keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Sairas sika sekä mummoilua


 Ensimmäinen sian sairastapaus meillä on nyt sitten koettu. Muutaman kerran niillä on jalka ollut kipeä, mutta koskaan ei ole ennen tarvinnut eläinlääkäriä soittaa.

Olin pari päivää pois kotoa ja Mika hoiti eläimiä sen aikaa. Kun tulin eilen kotiin niin Helga ei ollut ollenkaan oma itsensä vaan makasi vaan karsinassa. Sika on eläin josta näkee melko helposti onko se kunnossa vai ei.
Koitin ensin kammeta sitä ylös, mutta se ei suostunut ilman väkivaltaa nousemaan. Hänen ystävälliset veljensä sitten tulivat paikalle ja sotkivat Helgan päällä (vaikka koitin estää) niin että se nousikin sitten ylös. Takapään liikkeet olivat vähän hoipertelevat, mutta se kuitenkin kävi juomassa ja pissalla ja meni sitten uudelleen makaamaan. Se myös tärisi ja kädellä koittaessa se selvästi oli kuuma. Siitä näki jo kaltaiseni amatööri että se on kuumeessa, kipeä ja sairas.

Koska sikojen sairaudet ovat meikäläiselle aika tuntemattomia soitin suoraan sinne mistä siat ostin, ikänsä sikojen kanssa touhannut osaa melko suoralta kädeltä sanoa missä oireissa pitää soittaa välittömästi eläinlääkäri paikalle ja milloin oireet menee ohi levolla.

Sikafarmari epäili sikaruusua, senverran olin Helgaa havainnoinut että huomasin että sillä on epätavallisen näköisiä läiskiä iholla ja osasin sen kertoa. Sikaruusu on bakteerin aiheuttama "kokovartalotulehdus" jonka sika saa kohtuullisen helposti maasta. Heti kun siitä oli puhetta niin muistin että juu tästä olen lukenut. Sitä vaan unohtaa kaiken sellaisen kun on ihan sormi suussa ja vähän paniikissa.
Ja kiitos face-kaverini, en olisi jostain syystä osannut soittaa eläinlääkärillekkään, nyt melkein jo hävettää että alkaa kysellä ensin tyhmiä ("mitä mä teen, mihin mä soitan, apua!) ja vasta sitten alkaa ajatella...

Illalla vielä siirrettiin Helga yksin omaan karsinaan että se saa olla yön rauhassa. Helga ei kauheasti arvostanut että Mika lopulta kantoi sinne karsinaan vaan kiljui taas niin lujaa kuin sika nyt vaan pystyy huutamaan. Se ehkä toi vähän toivoa että se vielä paranee kun noin paljon pystyi laittamaan hanttiin!

Aamulla kävin seitsemältä sitä katsomassa, siellä se makasi edelleen samassa paikassa mihin se illalla jäi. Juotin sille ruiskulla tavallista vettä ja hunajavettä. Kuumeen olisin mitannut jos en olisi hajottanut mittaria tiputtamalla sitä kotona lattialle.

Heti kahdeksalta soitin eläinlääkärille ja 11.00 aikaan eläinlääkäri tuli paikalle.
Eläinlääkäri sanoi että Helgalla on "klassiset sikaruusun oireet" ja pisti kaikkiin sikaruusurokotteen ja lääkettä. Kaikki pitää hoitaa jos yhdellä on oireita.

Otin Helgasta vaan yhden erittäin epäselvän kuvan, siitä ei oikein saa käsitystä miltä sen iho näytti. Vähän siltä kuin vasaralla hakkaa pehmeään mäntylankkuun pyöreitä koloja, mutta ne kohoumat oli ylöspäin. Eikä ne olleet niin tasaisen pyöreitä vaan sellaisia kulmikkaita.
Kuulemma Pohjanmaalla sikaruusussa iho-oireet ovat juuri sellaisia, hassua että sekin voi vaihdella eri puolilla maata.  Googlen kuvahaullakaan en löytänyt yhtään "oikeanlaista" kuvaa.

Kuulemma Helgan pitäisi olla jo illalla jaloillaan, kävin sitä katsomassa ja se vielä nukkui. En kuitenkaan alkanut sitä herättelemään koska se nyt tuskin sitä parantaa.

Toivotaan nyt hartaasti että tämä menisi tällä ohi! Mulla oli tarkoitus ostaa kameraan uusi putki, mutta ostinkin nyt sitten eläintohtorin piikittämään sikoja. Vaikka mitä koittaisi ajatella, niin aina se ottaa päähän kun eläimet sairastaa ja menee rahaa. Enkä edes kysynyt että kuinka iso lasku tästä lystistä tulee, ompahan jotain mitä jännityksellä odottaa...



Ja sitten iloisempiin asioihin.
Mumma on taas ollut erinäisten sairaalareissujen jälkeen paremmassa kunnossa. Jutusteltiin viimeviikolla hänen ystävästään Annista ja siitä miten molemmat alkavat olla niin huonossa kunnossa että ystävyyttä pidetään yllä enää puhelimen välityksellä. Toisella toimii pää ja toisella jalat...
Ehdotin, että koska mulla on lomaa niin voisin viedä Mumman käymään Annin luona.

Olen kuullut Annista vuosien varrella senverran hurjia juttuja että olin aika halukas itsekkin näkemään tämän tosielämän Rivon-Riitan. Mummon, joka asui mökillään ja keitti pontikkaa niin että kylän miehistä osa viihtyi siellä melkein paremmin kuin kotonaan...
Vielä muutama vuosi sitten lähes 90v. Anni valitti että ihan tyhmä on uusi asuintalo kun ei sieltä löydy edes ketään ryyppykaveria!

On se jotenkin melko koskettavaa olla paikalla kun nämä entiset työkaverit, ystävykset, jotka eivät ole nähneet pariin vuoteen pääsevät juttelemaan ja muistelemaan reissujaan ihan silmästä silmään eikä vaan luurin toisesta päästä.

Ja taas tulee se mieleen että millaista se oma elämä sitten on kun vaan istuu päivät pitkät kämpässä juttelemassa nukeilleen ja vaikka tavallaan tietää ettei ne ole oikeita lapsia niin "helvetti kun mä kuulen kuinka tämä perkeleen kersa rääkyy ja sille pitää kattella yölläkin tuttia ja heijata sylissä niin sitten se on hiljaa". Vaikka se on nukke! Kuvitelkaa nyt!

Mulla varmaan saman asian ajaa ne koirapehmolelut. Jotenkin aika karua jos tosiaan sitten vanhainkodissakin kuulen kuinka koira vinkuu ja haluaa öisin ulos. Sitten siellä vielä ihmetellään miksi ne muorit on niin levottomia öisin kun pakkohan se on olla jos meinaa ettei koira kuse tai väännä ruikkua lattialle kun se jokavälissä pyytää ulos!

Mumma halusi kahvilaan kahville kun kerran oltiin reissulla ja kaupassakin käytiin.
Ja melkein suuttui kun en halunnut ostaa itselleni (siis hänen lompakollaan) sitä sun tätä.

Mummalla on ollut vähän ruokahalu kateissa pidemmän aikaa ja painokin on aikalailla laskenut. Syötiin reissun päälle yhdessä siinä pöydän ääressä ja Mumma tyytyväisenä söi näkkileipää ja grillattua broileria ja vielä kehui miten hyviä ne on. Kysyinkin, että maistuuko ruoka paremmalta kun on hyvä mieli. Kuulemma juuri näin on. Torkuin hetken sohvalla, halattiin ja kiiteltiin reissusta ja lähdin kotiin päästämään Busteria ulos.

Mietin, että se on kyllä melko tärkeää että ihmisillä on ystäviä. Se on todella tärkeää tehdä niitä yhteisiä retkiä ja älyttömiäkin tempauksia että on sitten mitä vanhana muistella. Silloin kun oma elämänpiiri on jo melkoisen kaventunut niin muistista voi kaivaa ne asiat yhä uudelleen ja uudelleen ja elää niitä sen ystävän kanssa ikäänkuin ne olisi olleet ihan vasta äsken eikä 40-50 vuotta sitten.

Tänään on taas ollut päivä jolloin olen kokenut itseni todella tärkeäksi.






12 kommenttia:

  1. Voi possu-parkaa! Tiedän kuinka tuskallinen ruusu on, itellä on ollut kaksi kertaa. Ekalla kerralla oli jalassa ja kun en tiennyt mitä se oli, meinasin kuolla siihen. Elimistö oli niin kovassa tulehdustilassa. Viikko sairaalassa tipassa ja kuusi viikkoa kävelin kepeillä, kun jalka oli niin turvoksissa ja laskimosuonet vaurioituneet. Vielä vuosi ton keissin jälkeen, jalkaa särki. Toivottavasti possu paranee nopeampaa! =)

    Voi että, kyllä on hieno juttu, toi mummojen tapaaminen! Ei ihme, että tuli hyvä mieli sinullekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk! Kuulostaa kyllä sairaudelta jota en toivoisi omalle kohdalle. Eläimet on aika käsittämättömiä paranemaan, ainakaan ne ei valita samalla tavalla kuin ihmiset.

      Mummoilu on harrastus josta saa valtavan hyvän mielen itselle. Siihen perustuu se mun ja Allin kaverikoiraharrastuskin. Vanhalla ihmisellä on viisautta jota ei saa kuin elämällä tarpeeksi kauan. Se on sitä että tietää jo mikä on olennaista, kuten Mummalla se että haluaa kahville kahvilaan. Kuten itse aina sanoo "nyt vielä kun pystyy".

      Poista
  2. Voi Helga raukkaa, toivottavasti pian nyt paranee.
    Ihanaa kun olet käynyt piristämässä mummuasi ja mahtavaa, että pääsitte tapaamaan myös Annia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olen miettinyt että seuraava ammattini voisi olla joku "mummokerhonvetäjä". En koe ihmisten hoitamista varsinaisesti kutsumuksekseni, mutta pidän kyllä vanhojen ihmisten seurasta.

      Anni oli valtavan kiitollinen vierailustamme vaikkei ensin edes tuntenut Mummaa. Eikä varsinkaan muistanut että olimme tulossa. Kyyneleet silmissä halasi meitä kun lähdimme, onhan se ihan eri asia kun vain lopettaa puhelu.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Nämä juttusi on aina pakko lukea loppuun, sillä ne päättyvät joka kerran johonkin viisaaseen pohdintaan. Niin nytkin. Unohdamme aina, miten elämän kohokohdat lopultakin syntyvät hyvin yksinkertaisista asioista. Ja miten pienillä teoilla saa paljon hyvää mieltä aikaan. Toisille kuin myös itselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Pyrin siihen etten pelkästään luettelisi tekemisiäni, vaan edes muutamalla sanalla kertoisin mitä ajatuksia asiat herättävät. Se ehkä voi olla muista kiinnostavampaa kuin se mitä juuri MINÄ itse olen tehnyt.

      Poista
  4. Toivottavasti possu pieni paranee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helga tuntuu jo parantuneen! Laitettiin se eilen takaisin poikien kanssa, ja se hyppeli villisti pihalla kun taas sai mutaa koipiin muutaman päivän sisälläolon jälkeen.

      Poista
  5. Ihana kirjoitus, Helgan sairastamisesta huolimatta

    VastaaPoista
  6. Paranemisia Helgalle! Ihana juttu oli mummasta ja Annista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helga tuntuu onneksi nyt parantuneen. Eläinten sairastaminen on aina surkeaa, voi montako yötä olen valvonut murehtimassa kun joku pikkuisistani on kipeä?!

      Mumma on yksi mun elämäni voimaihmisistä. Koitan imeä sitä voimaa nyt kun Mumma vielä on hengissä. Sitä sanoo järkikin ettei kukaan elä ikuisesti, puhumattakaan siitä jos alkaa ikä jo kahdeksikolla.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)