sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Minun eläinhistoriani


 Alli 1,5v. ja Senni 9vkoa

Joku teistä kirjoitti kommentin, että huomaa että eläimet ovat sulle tärkeitä. Siitäpä tuli idea kirjoittaa ylös oma eläinhistoriani. Valitettavast mulla ei ole nyt kuvia lapsuudestani tai nuoruudesta, mutta koittakaa kuvitella kellertävä kuva, niihin tyttö jolla on vaaleat tai punaiset pitkät hiukset ja eläin epäselvänä taustalla. Siltä ne käytännössä näyttää.

Eläimet ovat aina olleet minulle hyvin rakkaita ja tärkeitä. Onhan jo neljävuotiaana unelma-ammattini ollut teurastaja! :D Ehkä se on ollut jotain sellaista että olen kuullut mummolassa kun on puhuttu teurastuksesta ja vetänyt siitä johtopäätökset että se liittyy jotenkin lehmiin.

Selasin äsken äitini tallettamia lapsuusmuistoja ja sielläkin oli tekemäni piirustus teurasautosta (jokaisen 4v. unelma-aihe) ja mainintoja eläinrakkaudestani.

Mummolassani oli lehmiä, sikoja ja kanoja ja sehän oli tottakai eläinrakkaan lapsen taivas. Silloin -80 luvulla samoissa tiloissa sai tosiaan pitää kanaa, sikaa ja lehmää eikä ylenmäärin pelätty että taudit tarttuvat. Mummolan kana- ja sikatoiminta oli mittakaavassa suunnilleen sitä mitä nykyään on kotitarvekasvatus. Muistan muuten lapsuudestani aika huonosti asioita, mutta hyvinkin tarkasti esimerkiksi mummon navettavaatteet!

Mummolassa sain olla navetassa ja lehmien kanssa, meillä on kotona-kotona kuvia kun kolme-neljävuotiaana kuljen tomerana lehmien perässä risu kädessä ajamassa niitä laitumelle. Muistan myös miten juotin vasikoita, harjasin lehmiä sekä syötin kanoja. Lypsää minun ei annettu, en kyllä muista edes kysyinkö sitä.
Tykkäsin ennenkaikkea puuhailla navetassa.

Edelleen mulla tulee liikutuksen kyyneleet silmiin jos vaikka kassajonossa haistan jonkun vaatteista lehmänsonnan hajun. Sellaisen vienon kirpeän elämän hajun. Se tuoksuu mummolalta, lapsuudelta, onnelta.

 Irja 5vkoa

 Ynne noin 1,5v. iässä.

Ennen kouluikää meillä oli lemmikeinä kotona kaksi kania sekä koira. Koira ei varsinaisesti ollut meidän oma vaan asuttiin vuokralla pari vuotta talossa jonka omistajat lähtivät ulkomaankomennukselle ja jättivät koiran meille hoitoon. Judith oli siperianhusky.

Tosin nykymittapuunmukaan se ei kyllä kummoista hoitoa saanut. Ruokaa ja vettä. Muutamia kertoja sitä vietiin lenkille. Hengissä se silti selvisi hoidosta huolimatta.

Kun muutettiin kerrostaloon meidän kanit vietiin isän vanhemmillle hoitoon ja niitä sitten nähtiin siellä mummolassa. Tilalle hankittiin undulaatteja. Pienessä häkissä pari lintua, ihania lasten lemmikkejä. :P

Kun täytin 9v. muutettiin isän työn takia toiselle paikkakunnalle, ja nyt hankittiin oma koira. Jännä kyllä että tämäkään koira ei ollut minulle mitenkään valtavan tärkeä otus. Huli oli suomenpystykorvan sekoitus, pieni ja musta. Se asui ulkona ja todellakin haukkui kaikkea mahdollista. Riideltiin paljon sen lenkityksestä, tein listoja joissa minun ja veljeni piti vuoronperään Hulia ulkoiluttaa ja veli vaan laistoi omia vuorojaan tai juoksutti koiraa taloa ympäri joka ei tietenkään ollut ollenkaan hyvä idea mielestäni. Samaan aikaan haaveilin omasta-omasta koirasta jota olisi voinut kouluttaa ja käyttää näyttelyissä- ei vaan tullut mieleen että olisi Huliakin voinut varmaan koittaa kouluttaa!


Ehkä koirat eivät olleet niin tärkeitä koska oli hevoset. Luokkakaverillani oli oma poni, jolla hän myös kilpaili ja kävi valmennuksissa. Koska asuimme pienellä paikkakunnalla ei siellä edes ollut kunnollista ratsastustallia. Niimpä poni asui pienellä ravitallilla ja valmennuksissa käytiin kauempana. Sain elää käytännössä hevosenomistajan elämää ilman että minulla oli omaa hevosta.

Olin mukana kaikkialla, Ypäjällä leireillä ja kisamatkoilla pitkin Suomea. Jossainvaiheessa kaveri sai toisenkin ponin ja nyt vasta oli mukavaa kun pystyttiin ratsastamaan yhdessä. Ihme että selvittiin hengissä niistä maastossa kaahaamisista ja muista. Oltiin kai kuitenkin onneksi aika varovaisia, ja hyvätuurisia. Siihen aikaan ei paljon turvaliivejä käytetty.

Hevostelua kesti 3-9 luokat, kävin tallilla käytännössä joka ikinen päivä. Ponit siirtyivät toiselle tallille kun olin muistaakseni seiska- tai kasiluokalla, ja täällä tallilla oli myös kaneja ja pari vuohta. Tykkäsin kovasti hoitaa kaneja, ja ostin "puolisalaa" itselleni angorakanit Kanervan ja Kaalepin.
Kaaleppi leikattiin ja ne muuttivat kotiini kun menin opiskelemaan hevosenhoitajaksi. Toisinsanoen vaan tumppasin ne äidin ja isän hoidettavaksi. Vastuuntuntoista eläintenpitoa taas kerran.

Opiskelin Kiuruvedellä hevosenhoitajaksi. Koulu osui ehkä vähän huonoon saumaan, kärsin kai aika kovaa identiteettikriisiä enkä oikein tiennyt mitä olisin isona halunnut tehdä ylipäätään. Ei se hevosenhoito ollutkaan niin mukavaa kuin tallilla oleskelu mitä olin harrastanut, yht´äkkiä olikin vastuu suuresta määrästä eläimiä eikä vaan silittelyä ja rapsuttelua. Hevosharrastus loppui käytännössä tähän kouluun. En ole päivääkään tehnyt hevosenhoitajan töitä, halusin siistin sisätyön. Nyt voisin niitä vaikka jo tehdäkkin, ja koko siisti sisätyö tuntuu typerältä ajatukseltakin. Mutta se oli sellainen vaihe se.






Sitten tulivatkin kesyrotat. Hankin omat rotat taas jonkun älykkään päähänpiston seurauksena -98. Jörö ja Börje olivat ihanaakin ihanampia, ja pian hankin lisää rottia. Liityin kesyrottayhdistykseen ja Etelä-Pohjanmaan jyrsijäyhdistykseen, kuuluin tämän yhdistyksen hallitukseen "lähes kymmen vuotta" ja toimin useamman vuoden myös puheenjohtajana.

Aloin harrastaa rottien kanssa näyttelyitä, niitä sitten kuljettiin ympäri Suomea. Jossainvaiheessa aloin myös kasvattamaan rottia kasvattajanimellä Jazz. Samoin mukaan tulivat hiiret ja niiden kanssa sama juttu. Näyttelyitä ja kasvatusta.
Opiskelin myös kesyrottien ja hiirten pet-tuomariksi. Enimmillään rottia oli noin 30 ja hiiriä "vajaa sata". Kokeilin muitakin jyrsijöitä mm. natalhiiriä, gerbiilejä, shawi (eli sellainen jättiläisgerbiili) minulla ainakin on ollut. Kauheeta kuinka paljon asioita ihminen unohtaa!

Jyrsijäharrastuksen lopettamisen kanssa kävin kovat kasvukivut taas kerran. Ainakin kaksi vuotta mietin ja mietin haluanko varmasti käyttää vapaa-aikani ja rahani niiden hoitoon. Sitten viisi vuotta sitten kertakaikkiaan mitta tuli täyteeen, ja lopetin ensin rottaharrastuksen ja aika pian myös hiiret. Aina välillä haaveilen miten ottaisin vain lemmikkijyrsijöitä, mutta ei ehkä sitten kuitenkaan. Enemmän kuitenkin nykyisin kiinnostaa eläimet joista on jotain hyötyäkin. Ehkä sitten eläkkeellä voin ottaa muutaman rotan jos koiria en enää jaksa lenkkeilyttää.



Lapsena meillä oli jossainvaiheessa myös kaksi vesiliskoa, nämä olisin täysin unohtanut mutta niistä oli valokuva albumissa jota katselin tätä juttua varten. Sekä punakorvakilpikonnat jotka otettiin kaverin kanssa puoliksi mutta sitten kun lähdin opiskelemaan äiti halusi että ne annetaan eteenpäin. niiden nimetkin sentään muistan, Atomi ja Pontus.

Käsieni läpi meni myös kissakaksikko Muru ja Hemmo. Ne olivat sellaisia ei-toivottuja pentuja, ja ajattelin etsiä niille kodin. Alle vuoden ne olivat meillä, leikkautin ne että ne saisivat helpommin uuden kodin. Ne vähän paikkasivat pahinta koirakuumetta mutta kun Ronja tuli niin se kiusasi niitä ihan liikaa. Siinä vaiheessa aloin tosissani etsiä niille kotia, ja se onneksi löytyi aika helposti.

 Irja, Ynne ja Ronja kesällä 2007


Ensimmäisen ikioman koirani hankin opintolainalla 2001. Whippetti narttu Ronja. Mietin rotua aika kovasti ja vipukat tuntuivat vastaavan kriteereitäni. Ronjan jälkeen seuraavana vuonna tulikin Ynne (tai ensin sen nimi oli Tyyne, mutta se piti vaihtaa kun Mikalla oli myös Tyyne). Ja Ynnen jälkeen vuonna 2005 hankin Irjan. Irja tuli tosi hyvään saumaan, erottiin ex:n kanssa seuraavana päivänä! Näiden koirien, rottien ja hiirien kanssa sitten käännettiin uusi sivu elämässä kun tutustuin Mikaan 2005 lokakuussa.

Mulla on myös belgianjättikani Reiska, mutta eron aikana annoin sen kaverilleni lainaan eikä sitä koskaan sieltä sitten enää palautettu. Reiska oli enemmän koira kuin kani, se ei pelännyt mitään ja ulkoilutin sitä paljon valjaissa meidän kerrostalon pihassa.



 Atte, Tyyne ja Riki 2006


Mikalla oli 4 koiraa ja omakotitalo. Järjettömintä ja ehkä parasta oli se, että muutettiin heti yhteen, neljännen tapaamiskerran jälkeen. Mika esitteli mulle kotiaan tyyliin "tästä huoneesta voidaan tehdä huone sun rotille"- ja niitä siitä sitten tehtiin samantien.

Mikan koiria olivat kettuterrieri Tyyne, ajokoirat Riki ja Reni sekä saksanmetsästysterrieri Atte. Näistä siis Reni on vielä hengissä. Tyyne joutui muuttamaan Mikan vanhemmille koska se ei sopeutunut whippetteihin vaikka ne koitettiin pitää erillään ja koska Mika halusi toisenkin kettuterrierin (eli Paavon).

Ronja, Ynne ja Irja alkoivat vanheta ja kovasti halusin uuden "oman koiran".
Alli oli otettu yhdessä mutta vielä tässä vaiheessa se tuntui enemmän Mikan koiralta.
Koitin miettiä kaikkia mahdollisia rotuja mutta "sorruin" taas whippettiin, niin tuli Senni.
Ja tästä vajaan vuoden päästä Vilma Sennille kaveriksi mutta siitä onkin jo blogissa.

Nykyisten ja "entisten" koirien lisäksi meillä on ollut vielä ajokoira Sylvi, mutta se jouduttiin lopettamaan kun sillä katkesi vuoden ikäisenä ristiside ja seuraavana vuonna toinen.
Ekku saatiin "korvauspennuksi" Sylvistä, vaikka oikeasti kasvattajalla ei olisi mitään korvausvelvollisuutta ollutkaan. Sekä Sylvi, Ekku että Busteri ovat samalta kasvattajalta.

Näitä koiria on jotenkin niin paljon ettei edes selvästi muista mikä tuli milloinkin ja kuka lähti koska. Koiria on ollut kohtuullisen paljon koska Mika tarvitsee metsästyskoiria ja minä seurakoiria. Tosin määrä tulee lähivuosina putoamaan radikaalisti kun meillä on nytkin kolme yli kymmenenvuotiasta, Irja ja Reni täyttävät ensivuonna 12v. Paavo 10v. Ja uusia on pitänyt ottaa kasvamaan ennenkuin vanhat ovat "liian vanhoja". Mutta yhteentoista vuoteen seitsemän pentua on kyllä aika paljon!

 Reiska ja Ronja. Reiska oli kyllä ihan superkani. 
Se ei pelännyt yhtään koiria, 
söi niiden ruuat ja koirat vaan katsoivat ihmeissään vieressä. 
Se istui rottahäkissä kun siivosin häkkejä ja etsi pohjalta sattumia. 
Esimerkiksi kuivuneista verilätynpaloista se piti kovasti!

  Kauko istuu ruokasaavissa.

Ennen kanoja mulla oli siis kaneja, belgianjätit Asko ja Terttu ja belgianjänis-risteytys Kauko. Nämä kolme asuivat rottahuoneessa kuten Reiskakin aikanaan. Tosin Asko ja Kauko merkkailivat enemmän kuin Reiska, se ei koskaan pissannut ohi vessan! Eikä niistä muutenkaan tullut Reiskan veroista, vaikka ihan kivoja kaneja ne olivat.

Jossain vaiheessa siirsin kanit ulos kun kyllästyin siivoamaan merkkailupissoja lattialta. Koskaan Asko ja Kauko eivät tapelleet, vaikka iskin ne yhteen samana päivänä kun ne oli leikattu.

Yhdet poikaset meillä on kaneilla ollut. Angoraristeytys, joka sai keväällä pet-näyttelyissä paras nuori naaras palkinnon tekikin poikaset Tertun kanssa seuraavana jouluna! Joulun ihme.
Myin poikaset pois, neljä niitä oli.

Sitten tulivat Mikan serkun kääpiölupat ikuisuushoitoon ja muutama risteytyskanikin siinä oli.
Meillä kanit saivat todennäköisesti pasteurella-tartunnan tai muun taudin ja kaikki kanit kuolivat lyhyen ajan sisällä. Sen jälkeen en ole uusia kaneja ottanut, ja olen vannonut ettei enää ikinä kaneja.
Mutta...tuolla Ottopojan navetassa olisi mahtavaa tilaa kaneille...

Kanikin olisi kuitenkin parhaimmillaan sisällä "koiran virassa". Valitettavasti meille ei kyllä voi sisälle ottaa yhtään koiran virkaa tekevää kania. Jos kaneja tulisi ne olisivat tallikaneja joiden poikasia kasvatettaisiin pakastimeen.
Ja ne angorakanit. Vaikka mä en muuten mitenkään pidä eläinten trimmaamisesta niin jotenkin silti kaipaan sitä angoran turkkia. Vähänkö tulisi ihanaa lankaa kun kehräisi angoraa ja omien lampaiden villaa. Tuota, mistä voin mennä ostamaan angoroita?!
Miksei koirarodut puhuttele mua ollenkaan näin paljon, mä olen ikuisessa kirouksessa whippettien kanssa kun en keksi mikä muu rotu olisi yhtä helppo vaikka haluiaisin kokeilla jotain muutakin rotua!





Käärmeitäkin meillä oli rottakäärmesekoitukset Pallo ja Pörrö. Käärmeet olivat enemmän sellaisia katselueläimiä ja "jätemyllyjä". Kun jyrsijäkasvatus loppui niin käärmeiden pitokaan ei enää tuntunut niin mielekkäältä. Onneksi kaveri jolta ne ostin otti ne takaisin!

Kanat tulivat 2012 pitkän ja hartaan haaveilun jälkeen. Ensin otin Jussilan kantaa olevia maatiaisia, mutta vaihdoin ne seuraavana kesänä Ilmajoen kantaan. Jussilat menivät kaverin tallille.
Kanojen määrä on kokoajan ollut aika pieni, enkä edes halua sitä kovinkaan paljoa laajentaa.Tilat ovat "noin kymmenelle" eikä ilman mittavia kanalanlaajennuksia sinne enempää sovikkaan. En näe mielekkäänä pitää valtavan isoa määrää kanoja tai monia eri kanarotuja, jälleen kerran tilaa pitäisi olla enemmän.

Mehiläiset menevät tuossa sivussa niin ettei niistä edes ole kauheasti kerrottavaa, ja sioista ja lampaista te tiedättekin jo kaiken olennaisen.



Haaveilenko vielä jostain eläimistä? No todellakin! Jos kuvitellaan että minulla olisi joskus se oma talo navettoineen ja missä olisi kunnolliset laitumet ja vähän peltoa mistä saisi heiniä eläimille niin ehdottomasti vuohia pitäisi kokeilla.

Sen lisäksi alpakat kiinnostaa, olen menossa keväällä alpakkakurssillekkin. Pitää ottaa selvää että voi haaveilla enemmän.

Hevosista en varsinaisesti ole kauheasti haaveillut, en oikein ole ratsastaja enkä jaksaisi ajaa kärryilläkään joka päivä, en ainakaan pimeässä töiden jälkeen!
Lisäksi hevosten ruokinta on aika työlästä kun ruokaa pitää antaa monta kertaa päivässä, vapaalla ruokinnalla ainakin osa lihoo ihan muodottomiksi.

Mutta miksei aasit, ja jos oikeasti olisi tilaa niin joku vanha ja laiska suomenhevoskaksikko voisi tulla viettämään eläkepäiviä!

Lehmissä olisi monta kiinnostavaa rotua, esimerkiksi suomenkarjan eri variaatiot ja dexter. Ei mitään hirmuista maidontuottoa, vähän omiksi tarpeiksi ja vasikat pakastimeen.

Sitten vielä on nämä "monivuotiset" siat mitä ei tarvisi laittaa syksyn tullen pakastimeen.

Ne kaikki ovat aikaa "sitten joskus". Haaveita saa olla, vaikkei niitä koskaan edes aikoisi toteuttaa. Mun unelma olisi että voisi vaan olla ja hoidella eläimiä.
Sellaista kevyttä pientä puuhailua, ei raatamista aamukuudelta iltakymmeneen ilman taukoja ja jumalaton pankkilaina joka meinaa kaataa alleen. Ei taida olla ihan mahdollista.

Tällähetkellä kun omia tiloja ei ole, on kaikki Ottopojan varassa. Jos hän päättää myydä talonsa niin se on sitten siinä. Koitan olla miettimättä tätä vaihtoehtoa kauheasti, mutta väkisinkin se vaikuttaa. Ei oikein voi tehdä suunnitelmia kuin pariksi kuukaudeksi kerrallaan, ei voi oikein luottaa mihinkään. Olen jauhanut kyllästymiseen asti tätä "ehkä jos"- vaihtoehtoa. Pitäisi vissiin keksiä jotain muuta tekemistä ettei masennu.

Mahdollisuus siihen että voisi oikeasti elättää itsensä eläimillä on ainakin nyt ajateltuna melkein olematon. Se vaatisi ennenkaikkea lottovoiton, valtavan perinnön tai suorastaan ihmeen. Tai hemmetinmoista kekseliäisyyttä.

Vaikka olen hyvin impulssiivinen ihminen niin en silti koe ainakaan enää olevani suorastaan vastuuton. Tai en tiedä olenko ollut ennenkään, mutta nykyisin harkitsen ehkä vähän enemmän eläimiä kuin nuorena. Onneksi tuo mieheni sekä jarruttaa että toimii järjen äänenä. Joskus vaan tuntuu, että se haaveilukin on vähänniinkuin kielletty. Siitä ei tule kuin pahalle tuulelle.Olen huomannut että talvisin kun en voi olla ulkona niin tyytymättömyys omaa elämää kohtaan on paljon suurempaa kuin kesällä.

Eläimistä on valtavasti iloa. Vaikka se perushoito on monesti vähän tylsääkin, siivousta ja ruokintaa niin silti se ainakin minulle antaa ihan valtavasti. Nautin suunnattomasti kun saan karsinan siivottua, eläimille ruuat eteen ja saan vaan katsella kun ne rouskuttavat ruokaa. Eri eläinlajeihin tutustuminen ja niiden hoitaminen on kaikenkaikkiaan ollut mieletön mahdollisuus ja ennenkaikkea elämäntapa. Eikai tätä kauhean järkeväksi voi kukaan sanoa?!


 Hääkuvatuksia koirien kanssa 2008. Kuvassa Ronja ja Paavo. 
Yksikään koirakuva ei kyllä onnistunut. :)







12 kommenttia:

  1. Heh, minäkin halusin hevoskoulun jälkeen "siistin sisätyön", lisäksi raskaammissa hommissa selkä kipuili jatkuvasti. Tuli tehtyä sekalaisia hommia ja nyt viimeisimpänä myös sitten sitä "siistiä sisätyötä" jo 9 tai 10 vuotta. Ja nyt haaveilen että voisin elättää itseni eläimiä hoitamalla :) Ihminen ei näemmä koskaan ole tyytyväinen. Skitsoa kyllä, mutta haaveilen siitä että saisin aamulla lähteä vaikka navettaan ja lapioida paskaa :D Meillähän on tällä hetkellä vain kolme koiraa. Kotitarvekanala on haaveissa (tilat puuttuu) ja mieluusti ottaisin myös lampaita ja vuohia. Meillä on jonkin verran peltoa mutta rakennukset puuttuu. Rahakysymys sekin. Ja niin samalle kuulostaa meilläkin tuo, että kun haaveilen moisesta niin mies jarruttelee ja välillä tuntuu etten tosiaan saisi edes haaveilla. Lainaa sen verran jäljellä että nyt ei auta kuin odottaa lottovoittoa tai jotain muuta ihmettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai tässä on just se, että se mitä on ei tunnu miltään ja kokoajan luulee että muilla on kaikki paremmin. Unohtaa, että siistissä sisätyössäkin on puolensa.
      Mulla on tällähetkellä sellainen työ, että saan tavallaan kermat kakun päältä. Saan tehdä ulkona töitä, mutta sadepäiville on sopivasti sisätöitä. Ei ole pakko korjata aitoja tai kitkeä kasvimaita myrkytuulessa vaan voi vaikka päivittää kasvilistoja tai kotisivuja. Oikeasti mulla on mun unelmatyö.

      Mä myös tiedostan että romantisoin niiden elämämää ja työntekoa jotka tekee sitä kotona. Unohdan, että kun työpaikka on kotona niin siltä ei pääse samalla tavalla pakoon kuin "oikealle" työpaikalle. Työ on ääressä kokoajan. Ja myös romantisoin niiden elämää jotka hoitaa eläimiä työseen. Se on kuitenkin hermojaraastavaa kun aina joku eläin on sairas ja kipeä ja muuten vaan eläinten menetys sattuu ihan erilailla kuin kasvien.

      Heh, VAIN kolme koiraa. Vain ehkä tälläiset super-eläinihmiset sanoo näin. Kuten sinä ja minä.

      Kanojen ja lampaiden, miksei vuohienkin pitopaikat ei ole oikeasti edes kalliita. Eristetty leikkimökki riittää kanoille ihan hyvin, lampaat voi olla ladontapaisessa ympäri vuoden. Meidän kanala on varastoon tehty koppi. En tarkalleen muista mitä se maksoi, mutta ostin sitävarten paalin eristysvillaa ja muutaman levyn, loppumateriaali on kierrätettyä. Lisäksi tietysti lämmittimet. Ja saahan tietenkin kaikkeen rahaa menemään vaikka kuinka paljon, kaverilla on autotallin kokoinen kanala missä on lattialämmitys. Ei ihan halpa sellainen enää ole.

      Poista
  2. Onpa ollut ihanan paljon eläimiä sinun elämässäsi. Minulla ei ole montaa ollut, minua kun vaivaa ihan tosi paha allergia.
    Kiva on eläimistä aina kuulla ja kuvia katsella.
    Mukavaa alkanutta vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allergia on yksi mun pahimmista peloista. Sitä mietin ihan tosissani että mitä jos saisin allergisen lapsen kun itselläni on aika monta ruoka-aineallergiaa.

      Ehkä kun siihen kasvaa niin ei edes samalla opi kaipaamaan eläimiä, eriasia on jos sairastuu sitten kun eläimet jo on.

      Kuvissa eläinten kanssa eläminen näyttäytyy yleensä paljon harmonisempana kuin todellisuus, joten nauti siitä täysin siemauksin! :)

      Poista
  3. Olipa mukava postaus! Mukavaa luettavaa, täytyypä joskus tehdä itsekkin vastaava. Hevosista ainakin olen ajatellut tekeväni.

    On sulla ollut ihan mahottoman paljon elukoita! Vaikka itelläkin on niitä paljon ollut, tunnen itseni ihan amatööriksi! ='D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä kiva lukea sinunkin vastaava postaus. Ja myös muut joilla on enemmän eläimiä niin kirjoittakaa ihmeessä!

      Onhan noita tosiaan ollut, itsekkin vähän hämmästyin mitä kaikkea on ollut. Kissojakaan en edes muistanut!

      Poista
  4. No on sulla ollut jos jonkinmoista eläintä!! Ootko koskaan laskenut kappalemääriltä kuinka monta eläintä oot omistanut? Taitaisi olla melkoinen lukema!!

    Mun eläinhistoriaan kuuluu akvaario, kaneja, kissoja ja koiria. En usko, että välttämättä loppuelämääni kuuluu kovinkaan montaa eläintä, vaikka kovasti niistä tykkäänkin. Huomaan olevani laiska ja ajattelen usein myös asioita vegaanin kantilta katsottuna... eli koen aika usein, että vaikka rakastan eläimiä, haluan ehkä sitten meidän eläinten elämän päätyttyä elää ilman lemmikkejä. Niiden pitämiseen liittyy omalla kohdallani liikaa ristiriitoja, siis ihan omassa päässäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein edes pysty laskemaan niitä kun jyrsijöitä oli niin paljon yhtäaikaa. Mulla on ollut vielä viimekevääseena asti tallella rotta- ja hiirimuistiinpanot mutta totesin että en tarvitse niitä enää. Niistä olisi tietysti voinut määrät laskea. Paljon se kuitenkin on.

      Akvaariota mulla ei ole koskaan ollut, ja akvaarion hyvä hoitaminen kuulostaa vaikealta. En halua olohuoneen nurkkaan mitään leväallasta, hyi ne on kamalia!

      Onhan se totta että lemmikkien pito on aika itsekästä. Ne on käytännössä minua itseäni varten, minun viihdykkeekseni. Vaikka kuinka koittaa tarjota eläimille parasta mahdollista hoitoa niin eihän se niiden luonnollista elämää vastaa, todellakaan!

      Minä lihansyöjänä näen sitten sen toisen puolen. Uskon että omin käsin tuotettu liha on kuitenkin eläimen kannalta parempi asia kuin isot yksiköt.
      Silti kauhistuttaa että monesti ne pahimmat eläinsuojeluongelmat on juuri niissä takapihan kasvattamoissa missä on paljon intoa mutta ei juuri ollenkaan tietoa. Pyrin siihen että edes auttavasti ottaisin asioista selvää ettei nyt ainakaan omaa tyhmyyttään enää tekisi eläimille hallaa.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Hyvä, laitan sulle haasteen että kirjoitappa itse samanlainen!

      Poista
  6. Eläimiä pitää olla!

    Angorakaneja voi kysellä Kaniininkasvattajat ry:n tuotantokanijaostolta. Kuulemma naamakirjassakin on joku tuotantokanijengi. Tai sitten suoraan myynti-ilmoituksista esim. http://kurkiniementila.blogspot.fi/p/myytavat-elaimet.html

    En suinkaan yllytä! Minähän vain kerron... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senverran olen eläimiä hankkinut että tiedän kyllä oikeasti mistä niitä löydän jos haluan. Saatan ehkä kuulua muutamaan tuotantokaniryhmään facessakin...;)

      Mulla on tuttavapiirissäkin kanikasvattajia useampia, senverran kauan tuolla jyrsijäporukoissa kuitenkin liikuin (kanihan ei ole jyrsijä, tiedän!).

      Haluaisin vaan tälläkertaa olla vähän viisaampi ja miettiä vähän niinsanotusti nokkaani pidemmälle miten eläimet asuttaisin että niiden hoito olisi mahdollisimman helppoa. Kaninkokoisestakin eläimestä on kyllä vaivaa, erityisesti jos on joku pieni ja hankala häkkisysteemi josta ei meinaa saada likaisia kuivikkeita ulos millään ilveellä ilman että kaataa koko häkin ympäri. Tämä uusi trendi karsinakasvatuksesta kuulostaa juuri mulle sopivalta.

      Hyvä että kerroit. Ajatella jos en olisi tiennyt, ja ihan olisin ollut aivan ihmeissäni mistä kaneja lähtisin hankkimaan. Ehkä joku muu nappaa tästä linkin talteen ja jo parin vuoden päästä kehrää kotona ihanaa angoravillaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)