maanantai 26. joulukuuta 2016

Sijoittaisinko lehmään?



Mulla on kaiketi liikaa rahaa, siltä tämä taas tuntuu. Vai ostaako joku tervejärkinen jolla ei edes ole navettaa lehmiä?!

Sijoituslehmä on taas sellainen oma termi, en oikein tiedä millänimellä pitäisi kutsua jos haluaa lehmäkummiksi.

Mikä juttu tämä nyt sitten on? Tämä on lyhkäisyydessään sitä, että Mikan veli on ostamassa itselleen ylämaankarjaa,  highland cattleja. Ostan itselleni yhden hiehon, joka asuu  Mikan veljen luona muun karjan joukossa. Vasikoista tulee sitten niitä jotka menevät teuraaksi ja meidän pakastimeen. 

Me ei olla vielä tehty sopimusta paperille, mutta pääpiirteitä ollaan sovittu. Kirjoitan sitten vasta enemmän tästä kun asia on mustaa valkoisella. Muutaman viikon päästä alkaa olla enemmän kerrottavaa.

Mitä enemmän tätä ajattelen niin sitä järkevämpää tälläinen on. Yhdestä teuraskokoisesta haikusta tulee niin paljon lihaa että sitä riittää oman pakastimen lisäksi myös myyntiin. 
Kun emolehmä on oma, siihen tulee ihan erilainen suhde kuin silloin kun vaan ostaa lihaa. 

Tietenkään en edes kuvittele, että se minut tuntisi kun en sitä hoida säännöllisesti, mutta oma on aina oma. Saan seurata edes sivusta oman eläimen elämää ja saan vielä lähes vapaana kasvanutta naudan lihaa. Vilkaiskaapa huviksenne mitä highlandin liha maksaa, ei se ihan ilmaista ole ostaakkaan.

Koska meillä ei ole mitään tiloja yleensäkkään, en todellakaan voi kuvitella että itselleni alkaisin haaveilla nautaeläimiä. Tälläinen "puolioma" on erinomainen vaihtoehto. 
Paras mitä tässävaiheessa voin kuvitella.

Lue rodusta täältä 





Kuvat on otettu Lakeuden Highland- tilalta.



 




10 kommenttia:

  1. Aika suloisen näköinen lehmä. Söpö turkki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haikut on varsinkin vasikoina ihan epätodellisen näköisiä. Ne näyttää ihan nallelta. :)

      Poista
  2. Ihana postaus! En ole tällaisesta sijoituslehmämahdollisuudesta ennen kuullutkaan, mutta mikäs siinä, hieno idea. Kerrohan lisää jatkossakin. Hyvää loppuvuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ole minäkään kuullut. Niimpä se(kin) piti itse keksiä. :)

      Tai olen sitä kyllä ajatellut jo muutaman vuoden, mutta nyt kun tämä eläinten otto tulee Mikan veljellä ajankohtaiseksi niin se menee niinkuin siinä samalla rysäyksellä.

      Tottakai kerron jatkossakin miten projekti etenee.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No eikö! Edelleen silti kadehdin teitä joilla on mahdollisuus ottaa lähilehmiä tälläisten etälehmien sijaan.

      Poista
  4. Tuohan on ihan luksus idea! Jos mulla olisi mahdollisuus (siis olisi esim. jollain tutulla joku tila) niin ostaisin lehmen aivan välittömästi. Vähän samaa ideaa kuin Vaahteramäen aittapossuissa mutta tässähän tosiaan tuo emolehmä ei mene teuraaksi vaan tuottaa niitä jälkeläisiä jotka saa emon hoivissa kasvaa ja juoda emon maitoa kunnes sitten teurasauto kutsuu. Myöskin tuo haikkujen liha on aivan eri sfääreissä verrattuna tavalliseen "kaupan lihaan". Maksaa enemmän mutta itse ainakin maksan ihan mielelläni enemmän siitä että eläimet saa elää lajilletyypillisesti. Ainoa juttu mikä tässä taas nykyisin mietityttää on nuo teurastusolosuhteet, Suomen lakiin kun ei tässäkään asiassa voi valitettavasti luottaa, ja lakihan muutenkin on tosi löyhä eläinten kannalta. Voi kun tännekin vielä saataisiin malli missä elukat voisi teurastaa suoraan laitumelle, näinhän toimitaan jo jossain päin maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikan veli on suunnitellut heille kotiin teurastustilaa, tosin ihan yksinkertaista ei tosiaankaan tilateurastamon perustaminen ole.
      Suomessa on pari kohtuullisen vahvaa lihataloa jotka ihan takuulla laittavat kapuloita rattaisiin jokaiseen tälläiseen ideaan.

      Ihan kauhea kiire ei lihalla saa tässä mallissa olla, nimittäin astutus menee vielä vuoden päähän, sitten ainakin näin aluksi sovittiin että ensimmäinen vasikka menee Mikan veljelle kulukorvauksena (koska myös heidän on hyödyttävä tästä jotenkin!) ja sitten vasta olisi oman vasikan vuoro. Sitten sen pitää vielä kasvaa teuraskokoiseksi 2-3 vuotta. Mutta mikäs kiire tässä on valmiissa maailmassa.

      Poista
  5. Seuraan fb:ssä ja instassa pariakin tilaa, jotka kasvattavat noita karvaturrilehmiä! Ne ovat jotenkin niin ihanan näköisiä! Ei ollenkaan hullumpi idea tuo sijoistuslehmä! Toivottavasti onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat ennenkaikkea jotenkin suomalaisen jurrikan näköisiä vaikka rotu ei suomalainen rotu olekkaan. Mutta sitä samaa alkukantaisuutta niissä on mitä suomalaisissa maatiaiseläimissä.

      Toivon itsekkin että tämä onnistuu, ainakin Mikan veli on näyttänyt asialle vihreää valoa.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)