keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Mökkihaaveita



Kannattaa kirjoitella haaveitaan ja toiveitaan ylös, ne kummasti selkeyttävät omaan päänsisäistä ajatuskaaosta. Mikään asia ei ole mahdoton, pitää vaan keksiä miten siihen lopputulokseen pääsee.

Kannattaa myös lopettaa hokemasta itselleen sitä että juuri minä en osaa tehdä remonttia. Tai en pysty ottamaan lainaa, tai en edes pysty vaikuttamaan omassa elämässäni mihinkään.
Suurinosa asioista on kuitenkin toteutettavissa jos vain oikeasti haluaa.

Olen viimeiset kymmenen vuotta kaivannut maalle. Monen silmissä me asutaan maalla, mutta tämä muistuttaa kyllä nykyisin enemmän taajamaa ja asuntoaluetta kuin maaseutua. Aina kun ajaa eri reittiä kotiin on sinne noussut uusi talo! Mä kaipaisin tiettyä rauhaa ja pysähtyneisyyttä.

Kuitenkin erityisesti mua rassaa tiet jotka menee meidän ohi. Isommalla tiellä on kesäaikaan satasen rajoitus ja se meteli joka siitä lähtee on ihan kauhea. Melusaaste on kyllä ehdottomasti saaste jota kannattaa yrittää välttää jos vaan pystyy!
Lisäksi ohi ajavat auton ja niistä tuleva vilinä on asia joka rasittaa mua johonkin syvälle asti. Ja tietysti jo ne kyllästymiseen saakka mainitut asiat, eli sisällä on liikaa tilaa ja ulkona liian vähän. En ole urbaani ihminen vähimmässäkään määrin.

Olen miettinyt pääni puhki erilaisia vaihtoehtoja. Fakta on se, että Mika ei halua tästä muuttaa, ei ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.
Olen mökki asiaa väläytellyt ennenkin, mutta olen ajatellut että ostan mökin jostain tästä sellaiselta etäisyydeltä että voin kulkea mökiltä töissä. Siten saisin leikkiä asuvani maalla.

Mika ei ole yhtään lämmennyt tälläiselle mökki-idealle jossa eläisimme jonkinasteisessa asumuserossa.



Mutta yht´äkkiä meillä on molempia tyydyttävä ratkaisu: Mökki sadan kilometrin päästä, sieltä missä on kunnolliset ja paremmat metsästysmaat. Mökki niin, että minä voisin useammin käydä Siskoni ja Äitini luona eikä aina tarvisi olla toisten nurkissa yötä. (Ei sillä, ruokapalvelu siellä on kyllä varsin hyvää...)
Mökki, josta joskus voisi tulla koti.

En ole ikinä aikaisemmin ajatellut muuttavani takaisin kotipaikkakunnalleni, mutta kun olen asiaa tarkemmin miettinyt niin eikai se sen kummallisempi paikka ole kuin muutkaan maaseudun pikkukylät. Juuri ne mihin olen kovasti haikaillut!

Tosin se on senverran kaukana ettei sieltä käydä enää samassa työpaikassa, mutta kai sitä työtä voi tehdä muuallakin kuin nykyisessä työpaikassa jos sinne joskus oikeasti päädyttäisiinkin asumaan. Ensin pitäisi kuitenkin vissiin löytää se mökki.

Mistä sen unelmien mökin löytää?! Sen pitäisi olla senverran hyväkuntoinen että siellä voisi heti alkaa olemaan ilman kolmen vuoden remonttia.
Sen pitäisi kuitenkin olla niin vanha ettei sitä ole pilattu -70 luvun remonteilla. Mitä vähemmän sisällä on käsitelty vettä niin sitä parempi. Tonttiin pitäisi kuulua sekä polttopuumetsää että vähän peltoa. Sen pitäisi olla paikka missä voisi oikeasti kuvitella asuvansa. Ja sen pitäisi olla sen hintainen että lainan jälkeen jää vielä elämiseenkin rahaa.


Yhtä asiaa on vaikeaa ajatella. Mökillä olo tietäisi sitä, että eläimet ovat kotona. Kuka hoitaa lampaat, kuka ruokkii kanat? Voiko enää ottaa sikoja? Ketä voi vaivata jatkuvasti tällä asialla?

Olen kuitenkin tässä nyt ajatellut, että asiat kyllä tulevat järjestymään. Ei saa pelätä niin ettei uskalla edes ottaa ensimmäistäkään askelta. Jos mökki tarkoittaa sitä että eläimistä on luovuttava niin se ihan takuulla antaa jotain muuta takaisin. Olen aika hyvä keksimään ratkaisuja, joten luotan siihen että tämäkin asia järjestyy.

Enää pitäisi löytää se mökki. Olen muutaman ilmoituksen laittanut ja saanut muutaman ehdokkaankin. Reilun viikon päästä menen katsomaan ensimmäistä kohdetta. Mutta miten ihmeessä tästä etsimisestä voisi nauttia? Kaikki nyt ihan heti mulle- ihmiselle etsiminen ei ole ihan helppoa, vaikka sitähän minä olen juuri kaivannut. Sitä että saisin rakastua johonkin paikkaan niin että se tuntuisi kodilta. Kaivannut sitä kuplivaa tunnetta että täällä minun on hyvä elää ja olla.

Mutta ennenkaikkea olen valtavan ylpeä itsestäni että olen vihdoin alkanut itse ymmärtämään ettei se ainainen omien tarpeiden taka-alalle työntäminen ole minulle itselleni hyväksi. Vaikka sillä säästyy riitelyltä, niin silloin ei myöskään koskaan saa mitään. On paljon helpompaa olla kiva ja kiltti ihminen kuin se joka alkaa vaatia jotain. On tavallaan hyvä opetella tyytymään siihen mitä on, mutta se ei saa tapahtua niin että lopulta katkeroituu ja antaa oman elämänsä ohjakset jollekkin toiselle. Oli se sitten oma aviomies, vanhemmat tai kuka tahansa.

Vain omaa sisintään kuuntemalla voi löytää itsensä.Se taitaa olla aika totta.







11 kommenttia:

  1. Hieno postaus, hyvää pohdintaa. Onnea mökin etsintään ja mukavaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, samoin sinne. Helmikuu onkin jo melkein kevättä, eikös?! :)

      Täytyy kyllä sanoa että vaikka blogi on hyvin itserakas harrastus niin sen kirjoittaminen on antanut minulle varsin paljon. Eniten juuri kiitän sen terapauttista vaikutusta koska näin pystyn helposti kirjoittamaan asioita ulos päästäni. Kun ne saa tekstiksi ne on jo käsitelty.

      Sen lisäksi, että välillä on kiva ihan vaan kirjoitella jotain hömppää.

      Poista
  2. Tosi hyvää pohdintaa. Olen tässä viime vuosina tullut samaan tulokseen, aina ei voi sysätä itseään ja omia halujaan syrjään. Välillä on se minun vuoro. Ihanaa kun sinäkin ajattelet samoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan meidän kilttien naisten (ja ylipäänsä ihmisten) ongelma.
      Ei jaksa eikä osaa vaatia itselleen mitään. Tai olen tulkinnut sen niin, että kuvittelen että joku muu tietää paremmin mikä minulle on hyväksi. Ja sitten vaan on helppoa lannistua ja luovuttaa.

      Mulla ainakin on vielä paljon opittavaa siinä että uskallan vaatia itselleni asioita. Niin töissä kuin kotonakin.

      Poista
  3. Erittäin tärkeetä asiaa!! Mä oon jo pidemmän aikaa miettinyt, että mä oon aika paljon tyytynyt tähän elämääni, vaikka se ei ole se mitä haluan... (esim parisuhteen kohdalla... mulla ja mun miehellä on aivan eri intressit elämässä) On todella vaikea kuitenkin tehdä mitään liikahduksia mihinkään suuntaan, en vaan uskalla.

    Onnea mökin etsintään - ehkä se voisi olla samalla se paikka, missä voisit sitten toteuttaa sitä unelmaasi?? ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin pitää tiedostaa mitä haluaa ja sitten pitää vielä uskaltaa. Ihmisen on hyvä oppia tyytymään, mutta ei määräänsä enempää.
      Minä olen sopeutuva ihminen, ehkä liiankin. On vaikeaa oppia pois siitä roolista mikä vuosien saatossa on muodostunut.

      Ihmiset muuttuu ja tilanteet muuttuu. Ei kukaan ole sama ihminen viisikymppisenä ja kaksikymppisenä. Toivottavasti tekin löydätte tasapainon elämäänne. Joko samassa osoitteessa tai eri.

      Kiitos, ehkä se voi olla. Ainakin se on minulle todella iso askel, ja se jos joku on todella tärkeää.

      Poista
  4. Hyvä postaus! Tunnistan kyllä itseänikin sinun ajatukisista. Aina vaan haaveilen ja ikinä en saa mitään aikaiseksi haaveitteni eteen! =(

    Me asutaan melkein mökkimäisissä oloissa. Mutta kyllä minäkin haaveilen korpimökistä ilman mukavuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös todella hyvä jahkailemaan ja siirtämään huomiseksi. Mutta kun sitä tekee aikansa vuodesta toiseen ja aika vaan haikailee ja haikailee niin ei sekään ole hyvästä.

      Suurin este siinä on ollut oma uskallus. Pelkää kaikkea jo etukäteen niin ettei edes halua yrittää. Haaveesta tulee silloin jotenkin negatiivinen jos sitä kohti ei uskalla edes kurkottaa. Takertuu tavallaan ihan epäolennaisiin asioihin kun ei uskalla.

      Poista
  5. Onnea mökin etsintään! Toivottavasti se oikea tupsahtaa kohdalle. Itelle kärsimättömänä ihmisenä kodin etsintä oli vaikea prosessi ja kesti kauan, ennen kuin sopiva löytyi. Monta kertaa ehdin toivon jo menettää kun aina katsomistamme taloista löytyi jotain perustavanlaatuista vikaa (kuten se, ettei isäntä mahdu yläkertaan seisomaan!) mutta kyllä se sieltä sitten lopuksi löytyi ja on kyllä lunastanut odotukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sehän on pikkuvika jos mies on vähän kyyryssä!

      Eiköhän se tule meillekkin kohdalle jos vaan jaksaa olla kärsivällinen. Onneksi ei kovin kova kiire ole. Parasta vaan olis tietysti, että se löytyisi heti. :D

      Poista
  6. Tunnistan niin tuon melusaasteahdistuksen!
    Hassuahan on se, että ihminen, joka on aina elänyt sellaisen ympäröimänä, ei välttis edes kuule ääniä, jotka itsellä kiristää pipoa.
    Rauhallisessa kesäillassa kaikkein ärsyttävin ääni on loputtomiin kaasuttelevat mopot/moottoripyörät/mitähyvänsäovatkaan...
    Onnea mökin etsintään ja asioiden paikoilleen loksahteluun! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)