maanantai 12. toukokuuta 2014

Ohi on!

Niin ne näyttelyt sitten vaan meni omalla painollaan kuten arvelinkin. Tollasen pitkän aikaa suunnitellun ja myös kiitettävästi jännitetyn tapahtuman jälkeen on olo vähän kuin krapulassa. Samalla tavalla kuin lapsena joulupäivänä, ei siis krapulaa silloin oltu, mutta se odotus on ohi eikä oikein tiedä kuinka olisi, melkein vaistomaisesti jännittää kuitenkin vielä pikkuisen, vähänniinkuin varoiksi.

Kaikenkaikkiaan järjestelyt meni tosi hyvin, meidän pj oli kysynyt yhdeltä tuomarilta illalla kun olivat syömässä että olisko sillä meille jotain palautetta kun kerran oli tän porukan ensimmäinen näyttely. Tuomari oli ollut aivan hämmästynyt että miten hyvin kaikki oli toiminut, eikä meinannut uskoa että oltiin ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Tai ei se aivan totuus ollut, meistä monet on kyllä järjestellyt jotain mutta eri kokoonpanoissa.
Ehkä tämä ei ollut meidän viimeinen näyttely. Kaikenkaikkiaan musta on paljon hauskempaa järjestää näyttelyitä kuin osallistua niihin. Mulle riittäis jos koirilla olis joku katselmuksen tyylinen hyväksytty/hylätty arvostelu. Mutta ehkä näyttelyt ylipäänsä on enemmän niille joilla on vähän enemmän kilpailuviettiä kuin mulla...

Sekalaisia kuvia meidän näyttelystä, jos jonkun naama näkyy joka ei halua kuvaansa esille, niin ilmoitelkaa niin otan kuvan pois!
 








Alli ja Ekku oli kehässä sunnuntaina. Molemmat sai EH:n, arvostelut oli aikalailla just sellaisia kuin odotettiinkin. Alli on vähän kevyt, ja Ekulla on luisu lanne. Pääasia, että molemmat esiintyi hyvin! Kiitos vielä Mintulle koirien esittämisestä! Ja nyt mä tiedän mikä vika mun koirakuvissa on...Voisko palata pari päivää taakseppäin ja laittaa kameraan vähän paremmat asetukset?!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)