottaa sen kannan että jokainen tekee omalla kohdallaan omat valintansa. Jos aidosti on kyse aikuisista ihmisistä, ei taida palvella kenenkään etua se että lytätään toinen lapselliseksi mikäli hänen henkilökohtaiset arvonsa ovat erilaiset.

    Itse en muuten ole "niitä oikeutta eläimille-ihmisiä jotka kuvittelemme tietävämme jotain luonnosta ja eläimistä-" olenpa vain ihan oma mihinkään järjestöön kuulumaton itseni jolla on myös metsästäviä perheenjäseniä. Mikäpä sen eettisempää lihaa voisi ollakaan jos lihaa syö olettaen että ko. eläimen kohdalle on osunut taitava, oikeanlainen metsästäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentistasi. Totta, aika kärkäs oli tuo nyt kun sen luin. Omalle kohdalleni on vaan osunut näitä maailmanparantajia ja ihmisiä jotka omaavat ainoastaan musta-valkoisen ajatusmallin, eivätkä edes halua ymmärtää ketään muuta. Sitä sitten vertaa itseään heihin ja kuvittelee olevansa parempi.

      Ehkä tässä on nyt sitten itse syyllistytty hiukan samaan josta toisia kritisoin.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)