maanantai 16. toukokuuta 2016

1100 koiraa myöhemmin

 Meillä oli viikonloppuna kahden metsästysseuran järkkäämä koirien ryhmänäyttely. Huh huh.

Tässä vaiheessa on vielä hiukan epäselvää haluanko järjestää enää koskaan näyttelyitä, mutta eiköhän se tästä taas pikkuhiljaa unohdu että näyttelypäivä on yhtä suurta sirkusta.

Tavallaan siitä perverssilla tavalla nauttii että on valvonut jännityksessä muutaman edellisen yön, pää on kuin Haminan kaupunki kun koittaa muistaa kaiken minkä epäilee unohtaneen ja muutenkin tuntuu että ihmisillä on kaikille jotain epäselvyyttä mihin halutaan vastaus juuri nyt. 

Kuten perinteeseen kuuluu niin vesisadehan sieltä tuli. Ja kylmyys. Onneksi ei kuitenkaan satanut ihan niinkuin ennustettiin, olisihan se ollut hilpeää kun se koko kuukauden sademäärä olisi tullut juuri näyttelyiden ylle. Mutta satoi kuitenkin ihan tarpeeksi, varsinkin juuri kun vipukka kehä oli.
Vilma oli meiltä ainoa koira joka oli kehässä, ja sekin sai EH:n.
Pidin sen autossa haalarit ja toppatakki päällä odottamassa, mutta aika raaka on vesisade tuollaiselle lähes alastomalle ja palelevalle koiralle.

Illalla notkuin näyttelypaikalla vielä 22.30 ja tulin siihen tulokseen että ainoa oikea vaatetus seuraavalle päivälle on toppavaatteet. Niimpä kaivoin paksun toppatakin ja toppahousut esiin, ja ylläri ylläri, olin ehkä ainoa joka paikanpäällä ei palellut. Osansa saattoi myös olla siinä että päivystin palkintopisteellä ja sain olla katoksessa!

Laitan näyttelyiden rakentamisesta ja näyttelyistä muutaman tunnelmakuvan, luonnollisesti mulla taas loppui kamerasta akku kun sen sitten unohdin ladata. Enkä myöskään juurikaan kuvannut yhtään kehää, ei sieltä palkintopisteeltä oikein pysty.
Ihan huikea idea oli kun yksi meidän porukasta laittoi riistakameroita paaluun kuvaamaan näyttelykuvia niin saatiin kuvia vähän eri perspektiivistä kuin normaalisti.














Totesin taas, että aika monelle näyttelyissä kävijälle tekisi todella hyvää joskus itse olla järjestämässä näyttelyä. Sitä on niin valtavan helppoa arvostella kaikkea ja olla naama väärinpäin jos ei saakkaan laittaa sitä lähes puolijoukkueteltan kokoista telttaa keskelle käytävää niin ettei muut pääse millään liikumaan siitä ohi. Minä minä minä ja minä.

Vai tekikö sää osansa vai sattuiko kohdalle vaan paljon niitä muuten vaan huonotuulisia ihmisiä?

Onneksi suurinosa kuitenkin oli ihan fiksuja.

Tänään on aikapaljon särkenyt päätä, ehkä sellaista väsymyksen ja jännityksen laukeamisen päänsärkyä. Vielä kun saan nuo liikenteenohjaajilla olleet huomioliivit ja lättytaikinakulhon palautettua olen kai oman osani tehnyt aika pitkälle. Pikkuisen paperitöitä ja se on sitten siinä.

Eikä onneksi ainakaan vielä ensivuonna uudestaan.

6 kommenttia:

  1. Sen takia meillä järjetetään joka toinen vuosi näyttelyt - pääsee hengähtämään välissä. Ja vaan yksipäiväiset suunnattuna "metsästysroduille".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluaa paljon rahaa on haalittava paljon ryhmiä...Yksipäiväiset meilläkin oli, onneksi! Mielummin yksi kertarysäys kuin sellainen monen päivän tapahtuma.

      Poista
    2. Meillä tulee tilat ja tekijät vastaan. Nyt on 2017 näyttelyt johon otetaan osa 5, osa 6 ja 3/8. Muutama pieni mutta virkeä seura järjestää niin ollaan kuitenkin saatu jotain jaettua.

      Poista
    3. Kyllä meilläkin oli nyt ihan tila äärimmillään. Ehkä juuri ja juuri yhden kehän olisi vielä saanut, ja hiukan autoja. Se on vaan aika paljon ihmisiä mitä tarvitaan esimerkiksi liikenteenohjaukseen jos parkkitilaa on rajoitetusti!

      Poista
  2. On sinulla ollut puuhakas päivä, tai useampiakin päiviä, koska järjestelyihin ja purkamiseen kuluu aikaa niihinkin. Mutta upeaa työtä teet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi päivää meni aamusta iltaan, ja kyllähän sitä kaikenlaiseen on kulunut ennen ja jälkeen. Enkä edes ollenkaan ole ollut se joka on tehnyt eniten! Se joka on meillä paljon järjestänyt näyttelyitä on ollut projektissa kiinni useamman viikon lähes kaiken vapaa-aikansa.

      Moni ei vaan tajua, että järjestäjätkin ovat ihmisiä. Tekevät virheitä, joita kaikkia ei edes voi paikanpäällä enää korjata. Vaikeaa on harrastaa, jos kukaan ei suostu tekemään ns. likaista työtä. Se kun vaan muistettaisiin...

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)