maanantai 1. helmikuuta 2016

Kesää ja elämää

Heräsin kuudelta, ei väsyttänyt yhtään. Ollaan tänään menossa Mumman kanssa kaupungille vähän asioille ja samalla syömään. Nyt sitten pitäisi vaan odottaa ajan kulumista.
Mikäs sen parempaa silloin on kuin selata valokuvia kesästä!

Jaksan aina hämmästellä sitä miten talvella unohtaa kuinka vihreää nurmikko on! Sehän on ihan epätodellisen väristä. Varsinkin kun vertaa talven väripalettiin.

Kesä 2015 on kyllä jäänyt mieleen epätodellisen pitkänä tulppaanien kukkimisena. Niitä kukki vielä Juhannuksen jälkeenkin, en muista vastaavaa. Jotain hyötyä oli kylmästä.

Kesäkuussa näytti tältä:









Ja heinäkuun puolella tältä:










Kun näitä kuviakin katsoo niin tajuaa kuinka rakasta maa, kasvit ja tämä kaikki on mulle.
Olen viimeaikoina miettinyt että miten jatkaisin elämääni jos tämä kaikki lähtisi minulta pois. Heräisin eräänä aamuna taas sieltä kerrostalon viidennestä kerroksesta yksin koirien kanssa.

Nyt olisin viisaampi kuin silloin. Hankkisin itselleni viljelypalstan, hoitaisin taloyhtiön istutuksia, ehkä hankkisin itselleni jonkun "etähoitokohteen". Onhan Suomessakin satamäärin pihoja joiden omistajat vaan toivoisivat että joku tulisi ja laittaisi paikat kuntoon.

Mun ja Mikan suhteen alussa pelkäsin todella kovasti että se loppuu "hetkellä millä hyvänsä". Ensimmäinen avioliittoni päättyi alle vuodessa, ensimmäistäkään hääpäivää ei ehditty viettää. 
Ero tuli minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta. 
Mies siirtyi suoraan suhteeseen ihmisen kanssa jota olin pitänyt lähes parhaana ystävänäni, ihmisen joka toimi häissämmekin kaasona.
Olisihan ihmeellistä jos sellainen ei olisi jättänyt mitään jälkeä.

Voisiko sama toistua, periaatteessa kyllä (vaikka naimisissahan me ollaan oltu parin kuukauden päästä jo 8-vuotta). Mutta tiedättekö, että kun tietää että elämässä voi oikeasti tapahtua ihan mitä tahansa niin silloin on helpompaa nauttia hetkestä. 

Tänään olen terve, tänään minulla on oma koti, mies joka rakastaa ja jota saa rakastaa. 
Minulla on elämässäni enemmän kuin ikinä. 
Tällähetkellä elän käytännössä todeksi unelmaani, vaikka ne lapset jäivät puuttumaan joista niin kovasti haaveilin. Olen oppinut huomaamaan sisarusten ja kummilasten kautta, että lapsia voi saada elämäänsä muutenkin kuin lisääntymällä itse. Saada olla jollekkin se Tärkeä Aikuinen. 

Kun Veli laittaa viestiä että siellä leikkien lomassa Johannes hiukan vaille 3v. sanoo, että 
"Mulla on kova ikävä Maria-tätiä" niin väkisinkin silmät kostuu. 

Kiitän sydämestäni että saan keitellä kahvia ja kaakaota iltaisin Pojalle joka käy ohikulkumatkalla pyörähtämässä, hän joka menetti äitinsä ihan liian aikaisin. 
Kiitän myös Ottopojasta, en saanut lasta mutta sain jonkun jonka perään voin katsoa ja muistuttaa ettei saa tuhlata rahoja ja muista mennä tarpeeksi aikaisin nukkumaan että jaksat aamulla herätä töihin.

Tieto siitä että on saanut niin paljon laittaa aika nöyräksi. 
Laittaa miettimään miten sen voisi saada säilytettyä. Osata elää niin, ettei ainakaan itse omilla toimillaan pilaa kaikkea. 

Tsiisus mun piti kirjoittaa erittäin kevyt postaus kesäkuvista ja nyt täällä itkeä pillitän kun olen taas niin suurten tunteiden vallassa. 
Voi taivaan alla, antakaa naisille se sama kyky kuin miehille ettei söpö koiranpennun kuva saa aikaan mieletöntä tunnemyrskyä! 

Joo oon ollut tässä vähän herkistyneenä viimeviikkoina kun siitä ystäväni kuolemasta on tulossa vuosi ja jokainen päivä muistuttaa niistä viimeisistä päivistä. 
Toinen ystäväni taas on ollut suurien elämänmullistusten edessä ja olen vähän liikaakin elänyt niissä tunteissa mukana. 

Huh huh. Nyt niistän nenän, nousen täältä koirakasan alta, kampaan tukan ja lähden nauttimaan siitä että vielä Mumma jaksaa lähteä kaupungille vaikka tämä reissu voi olla viimeinen yhteinen, niin huonoksi liikkuminen on mennyt. Saanko sanoa, että sekin saa tipan linssiin?



8 kommenttia:

  1. Voin vain kuvitella miten sinä herkistyt näistä asioita, koska kuin luin tätä niin minäkin niiskuttelen täällä ja pyyhin kyyneleitä. Välillä onkin hyvä pysähtyä ja miettiä mitä kaikkea on jo saanut.
    Ihanaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomaan näistä omista blogikirjoituksista milloin olen just sellaisella niisku-niisku tuulella niitä kirjoitellut. Mutta eihän tavallisuudesta saa kirjoitettua mitään!
      Silloin kun on vaan sitä ihan perus-tavallista ei tule yhtään mitään kirjoitettua. Suurien tunteiden vallassa näppiksellä sormet liikkuu ihan itsekseen.

      Poista
  2. Ihania, ihania kuvia. Sulla on niin kaunis piha ja puutarha. Ja asenne tod. kohdillaan. Tulee hyvä mieli, että kaltaisiasi ihmisiä on (kaiken tämän valkoisen kohinan keskellä sen välillä melkein unohtaa).
    Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi. Ja Mummalle!

    Airi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mumma on kyllä niin huippu. Oli ihan kamalan liukasta ja kun se kävely on niin hankalaa muutenkin. "Aja mut ovelle ja vie sitten auto parkkiin. Mä silläaikaa raahaan itseäni jo sisälle"
      Ja sitten me taas naurettiin niin kauheasti kaikelle. Käytiin asioilla ja päälle syömässä ja kahvilla. Otettiin selfietä. Juteltiin.
      Voi kun näistä hetkistä saisi hidastettua ja säilöttyä purkkiin ne tunteet ja sen kaiken ja sitä voisi uudelleen ja uudelleen elää sitten kun Mummaa ei enää ole. Mä olen niin valtavan kiitollinen siitä että olen saanut tämän upean ihmisen elämääni.

      välillä musta tuntuu että onko itserakasta tänne kirjoitella tälläsiä ja jotenkin alleviivata että olempas minä hyvä ihminen. Tiedän että Ottopojan huolehtimisesta moni niin ajattelee, mutta onko se sitten pelkästään sitä "hyvänä ihmisenä olemista"? Mulle ei nyt ole kauheasti vaivaa siitä jos keitän kahvia ja hetken juttelen. Jos se tekee minusta hyvän ihmisen, niin okei. Olen sitten.

      Poista
  3. Ihania kesäisiä kuvia kera suurten mietteiden.
    Vetää hiljaiseksi...
    Sinulla on paljon annettavaa ja onneksi on niitä mieluisia "ottajia" lähipiirissä :) Oletko koskaan ajatellut sijais- tai tukiperhetoimintaan osallistumista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitäkin tullut joskus ajateltua. Ehkä enemmän tukiperheenä toimimista. Se on kuitenkin sellainen asia johon ei mielestäni saa lähteä kovin kevyin perustein. Sitä pitää olla varma että jaksaa ja myös että siihen on aikaa ettei siitä tule itselle rasitusta.

      Olen tänään käynyt 3,5v.kummipojan kanssa sisäleikkipuistossa ja hampparilla. Se riittää mulle tällähetkellä mutta katsotaan tilannetta uudestaan sitten joskus myöhemmin.

      Poista
  4. Kauniita kuvia, ja kauniita ajatuksia.
    Raskaita asioita olet käynyt läpi, ja silti selvinnyt positiivisena ihmisenä. Nostan hattua!
    Voin vain kuvitella, miten paljon lapsettomuus tuntuu...
    Mutta tuo Tärkeä Aikuinen on todella upea juttu.
    Meillä mun siskot on meidän lapsille niitä. Juuri eilen toinen sisko mietti, miten voi kertoa lapsille että murkkuiän kuohuissa voi aina soittaa tätsylle, jos on töpeksiny heti pystykään sitä kotona sanomaan. Täti tulee ja hakee.
    MUlle ainakin on iso juttu se, että tiedän että lapsilla on muitakin tukena ja turvana kuin me. Kun ei voi etukäteen tietää, miten kuohuva vaihe on edessä...

    Ihanaa kun viet Mummaa kylille!
    Mä kaipaan vieläkin sitä kun pääsin oman mummuni kanssa kaupoille.
    Nyt mummu on taivaassa, ja toinen niin dementoitunut ettei kauppareissusta enää tule mitään. Omanlaisensa kuoleman tuo dementia.

    Voimia vuosipäivään ja sen herättämiin fiiliksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en aina ole ehkä niin positiivinen kuin voisi olla. Mutta jos edes pääsääntöisesti on niin eikö se riitä?!

      Eikö sitä sanota että jos lapsella on yksikin tärkeä aikuinen niin selviää pahoistakin koettelemuksista. Saatikka jos niitä on useampia. Se on valtava voimavara ihmiselle.

      Suren sitä että asun senverran kaukana sisaruksistani etten voi olla mukana heidän lastensa jokapäiväisessä arjessa. Mutta puhelimen päässä minäkin.

      Olen miettinyt että siinä vaiheessa kun Mummaa ei enää ole niin voisin SPR:n kautta hommata itselleni ystävämummon jota voisin kuljetella torikahvilla, laskiaispullakahvilla ja muuten vaan kyläillä. Tykkäsin jo lapsena käydä mummojen luona kylässä, eikä yhtään haitannut että siellä sai aina syödä herkkuja. :)

      Kiitos vielä voimantoivotuksesta. Ensiviikolla se päivä sitten on. Toivottasti meitä muistetaan sillä samalla aamuruskolla, se on aina antanut minulle toivoa paremmasta.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)