lauantai 12. maaliskuuta 2016

Pipoja pääsiäismunille




 Idea ei todellakaan ole omani, eikä varsinaisesti edes kovin tuore. Muistan nimittäin että vuonna -97 (ehkä, enää tässä iässä ei ole ihan varma kaikesta tapahtuneesta) tein suurinpiirtein vastaavia Suuren Käsityökerhon ohjeilla.

Mutta hilpeä se on edelleen! Näissä ihan paras puoli on sekin, että kaikenmaailman pienet langanpätkätkin voi käyttää. Oikea jämälankatyön helmi.

Valitettavasti mulla ei ole mitään varsinaisia ohjeita eikä vaihekuvia koska olen tehnyt pipoja kuumeessa sohvan uumenissa.

Mutta pääasiassa loin puikolle "noin 15" silmukkaa, kudoin reunaan muutaman kerroksen joustoneuletta (2 oikein, 2 nurin, tai 1o, 1n ) tai ihan vaan pelkkää oikeaa koko pipon.
Kaikki näyttää käyvän.

Hyvä idea tietysti olisi jos niitä pääsiäismunia olisi valmiina niin voisi kokeilla minkä kokoinen pipo menee millekkin munalle, mutta nämä on nyt testattu ihan omien kanojen munien päälle.

Tupsuidea oli myös nerokas. Se oli uusimmassa Suuressa Käsityölehdessä.

Haarukka helpottaa ja nopeuttaa tupsun tekoa kun ei tarvi tuhrata pahvikiekkojen kanssa ja pienissä tupsuissa se on hankalaakin. Oikeastaan en edes uskonut että haarukkakikka voi toimia...
Hyvin luottavainen tosiaan olen tälläisissä asioissa.


En oikein tiennyt kuinka näitä pitäisi kuvata että ne tulisivat oikeuksiinsa. En kuitenkaan uskaltanut googlettaa "munan kuvaaminen" (hah hah haa...huumorintajuni on suorastaan valtavan hyvä).

Mutta kun laitoin ne tuohon laatan päälle niin mieleen tuli että pipotaulukin olisi aika hauska! Jos kaikki pipot antaa pääsiäismunien kanssa pois niin itselle ei jää yhtään. Ei sillä että niille nyt varsinaisesti käyttöä olisi, mutta ne on vaan jotenkin sopivan lapsellisia mun ajatusmaailmaan. Taidan tehdä pipotaulun itselleni, senverran nyt alkoi tämä idea kutitella.

Ai niin, ja yhtään langanpätkää en ole päätellyt. Senverran sain sen jämälankavillatakin tiimoilta päätellä lankoja että päätin että tiukka solmu ja langan katkaisu riittää tälläisiin ihan tarpeeksi hyvin!



10 kommenttia:

  1. Muistojen munapipot (kuulostipas härskiltä). Tosiaan joskus 90-luvulla tuli näitä tehtyä.
    Suloisiahan nämä on ♡♡♡
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihinkähän mun vastaukset on kadonneet?! No joka tapauksessa. Kiva että on muitakin MUNApipojen ystäviä. hihiiiiii.

      Poista
  2. Siinä on pipa poikineen. Mitähän olis mahtanut näyttää googlaamalla ;) ;)
    Hyvä idea tehdä haarukassa munan pipolle tupsu. Voi vitsi mikä lause tuosta tuli :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskalla kokeilla, koita sää jos uskallat!

      Muna ja pieru, kaksi suomenkielen hauskinta sanaa.

      Poista
  3. Selasin seuraamani blogit läpi ja täytyy sanoa, että onpas tosi hiljaista. Onneks täällä oli odottamassa vikistävää höpinää ja hauskoja ideoita kaupan päälle. Melkein tekis mieli itsekin pipoilla... Kiitti taasen ja hyvää viikonloppua *♡*

    Terv. Ei virallinen mut torellinen blogin seuraaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mihinkähän muualle näitä voisi laittaa, ei oikein viitsisi huhtikuussa alkaa tonttulakkejakaan kutoa.

      Poista
  4. Ha-haa! Muhun niiin uppoaa tälläiset munapipo -jutut! Mitähän se kertoo minusta? ='D

    Missähän aikapoimussa minä olen elänyt, kun minulle munapipo tuli ihan uutena juttuna? Nimittäin uusimmassa Unelmien talo ja koti -lehdessä oli munapipojen ohje. Ovat kyllä tosi suloisia, mutta olen käsityökiellossa tenniskyynärpäitteni takia. Mieli tekisi kyllä kutoa pari pipoa, munille! Hihi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kertoo ihan samaa kuin minusta. Muna on vaan sana johon saa liitettyä niin loistavia mielleyhtymiä. Maalasin eteisen maalilla joka oli "munanvärinen". Olen monta kertaa ajatellut, että teen postauksen otsikolla munanväri, ja kuvaan kananmunia eteisessä. Voi heh heh.

      Mullekkin sanoi hieroja villatakin jälkeen että jos haluat tenniskyynerpään niin jatka vielä samaan tahtiin kutomista. Päätin pitää tauon ja tehdä vaan jotain pientä. Kuten munanpipoja.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)