lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannusta! Heiloja, huvipuistoa ja kesää.


 Mä olen ollut aina sitä mieltä että Juhannus vietetään mökillä. Satoi tai paistoi ja oli mikä fiilis tahansa. Tottapuhuen se ei aina ole ollut kauhean rentouttavaa, mitä enemmän siellä (ja varsinkin naapurimökeillä!) on väkeä niin sen tarkempi pitää olla omien koirien kanssa.

Nyt siellä olisi ollut meidän omien koirien lisäksi Velipojan koirat, sekä tuttuun tapaan mökkinaapureiden sheltit haukkuvat melkein yötä päivää ja niitä ei vissiin voi ollenkaan komentaa. Ja jos totta puhutaan niin olen joskus ollut niihin niin hermona että olen muka komentanut omia koiria vaikka todellisuudessa se on tarkoitettu vinkiksi naapureille että nyt ihan oikeesti pian lähtee järki...Se ei ole auttanut mitään joten ehkä se ei ole kauhean toimiva tapa.

Lisäksi Vilmalla on juoksu, joten sen kanssa olisi pitänyt olla ihan erityisen tarkkana.

Ja kun päästään aiheeseen juoksu, niin senkään takia ei lähdetty koska Vilmalla osui tärppipäivät juuri Juhannukseen ja se astutettiin tästä juoksusta.


 Asia tuli hiukan nopeasti ajankohtaiseksi vaikka jo silloin kun otin Vilman niin sovittiin kasvattajan kanssa että Vilmaa on mahdollista käyttää kasvatukseen jos hän haluaa.
Käytin Vipun terveystarkastuksessa reilu kuukausi sitten ja se todettiin terveeksi, ja kun uros oli valmiina ja juoksukin alkoi niin ei siinä sitten aikailtu.

Tosin siinäkin oli pientä hässäkkää kun uros asuu Ruotsissa ja omistaja myöhästyi laivasta kun oli ostanut lipun Suomen sivuilta ja siellä aikataulu onkin Suomen aikaa.
No, onneksi mahtuivat iltalaivaan, ja pääsivät turvallisesti Suomeen.

Vilma oli tarkoitus astuttaa kotona, mutta kun tosiaan uroksen tulo meni yömyöhään niin kasvattaja haki sen kotiinsa- ja ajoi meidän tienpäässä yhteen skootterin kanssa. Onneksi kukaan ei loukkaantunut, suurimmat tällit taisi saada kasvattajan auto.

Kaiken tämän jälkeen astutus onneksi onnistui hyvin, onhan se suorastaan arkiromantiikaa kun koiria astutetaan kolmen aikaan yöllä takapihalla hyttysten kanssa...
Tosin itse nukuin kotona hyvin tyytyväisenä.

Torstaina Mika haki Vilman kotiin työmatkalla ja uros tuli sitten astumaan Vilman vielä perjantaina. Astutus sujui taas kuin oppikirjasta, nyt vaan sormet ja varpaat ristiin että syntyisi pikku-Vilmoja. Tarkoitus oli kokeilla vielä tänään antaako Vilma astua ennenkuin uros lähtee kotimatkalle.

Vilma ja Spader astuksen jälkeen.

Me ei voida valitettavasti tällähetkellä ottaa itselle pentua, pelkästään Sennin takia en halua takaisin kotiin Vilmaa ja Vilman pentua. Sennin ja Vilman elämä kun on sellaista veitsen terällä keikkumista kokoajan niin ei kauheasti halua siihen mitään ylimääräistä.
Toivottavasti Vilman kotiinpaluu edes sujuu kunnialla.

Pentujen jälkeen Vilma on tarkoitus leikata, senkin takia toivon että pennut syntyisivät. Kaikki niiden tappelut ovat osuneet juuri siihen juoksujen alkamisen aikaan, ne tappelivat nytkin ennen juoksujen alkamista. Vilma kestää Senniä normaalisti aika hyvin, mutta kun silläkin on ennen juoksuja vähän pipo kireällä niin sitten napsahtaa.
Senni puri sille jalkaan aika syvän haavan nyt viimeksi, eikä voi olla niin hyvää tuuria ettei sattuisi pahemmin jatkossa.


Ja sitten hilpeämpiin aiheisiin. Koska ei menty mökille niin nyt sitten tavallaan olikin paljon ylimääräistä aikaa. Oltiin eilen Power Parkissa kavereiden kanssa. Olen luullut että kaikki ovat Juhannuksena mökeillä tai festareilla mutta näköjään olen ollut aika väärässä...

Ilma oli ihan mahtava, ja ihan todella upeaa tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Me kun ei kauheasti huvipuistoissa käydä.
En pysty menemään juurikaan laitteisiin, mutta tunnelma on kyllä upea tuollaisessa paikassa!
Ihmiset on hyvällä tuulella, aurinko paistoi kuumasti, naiset olivat lyhyissä hameissa ja jokapaikassa kaikui nauru ja iloinen kiljuminen laitteista.


 
Sentään kävin maailmanpyörässä ja vuoristoradassa. Siinä oli ihan tarpeeksi.
Ja kuinka voi olla niin tyhmä, ettei tajua että lämpimällä pitää juoda tarpeeksi (jotain muutakin kuin siideriä...) ja hattu olisi aika hyvä idea?!
Samaten jos on varsin kahviaddiktoitunut niin kannattaisi juoda kahvia jos ei halua siitäkin päänsärkyä.
Sekä ehkä kannattaisi laittaa isompi kypärä kartingissa jos ei saa mahtumaan silmälaseja sinne alle. En suosittele ajamaan ilman laseja jos niitä oikeasti tarvisi, sekin varmaan teki sitä kummallista oloa.

Kokopäivän oli sellainen olo kuin laskuhumalassa, pahimmillaan olo oli onneksi vasta kotimatkalla. Ottopojan autossa ei toiminut ilmastointi, ja kun istuttiin siellä hikinen iho vasten ihoa ja välissä ainoastaan puolisulanut kylmäkalle helpotusta tuomassa niin matkustusmukavuus ei ehkä ollut ihan huipussaan...

Kotona otin särkylääkettä, join kahvia, vissyä, söin metwursti-homejuusto-leivän ja suolapähkinöitä sekä kävin koirien kanssa pyörälenkillä.
Siihen päälle sauna ja terassilla istumista viilenevässä illassa niin oikeasti voi sanoa että oli kuitenkin ihan mielettömän hieno päivä.

Kävin vielä koirien kanssa ilta-pissatus-lenkillä kylpytakissa, mielestäni Juhannuksena voi.

Kaikki  tälläinen hiukan epäsovinnainen tuo mulle kovasti onnentunnetta. Se kun lompsii crockseissa ja kirjavassa kylpytakissa pitkin tienreunaa yölintujen jo laulaessa on jotain sellaista mitä ei oikein voi sanoin kuvailla. Se on kesää, sisältä kuplivaa kevyttä iloa, onnea ja jotain omalaatuista vapauden tunnetta.

Se on ehkä sitä Juhannusfiilistä.




3 kommenttia:

  1. Päänsärkyä lukuun ottamatta kuulosti oikein ihanalta juhannuksen vietolta!
    Ja voih, pienet vipukat on varmaan supersuloisia... toivottavasti niitä tulee!

    Juhannuksen jatkoja sinne - täällä on just nyt ihana ilma, eilen oltiin ajelemassa ja taidettiin ajaa koko ajan sadepilven alla... =D

    VastaaPoista
  2. Hyvää juhannuksen jatkoa sinnekin!!! Sinulla on ollut melko toimelias juhannus :)

    VastaaPoista
  3. Sinulla onkin ollut vaikka minkälaista touhua juhannuksena. Hienot koirat sinulla! - Mukavaa juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)