keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Pentuaikaa

 


Meillä on viisas pentu.

Se mahtuu vielä toistaiseksi eteisen toisen portin pinnojen välistä, niukin naukin yhdestä kulmasta. Ja kun joku avaa ulko-oven, haluaa Busteri aina mukaan. Kun sen nostaa pois eteisestä ettei se koita tunkea itseään mukaan (tai jäädä oven väliin), niin ei meinaa ehtiä kissaa sanoa kun se jo juoksee toiselle portille ja sujahtaa läpi. Ja sitten se on taas siinä ovella.

Ihan huvittavaa, että eilenkin Ottopoika koitti lähteä pois, mutta Busteri keksi samaan aikaan ikiliikkujan eikä Ottopoika ehtinyt ulos ennenkuin Busteri oli jo takaisin paikalla.

Otettiin aikaa Mikan kanssa, ja Busterilla kestää juosta toiselta portilta toiselle 5 sekuntia. Se on aika lyhyt aika. 


On se vaan aika velikulta. Täytyy tunnustaa, että olin unohtanut että pennut voivat olla myös hupaisia ja hauskoja. Muistin vain kuinka niiden kanssa on hermo niin kireällä että melkein itkua saa tihrustaa.
Muistin ennenkaikkea ajokoirapentu-Sylvin vauva-ajan, silloin olin todella kipeä ja sairaslomalla melkein koko kesän. Kun on kipeä sekä henkisesti että fyysisesti niin ei meinaa millään jaksaa edes normaalia pentua, saatikka ihan oikeasti koiraa jolla on pahimmanluokan ad/hd.

Sylvin tempauksiahan oli mm. että se repi mun autosta sisäkaton kun laitoin sen autoon rauhoittumaan kun se meni ympäri kämppää ihan sata lasissa.
Kiva katsoa ikkunasta että miten ihmeessä näyttää niinkuin mun autossa olis verhot ikkunassa, ja samalla tajuta että siellä ei tosiaankaan ole verhoja vaan kankaat katosta!

Omituista, että meillä on ollut Sylvin jälkeen parikin pentua, mutten muista niiden pentuajoista juuri mitään! Alli lähinnä kiemurteli  omituisesti sohvalla ja näytti karvamadolta (ai niin, söihän se multa rikki kahdet silmälasit ja puhelimen!), Sennistä oikeastaan pelkästään sen että vilustuin useamman kerran kun seisoin sen kanssa kokoajan ulkona pakkasessa tammi-helmikuussa.
Ja Ekusta suurinpiirtein sen, että se tykkäsi nukkua keittiön kaapiston lokerossa jossa yleensä pidetään lehtikoria. Siinäpä ne, ihanat muistot pentuajoista.

Ihminen näköjään haluaa vaalia sitä muistoa minkä haluaa muistaa, ja minä olen halunnut vaalia muistoa siitä miten suurinpiirtein vihasin koko pentua ja sitä pentuaikaa. Kaikenlisäksi Sylvi oli syntyjään lähes sisäsiisti alusta saakka joten ei kauheasti edes tarvinnut lattiaa luututa kuten kaikkien muiden kanssa.

Jos joku ihmettelee missä Sylvi on, niin se jouduttiin lopettamaan kaksi vuotiaana kun siltä ensin katkesi pyörälenkillä toisesta takajalasta ristiside ja vuoden kuntoutuksen jälkeen koirapuistossa toisesta jalasta. Leikkaava eläinlääkäri oli varoittanut tästä, vaikka rakenne on terve niin kun koira alkaa keventää toista puolta se rasittaa toista epänormaalin paljon.
Päätettiin, ettei toista kertaa enää leikata.

Saatiin Ekku tavallaan korvauspennuksi Sylvistä, vaikka kasvattajalla ei todellakaan olisi ollut mitään velvollisuutta korvata koiraa. Asia oli todella harmillinen, juuri kun Sylvi alkoi kunnolla toimia metsästyksessä sen taival jo katkesi ihan olemattomaan loukkaantumiseen.




 Ihana vesisade! Kyllä tätä on odotettu. Kasvimaa on ollut niin kuiva että on ollut vaikeaa saada edes vesiletkulla maata märäksi. Peittelin kaiken harsoilla toissapäivänä hallan pelossa, voi olla että tämän tuulen jälkeen harsot ovat ihan jossain muualla kuin joen tällä puolella.

Keltapäivänliljat ovat alkaneet kukkia, ja jostain kylväytyneet siniset akileijat täydentävät niitä ihanasti. Ruotsalaiset eivät ole väärässä värien suhteen.
Oikealla sivulla oleva keltainen heinä on kirjopuntarpää. Yksi lempiheinistäni sekin.

Koska mä oikeesti teen ton kukkapenkin loppuun?! Kiva kun siinä on monta neliötä paljasta maata, ja koirat talloo niissä kokoajan ja tuo kuraa sisälle. Ehkä pitää ajatella samalla tavalla kuin kylppärin siivouksen kanssa. Kun se alkaa ärsyttää niin paljon että asialle tekee jotain, niin silloin on oikea aika.





6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Onhan se aika hassu, nytkin tuossa juoksee ihan hiki päässä ympyrää ja leikkii Sennin ja Vilman kanssa.

      Paavo tuli meille sellaiseen aikaan että isäni oli jo sairastunut aivokasvaimeen ja kuolikin sitten muutaman kuukauden päästä. Jotenkin se(kin) pentuaika meni aikalailla sumussa. Olisikohan sekin ollut näin hauska jos olisin vain nähnyt sen?

      Poista
  2. Tuo Buster on niin ihana pentu, että koirakuumehan tässä iskee! Rasavilin kaveriksi voisi ihan hyvin ottaa terhakan koirakamun... Hmmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole mieltänyt itseäni mitenkään erityisen penturakkaaksi ihmiseksi, mutta onhan tuollainen puolipäätön koheltaminen aika hupaisaa katsottavaa.

      Eilenkin töissä ärsytti kun piti lähteä sitä kuskaamaan ulos keskenkaiken, mutta olihan se sitten tavallaan aika virkistävääkin että se juoksi hurjaa vauhtia ympäriinsä ja teki aikamoisia loikkia. Muutamassa minuutissa irtosin heti ihan täysin töistä. Ei ne turhaan sano että eläinten seuraaminen on virkistävää.

      Poista
  3. Kiva ettei koiranpentuaika ole pelkästään tuskaa, vaikka aika-ajoin sitäkin. Ainakin kuvissa Buster on suloinen <3 Mulla kukkii kaikki siniset ja violetit upeasti nyt, akileijat, nyppykurjenpolvet ja iirikset. Kiittelin yläkertaan päin sateesta myös. Onneksi isäntä sai myös kastelujärjestelmän VIHDOIN toimintaan niin, että letkuilla saa vettä koko tontin mitalta. Helpottaa elämää ihan valtavasti kun väsyneenä töiden jälkeen ei vaan jaksa kantaa kastelukannutolkulla vettä kasveille! Ihanaa kesää sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki eläimet on lähtökohtaisesti aika rasittavia, oli ne nuoria tai vanhoja. Ja samaten ihmisetkin. Ja kasvit ja kaikki muukin. :D

      Meillä saa hanasta vettä, mutta ei mitään muuta luonnonvettä kuin se mikä tulee taivaalta. Mulla on parin rännin alla vesisaaveja joihin sitten kerään vettä. Siksi kasvimaa on Velipojan luona, siellä saa veden suoraan pumpulla joesta.

      Kiitos, kesä on aina ihana!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)