perjantai 29. huhtikuuta 2016

Mä olen kaunis.

Kuinka vaikeaa on sanoa itselleen että sä olet kaunis. Ihan hel*etin vaikeaa, ainakin mulle. Katsoa itseään peilistä hyväksyvin silmin, todeta, että tänään sä näytät hyvältä.

Mulla on ollut enemmän ja vähemmän aina ongelmia tämän asian kanssa. Omasta mielestäni olen aina näyttänyt ennenkaikkea lihavalta. Ja onko lihava nainen kaunis? Sinällään aika hassua, koska en kai teini-iässäkään ollut mitenkään lihava. Lapsena kyllä, ja nykyiselläänkin mennään siellä painoindeksin mukaan lihavuuden puolella.

Mutta voinko mä olla silti kaunis? Voinko mä ihan oikeasti olla tyytyväinen siihen että mä nyt kertakaikkiaan olen tän näköinen. Hyvä just nyt.
En sitten kun olen laihtunut kymmenenkiloa.

Mulle on kyllä sanottu että mulla on kaunis hymy. Ja hei ihan oikeasti, kun mä vedän huulipunaa niin tsiisus mullahan on kaunis hymy! Niin kaunis, että huomaan sen itsekkin. Näinkö kauan siihen piti mennä että olen sen itse tajunnut?!

Mä olen jotenkin mieltänyt itseni kauan sellaiseksi tavalliseksi. En nyt varsinaisesti rumaksi, mutta "perus-pirkoksi". Sellaiseksi joka katoaa seinään, jonka voisi ehkä muistaa sateenkaaritukasta mutta ei mistään muusta.
Ei ole helppoa sanoa itselleen että voi kyllä, sä saat olla kaunis. Sä saat näyttää naiselta, sä saat hymyillä itsellesi peilistä.

Mä olen ollut sinällään onnellisessa asemassa että mulla on ollut mies joka on tätä toistellut vuodesta toiseen. Miten kauniina se mut näkee.
On hiukan eri asia kuin kaverin ex-mies joka järjestelmällisesti muisti kertoa kuinka "kaikki työpaikan naiset on kauniimpia kuin sinä". Pitää olla melko rautainen itsetunto joka vielä sellaisen jälkeen kokee itsensä kauniiksi.

Mutta kaikesta huolimatta, niistä kauniista sanoistakin huolimatta, pitää myös itse nähdä itsensä kauniina. Se onkin se vaikein rasti.

Vaikka selfieiden ottaminen onkin vähän idioottimaista, niin täytyy todeta että mulla se on auttanut tässä asiassa ihan valtavasti. Kun ottaa itsestään paljon kuvia, niin jotenkin näkee itsensä "muiden silmin".

Mä tykkään meikata, voin kyllä sanoa että ilman meikkiä en todellakaan ole mitenkään parhaimmillani. Mutta voin ihan hyvin olla meikkaamattakin, ei aina tarvitse olla täydessä tällingissä. Helpottaa kuitenkin kun tietää, että voi muutaman pikkupurnukan avulla taikoa itsensä kauniimmaksi periaatteessa koska vaan.
Muistan iltarukouksissani sitä joka keksi ripsivärin, meikkivoiteen ja silmänrajauskynän. Ja sen huulipunan.

Mutta palataanko vielä painoon. Mulle sattui pari kuukautta sitten töissä sellainen tilanne, että yksi mies kysyi multa ihan pokkana että "Mahdutko sä vielä samoihin vaatteisiin kuin syksyllä?". Se ei ollut vitsi. Se oli sanat ja katse jotka tarkoittivat ainoastaan että "KUINKA PALJON sä oikein olet lihonut muutamassa kuukaudessa?".

Vitun läski. Ruma, tyhmä ja läski.
Mä kyllä muistan kun mulle on lapsena huudettu niin.

Nyt jälkeenpäin todella harmittaa etten silloin sanonut muuta kuin että "kiitos kysymästä, mahdun ihan hyvin samoihin vaatteisiin". Kotona kävin vaaássa ja olin lihonut talven aikana 3kg. Kysyin Mikaltakin että näytänkö mä siltä että mä olen lihonut poikkeuksellisen paljon. Kuulemma en.

Vaikka asiaa kuinka ajatteli, niin silti se tuntui ennenkaikkea tosi ikävältä. Vaikka kuinka koittaa uskotella itselleen ettei se tuntunut missään niin tottakai se tuntui!
Mutta kaikkien silmissä ei voi olla kaunis. Mua vähän surettaa jos ihminen arvottaa toiset painon perusteella. Ihanniinkuin kaikkien naisten pitäisi olla nykyään teräksen kovaa lihasta ja timmiä pakaraa. Mahtua siihen samaan muottiin, siihen minkä joku muu määrittää kauneudeksi.

Voisko meille riittää se että itsellemme olisimme kauniita?!

Voi kun itsekkin muistaisi sanoa sen kun huomaa että joku kanssakulkija on peruspäivää kauniimpi. Silloin kun siihen on aihetta.
Kyllä se piristää päivää kun tulee huoneeseen ja joku nostaa ihailevasti kulmia ja sanoo että wau, näytätpä nätiltä. Eikai se nyt ole suomenkielen vaikeimpia lauseita?

Voitasko me naiset kehua toisiamme? Opetella sitä.
Kehukaa omianne, kehukaa työkavereita, ystäviä, puolituttuja. Ehkä siinä samalla kun oppii katsomaan muita kauniina oppisi samalla myös samaa itsestään.

Jos nainen itse näkee itsensä kauniina niin ihan takuulla se poikii elämään hyvää.
Ei itselleen mitään kotialttaria kannata rakentaa, mutta terve itsensä rakastaminen ei kyllä voi olla keltään pois. Päinvastoin.


Tän illan selfie. Ei paha. <3





22 kommenttia:

  1. Tästä olisi paljonkin kirjoitettavaa näin entisenä koulukiusattuna (= koko yläaste päivittäin ulkonäöstä haukuttuna) ja myöhemmässä elämässä myös välillä kauniiksi kehuttuna ja omasta suhtautumisesta kaikkeen siihen ja omaan itseen ja siihen kuinka samalla ihmisellä voi olla ruman ja hyvännäköisen ihmisen itsetunto. Mutta nyt olen liian väsynyt kirjoittaakseni siitä stooria, mutta sanon vain, että tälle postaukselle peukutan täysillä ja hyvä sinä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Mun kiusaamiseni on ajoittunut 1-2 luokalle, sen jälkeen muutettiin ja vissiin en sitten ollutkaan enää lihava uudessa ympäristössä. Mutta tiedän todellakin mistä puhut.

      Poista
  2. Sä todellakin olet kaunis! Tykkään myös sun rilleistä, ne sopii sulle tosi hyvin!

    Mä välillä koitan harjoitella kattelemaan itseäni peilistä ja pitämään siitä kuvasta... Mutta vaikeeta se on. Mua ei kotona kehuta kauniiksi. Muistan yhä kaiholla yhtä vanhaa poikaystävää, jonka ihailevaa katsetta en varmaan unohda koskaan... Oli se niin sykähdyttävää, kun toinen katsoi niin selvästi ihastuneena ja sanoi suloiseksi.

    Mulle sanoi kerran joku äijä baarissa, että "sä et kyllä oo oikein minkään näköinen". Sekin on aika lailla piintynyt mieleen...

    Mä tunnen itseni jotenkin epänaiselliseksi kaiken kaikkiaan. Olen niin lyhyt että se tekee välillä vaikeaksi tuntea itseä edes aikuiseksi, niin hassulta kun se ehkä kuulostaakin. Ulkonäkö on kyllä vaikea asia... Paras kohta minussa on silmät, niistä pidän itsekin, mutta juurikaan mistään muusta en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Nämä samat rillit on ollut mulla kaksi vuotta, mutta nyt kun hiukset on omanväriset niin ne on jotenkin "muuttuneet" edukseen. Multa on tosi moni kysynyt viimeisen kolmen kuukauden aikana että onko mulla uudet silmälasit.

      Pituus on kyllä hassu juttu. Kun itse taas aina olen ihaillut pieniä ja siroja naisia. Sellaisia taskumallisia keijukaisia. Eli mun silmissä olisit juuri se mun täydellinen nainen!

      Itse kasvoin voimakkaasti pituutta ala-asteella, olin jossain vaiheessa koko koulun pisin! Ehkä siitäkin on jäänyt se "mammuttitunne". Lisäksi mulla on aika leveät hartiat, se ei oikein muutu vaikka olisi laihempikin.

      Mulla on tullut vasta tässä viimevuosina sellainen olo että nimenomaan haluan olla nainen. Tähän saakka olen vissiin halunnut olla vain se hyvä jätkä. Ehkä tämä kaikki on ollut jotain uuden identiteetin hakemista jos sitä nyt niin voi sanoa. Mutta se on ollut mukavaa ja hyväksi selkeästi itselleni.

      Poista
    2. ...paitsi että vaikka olenkin pieni=lyhyt, vain 149cm, en ole kuitenkaan mitenkään siro... ylipainon puolella olen useamman kilon. En siis koe olevani mikään taskumallinen keijukainen. =D Ennemminkin lyhyt ja lihava.

      Poista
  3. Olet kaunis!!! Jokainen meistä näkee aina omat virheensä ja heikkoutensa, mutta kun osaa itse nähdä myös hyvät puolensa on voittanut.

    8 vuotta sitten minulta leikattiin kilpirauhanen. Silloin mietin, että pitääkö minun joka ainoa päivä loppuelämän ajan piilottaa se arpi. Päätin, että ei tarvitse. Oli arki tai juhla, niin arpi näkyy. Se on osa minua ja elämääni. Eikä siitä kukaan minulle huomauttele, muutama kysymys on tullut, että mikä toi on.

    Monta muutakin asiaa minussa vaatisi korjaamista, jotta olisin ihannenainen, mutta eipä se haittaa. Olen sinut itseni kanssa, en ole täydellinen, mutta olen oma itseni. Ole sinäkin, älä välitä tuollaisista ääliöistä!!! Toisten elämäntehtävä on tuottaa muille pahaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En kirjoittanut tätä siksi että te kaikki sanoisitte minua kauniiksi vaan myös itseänne.

      Tosi hienosti kirjoitettu tuo sun toinen lauseesi. Kun sen oppisikin kaikessa muussakin.

      Tilanne oli siksi melko ikävä, että sen sanoi ihminen josta olen aina voimakkaasti pitänyt ja jota olen pitänyt melkoisena herrasmiehenä. En tiedä mikä aivopieru se oli, mutta aika tyhmä joka tapauksessa.

      Poista
  4. Eli kehu nainen päivässä.
    Jokaisessa on jotain kaunista, josta voi toista kehua!
    Ihan itsessäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Koitetaan mennä näillä. Mulla taitaa nyt sitten olla tänään se kehu vielä jakamatta. Voiko kehua koiraa kun muita naisia täällä ei nyt ole!

      Poista
  5. Sun eilisen illan selfie on hyvä, parempi kuin hyvä.
    Aivan ihana postaus. Tämä on asia, joka itseänikin on ärsyttänyt. Miksi muka ei isompikin ihminen voisi olla kaunis. Mulle blogimaailma on toiminut itsetunnon kohottajana. Blogeissa on niin paljon helpompaa kirjoittaa kehuja, kuin sanoa niitä suoraan.
    Tiedätkö, sinä olet kaunis ja se sinun hymysi on unohtumaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin tykkäsin siitä. Oltiin synttäreillä ja siellä kahvipöydässä istuessani katsoin itseäni eteisen peilistä että ohhoh, ompas rouva tänään kaunis. Siitä oikeastaan koko tämä postaus sai alkunsa.

      Nyt kyllä sanoin hymystä niin nätisti että niin ei vissiin ole vielä koskaan sanottu. <3

      Poista
  6. VOI voi näitä "sanojia" - "huomauttelijoita" ...!!! minusta se kyllä kertoo tyhmyydestä jos mikä. Sinä olet kyllä kaunis nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. En kyllä edelleenkään tiedä miksi niin fiksu ja mukava mies esitti tälläisen kysymyksen, ehkä siihen oli syynä erittäin huono päivä? Tekisi kyllä melkein mieli ottaa asia vielä joskus puheeksi.

      Sanoisin, että tiedäkkö että se loukkasi mua tosi paljon. Tiedätkö, että silloin kun mentiin lapsettomuushoitoihin niin patistettiin voimakkaasti laihduttamaan ja annettiin vähän jopa ymmärtää että lihavuus voi olla yksi syy miksei saa lasta.
      Tosin se laihtuminenkaan ei kyllä ole lapsia tuonut.
      Tiedätkö, että mulla on ollut monta vuotta jo "kesäpaino" ja "talvipaino" eikä se ole mua haitannut.

      Ehkä mun kannattaisi, koska asia selkeästi vaivaa edelleen.

      Poista
  7. Jokunen päivä sitten lehdessä oli juttu siitä, kuinka vanhempien pitäisi välttää lasten kuullen itsensä ja toisten ulkonäön ja muiden ominaisuuksien arvostelua. Jollei pysty kehumaan, parempi olla sitten hiljaa. Lapset oppivat moittimisen ja arvostelun kulttuurin kotoaan, eikä se suinkaan helpota positiivisten ominaisuuksien löytämistä. Minulla oli 90-luvulla työhuoneeni ovessa lappu, jossa luki: "kehu nainen päivässä!". Yhtä hyvin siinä olisi voinut lukea vaikkapa: "kehu ihminen päivässä". Miten hyvää itsetunnolle tekeekään, kun joku huomaa ja kehuu. Jokainen ihminen on omalla tavallaan kaunis ja vielä kauniimmiksi muuttuvat, kun saavat kehuja ja kannustusta.
    Mukavaa vappua sinulle kaunis ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset imevät kotonaan niin paljon kaikenlaista, varsinkin sitä negatiivista että tuntuu että joidenkin vanhempien olisi parempi olla kokonaan hiljaa lasten aikana.

      Kun olin erityisluokalla töissä niin opettaja tapasi sanoa, että ihminen kasvaa kehuista. Myös aikuiset.

      Poista
  8. Oot kyllä tosi kaunis, monissa kuvissa olet ollut, susta näkyy semmoinen ihana lämpö :)
    Minulla varmaan vaikuttaa eniten juuri se pidänkö ihmistä kauniina vai ei (olipa rumasti sanottu), vaikuttaako ihminen muuten miellyttävältä vai pinnallisesta. Joskus joutuu omia ennakkoluuloja korjaamaan, kun sellaiset nykyisen kauneusihanteen timmit mimmit onkin tosi miellyttäviä ja lämpimiä ihmisiä.
    Itseäni olen kyllä pitänyt aina ihan kauniina ja on mulle aina niin sanottukin, mutta lasten saamisen jälkeen olen kyllä kärsinyt itsetunto ongelmista ulkonäköni suhteen, kun painoa on tullut rutkasti lisää. Nyt vasta olen alkanut hyväksyä itseni kauniiksi myös vähän lihavampana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Mukava ihminen on aika kaunis. Mitä ihanampi, sitä kauniimpi.

      Mulle yksi "lihavuustunteen" aikaansaaja on se, että mulla on aika usein maha kipeä. Kun se on kipeä, on sellainen paisunut ja lihava olo. Ja kun on sellainen olo, ei tunne itseään kauhean kauniiksi. Mutta kuka pakottaa mua syömään ruokaa mistä se tulee kipeäksi, ei yhtään kukaan!!! Se on nimenomaan omaa tyhmyyttä.

      Poista
  9. Kiitos hyvästä postauksesta! Ajattelemisen aihetta. Ihan uskomattoman tökerösti sanottu siltä tyypiltä, että mahdutko samoihin vaatteisiin! Miten noin voi ees sanoo toiselle? Miten tuo asia kuuluu kenellekään muulle ku sulle? Jos ei osaa sanoo mitään kivaa, niin miks pitää avata suu ollenkaan? Ja kuka ne ihanteet luo, mikä on kaunista ja mikä rumaa...? Itsekin taistelen itsetuntokysymyksien kanssa, vaikka en ole ylipainoinen. Kuitenkin mulla on sellanen semisti sairaalloinen kontrolloinnin tarve, jonka kohdistan omaan kehoon, kun en pysty kontrolloimaan kaikkea ympärilläni tapahtuvia asioita. En oo juuri koskaan ollut tyytyväinen mun hiuksiin, vaikka on ollut lyhyttä ja pitkää ja värikästä jne. Nyt kun teetätin rastat, niin tuntuu että alan olla omalla tontilla. Pidän joistain kohdista mun kehossa, mutta vielä on matkaa itseni hyväksymiseen sellaisena kuin olen ja kauniina pitämiseen! Jotenkin nään oman kehon hyvin erilaisena kuin mitä se oikeesti on, siis että olen oikeasti aika hoikka ja pienikokoinen. Tunnen silti itseni välillä valtavaksi. Ja en osaa ottaa vastaan kehuja mun ulkonäöstä, siitä tulee vaivaantunut olo. Mut ehkä joku päivä voin sanoa nuo sanat peilikuvalleni "Oot kaunis". Ja sinä oot kaunis, sun kuvat on aina niin ihania ja rohkeita ja sun hymy on aito :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas on vähän päinvastoin oman kropan kanssa. Tunnen sen paljon pienemmäksi ja sitten peilikuva ei vastaa sitä tunnetta. Se(kin) saa tuntemaan itsensä lihavaksi.

      Mulla on ollut tuota samaa hiuskriisiä. Olen tavallaan tykännyt värjätä hiuksia ja olla se sateenkaaritukka, mutta sitten peilikuva ei ole myöskään vastannut sitä omaa "sisäistä minää".
      Nyt kun olen kasvattanut hiuksiin oman värin ja saan ne kiinni niin tunnen itseni enemmän naiseksi. Se tuntuu tärkeältä.

      Ja kiitos siitä miten kirjoitat hymystäni. Se tuntuu todella hyvältä.

      Poista
  10. Minä olen havainnut, että nyt vanhana saa paaaaljon enemmän kehuja kuin nuorena (jolloin oli toki kauniimpi kuin nyt). Ketkä kehuvat? Toiset vanhat naiset :) ja ihan tuntemattomat. Missä? Kaupungilla ja kaupoissa. Ei oo kaksi, ei kolme einä neljäkään vaan kymmeniä kertoja on viiskymppiä täytettyäni tullut joku toinen viiskymppinen, tuntematon mamma kehumaan vaatetta, tyyliä tai hymyä. Hyvin hauskaa! Odotas vain!

    Nuoruudesta muistan, miten kerran olin yksinäni uimahallissa ja pukuhuoneessa kuivailin tukkaa ja liikuskelin ilmeisesti aika luontevasti edestakaisin alasti (kodin peruja). En seurannut ympärillä olevia ihmisiä ennen kuin yksi mummo lähtiessään tuli taputtamaan olkapäälle ja sanoi: "Kyllä ihminen on nuorena kaunis!" Nykyisin itse välillä tekisi mieli sanoa jollekulle samoin, mutta en kehtaa - maailma on mennyt sellaiseksi, että ties miksi pedofiilimummoksi luultaisiin. Silloin nuorena olin kyllä tosi ilahtunut!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)