lauantai 10. syyskuuta 2016

Sian paranemista ja muita ajatuksia



Pinkki-possu on nyt sitten ponnistanut ylös haudan partaalta. Se oli vielä keskiviikkona niin huonossa kunnossa että sanoin Mikalle että en voi uskoa että eläin voi enää nousta sellaisesta tilasta. Sillä oli korvat ihan tummansinisenvioletit (alkuviikolla ne olivat ihan jääkylmätkin), se söi vaivoin pari siivua makkaraa ja lopunaikaa se makasi sisällä, hengitti raskaasti puuskuttamalla ja tuntui kuihtuvan silmissä.

Torstaina siirrettiin lampaat Jokilaaksosta kotiin ja kun tuotiin työkaverin kanssa lampaita niin ihan hämmästyin että Pinkki olikin muiden kanssa ulkona. Kaadettiin niille hirveästi ruokaa ja sairas sikakin alkoi jotain ruokaa näykkiä. Onneksi oli kaupan hävikkiä, niissä tulee kaikkea sialle mielestä kuten lihapullia, makkaraa ja jugurttia.
Siinä vaiheessa alkoi tuntua että ehkä sillä on toivoa, tuntuu että jos eläin haluaa olla ulkona auringossa niin se voi paremmin parantua kuin makaamalla kylmässä kivinavetassa. Tosin oikeasti se ei taida vaikuttaa, mutta se että sika jaksaa olla muiden mukana niin on jo aika hyvä merkki!
 Siat nimittäin kulkevat aina porukassa eivätkä makaa yksin jossain elleivät ole sairaita.

Tänään sen korvat olivat jo lämpimät, ja väri oli nyt sellainen punertava mutta ei enää sen näköinen että korva kuolioituu. Ja mikä parasta, niin se on alkanut kiljumaan piikityksestä, syömään muiden kanssa ja tonkimaan maata. Piikitys on muuten sujunut yllättävän hyvin, Mika voisi alkaa tuuraamaan eläinlääkäripäivystyksessä.

Soitin eläinlääkärille eilen ja saatiin Pinkille vielä lisää lääkettä pariksi päiväksi. Eläinlääkäri oli mielissään kun soitin ja tietysti myös että lääke on tehonnut vaikka se aloitettiin vähän liian myöhään. Käski muuten syöttää Pinkille nyt kaikkea hyväskää kuten banaanijugurttia ja makkaraa että se saisi paljon mieluisaa ruokaa ja voimistuisi kun on niin pitkään syönyt huonosti.
Pinkki pitää voimakkaasti tästä eläinlääkäristä.

Lääkkeen mukana ei kuitenkaan tullut neuloja ja niitä piti mennä ostamaan apteekista.

On jotenkin härö tunne mennä kyselemään neuloja kun ei tiedä miten asia pitäisi ilmoittaa. Ei ehkä kannata alkaa selittämään kovin kauheasti "en aijo pistää itseeni mitään huumeita...eiku...." -tyylistä. Kannattaa ehkä vaan kertoa että aikoo piikittää sikaa, ja haluaa senverran järeän neulan että se menee nahasta läpi. Tällä selityksellä saatiin onneksi oikeanlaisia neuloja suht kivuttomasti.

Toivotaan nyt vaan että hyvin alkanut paraneminen jatkuisi!


 Oltiin eilen työreissulla Kokkolassa ja kivannäköinen kaupunki se on kyllä. Tänään olen sitten vähän parannellut reissun jälkeistä oloa. Köh köh.
Mutta mukava oli "reissun jatkot" ilta, naurettua tuli niin että posket on ollut kipeänä.

Senverran rankaisin itseäni että pakotin itseni sieneen enkä vaan notkumaan sohvalla koko päivää vaikka ilma nyt ei ehkä ollut kaikista kaunein syyssää.

Siinä mättäitä tiiraillessa tuli mieleen taas se ajatus että miten tämän kaiken hyvän elämässä voisi säilöä sen pahan päivän varalle? Miten estää itseään katkeroitumasta jos jossainvaiheessa kaikki muuttuukin syystä tai toisesta. Miten säilyttää se tunne ettei menetä mitään jos menettää unelmansa?

Kun kaikki on tavallaan liiankin hyvin niin se on vähän pelottavaa. Vai voisiko siitä opetella nauttimaan oikeasti eikä vaan pelätä tulevaa kun siitä ei kukaan tiedä yhtään mitään. Enkä mä varsinaisesti edes koe pelkääväni, mietin vaan.

Tajusin yhtenä päivänä että mä olen rahallisestikkin rikkaampi kuin ikinä tähänastisessa elämässä. Että mä en enää voi kuvitella että mä olen köyhä ja elän köyhän ihmisen elämää. Jotenkin olen ajatuksen tasolla ollut edelleen opiskelija ja elän opintotuella...

Kuuntelin radiosta jotain haastattelua jossa puhuttiin rahasta. Harmi etten tiedä kuka puhui, mutta ilmeisesti oli kokemusta siitä kun rahaa on, ja ei ole. Hän sanoi, että sen jälkeen kun ihmisellä on asunto, ruokaa ja tv niin raha ei enää juurikaan tuo onnellisuutta. Ja tv nimenomaan siksi, että se tavallaan kuvastaa sellaista "pientä elämän luxusta".

Näin juuri ajattelen itsekkin. Että raha mahdollistaa asioita ja helpottaa montaa asiaa, mutta valitettavasti onni luuraa ihan jossain muualla kuin lompakossa ja pankkitilillä. Ellei lasketa sitä että rahalla on voinut ostaa lampaat, sikoja ja aitatolppia.

Harva varmaan kuolinvuoteellaan harmittelee ettei saanut haalittua enempää rahaa ja että ei ehtinyt tehdä enempää töitä.

Siitä sitten mietinkin sitä, että jos vaikka nyt sairastuisin itse vakavasti tai joku perheenjäsenistäni niin mitä esimerkiksi tästä päivässä jäisin kaipaamaan. Todennäköisesti sitä, että taas tänään syötiin yhdessä anopin pöydässä, katseltiin vanhoja valokuvia, kävelin yksin metsässä sumun noustessa maasta, katselin lampaita kun ne söivät heiniä kun sateen takia otin ne sisälle, sitä että Mikan kanssa juteltiin yhdestä mieltä painavasta asiasta ja Ottopoika kävi intoilemassa setänsä talokaupoista.

Pieniä asioita, mutta niin valtavan merkityksellisiä. Kumpa sitä aina arjessa osaisi nähdä, tunnistaa ja nimetä nämä asiat.
Asioita jossa rahalla oli valtavan pieni merkitys, vaikka sitä itsekkin tulee aina ajateltua että sitten kun on rahaa niin ostan sitä, tätä ja tuota ja elämänlaatu nousee jotenkin expotentiaalisesti.

Kyllä kannatti juoda pari siideriä yli kevyen hauskan nousuhumalan, pienessä enimmäkseen väsymyksestä johtuvassa krapulassa tulee selkeästi hyviä ajatuksia.


13 kommenttia:

  1. Olipa kauniita ajatuksia hyvien possu-uutisten lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos joku muukin samaistuu näihin asioihin. Possu-uutisten lisäksi.

      Poista
  2. Ihanaa, että Pinkki voi paremmin.
    Minuakin aina välillä pelottaa, että mitä kohta tapahtuu. Tätä syvää onnellisuutta ei vaan voi riittää kovin pitkäksi aikaa. Yritän nauttia tästä nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, tähänkin asti on selvitty kaikesta mitä on tapahtunut niin uskoisin että siitä voi selvitä jatkossakin. :)

      Poista
  3. Hienoa että Pinkki voi paremmin jo!
    Kypsennättekö makkarat/lihapullat ennen possu(i)lle antoa? Mietin tässä olenko mä ollut vaan hysteerinen kun olen sikaruton pelossa keittänyt kaiken lihan mitä olen antanut sioille :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan kypsentänyt mitään. Enkä ole edes oikein tajunnut pelätä. Eikai se aivan tuulesta temmattu idea ole, mutta uskoisin ettei ihan perussairaus kuitenkaan. Liha me ollaan testattu trikiinien varalta ennen käyttöä.

      Poista
  4. Hienoa että siellä voidaan jo paremmin! Eihän se raha tosiaan mitään onnea tuo, ehkä se mitä sillä voi saada ja sittenkin vaan tiettyyn pisteeseen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Sitä vaan jotenkin luulee että raha toisi tullessaan paljon hyvää. Toinen puoli on, että ei tuo.

      Ja paljonko rahaa olisi tarpeeksi? Nouseeko se kokoajan mihin olisi tyytyväinen?

      Poista
  5. Hyvä, että Pinkki voi jo paremmin. Sillähän on mielenkiintoiset herkut! Raha ei tuo varmaankaan onnea, mutta turvallisuuden tunnetta kyllä. Opiskeluaikana ei tosiaan ollut rahaa, ei juuri koskaan. Jos sitä tuli, niin sillä maksettiin heti laskut ja taas oltiin rahattomia. Aika rahaton olin myös kotiäitinä 7 vuotta. Pennin venytys oli toinen luonto. No, sitten kun pääsi ekaan työpaikkaan, niin en aluksi osannut ostaa mitään normaalilla hinnalla, melkein voin pahoin kun ostin ekat talvikengät itselle ihan vaan tuosta noin...

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että sika alkoi tervehtyä! Mä en ole vielä televisiota tarvinnut onnellisuuteen, mutta ison muutoksen toi sen poislaittaminen. Tarvittavat ohjelmat saa katsottua netistä, milloin itse tahtoo, eikä ole enää vaaraa, että jää vaan tuijottamaan ruutua, tuli sieltä mitä tahansa. :D

    VastaaPoista
  7. Kokkola, tuo vanha kotikaupunki, ihanaa että se on herättänyt sinussa noin kivoja ajatuksia :). PInkkipossulle parantavat rapsutukset täältäkin, symppis kaveri <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)