perjantai 29. heinäkuuta 2016

Halaa mua, rakasta mua



Mun on pakko tarttua aiheeseen nimeltä halaus kun yksi pieni lause jäi päähän kummittelemaan.

Kaverikoirien kanssa kierretään kaikenlaisia tapahtumia niiden vakio-vanhainkotien lisäksi jotka ovat mun ja Allin "päätyö". Yksi ryhmäläinen kertoi pienen pojan ja koiran kohtaamisesta.

Poika oli silitellyt koiraa, ja oli tokaissut että haluaisi olla tälläinen koira. Kun ohjaaja hymyillen oli kysynyt että mistäs nyt moinen toive, niin poika oli vakavalla naamalla kertonut, että koska näitä koiria silitetään ja halataan, häntä ei halata eikä silitetä. Ei kotona, eikä muuallakaan.

Mulla meinaa sydän särkyä tälläisestä. 

Kuinka helppoa halaamalla on kertoa toiselle, että "sinä olet minulle tärkeä". Kaikki eivät pidä vieraiden ihmisten halaamisesta (ainakaan suomalaiset!) mutta uskoisin että jokaisella ihmisellä on sisäänrakennettu toive tulla halatuksi rakkaimpiensa toimesta.

Pelkkä halaaminen ei varmaan pelasta kenenkään parisuhdetta (tai elämää), mutta halaamatta jättäminen voi kyllä pilata. Eikä halaamista ja haluamista ei kannata sekoittaa keskenään.



Jokainen haluaa olla rakastettu, erityisesti jokainen lapsi. Aikuisella se lapsi asuu meidän sisällämme, syvällä sielussa.

Rakkaimpiemme edessä olemme henkisesti aika alastomia. Ei ole sitä suojaa mitä vieraampien ihmisten edessä on. Siksi ne arvostelut, arvioivat katseet ja hymyttömät kasvot satuttavat paljon syvemmälle kuin vieraiden. Ei kukaan voi loukata kovin syvällisesti joka ei tunne.

Mulla on aikapaljon omakohtaista kokemusta siitä tunteesta ettei kelpaa omille vanhemmilleen. Suurinosa siitä on ollut väärinkäsitystä josta en vain ole pystynyt puhumaan. Millaisia sanoja lapsella on kysyä tälläistä asiaa kun sitä ei ollut edes aikuisena?

Vasta kun muuten suurien kriisien jälkeen elämä alkoi tuntua turvalliselta niille tunteille pystyi alkaa antamaan nimiä.  Siitä on vielä pitkä matka siihen että uskaltaa kysyä ne kysymykset. Että kelpaanko mä teille sellaisena kuin mä olen.

Kelpaanko mä teille vaikka mä en jakanut teidän vakaumustanne.
Ei ole helppoa olla se, joka jo aika nuorena ymmärtää että perheessä on yksi totuus ja itse ei edusta sitä.

Mä en päässyt täysin tekemään tiliä asian kanssa koska toinen osapuoli kuoli. Se helpotti toisaalta omaa paranemista, toisaalta se prosessi jäi tavallaan puolitiehen koska ikinä ei tarvinnut/osannut/voinut sanoa suoraan niitä sanoja joita olisi pitänyt sanoa. Sitten kun olisi pystynyt ei enää voinut.

Aihe on mulle edelleen aika vaikea, mä voin koittaa kirjoittaa siitä joskus enemmän.



Toivoisin hartaasti, että ihmiset halaisivat omia lapsiaan. Kertoisivat heille miten ainutlaatuisia he ovat. Kertoisivat yhä uudelleen ja uudelleen että se lapsi kelpaa omana itsenään.

Sekin lapsi, joka ei meinaa koulussa millään saada kokeista vitosta parempaa. Se lapsi on ihan yhtä ihana, arvokas ja hyvä kuin se joka saa joka kokeesta kympin. Koulu ei määrittele meitä, kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä meitä.

Kuinka paljon parempi ihmisen on kasvaa ehjäksi kun kokee olevansa rakastettu, hyväksytty ja arvokas. Kertokaa se rakkaillenne, kertokaa se erityisesti niille lapsille. Ettei niiden tarvitse kadehtia koiria siitä että koirat saa silitystä, rapsutusta ja hyväksyntää.

Kevyttä viikonlopun alkua vaan.



20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvä jos tuntuu että siinä oli jotain asiaakin. Ja totta.

      Poista
  2. Huh, olipa todellakin koskettava kommentti pojalta. Ihan kauheaa, miten paljon tässäkin maassa on lapsia, joita ei kunnolla halata, silitetä ja hyväksytä juuri sellaisena kuin ovat. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Voi olla että mielikuvitus teki tepposet, mutta valitettavan monen kohdalla se halaamattomuus on ihan totta. Ja se on tosi tosi surullista.

      Poista
  3. Välillä tosiaan kuulee niin surullisia tarinoita lapsista ja läheisyyden puutteesta.
    En voi käsittää, miten joku ei halaa ja kehu omaa lastaan. Vanhemman kuuluu olla se tukipilari lapselleen, vanhemmalla sinun kuuluu kelvat juuri sellaisena kuin olet.
    Ihanaa viikonloppua <3 ja virtuaalihaleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuntuu niin epäreilulta että toiset saavat kaiken mahdollisen henkisen ja aineeellisenkin hyvän kotoa ja toiset sitten jäävät ihan liian paljosta paitsi.

      Maailma on paska paikka.

      Poista
  4. Koskettava kirjoitus... Menemättä yksityiskohtiin,paljon olen tästä kokenut.. Kasvoin vinoksi, nyt opettelen armahdusta itse itselleni. Kiitos sinulle taas kerran fiksusta kirjoituksesta. AMP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi. Mun omalla kohdalla se ei ole niinkään ollut halaamisen puutetta, se on ollut sanoja. Vaikka itsellä olisi kuinka vahva vakaumus niin silti olisi pystyttävä siihen että lapset saavat muodostaa ihan itse omansa. Mulle sanoi alan ammattilainen, että käytännössä mä olen kokenut aivopesua ja se ei ole ihan vähän se.

      Mutta helpottavaa oli myös hänen sanansa että siihen nähden miten voimakkaasti muhun on vaikutettu niin mä olen harvinaisen järjissäni. Moni ei kuulemma olisi.

      Poista
  5. Halaamisen vaikutus on vähän sama, kuin se, että lapsen haavaan tai muuhun moksahdukseen puhalletaan. Molemmat parantavat, ennenkaikkea henkisellä tasolla.
    Minä olen halailija. Kun sanat loppuvat, halaus kertoo loput. Toimii niin ilon, surun kuin arjenkin sanoittajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu. Halaaminen toimii laastarina, myös ennaltaehkäisevänä sellaisena.

      Poista
  6. Ihana postaus, kiitos tästä. Ihan itketti, kun kerroit tärkeistä asioista koskettavasti. - Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Joskus osaa muodostaa ajatuksistaan parempia lauseita kuin yleensä. Hyvä että ne osuivat oikeaan paikkaan.

      Poista
  7. Omakohtaista kokemusta tästä. Kirjoitit hyvin ja viisaasti (kuten niin usein). Airi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. No jos ei aina niin yritän ainakin.

      Ehkä jos on lapsena jäänyt syliä vaille niin sitä pitäisi aikuisena saada kaksinverroin enemmän. Toivottavasti sinulle on nyt käynyt niin.

      Poista
  8. Tärkeä ja koskettava kirjoitus asioista, joiden kanssa olen itsekin paininut ja tulen painimaan vastedeskin. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että aihe yleensäkin on tärkeä. Hyväksyvä kosketus on ainakin itselläni ollut varsin merkittävässä osassa siinä että on alkanut ensin luottaa. Jos ei luota, ei voi päästä käsiksi sinne sielun mustiin peränurkkiin. Kun luottaa siihen että voi turvallisesti käsitellä ne kaikki vaikeat asiat on elämä muuttunut paljon helpommaksi. Kosketuksen voima on valtava.

      Poista
  9. Ihana kirjoitus tärkeästä asiasta. Minun olisi vaikea elää ilman läheisteni halaamista. Puolin ja toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös aika fyysinen ihminen enkä epäröi halata ihmisiä jos koen siihen tarvetta. Halasin töissä yhtä työkaveria viimeviikolla joka oli tehnyt meille linnunpönttöjä, vasta sen jälkeen tuli mieleen että se taisi yllättyä melko pahasti. :D

      Läheisten halaaminen on kuitenkin erilaista, siihen liittyy niin voimakkaasti se rakkauden ja lämmön tunne.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos. Sydänhymiö on musta paras hymiö. <3 Vai onko se edes hymiö?!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)