sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Meidän ikioma mökki






Siinä se nyt on. Meidän ikioma mökki, rakennusvuosi "noin 1950".
Noin 50 neliötä, kolme pientä huonetta ja vessa keltaisella vessanpöntöllä.
Joka huoneessa alkuperäiset tulisijat, keittiössä kolme ovea ja kaksi ikkunaa.

Valitettavasti ikkunat on vaihdettu ja lattiat olivat niin lahonneet että meitä edeltävä omistaja on kunnostanut lattiat kokonaan. Nyt on kunnon rossipohja ja kissinluukut auki.

Pihassa on vanha ulkorakennus missä on ollut sauna ja pieni saunakamari sekä jonkinasteinen varasto. Uusia rakennuksia on hirsinen sauna ja puulato. 

Talo pitää toki maalata, sauna maalata, talon katto maalata, terassia kunnostaa, maalata ja tapetoida sisältä, sähköt uusia, vessaa fiksata jne. mutta se on periaatteessa täysin asuttavassa kunnossa.

Mulla on jotenkin vieläkin niin hömistynyt olo etten tiedä mitä edes kirjoittaisin.

Ensimmäinen viikonloppu mökillä on takana. Saunassa oli hyvät löylyt, takat varasivat paremmin lämpöä kuin uskottiin -siis niin hyvin että ensimmäisenä yönä oli +28C lämmintä ja vähän kiristynyt tunnelma kun koirat läähättivät ja hiki virtasi. Mutta ainakin nyt tietää että sisällä lämpö pysyy hyvin!

Ihastelua ja ihmettelyä, niin sisällä kuin pihallakin. Kartoitetaan aluetta, tutkitaan tienoita. Ulkorakennuksen alta löytyi pari keittiötölkkiä ja vanhasta saunasta pari jakkaraa. Talolle kuuluvia aarteita, niitä haluan vaalia.
Mika kävi kaverinsa kanssa kyttäämässä majavia ja näkikin sellaisen. Ehkä meillä on vielä tänä keväänä pakastimessa jäätelöpaketin vieressä majavan lihaa.

Tässä nyt muutamia kuvia että pääsee vähän alkutunnelmaan. Kotoa tuotiin vähän huonekaluja, kovin paljoa sinne ei edes mahdu. Hankitaan sopivia sitten kun nähdään mitä edes tarvitaan.

Yksi huone jäi näköjään kuvaamatta, se on sellainen minihuone että mietitään vielä sen käyttötarkoitusta. Tuleeko siitä makuuhuone, koirahuone, varasto vai mikä. Huone joka on 205cm leveä ja jossa on takka niin että sinne mahtuisi ainoastaan 120cm leveä sänky eikä juurikaan mitään muuta ei kuulosta kauhean käytännölliseltä. Mutta tarvitaanko me erikseen makuuhuone? En vielä tiedä.

Nuo sähkötaulu ja suorastaan inhat -80luvun kaapit kuvissa eivät kauheasti silmiä hivele, mutta eiköhän niistäkin eroon päästä ajan kanssa.

Ihan käsittämättömän ihana ilma on koko viikonlopun ollut. Ihana elää ensimmäinen kevät mökin kanssa. Mä olen niin onnellinen ettei sille ole edes sanoja.















22 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Onnea uudelle avaukselle! 👍🏽

    VastaaPoista
  2. Onpa mökissä ihana tunnelma! Onnea, onnea ja onnea♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Uskon että tunnelma vielä parantuu kunhan sinne saa taloon sopivia tavaroita. Nuo tulisijat, kuluneet ovenpielet, ovet ja katto musta tekevät sitä tunnelmaa, just sitä mitä ei oikein voi uuteen taloon saada.

      Poista
  3. Uuuh, aivan unelma!! Paljon onnea!! ♥♥♥

    (Ja sä et varmaankaan/toivottavasti tarkoita tota kuvassa näkyvää, ilmalämpöpumpun alla olevaa iki-ihanaa astiakaappia, että se olisi kamala...?? Tuollaset on just niiiiiin ihania!! ♥)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en todellakaan! Se kaappi on mun rakkaudella hinkkaama, se on ollut meillä eteisessä ilman ovia. Laitettiin siihen nyt kuitenkin ovet koska on tarkoitus että sinne säilötään "kaikki".

      Poista
  4. Onnea tuoreille mökin omistajille! Minäkin bongasin tuon kauniin astiakaapin nurkassa. Lisäksi paikka metsän reunassa peltomaisemalla saa minulta peukkuja. Vaikuttaa tosi kivalta paikalta :)
    T. Riina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. No hyvä että te ette huomaa sitä rumaa reunasta pilkottavaa kaappia. Ehkä tässäkin pätee se että olisi parempi olla hiljaa ja keskittyä itsekkin siihen mikä on kaunista eikä siihen mikä ei ole.

      Paikka on ihana. Talo ei ollut ihan sitä mitä ajattelin, mutta uskon että siitäkin saa tehtyä oman oloisen. Olisin halunnut alkuperäiset ikkunat ja lattiat, mutta saatiin tämä niin halvalla että on parempi katsoa paikkaa kokonaisuutena. Isompi remontti olisi kuitenkin tullut ihan valtavan paljon kalliimmaksi kuin tälläinen pieni pintaremontti.

      Poista
  5. Voi miten kotoinen mökki teillä nyt on.
    Ihanaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kun asuu isossa omakotitalossa tuntuu tietynlainen ahtaus ja "pienuus" just tosi kotoisalta. Sellaista nimenomaan olen kovasti kaivannut.

      Poista
  6. Ihanalle näyttää! Onnea <3 Kevät on ehkä vuodenajoista parhain ostaa mökki :) Jännityksellä odottaa missä mitäkin kasvaa jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei pitäisi olla juurikaan pihaa laitettu, mutta voi sieltä silti nousta yllätyksiä. Ja tykkään kovasti myös luonnonkasveista joten ei ne kaikki istutetut ole vaan niitä toivottavia kasveja.

      Osaan kyllä täyttää kasveilla tyhjän tilan, se ei ole mikään ongelma! :D

      Poista
  7. Onnea uudelle mökille! Näyttää oikein symppikseltä. :)

    VastaaPoista
  8. Onneksi olkoon! Niin kotoisalta vaikuttava mökki. - Oletko huomannut että blogissani on neljän ihanan puutarhakirjan arvonta? Käyhän kurkkaamassa. Mukavaa ja pirteää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää käydä katsomassa. Voi miten pirteä olo mulla on, olen valvonut viimeyönä ihan liikaa ja just heräsin päiväunilta ja koitan tässä "kasata itseäni". Mutta kiitos toivotuksesta, se kuulostaa hyvältä. :)

      Poista
  9. Tuo on kyllä just sellainen mökki, josta tykkäisin! Aikamoinen löytö. Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ajattelen samoin. Kaikenlisäksi sen hinta alkoi kakkosella joten se saatiin todella halvalla. Kuivan maan mökit maalta ei ehkä ole niitä halutumpia, ja mulle itselleni se vesi ei ole mitenkään kauhean tärkeää. Onhan siinä joen toisella puolella joki jos on pakko päästä saunasta kastautumaan.

      Poista
  10. Onnea unelman saavuttamisesta! Ihanan tunnelmallisia kuvia!
    Ja voi miten kaunis astiakaappi, myös puuhella saa mut innostumaan. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)