sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Mitä pihan pitää olla?



Mun tuli jotenkin surullinen olo kun facessa jossain puutarharyhmässä yksi kyseli epätoivoisesti ohjeita pihan laittoon ja moni kommentoi miten pihan hoito on ylipäänsä suuri rasitus.

Ajattelisi että puutarharyhmissä olisi ihmisiä jotka nauttivat pihan kuopsuttamisesta, nauttivat kättensä jäljestä ja rakastavat maakosketusta käsissään mutta ei se vissiin olekkaan niin.

Joku on saanut meidät luulemaan että vain viivottimella piirretty on kaunista ja tavoiteltavaa. Pihanlaitto pitää maksaa omaisuuden ja se on niin vaikeaa ettei sitä oikein kukaan edes voi oppia. Kaiken pitää enemmän näyttää hyvältä kuin tuntua sydämessä hyvältä.

Kävin tänään pihassa missä kaikki oli toisin. Synergistic farm. Itse tehty elämä. Jotain ihan huikeaa, jotain mitä en ole koskaan ennen nähnyt paitsi ehkä kuvista. Omavaraisuutta mitä ei voi kuin ihailla. Toivottavasti saan tehdä tästä joskus kunnon postauksen kuvineen.

Miksei oma piha voi olla juuri itselle tehty ja itselle sopiva?! Hiiteen kaikki oppikirjat, myyntikatalogit, kaikki mikä velvoittaa ostoksille paksun lompakon kanssa.

Jos haluaa puoli-luonnontilaisen pihan niin älkööt herttinen aika alkako pykäämään kalliita laatoituksia joilla ei saa pihasta muuta kuin harvinaisen persoonattoman. Kaikki kunnia kivitöille niin nykyisissä katu-uskottavisssa pihoissa niillä on ihan liian suuri merkitys.

Jos ei itse osaa pihaa suunnitella eikä tiedä mitä haluaa niin ei se väärin ole ottaa joku suunnittelemaan pihaa. Ja vaikka joku rakentamaan se alkuun. Työtä Suomeen, puutarha-ala kukoistukseen! Mutta se ei ole ainoa tapa.

Minun unelmapihassani on isot alueet hyötykasveille. Pääosa pihan kasveista on sellaisia että niitä voi jotenkin hyödyntää. Paljon mesikasveja, paljon tuoksuvia kasveja. Paljon kukkia joita on ihanaa valokuvata. Paljon kaikkea, mutta hyvin vähän mitään pakollista tai sellaista mistä pitää nyyhkien kirjoittaa.

Pihasta saa nauttia vaikka se ei kelpaisi kuuna päivänä puutarhalehtiin eikä siitä tulisi kukaan kateelliseksi. Kun siitä itse nauttii niin että sydämestä kipristää niin silloin se on hyvä.

Sen voi tehdä pikkuhiljaa, tai vaan katsoa mihin suuntaan piha itse tekee itsensä. Ruohonleikkurilla vaan ajaa kulkureitit ja antaa muun kasvaa vapaasti. Luontohan on kaunein puutarha.

Voi että mökillä nautin kun keräsin puunlehtiä ojanpientareelta jotka joku oli sinne suurella vaivalla haravoinut. Vedin keskelle pihaa takaisin. Vein madoille ruokaa. Tervetuloa madot, pöytä on katettu! Sammakot kurnuttivat ojassa. Katselin niiden touhuja pitkään.

Ostin rautakangen, sitä tarvitaan että saa kiviä siirtymään. Revin rajalle levinnyttä virpiangervoa niin kauan että ranne tuli kipeäksi. Nokkosia on noussut, samoin poimulehteä. Mietin etten hävitäkkään kaikkea vuorenkilpeä, siitä voi tehdä teetä. Mietin, suunnittelin, pähkäilin.
Haaveilin pellon ostamisesta, lähes 3 hehtaaria lisää temmellyskenttää. Ai että, sinne saisi omenapuita, tyrnejä, marjapensaita, maa-artisokkaa ja ison kasvimaan.

Kotona tutkin onko valkomaksaruohot nousseet, harmittelin että mustaherukasta meinaa lehdet aueta ja samaan aikaan sataa lunta. Tuleeko katovuosi tänävuonna?
Pitäisi tai oikeastaan saisi tehdä taivukkaita herukoista ja marjasinikuusamista. Nämä pihat ei ansaitse mitään mitaleita, mutta ne ovat ihania koska ne ovat. Ja siellä saa olla juuri niin oma itsensä kuin vain ikinä haluaa.


Yksi toive mulla olisi. Kevät tuu jo pliis!

11 kommenttia:

  1. Voi tämä on niin totta. Meillä piha on just sellainen kuin oma fiilis, välillä rehottaa ja välillä kaikki on tip top. Puutarhassa on ihana kokeilla juttuja ja katsoa kuinka käy. :) On meillä laattaakin ja jopa asfalttia... :D Kivet on mun juttu, niitä mä oon rehannut tänne vaikka kuinka. Ja tietysti kukkivia pitää olla. Just sanoin kaverille, että en suostu ottamaan stressiä asiasta mikä pitäisi tuottaa iloa, kun hän tuskasi puutarhahommista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tämä. Välillä minäkin laitan tuulemaan ja siistin pihan vimpanpäälle, ja sitten välillä ei huvita tehdä muuta kuin valokuvata jotain yksittäistä kukkaa.

      Mä tykkään myös kivistä, meillä niitä löytyy ihan tästä tontilta niin ettei niitä tarvi edes tuoda mistään muualta.

      Yhteen ja samaan pihaan voi mahtua erilaisia alueita. Mitä enemmän on tilaa niin sen enemmän. Osan pihasta voi pitää tip top, ja osan antaa rehottaa vapaana. Järki lähtee jos koittaa hallita liian isoa aluetta.

      Poista
  2. Minä aina peräänkuulutan persoonallosuutta, sekä sisällä, että ulkona. Voi mitä huokaulsia meidän pieni takaöiha saisikaan ammattilaisilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ja meidän iso takapiha! Voi sitä huokailujen määrää.
      Mutta se ei olekkaan tehty kenellekkään muulle kuin itselle. Välillä koirat kaivaa sellaisia kuoppia ettei edes kannata pienistä asioista stressata. Ne kuuluu vaan kokonaisuuteen.Sanotaan sitä nyt sitten vaikka persoonallisuudeksi.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä!!!! Jokainen tehköön sellaisen pihan kuin haluaa ja voimat riittää. Jokaisella meistä on omat ajatukset ja niitä pitää kunnioittaa. Puutarhuroinnin pitää olla kivaa, se ei saa olla pakkopullaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset vaan menee sekaisin kun niitä "blogipihoja" ja äärettömän hienoja ja kalliita pihoja on joka paikassa esillä. Ei tavallaan tiedetä muusta kun niitä ei näy missään. Se on todella sääli.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hyvä jos olit samaa mieltä! Eläinten hallitessa pihaa on ihan turha stressata pikkuasioilla.

      Poista
  5. Olisi se karmeaa, jos olisi vain yksi ja sama tyyli kaikilla. Myönnän, että ekat 5 vuotta oli aika savottaa! Kyllä me varmaan sellaiset 6 tuntia kahden ihmisen voimin aluksi joka viikko hyörittiin pihalla. Eikä aina riittänytkään. Meidän piha oli siis aluperin ihan vaan metsätontti. Ei iso edes, mutta kun se raivaaminen ja istutus alkoi alusta, niin oli siinä hommaa. Nyt riittää ylläpito. Onneksi. :)

    VastaaPoista
  6. Mitenkään tähän postaukseen liittymättä, täytyy kirjoittaa, että olipas hyvä tuo lehtijuttu! Tunnistin sinut heti, kun käänsin sille sivulle -ikäänkuin tuntisin sinut. Vaikea aihe, mutta onneksesi miehesi taitaa olla aikamoinen tuki.
    Niin ja terveisetkin oli menneet perille:D Näin H:n taannoin, kun meillä oli serkkutapaaminen.
    Kesää odotellen: farmarin rouva

    VastaaPoista
  7. Tai sitten voi asennoitua pihaan niin kuin minä, joka en valitettavasti omista minkäänlaista viherpeukaloa, ja päinvastaisesta kuvitelmasta huolimatta tajusin etten löydä riittävää intoa opiskellakaan asiaa.
    Nautin siitä mikä sattuu kasvamaan, heitän mäkeen rusakon syömät/rumat/kuolleet rehut ja lahjon lapset leikkaamaan nurmikon.
    En jaksa piitata mitä muut meidä sammaleisesta nurmikosta ja voikukista aattelee, mulle ne on ihan ok. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)