maanantai 22. elokuuta 2016

Yllätysvauvat!




Vielä tässä kirjoittaessakin hiukan kädet tärisee- meillä siis syntyi eilen yllätysvauvat.
Kokonaista kahdeksan kappaletta yllätyksiä.
Tai eikai se nyt ihan yllätys ole jos koira on viimeisillään kantavana, mutta yllätys se oli silti.

Mä en ole koskaan nähnyt eläinten (tai ihmisen) synnytystä, se tuntuu ehkä jotenkin kummalliselta kun olen kuitenkin lapsesta asti eläinten kanssa puuhaillut. Niinpä ei yhtään tiennyt mihin varautua ja mikä tarkoittaa mitäkin.
 Jos lukee googlen avustuksella la. iltana että "narttu voi olla levoton jopa viikkoa ennen synnytystä" niin ei ehkä aivan tiedä onko tämä nyt sitten normaalia levottomuutta vai kohdun aukeamisesta johtuvaa kipu-levottomuutta.

Synnytyshän on sitten eritteiden ilotulitusta, joten jos et halua lukea pidemmälle niin jätä väliin.

 Irja ja Vilma la. iltana


Jo perjantain ja lauantain välisenä yönä Vilma oli aika levoton, ja vein sitä yöllä kolme kertaa ulos.

Lauantai-iltana se sitten alkoi olla hyvinkin tuskaisen oloinen. Se läähätti kokoajan Irjan kainalossa, ja mietin että voiko se tosiaan olla noin levoton ilman että synnytys alkaisi.
Vilman piti su.iltana lähteä kasvattajalle joten jotenkin ajattelin että kyllä se nyt sinne asti pärjää- pakko pärjätä kun "ei sen vielä pitäisi synnyttää".

Valvoin ensin yhteen asti, sitten ajattelin ottaa Irjan ja Vilman makuuhuoneeseen että huomaisin jos jotain alkaa tapahtua. Vilma kuitenkin läähätti niin että sänky tärisi joten emme saaneet ollenkaan nukuttua.

Ajattelin että Vilma saattaisi olla levottomampi kun ollaan sille "vieraalla alueella" ja siirryttiin siitä ehkä tunnin jälkeen koirahuoneeseen. Mietin kyllä, että ei kai koirakaan voi olla NÄIN levoton ihan kauhean kauaa. Ainakaan viikkoa.
Nukuin (tai siis kuuntelin kun se läähätti, joi ja käveli edestakaisin) koirahuoneen sängyllä kuuteen asti, jonka jälkeen vähän ehkä luovutin ja ajattelin että eikai se nyt synnyttämäänkään ala.

Käytin kaikki koirat pihalla, Vilma ei olisi halunnut tulla vaan makasi häkissä mutta kiskoin senkin ulos koska ajattelin että jos se ei nyt tule niin se alkaa pyytämään ulos puolentunnin päästä enkä saa nukuttua enää ollenkaan. Vilma pissaili ulkona poikkeuksellisen pitkään, se ei yleensä tykkää märästä nurmikosta ja koittaa suoriutua mahdollisimman nopeasti sisälle.
Ja koska olin niin väsynyt menin sänkyyn nukkumaan.

Noin 7.30 Mika nousi ja alkoi päästää koiria ulos. Ja huomasi koirahuoneen sängyllä pennun.

Kauhea paniikki, Mika ryntäsi makuuhuoneeseen kiljuen että "KOIRAHUONEESSA ON KUOLLUT PENTU!!!". Kauhea paniikki päällä, mitä hemmettiä me nyt tehdään?! Vittusaatanaperkele-vaiheen jälkeen järkeistyttiin senverran että kiskottiin Vilma pesuhuoneeseen, Mika tutki ettei huoneessa ole lisää pentuja, koitettiin elvyttää pentua mutta se oli ihan kylmä eikä saatu siihen mitään reaktioita, soitin kasvattajalle joka oli varmaan lähes yhtä paniikissa.

Kasvattaja lupasi hälyttää meille tuttavansa, mutta koska meidän tuttavia asui lähempänä niin turvauduin niihin.
 Onneksi sain langanpäähän kasvattajan lisäksi ystäväni joka on kasvattanut koiria "ainakin 40 pentuetta" ja on vielä ammatiltaan kätilö.
Hän osasi rauhoitella minua tarpeeksi, lupasi päivystää langanpäässä ja olisi meillä viidessä minuutissa jos tarvitaan. Käski vaan istua ja lukea kirjaa ja katsoa miten homma alkaa edetä.


Pariin tuntiin ei tapahtunut mitään ja ehkä sekin rauhoitti sekä minua että Vilmaa, sen jälkeen kävin pissattamassa Vilmaa ja melkein kun tultiin sisälle tuli ensimmäinen pentukin.

Olo oli vähän epätodellinen, tosiaan tuossa se Vilma nyt synnyttää puoliksi pyykkitelineen alla meidän kylppärissä! En yhtään tiennyt mitä tehdä ja kuinka olla avuksi, mutta koitin vaan hokea että "kyllä se Vilma siitä, ponnista reippaasti vaan". Selkeästi sitä sattui aikatavalla.

Otin pennun vastaan pyyhkeellä ettei se mätkähdä lattialle ja revin kalvoja auki naaman päältä.
Se tuntui jotenkin niljakkaalta, mutta onneksi kalvo kuitenkin repesi suht helposti.

Pelkäsin että Vilma puree pentua koska kuolleessa pennussa oli purujälkiä mutta onneksi se tuntui heti tajuavan mitä tehdä.
Rotat söivät joskus poikasia ja mielessä oli aika inha kuva siitä miltä näyttää puoliksi syöty poikasen "kuori".

Hankasin pentua pyyhkeellä Vilman nuollessa sitä ja alkoi tuntua että kai me kuitenkin selvitään tästä jotenkin.

Luulin että ennen synnytystä koira alkaa valua limaa (mitä limaa?!) tai lapsivedet tulee tyyliin tuntia aikaisemmin mutta siinä niitä vesiä sitten tuli puoliminuuttia ennen pentua.

Kun saatiin ensimmäinen ja toinenkin pentu suht kunnialla maailmaan alkoi ehkä omakin jännitys hiukan laueta. Koska Mika oli niin liikuttunut ja iloinen pennuista aloin itsekkin olla.
Huusin sitä aina katsomaan että tällänen nyt taas tuli, muuten synnytettiin Vilman kanssa kahdestaan kylppärissä.



Kasvattaja käski laittaa pennuille lämmikkeeksi vesipulloja ettei niiden tule kylmä jos Vilma vaan kipittää pitkin pesuhuonetta synnyttämässä eikä yhtään ehdi hoitaa tai lämmittää pentuja.
 Muuten kirjassa luki että koira synnyttää puoli-istuvassa asennossa. Vilma kyllä synnytti kaikki ihan seisten...

Toisen pennun jälkeen Vilma hyppi ovea vasten ja halusi ulos ja koska oli käsketty ottaa pyyhe mukaan jos pentu alkaakin syntyä ulkona niin siellä me sitten synnytettiin se kolmas pentu kukkapenkin vieressä omassa pihassa.
Aurinko paistoi, syysleimut kukki, ja kukko kiekui. Näissä merkeissä alkoi pentu nr. 3 elämä.
Nopeasti pentu sylissä sisälle, ja siellä alkoikin heti taas uusi pentu tulla maailmaan.

5 pentua syntyi nopeasti, sen jälkeen Vilma piti tauon ja kuudennen jälkeen näytti että nyt on kaikki pennut syntyneet. Se makasi hyvin rauhallisesti useamman tunnin, nuoli pentuja ja käytin sen ulkona pissalla missä tuli viimeiset jälkeisetkin.
Koska ei oltu itse syöty mitään koko päivänä niin lähdin hakemaan meille grilliltä ruokaa ja ruokkimaan sikoja. Mika jäi pentuvahdiksi.

Juuri kun pääsin grillille se soitti että "mä vein Vilman ulos kun se halus ja pentu vaan mätkähti nurmikolle". Voi tsiisus, tällästähän se just oppikirjoissa on...
No, siitä pentu kainaloon, sisälle ja pentu emän viereen lämpimään.

Sain ihan kauhean naurukohtauksen grillijonossa kun kirjoitin kätilö-kaverille että vielä yks pentu syntyi nurmikolle, ja alkoi heti syödä. Kuulosti siltä että se alkoi syödä ruohoa...
Miten niin vähän väsynyt ja hysteerinen?!

Vilma hoiteli pentuja tyytyväisenä, ja katselin että miten sen takapää pullollaa niin erikoisesti. Se ei yhtään edes läähättänyt, vaan viimeisen pennun nro 8. se vaan "pieraisi pihalle".
Tässä vaiheessa kasvattajaltakin tuli viesti että siis montako pentua siellä nyt oikein on kun aina vaan lähetin epäselviä kuvia ja epämääräisiä viestejä tyyliin joku-sinivalkoinen-kirjava-uros.



Tämän jälkeen aloin jo toivoa ettei pentuja tulisi enempää...

Onneksi niitä ei sitten tullut enää. Kaveri tuli vielä tarkastamaan pennut, Vilman ja punnittiin pennut. Kehui miten hyvin me oltiin pärjätty ja kuinka reippaita pennut on ja kuinka hyvä emo Vilma on.
Kiitos tuhannesti vielä Minna!

Melkein jo tieto siitä että joku voi tulla paikalle jos tarvitsee niin helpotti erittäin paljon tilannetta.
Kasvattajahan ei ollut edes Suomessa tässä vaiheessa joten siksi ei voinut tulla paikalle.

Ennenkuin joku alkaa kysyä miksi pennut sitten syntyi meillä vaikka niin ei pitänyt käydä, niin vastaan siihen nyt heti. Kyseessä oli inhimillinen erehdys. Laskuvirhe.

En jaksa uskoa että kukaan kasvattaja tahallaan tekisi sellaista että jättäisi kaksi näin tumpeloa kallisarvoisen pentueen kanssa pulaan, enkä tarkoita edes pentujen rahallista arvoa.

Pentuja vaan odotettiin syntyväksi vasta myöhemmin.

Olin ensimmäisen pennun löytymisen jälkeen ihan raivoissani ja "minut on petetty"-olotilassa, mutta kun homma saatiin kunnialla ohi alkoi enemmänkin olla lähes kiitollinen olo.
Saatiin kokea Vilman kanssa yhdessä tälläinen ainutlaatuinen kokemus. Ei sitä ihan jokapäivä saa olla käsillään auttamassa kun uusi elämä alkaa.

Eikä ainakaan tarvitse enää miettiä hermona että koska se synnyttää ja miten se menee.

Olihan siinä myös huvittaviakin tapahtumia, kuten se että Vilma alkoi ponnistaa, sitten pissasi lattialle ja koska oltiin ei-niin-siistissä pesuhuoneessa se näki lattialla puolimärän sukan ja luuli että sieltä tuli jo pentu! Se alkoi nuolla sukkaa vaikka koitin sille sanoa että hei se on sukka eikä pentu, että jatka vielä vaan! :)

Tietenkään en kirjottaisi näin jos koko pentue olisi kuollut toisten koirien toimesta tai Vilma olisi kuollut kun en olisi tajunnut että se koittaa synnyttää jos vaikka ensimmäinen pentu olisi jäänyt kiinni.

Voin kirjoittaa tämän, koska kerroin sen myös kasvattajalle.

Mielestäni on syytä olla rehellinen, mutta turhaa on kääntää veistä haavassa. Helppoa on olla se joka heittää ensimmäisen kiven, mutta kannattaa muistaa että jos joku meistä on kokonaan virheetön niin se ei ehkä puhu ihan totta.

Ensimmäisen pennun syntymän jälkeen päätin, että koitan nyt vaan elää hetkessä ja katsoa mitä tässä tapahtuu. On turha velloa sellaisessa katkeruudessa ja syyttelyssä kun se ei kuitenkaan hyödytä mitään. Parempi on kääriä hihat, ottaa pentua vastaan ja koittaa olla parhaansa mukaan avuksi.

Lisäksi olen vähän liiankin utelias elämän suhteen, mulla on aina sellainen olo että pääasia on että edes jotain tapahtuu! Koen tasapaksun elämän vähän liian tasaisena, oli se sitten positiivista tai negatiivista niin pääasia on että jotain tapahtuu. Nyt todellakin tapahtui eilen.

Toivon Vipun lapsille onnea elämään, pahoitteluni etten muistanut toivottaa teille jokaiselle tervetuloa erikseen kun "oli siinä vähän säpinää".

 Tytöt

 Pojat





28 kommenttia:

  1. Onnea suurperheen äidille Vilmalle! Hienosti hoiditte kätilön hommat, ootte ihan mahtavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos ei nyt ihan hienosti niin parhaamme ainakin yritettiin!

      Poista
  2. Moninkertaiset onnittelut koko porukalle! Monille olisi ihan tosissaan mennyt sormi suuhun, joten voit taatusti olla iloinen ja ylpeä omasta osuudestasi. En tunne koirien synnytystapoja, mutta eiköhän nekin voi synnyttää myös ennenaikaisesti. Eli oli laskettu aika milloin tahansa, näin olisi voinut ymmärtääkseni käydä silti. Kerrassaan hieno suoritus. Seuraava kerta meneekin jo rutiinilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan se on helpottavaa ajatella että ehkä sitten seuraavalla kerralla olisi vähän valmiimpi itsekkin kun edes voisi jotenkin tietää mitä on tulossa.

      Vilma ei varsinaisesti synnyttänyt mitenkään mahdottoman aikaisin, ehkä kolme päivää ennen kuin yleensä synnytys käynnistyy.

      Poista
  3. Oi miten söpöjä pikkuisia siellä on tuvan täydeltä! ♥ Paljon onnea!! Ja hienostihan tuo kätilöinti sujui, vaikka pientä paniikkia olikin havaittavissa aluksi. ;) Ihana tuo kukkapenkin viereen syntyminen ♥ ja tosi hupaisaa tuo sukan hoitaminen!! =D On siinä emollakin ollu vähän hormonihuurut sumentamassa silmiä. =D

    Mun koirilla on ollut neljä kertaa yhteensä pentuja, ja olen kätilöiny niistä kolme pentuetta. Yhtä en ehtiny, kun olin töissä, ja kaverini sitten täällä hoiteli hommat. Tosin - vain ekojen pentujemme kanssa tartti autella, muutoin emot hoiti hommat ihan ite, kunhan vieressä kateltiin ja piirreltiin paperille millaiset kuviot kenelläkin oli. Se eka kerta olikin kyllä varsinainen panikus maksimus mun osalta... eka pentu ei meinannu millään tulla ja mä jouduin sen sitten auttamaan ulos... hui että oli karmeeta. Emo kiljui ja minäkin melkein. Kasvattaja oli langan päässä ja lähinnä nauroi... sen mielestä se oli kai niin huvittavaa, että olin niin kauhuissani, se ite kun oli jo tottunut kätilö.

    Omien koirien synnytysten lisäksi olen ollut kätilönä kasvattini kahdessa synnytyksessä, ja ne ei sitten menny ihan oppikirjojen mukaan... olin siis varautunut, että homma on helppoa ja menee omalla painollaan, koska omienkin kanssa meni, mutta molemmissa synnytyksissä sitten jäikin yllättäen yksi pentu sinne kanaviin ja ehti kuolla (ellei jo ollut kuollut ja siksi ei tullutkaan sieltä kuten olis pitänyt). Se eka kuollut oli tosi kauhea kokemus, varsinkin kun sellaseen ei ollut lainkaan varautunut, se pentukin oli jo vissiin viides syntyvä, että olis kuvitellut että paikat on auki senkun pierasee ulos vaan... mutta olikin sitten tuplaten muiden pentujen kokoinen tämä ressukka ja jäi jumiin. Kaverini oli aivan hermoraunio noiden synnytysten aikaan, lähti aina tupakalle kun tilanne alkoi olla käsillä... mä taas olin aivan cool, tietty kun oli kokemusta jo ja luotin että emo hoitaa hommat. (Paniikki tuli vasta sitten kun olikin niitä jumeja...)

    Sellanen vinkki, että nyt kun on noita pentuja noin monta, niin tarkkaile ettei emo saa kalkkikramppia. Kaverini koiralle kävi vielä sekin, ei riittäny ne kuolleet pennut, vaan vielä sai kokea kauhun hetkiä että meneekö emokin. Tämä ei ole peloitteeksi, itellä ei tapahtunut yhtään mitään kamalaa pentujen kanssa, eli kaikki voi mennä myös erittäin auvoisesti. Mutta meidän koirilla oli vähemmän pentuja kuin kaverini koiralla, ja uskoisin, että iso pentue saattaa aiheuttaa tota vaivaa.

    Ihania hetkiä teille sinne pienten kanssa! Pennut on kyllä aina ihan mielettömän ihania ♥♥♥ - ainakin niin kauan kuin ovat vaan siellä laatikossa paikallaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollasta mä just pelkäsin että koira huutaa (minä huudan), pentuja jää kiinni ja pitää lähteä eläinlääkäriin ja pentuja kuolee ja emä kuolee jne.

      En tiedä miten sen ensimmäisen kanssa oli mennyt, mutta se ensimmäinen jonka näin niin sattui Vilmaa ja se vähän vinkui muttei mitään sellaista jota odotin! Ja sen jälkeen alkoi paikat vissiin paremmin aueta. Meidän onni oli se että pentue oli aika iso, ja toisaalta myös se että vinttikoirilla on sellainen sukkulapää ja ne syntyvät aika helposti.

      Pennuthan eivät jääneet meille vaan kasvattaja haki ne luokseen. Se oli kyllä hyvä vaihtoehto kaikille.

      Poista
  4. Voi vitsi! Kyllä siellä on ollut jännät paikat! Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin! Onnea vaan koko porukalle pentueesta!

    VastaaPoista
  5. Huh! :D Kyllä tätä lukiessakin meikäläisen ilmeet vaihteli kauhusta nauruun! Onneksi kaikki sujui loppujen lopuksi hyvin. Whippetit taitaa kuitenkin synnytellä yleensä ihan hyvin. Kauhulla ajattelen, miten jollekin, vaikkapa englanninbulldogille voisi käydä, jos se alkaisi vaikka työpäivän aikana synnyttää yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyi toi bulldoggi ajatus! Onneksi tosiaan vintttareiden sukkulapää on aika helppo saada ulos, vaikka voi niidenkin kanssa tietysti sattua mitä vaan.

      Poista
  6. Voi mitä punaneniä! Oli varmaan melkonen kokemus, en kyllä tiedä haluaisinko ite kokea.;) Mulla on varmaan vielä aamuväsymystä - nauroin myös ruohoa syövää pentua, heti tuli mielikuva.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään olisi halunnut, mutta ei ollut kauheasti vaihtoehtoja. :)
      Eikös jotkut poikaset ala syömään ruohoa käytännössä heti synnyttyään, tosin ne ei taida olla koiria!

      Poista
  7. Oho, sulosia <3 Hyvinhän te pärjäsitte loppupeleissä :) Kuitenkin Vilma sai synnyttää kotona ja te olitte apuna. Ruohoa syövä pentukin tuli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kaiketi, kun pennut vielä 2vkon iässäkin ovat hengissä.

      Poista
  8. Onnea pennuista ja hienosti hoidit homman Vilman kanssa :)!
    Hauskaa kun edellisessä postauksessa vielä kirjoitit että onneksi Vilma menee kasvattajan luokse synnyttämään... ei se sitten ihan niin mennytkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Onneksi en silloin tiennyt kuinka tässä tulee käymään...

      Poista
  9. Oot super <3 ja Vilma kans! Ja Mika myös :D
    -Mirkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en siitä tiedä, mutta pakko sitä jotain on yrittää tuossa vaiheessa!

      Poista
  10. Olipas melkoinen synnytystarina! Onnea Vilmalle, 8 pentua on hieno juttu!

    VastaaPoista
  11. Niinhän se menee ettei sitä aina voi kovin hyvin ennakoida mitä tapahtuu... Syntyyhän niitä ihmisvauvojakin bussipysäkeille ja rautatieaseman vessaan :D
    Ihania vauvoja ja mahtava tarina, jää jälkipolville (tai ainakin pentujen uusille omistajille) kerrottavaa. Pennuntuoksuista tuhinaa sinne kaikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielummin kyllä kätilöin yllätyssynnytystä koiran kanssa pesuhuoneessa kuin ihmistä bussipysäkillä!

      Ja mahtava kokemus itselle, ainakin näin jälkikäteen. Siinä hetkessä se ei nyt niin mahtavaa ollut.

      Poista
  12. Onnea vauvoista! Onpa ne pieniä ja suloisia.
    Melkoista synnyttämistä, on siinä kätilöillä puuhaa piisannut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se vähän toista kuin ihmisten synnytyksissä, kolmosetkin taitaa olla melkoisen harvinaisia ja koirat vaan 8 laittaa kevyesti menemään.

      Poista
  13. Onnea pennuista ja hyvästä kätilöinnistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko silloin hyvä jos suurinosa jää eloon? Ehkä. Muusta en tiedä, onneksi Vilma ei voi kirjoittaa tänne omia kommenttejaan asiaan.

      Vaikka se kyllä osaa kirjoittaa tietokoneella, se on kaksi kertaa töissä kirjoittanut viestejä. En enää muista mitä toisella kerralla luki, mutta toisella luki: 4444444444444444444444444444444444+++++?????????? Joku kysymys sillä siis oli nelosiin liittyen.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)