lauantai 5. marraskuuta 2016

Anteeksi Senni-pieni


Senni lopetettiin eilen. Vaikka miten paljon koitimme miettiä muitakin vaihtoehtoja ei parempaa vaihtoehtoa ollut. Niitä on Sennin kohdalla kuitenkin mietitty jo pidemmän aikaa- tämä että se yritti tappaa Vilman oli vain viimeinen naula arkkuun.

Päätös, joka on tehty puhtaasti järjellä. Olen itkenyt monta päivää, enkä usko että se ihan hetkeen edes helpottaa.

En ikinä normaalitilanteessa lopettaisi koiraa vaikka se tekisi näin. Mutta Senni ei ollut normaali koira.

Mihin ja kenelle uskaltaa antaa koiran, johon ei itsekkään luota yhtään? Olen sen kanssa kuitenkin elänyt monia vuosia, ja seurannut sen käytöstä. Se on täysin arvaamaton.

Heikkohermoinen koira, sellaisen kanssa ei ole helppoa elää. Koira, joka stressaantuu kaikesta. En voinut kuvitella sitä, että se kovin helposti sopeutuisi uuteen kotiin. Eihän se luottanut muihin ihmisiin kuin minuun, eikä minuunkaan mitenkään joka tilanteessa.

Missä on koti, jossa ei koskaan käy lapsia, ei miehiä, ei tapahdu mitään yllättävää eikä mielellään ole toisia koiria. Mutta sitten kuitenkin laumakoira kaipaa toisia koiria.
Sellaisen kodin löytyminen ylipäänsä jossa Senni itse olisi voinut elää hyvää elämää ja jossa sitä olisi ymmärretty ei ole mikään helppo löydettävä. Puhumattakaan vielä se, että whippetti tarvitsee lämpimät sisätilat eikä sitä voi laittaa ulos häkkiin jos eläminen sisällä perheen parissa ei onnistu.

Jos sen olisi voinut asuttaa ulos niin se olisi saanut jäädä meille. Sisällä koiran eristäminen laumasta on kuitenkin koiralle aika stressaavaa. Ja se on sitä myös ihmiselle. Mulla on siitä yli 10 vuoden kokemus noiden meidän terriereiden kanssa.

Todennäköisesti Senni olisi seisonut portin takana ja ikävöinyt erityisesti minua kokoajan. Olisiko se ollut koiralle hyvää elämää? Puhumattakaan siitä, että vaikka on kuinka varovainen niin silti aina joskus koirat pääsevät yhteen. Ei ole kerta eikä kaksi kun Ottopoika unohtaa Paavon portin yläosan auki ja Paavo hyppää muiden sekaan. Onneksi se yleensä vaan touhottaa ympäriinsä eikä yritä käydä kenenkään kimppuun. Ja se ei ole vaarallinen ihmisille.

Yksi vaihtoehto olisi ollut antaa Vilma pois. Se ei kuitenkaan olisi auttanut siihen, että Senni olisi ollut ihan yhtä arvaamaton. Se on jo kerran kävi Allin kimppuun, antaisinko itselleni anteeksi sitä että seuraavaksi se koittaisi tappaa Allin?

Tämä oli paras ratkaisu. Ihminen suree, ei koira.

Onneksi kasvattaja oli samaa mieltä. Ei voi kuin kiittää että on osannut valita koirilleen viisaat kasvattajat. Senniä ei lopetettu rangaistukseksi tai kostoksi vaan sen omaksi parhaaksi.

Mä olen edelleen itse aika shokissa tästä koko asiasta, en toivo tälläistä kyllä yhtään kenellekkään. Senni on kuitenkin ollut niin iso osa laumaa, omassa omituisessa käytöksessään. Mulla ei ole varsinaisesti edes syyllinen olo, pikemminkin raastava ikävä. Sitä mun omaa kainalokoiraa ja pikku-kengurua.

Pitää nyt vaan koittaa keskittää energiansa Vilmaan. Onneksi paraneminen on lähtenyt hyvin käyntiin, se syö ja juo ja haavat eivät ole tulehtuneet. Olen koittanut viettää aikaa sen kanssa kylppärissä ettei sen tarvisi olla kokoajan yksin ja ei olisi pakko pitää törppöä kaulassa koska se hankaa kaulassa oleviin haavoihin. Lisäksi kaula on edelleen paisunut- tietenkin on, koska Vilmaa oli ravisteltu ja purtu kaulaan ties moneenko kohtaan.

Sitä ei voi vielä ottaa muiden koirien kanssa koska osa haavoista vuotaa, en halua että se sotkee joka paikan ja toisaalta että toiset koirat koittavat kokoajan nuolla sitä. Lisäksi se on kipeä ja makaa, eikä tarvitse yhtään Busteria hyppimään päälleen.

Mä en edes tiedä mitä kirjoittaisin ja selittäisinkö päätöstä vielä jotenkin. Tavallaan se on ihan turhaa. Päätös on tehty, hyvästit on jätetty ja elämän on vaan pakko jatkua.

Kun Senni oli lopetettu alkoi sataa lunta.
Ensilumi.

Tälläkertaa se kosketti johonkin todella syvälle sieluun. Ehkä sieltä pilven päältä koitettiin lohduttaa itkeviä ihmisiä.

24 kommenttia:

  1. ❤❤❤
    Ei tarvitse selittää.
    Voimia surun keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitsisikkaan, sitä vaan koittaa itselleenkin selittää että ihan oikeesti se oli oikea ratkaisu vaikka sydän haluaisi sanoa kokoajan muuta.

      Kiitos paljon, tuntuu että voimia tässä tosiaan nyt tarvitaan.

      Poista
  2. Olen yrittänyt aloittaa tähän lausetta vaikka kuinka monta kertaa, mutta mitään en saa sanottua. Näin oli paras kaikille. Niin on vain syvä ymmärrys ja myötäeläminen. </3

    VastaaPoista
  3. Voimia! Ei ollut helppo ratkaisu varmaankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei. Yksi vaikeimmista mitä koirien suhteen on ylipäänsä tarvinnut tehdä.
      Sitä on vain koitettava ajatella koiran parasta.

      Poista
  4. Oi sentään! Olipa surullinen uutinen! Jaksamisia. Paranemisia Vilmalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos. Eläinten toipuminen on hämmästyttävää, onneksi. Ihminen olisi tässä vaiheessa vielä suorana sängyssä kun koira haluaa ulos juoksemaan. Tosin Vilman pitäisi pysyä "naulattuna paikoilleen" että haavat eivät repeäisi auki, mieli sillä vaan on jo toista mieltä.

      Päästin sen nukkumaan meidän sänkyyn, siellä se nyt onnessaan makailee.

      Poista
  5. Aivan oikea ratkaisu tämä oli, vaikka hurjan surullista onkin. Koiria ei voi laittaa vankilaan miettimään tekosiaan, eikä se eristäminen menis mitenkään sen kaaliin, ei se ymmärrä syitä ja seurauksia. Joten paljon voimia suruun ja Vilmalle pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Surullinen järkiratkaisu. Toivotaan että Vilma toipuisi entiselleen sekä henkisesti että fyysisesti.

      Ei sitä vaan voisi ikinä uskoa että omille koirille tapahtuu jotain tällaista. Ja ennenkaikkea omille whippeteille! Koirille jotka eivät kertakaikkiaan ole tälläisiä. Ei ennen, kuin jotain tapahtuu...

      Poista
  6. Ihan tuli kyyneleet silmiin kun luin tätä postaustasi. Vaikea päätös on nyt tehty ja nyt on surutyön aika. Jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Surutyö se on raskasta työtä. Nyt tuntuu etten ikinä enää ota uutta whippettiä, mutta ehkä aika parantaa nämäkin haavat. Toivottavasti sekä Vilmalta että multa.

      Poista
  7. Tosi surullista, eikä sinun päätöstä tarvitse mitenkään selitellä. Sydämessäsi tiedät tehneesi oikean päätöksen, vaikka se kipeää tekeekin. Vilmalle pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tiedän ettei tarvisi, niin silti tuntuu että tarvitsee. Senni olisi tänään täyttänyt 4v. Ihan liian nuori ja terve kuolemaan. :`(

      Poista
  8. Osanottoni, asia minkä järki sanoo olevan oikea mutta sydän kapinoi ja kaipaa. Vilmalle tsemppiä toipumiseen.

    Hanski

    VastaaPoista
  9. Voi kuinka surullista. Varmasti oikea päätös kuitenkin. Kovasti voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tai ei, niin tehty se on jokatapauksessa. En pystynyt enää odottamaan ja miettimään. Tuntui, että kun asia on päätetty se pitää saada nopeasti käytäntöön ettei ala taas perumaan. Kyllä koirakin tälläistä tilannetta stressaa, Senni stressasi ihan kaikkea muutenkin.

      Kiitos, voimia tässä erityisesti kaivataan.

      Poista
  10. Voi että, voimia tilanteeseen <3 Mä myös jouduin lopetuttamaan kissan, joka stressasi ja kusi paikkoihin, vaikka oli nuori ja muuten terve. Eihän se päästään ollut terve. Päätös oli mun elämän vaikein!!! Se on niin hirveetä tehdä se päätös ja se vastuu on vaan otettava omasta lemmikistä. Itsekin mietin pitkään, että etsitäänkö uusi koti maalta, missä saisi vaikka ulkoilla. Sitten ajattelin, että en halua kissasta mitään kiertolaistakaan. Stressiä vaan lisää paikkojen vaihtaminen. Mut se ikävä nostaa vieläkin vaan päätään... *halit*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Onneksi kokemukseni mukaan aikaa myöden ikävä helpottaa. Tulee enää muistoja, jotka onneksi suurimmaksi osaksi ovat hyviä ja hymyilyttävät.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)