Painajainen

Nyt se sitten eilen tapahtui mitä olen pelännyt. Senni oli päättänyt eilen tappaa Vilman sillävälin kun oltiin pois kotoa.

Vilmalle tuli toissapäivänä haava lenkillä jalkaan, se ommeltiin, ja Vilma oli varsin pirteänä törppöpäänä jo seuraavana iltana.
Lähdettiin nopeasti hakemaan Mikan kanssa sianlihoja ja kun tultiin kotiin ovella vastassa oli verinen Vilma. Ensin luultiin että sillä oli tikit jalasta auenneet, mutta muutamassa sekunnissa tajuttiin että nyt on jotain ihan muuta. Portin toisella puolella oli verinen Senni.

Senni oli purrut Vilmaa käytännössä kaikkialle. Siinä oli isoja haavoja ja pieniä haavoja. Heti oli selvää, että nyt on käynyt pahemmin. Koira suihkun kautta autoon ja päivystävälle eläinlääkärille. Siellä sitä kolme tuntia nesteytettiin, haavoja puhdistettiin ja tikattiin.

Kun kysyin montako haavaa eläinlääkäri on ommellut se ei edes tiennyt! Pahin haava oli takajalassa, sieltä näkyi luu ja jänteet.

Nyt me sitten odotetaan kuinka Vilma alkaa parantua. Onneksi mulla on työ mihin voi soittaa että "mä taidankin pitää tänään lomapäivän" eikä tarvitse miettiä kuka voisi käydä katsomassa Vilmaa mikäli sitä tarvitsee vielä uudelleen lähteä viemään eläinlääkäriin. Muutama haava vielä vuotaa veristä nestettä, muuten ne ovat ainakin vielä aika siistin näköisiä. Äsken juuri laitoin takajalkojen väliin pyyhemytyn että jalat olisivat erillään toisistaan ja haavat saisivat ilmaa.

Ensimmäiset päivät haavoja pitää suihkuttaa kolme kertaa päivässä ja siinä välissä ne pitäisi saada kuivumaan.

Pari päivää tässä nyt näyttää kuinka paraneminen lähtee käyntiin. Kun nyt vaan iho ei menisi kuolioon ja haavat ei tulehtuisi.
Vilman onneksi se oli jo saanut edellisenä päivänä sen antibioottikuurin, oli jo vähän veressä pitoisuuksia valmiiksi.

Vilman oli todennäköisesti pelastanut se, että se oli oppinut kasvattajalla hyppäämään koiraportin yli. Se nimittäin oli törppö päässä päässyt hyppäämään eteisen portin yli.

Soitin jo eläinhomeopaatillekkin ja koitan nyt antaa niitäkin pillereitä Vilmalle. Oli niissä tehoa tai ei, niin ihan sama. Nyt pitää keskittää energiansa siihen että saisi Vilman takaisin elävien kirjoihin.

En laita kuvia haavaisesta vertavaluvasta koirasta, mutta se on aika kamala näky. Puhumattakaan, että sen on raadellut toinen sun ihan ikioma koira.

Mä en viitsi edes toistaa mitä kaikkea mä olen kirjoittanut Sennistä. Päätös on aika selvä. Onneksi sitä ei ole pakko saattaa loppuun nyt, en edes jaksa ajatella asiaa. Takaraivossa vaan kokoajan jyskyttää, että onneksi se oli Vilma eikä kukaan lapsi jota se puri näin pahasti. Asioita, joita ei pitäisi joutua ikinä sanomaan omasta koirastaan.