tiistai 19. tammikuuta 2016

Tarvinko sitä oikeasti? Pohdintoja rahasta ja tavarasta.



Jutellaanko rahasta ja tavaroista?

Oon taas tässä viimepäivinä miettinyt rahaa ja tavaran omistamista. Mä en tunne montaakaan ihmistä jotka olis sitä mieltä että niillä on liikaa rahaa. Osalla rahaa on sopivasti tai sillä tulee toimeen, mutta voisin sanoa että suurinosa tuttavistani on sitä mieltä että tarvisi palkankorotuksen, perinnön (mielellään niin ettei kukaan kuolisi) tai muuten vaan taivaasta laskeutuisi säännöllisesti iso salkullinen rahaa portaille.

Mielellään vielä niin ettei sen eteen tarvisi tehdä oikein mitään.

Paljon harvemmin tulee mietittyä sitä että miksi me tarvittaisiin lisää rahaa.

On ihan selvä, että jos on pitkään työttömänä, sairaana  tai muuten joku katastrofi kohtaa elämässä niin ei paljoa lämmitä kun eräs sanoo että raha ei tuo onnea.
Ei tuokkaan, mutta tuoko se tavara sitten?!

Osaako joku nimetä jonkun yksittäisen tavaran joka tuo onnea? Mä voin kyllä nimetä muutaman. Mulle sitä tuo esimerkiksi kamera.

Eli siitä voi päätellä, että se on mulle aika tärkeä tavara. Mutta paljonko sitten meiltäkin löytyy sitä tavaraa joka ei vähimmissäkään määrin tuo onnea, iloa, tai edes ole tarpeellinen, kaunis tai mitään muutakaan. Se vaan on ollut jostain syystä pakko saada.



Olen taas viimeviikkoina vienyt autolasteittain kaikenlaista tavaraa spr:lle. En jaksa enää kirpparimyyntiä, en jaksa odottaa kotona että joku tulee hakemaan jonkun kipon vasta seitsemältä kun lupasi viideltä.
En halua ajaa joka päivä kahtakymmentä kilometriä järjestelemään kirpparipöytää, siitä saatu hyöty menee melkein niihin bensoihin. Ja kaikkiin herätäostoksiin!

Lisäksi mulla ei ole kertakaikkiaan niin arvokasta tavaraa että siitä saisi juurikaan voittoa.
 Se on melkein roinaa josta on vaan ilokin päästä eroon.

En halua ajatella paljonko siihen on mennyt sitä rahaa jota minullakaan ei ole liikaa.



Kaveri esitteli ennen joulua aivan intopinkeenä jouluverhoja jotka oli bongannut jostain kuvastosta. Kysyin häneltä että mihin se laittaa ne vanhat jouluverhot jos joka vuosi pitää ostaa uudet.
Kuulemma myy kirpparilla, ja "älä oo noin tylsä".

Eli me valitamme rahapulaa, sitten hankimme jotain meille kohtuullisen mitätöntä kuten jouluverhoja ja kuvittelemma saavamme kauheasti rahaa myymällä niitä hetken päästä kirpparilla.

Todellisuudessa viivan alle jää ainoastaan miinusta. Mutta ompahan saanut ostaa, hypistellä ja heittää sitten nurkkaan. Mielestäni jouluverho on aika hyvä esimerkki siitä tavarasta joka syö meidän rahamme.

Tottakai ihminen kaipaa vaihtelua, tottakai! Ei tarvitse vaihtaa miestä kun voi vaihtaa jouluverhot, mutta miksi tavaralla on meihin niin suuri valta? Miksi shoppailu on meistä niin kivaa?

Onko ostaminen ja tavaran säilöminen jotenkin perua siitä ajasta kun metsästimme ja keräilimme itsellemme talvivarastoja että kertakaikkiaan selviäisimme talvesta?
Vai onko se vaan hetken huumaa jonka hurmio haihtuu kun arki ja kaurapuuro-aamiainen alkaa?


Olen kokenut samaa järjettömyyttä kasveja ostelemalla, kai nekin voi tavaraksi laskea. Onko se järkevää että aina tuntuu siltä ettei pihassa voi kertakaikkiaan olla liikaa kasveja?

Ei siinä mitään jos niille olisi paikkoja, mutta se on pikkuisen tyhmää kuskata niitä kotiin kitumaan kesäksi nurkalle ja sitten syksyllä epätoivoisena kaivaa ne "johonkin". Jos niiden hinnalla ostaisi sen yhden mistä oikeasti voisi iloita vaikka kesää talvea, niin olisihan se paljon viisaampaa.
Mutta kun mun vaan tekee mieli.



Eläinten haaliminen onkin sitten ihan oma taiteenlajinsa. Siitä voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, myös siitä että se ihan oikeasti vaikuttaa elämänlaatuun jos kaikki rahat menevät eläimiin.

Olen jälkeenpäin miettinyt että olisinko ikävuosina 18-23v. elänyt toisenlaista elämää jos rahaa olisi vaikka joskus jäänyt vähän enemmän vaikkapa omaan ruokaan?!

Joskus eläinporukoissa liikkuessa tuntuu, että siinä vaiheessa kun kaikki muut asiat elämässä alkavat mennä persiilleen niin aletaan hankkia lisää eläimiä ja sitten ollaan ihan todella kusessa niiden kanssa kun raha ei riitä enää edes siihen että niille saisi kunnolliset perustarpeet.

Todella viisas neuvo on, että pidä tilillä ainakin senverran rahaa että saat eläimelle asinmukaisen lopetuksen jos et enää pysty sitä hoitamaan. Tai visassa virtaa.

Mutta se ei olekkaan tavaraa, vaikka saahan sitä toki eläimillekkin tavaraa ostettua.
Voi kuinka me hullaannumme uusien koiranremmien, pantojen, heijastimien ja ties minkä hilavitkuttimien edessä. Koira ei kyllä valitettavasti ymmärrä jos mamma koittaa todistaa sille rakkautta taas uudella ruokakipolla. Ainakaan jos se kippo ei ole täynnä ruokaa.



Olen jopa käsitöitä tehdessä alkanut ajatella sitä samaa, eli tarvinko mä tätä? Siksi koitankin nykyisin tehdä sellaista jonka voin joko antaa jollekkin (hahahaaa, kaapintäytettä jollekkin muulle!!!) tai sitten että tekisin vain ihan todelliseen tarpeeseen itselle.

Facebookin kierrätys- ja askarteluryhmien lukeminen saa väistämättä sellaisen olon että tavaraähky kyllä iskee. Kaikkea voi toki kierrättää uudeksi tavaraksi, ainakin koristeiksi jos ei muuta keksi.
Ja sitten taas tuskaillaan kun sitä "koristetta" on kaapit pullollaan.

Tämän tästä-voi-vielä-tehdä-jotain tavarakasan kanssa olen täällä kovasti paininut. Taas olen muutamassa päivässä kasannut pahvilaatikollisen jatkoon laitettavaa materiaalia.
Ihan hyvää sellaisenaan, mutta kun koittaa realistisesti miettiä että olisiko sellaisen hankkiminen uudelleen jos sitä alkaa tarvitsemaan, niin yleensä vastaus on todellakin kyllä.

Ihan melkein tuli kuulkaas hiki kun tälläistä päivitystä kirjoittaa. Sitä niin tajuaa kuinka vajavainen on ihmisenä. Mutta mä opin, mun on pakko, koska rikastumassakaan mä en kaiketi ole.



Mitäs sitten, mun pitäisi mennä OSTAMAAN tarranauhaa, koska se loppui. Tein Irjalle eilen haalarit, ja tänään fleecetakin jämistä töppöset. En ole koirilla tossuja käyttänyt, mutta kyllä nyt täytyy sanoa että ainakin kun pakkanen on yli -20C ne vaikuttavat oikein käteviltä.

Meillä on ollut siinä -30c hujakoissa eilen ja toissapäivänä, tänään "vaan" -24C.

Haalarin hinnaksi tuli rapiat kolme euroa (fleecepeitto kirpparilta) ja tossut oli käytännössä sen tarranauhan hintaiset. En muista mitä se on maksanut.

Tällä ohjeella tein tossut, tosin laitoin etutassuihin 2 kiinnitysnauhaa ja takatassuihin 3.













27 kommenttia:

  1. Välilä olen itsekin miettinyt tätä materiaalirakkautta. Pakko haalia kaikkea ihmeellistä kotiin ja vielä selitellä itselleen miten kovasti sitä tarvitsee. On tämä ihmisen mieli outo!
    Suloinen tuo viimeinen kuva kun kaveri tulee suukkoa toiselle antamaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahinta on just se itselleen selittely. Ihan niinkuin ei voisi sitten lähteä etsimään sitä mitä tarvitsee kun ihan oikeasti tarvitsee.

      Laitoin sen kuvan koska se on täysin pilalla! :D

      Poista
  2. Joo, on jotkut harvat tavarat ylitse muiden. Kamera ja sen oheiskamat ykkösenä. Läppäri toisena kun ei niitä kuvia oikein voi siellä kamerassa pitää tai katsella. Sitten mä olen korufriikki. Ostan aina ittelleni lahjaksi koruja. Jokainen on kuitenkin tarkkaan mietitty elikkä en tee hutiostoksia. Enkä luovu niistä eläissäni. Auto on pakollinen, että pääsee töihin, mutta mä luopuisin ekana siitä, jos ei tarvisi työmatkaa varten. Olen myös ostanut huomattavan määrän kirjoja 35 vuoden aikana. Niistä ei yksikään lähde ikinä kirpparille. A. Christien dekkarit mm. voi lukea vaikka 50-100 kertaa, eikä mua haittaa yhtään. Siinäpä kai ne tärkeimmät. Mä en käy kirppareilla. Siellä ei ole sellaista tavaraa, jota haluaisin omistaa. Kotona ihan omasta takaa roinaa. Suurimmasta osasta voisin luopua, mutta toinen osapuoli ei. Olisi kiva matkustaa, jos olisi ylimääräistä rahaa. Ed. oikeasta (muu kun Tukholma ja Tallinna) ulkomaanmatkasta on 8 vuotta ja sitä ed. vielä pitempi aika. Enkä muuten Tallinnassakaan oo käynyt kun kerran. Sitten on joitakin aika tavallisia kokemuksia, jotka jää ilman ylimääräistä rahaa kokematta. Selviää ilmankin ja onnellisuus ei ehkä lisäännyt, mutta...olishan ne ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo läppäri, puhelin, auto, pyörä jne. Onhan niitä, tärkeitäkin tavaroita.

      Silloin tavara ei ole turha jos sille on selkeä käyttötarkoitus ja se on käytössä. Mutta jos se on varastoituna johonkin eikä sitä edes muisteta niin onko se silloin tärkeä?!

      Mä en oikein tiedä mitä haluaisin tehdä jos rahaa olisi enemmän, ehkä syödä useammin ulkona. Vaikka joka perjantai. :)

      Poista
  3. Samoja asioita tulee joskus mietittyä, rahaa ja tavaraa. Tiedän, että tosi pienelläkin rahasummalla tulee toimeen. Mutta en halua kituuttaan, kun ei ole pakko. Eletään suurin osa ajasta kohtuu askeettisesti, mutta kun hetki käyttää rahaa tulee, myös sitä käytän. Ja kuitenkin olen ansiotyössä, niin mitä mä niillä rahoilla tekisin? Olipa lähisuvussa sellainenkin tapaus, että yksi säästi koko ikänsä. Ei koskaan juurikaan mitään hankkinut tai missään käynyt. Sitten tuli kuolema ja korjasi pois. Juoppo sukulainen peri kaiken ja pisti kurkusta alas. Minulle tuskin näin käy, mutta olen kyllä tyttärelleni sanonut, ettei isoja summia tarvitse odotella! =D

    Tavaran sijasta tulee nykyään hankittua enemmänkin kokemuksia ja elämyksiä. Mutta olenhan minä materiallekkin perso, ei vaan mahda mitään!

    Onneksi iän myötä tulee armollisuutta, myös itseään kohtaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä säästää säästämisen vuoksi halua, siihen olen ihan liian huono. Mutta kyllä se tietynlaista turvaa toisi jos tilillä olisi edes muutama tonni ylimääräistä. Olen hiukan saanut säästettyä ja ihan kauhean ylpeä itsestäni. Vielä pitäisi sitten saada se tekemään pesä sinne tilille eikä heti ensimmäisessä hädässä ottaa käyttöön.

      Meillä lähipiirissä perintöä ei juotu, vaan pelattiin. Onneksi RAY tekee myös hyväntekeväisyyttä. :P

      Mieluiten haluaisin juuri noita mainitsemiasi asioita. Haluaisin ostaa vähän parempia ne mitä ostan, ja jos jotain vaikka hajoaa niin ei tarvisi heti itkeä tihrustaa ja ihmetellä että mites nyt homma hoidetaan.

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus, olen (ollut) melkoinen tavaranhaalija, monenlaista pientä mukamas ihanaa, enemmän ja vähemmän tarpeellista on tarttunut vuosien saatossa matkaan.
    Mutta nyt, ehkä iän karttumisen myötä, on myös tullut halu päästä eroon kaikesta turhasta kamasta. Vaan, mikä hirveä homma siinä onkaan! En millään raatsi heittää vähänkään käyttökelpoista tavaraa roskiin, vaan haluaisin sen jonnekin kierrätykseen. Ja näin pitäisi sitten miettiä joka ikinen tavara kerrallaan, mihin sen hoitaa eteenpäin! Nyt harmittaa, mitä kaikkea sitä onkaan tullut haalittua :(
    Joku raharikas on joskus sanonut, että parasta mitä rahalla saa, on vapaus. Tuon olen kyllä valmis allekirjoittamaan, sillä tunnen kärsiväni lähes kroonisesta aikapulasta. Jospa olisi ylimääräistä rahaa, millä voisi saada vähän lisää aikaa... ;)
    Kameroista puheenollen, hankin juuri pitkään havittelemani, aikas söpön keskikokoisen kameranjalustan. Se on esineenä aika upea, iloitsen siitä. Taipuu ties minkälaiseen spagaattiin ja on jotenkin miellyttävää materiaaliakin. Näin voi tarpeellinen tavarakin joskus ilahduttaa, melkein tulee siliteltyä sitä :)
    ps. toi tokavika koirakuva oli mainio, hieno spagaatti siinäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle myös minkään ehjän tavaran heittäminen roskiin on lähes ylivoimaista. Onneksi tuonne SPR:lle voi viedä lähes mitä vaan, tosin kirjoja eivät ota. Niistäkin ilomielin vähentäisin, mutta roskiin ei kirjaa pysty laittamaan.

      Tosin polttamaan olen jotain tavaroita pystynyt, ehkä se voisi olla myös joidenkin kirjojen osoite, pääsiäiskokko!

      Mulla on nyt varastohuoneessa pari laatikkoa joihin olen kantanut ohimennessäni niitä turhia tavaroita. En pysty kerralla tyhjentämään isoja kokonaisuuksia, mutta taas pikkuhiljaa sitä tavaraa kertyy ja kertyy. Kohta saa taas auton pakata.

      Mua jotenkin kyllä suorastaan voimauttaa se, että kohta jäljelle jääville tavaroille alkaa ihan oikeasti olla tilaa! Ja ehkä joskus pääsen siihen tilanteeseen että meillä on vaan tavaroita joita oikeasti käytetään eikä ne ole hautautuneet joihinkin epämääräisiin kasoihin ja laatikoihin.

      Irja oli ihan villinä uudesta asusteesta. Se jopa karkasi multa kun tultiin ruokkimasta lampaita. Yleensä se on hyvin kuuliainen enkä edes käytä sillä remmiä. Se vaan kiihdytteli edestakaisin, ja sitten juoksi noin sadan metrin päähän. Kun kutsuin sitä niin se vaan lähti täysillä juoksemaan kotiin- ja keskellä tietä! Onneksi ei tullut autoja.

      Poista
  5. Tuota tilaa kun on vähän niin en yhtään kaipaa mitään erillisiä jouluverhoja.. en omista edes vaatekaappia, vaan kaiken pitää mahtua vuodevaatelaatikkoon ja lipastoon. Mulla on yksi ikean kassi mihin pistän aina kun törmään talossani turhaan tavaraan.. ja jos en sitä kaipaa pariin kuukauteen niin kassi saa täyttyessään lähteä Fidalle. Jos rahaa olisi yli niin käyttäisin sen mielelläni muutamiin kalliisiin hyviin kenkiin ja luopuisin x-määrästä vielä toimivista mutta ei yleiskäyttöisistä kengistä. Hevoselle olen tilannut nyt työvaljaat ja "kalliit" amish-länget. Sen jälkeen pääsen eroon huonoista rintavaljaista ja ravisiloista.. aah.. yhdet moneen käyttöön sopivat vermeet. Jos rahaa olisi paljon teettäisin ensimmäiseksi oikeasta villasta islantilaistyylisen villapaidan..sellaisen jota ei pestä vaan tuuletetaan <3 Eli lyhykäisesti kun rahaa ei ole kerralla paljon, tulee ostettua vähemmän hyvää ja vähemmän hyviä tarvitsee enemmän kun ne eivät vaan kestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että mä ihailen sun kaltaisia ihmisiä jotka osaa oikeasti laittaa esimerkiksi vaatteet niin että ne todellakin on käytössä kokoajan. Tai onhan munkin nykyiset vaatteet käytännössä kokoajan käytössä, mutta tarviiko ihminen vaikkapa 5-10 hupparia? Jos olis yks tai korkentaan kaksi hyvää niin vähentäishän se pyykin määrää!

      Meillä on ongelmana enemmänkin se, että kun on iso talo niin sitä säilytystilaa tosiaankin on! Sitä on niin paljon ettei tarvi missään vaiheessa arvioida omia vaatteitaan kovin kriittisesti, tai paljon muutakaan.

      Just toi viimeinen lause on se viisaus. Kun ostaa vähemmän ja harvemmin niin voi ostaa parempaa. Mutta vielä on keksimättä se viisaus että mitä silloin tehdään kun "tarvis jotain uutta". Lähdetään lenkille?!

      Poista
    2. Silloin mennään rautakauppaan ;) ei vaan mulla taitaa olla niin paljon tekemistä tässä torpassani että en ehdi ajatella "tarvis jotain uutta ajatuksia" vaan ajattelen "tarttis korjata tota.. jaa siihen tarttis rautakaupasta ton..tai oiskohan sellanen jo varastossa"

      Poista
    3. Silloin mennään rautakauppaan ;) ei vaan mulla taitaa olla niin paljon tekemistä tässä torpassani että en ehdi ajatella "tarvis jotain uutta ajatuksia" vaan ajattelen "tarttis korjata tota.. jaa siihen tarttis rautakaupasta ton..tai oiskohan sellanen jo varastossa"

      Poista
    4. Mulla vaan välillä on sellainen "tarvis jotain"-olo. Miksi, miksi miksi?! Haluan siitä eroon!

      Poista
  6. Todella mielenkiintoinen päivitys. Mietin että mitä tähän kirjottas, kun asiaa olis paljon, kukaan ei jaksa lukea kuitenkaan.
    Tavaraa on, ei paljoa, mutta välillä tuntuu että ihan liikaa. Niinku tänään, kun siivoilin keittiöstä kaikkea ylimäärästä mitä oli kertynyt viikkojen kuluessa työpöydille, pöydälle, ikkunalaudalle ym. Lautapelejä, papereita, kyniä, kynttilöitä, lehtiä, mainoksia, laskuja, joulukortteja, kuitteja, kalenteria jne...
    Kaikenlaisten tärkeiden papereiden ja lippusten ja lappusten säilyttäminen kyllästyttää, mapit vievät tilaa ja pölisevät mokomat. Vaikka on sähköiset jutut, silti papereita kertyy ja on kertynyt matkan varrella. Sitten on kaikki sesonkeihin liittyvät tavarat; joulu, pääsiäinen, eikä pidä unohtaa kesä- talvi-syksy-kevät-vaatteita ja kenkiä. Harrastuksiin liittyvät ja sitten on vielä niitä ei-mihinkään kategoriaan liittyviä tavaroita, joita vaan pitää säilöä vuodesta toiseen, korjaan vuosikymmenestä toiseen.
    Rotukoiran hankkimista en ole katunut, vaikka joku voisikin ajatella ettei koskaan "haaskaisi" rahaa eläimeen. Koira tulee oikeasti toimeen vähillä varusteilla normiarjessa, jos ei halua prassailla eikä muuten vaan hankkia uutta. Toki täytyy remmejä ym. uusia välillä, mutta uskoisin koirien rakastavan omaa vanhaa ruoka-ja juomakuppiaan yli kaiken :) Koiraan sijoitettu raha on poikinut niin paljon hyvää ja tuonut iloa elämään ja mikä määrä uskollisuutta ja iloisuutta, välittämistä ja hellyttä.
    Jos koiraa käytetään näyttelyissä tai sen kanssa harrastetaan jotain muuta, niin kuluja tuleekin heti lisää. Ja ainahan pitää varautua eläinlääkärikäynteihin, niitä tulee varmasti jokaisen eläimen kanssa jossain vaiheessa.
    Olen jonkun verran myynyt kirpparilla, mutta työstä sekin käy. Kerää, siisti ja mahdollisesti pesekin, hinnoita ja laita laput kotona, vie kirpparille, järjestä ja käy siistimässä pöytää. Olen nykyisin myynyt jotain facen kirppisryhmässä tai muuten ja se on helpompaa.
    Viime aikoina, ehkä iästä johtuen, vaikka en hirveen vanha olekaan;), niin on tullut halu päästä joutavasta tavarasta erilleen. Helposti lähtee roskiin, hyöttikselle tai lahjoitukseen mitä ei tarvi tai ei ole käyttänyt.
    En yleensäkään osta hetken mielijohteesta mitään, no jos ei kasveja lasketa ;) ;) en ainakaan mitään hintavaa, koska rahaa ei ole yhtään liikoja.
    Olen kauhulla joskus katsonut himohamstraajat ohjelmaa ja suren niiden ihmisten takia, jotka kärsivät tuollaisesta sairaudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullahan suuriosa rahoista menee eläimiin, ja ihan omasta tahdostani. Se on mun (ja meidän) elämäntapa ja käytän rahaa ilomielin niin.

      Koitan kuitenkin olla ostamatta niille tavaroita joita niillä jo on. Tiedän, että meillä on koiramäärään nähden todella vähän koirilla tavaroita, jollain tuttavillani on sama tavaramäärä yhdellä koiralla.

      Voi himohamstraajat. Joskus olen katsonut sitä ja sen jälkeen tulee kauhea tarve alkaa siivoamaan. Pitäisi vissiin katsoa taas uudelleen.

      Poista
  7. Jep. Ihan samoja asioita miettinyt. Meillä on ihan liikaa tavaraa... Puolustaudun sillä, että lapset on sen ikäisiä, että meillä nyt vaan on tilapäisesti paljon kaikkea, mutta silti... taidan olla vähän hamsteri. Nykyään olen oppinut paremmin laittamaan tavaran eteenpäin. Lahjoita paikalliselle hyvätekeväiyyskirppikselle ja sellaiset joista tiedän saavani vähän enemmän rahaa, myyn fb:ssa tai huutiksessa. Lasten pieneksi jääneet vaatteet menevät kiertoon serkuille ja ystävän lapsille. Mutta yleensä aina kun laitan vaate pussin eteenpäin, saan jostain toisesta perheestä vaatteita omille lapsille ja huomaan ettei tavara vähentynyt yhtään. Mutta toisaalta... hyvä, että vaatteet kiertävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpompaahan niitä ihan omia tavaroitaan vähentää kuin toisenten tavaroita. Olen siis siinä mielessä hyvässä tilanteessa että meillä se sotku tosiaankin johtuu pääasiassa minun tavaroistani joita voin vielä itse vähentää.

      Vaatteiden kierrätys on järkevää, harmi että aikuisten vaatteet ei kierrä ollenkaan samalla lailla kaveripiirissä kuin lastenvaatteet. Onneksi niitä saa kirppareilta, tosin ulkoiluvaatteet melkein joutuu ostamaan kaupasta.

      Poista
  8. Olen miettinyt ihan samoja asioita minäkin. Kun vintiltä etsii joulutavaroita, näkee aina miten paljon siellä on "tärkeää" tavaraa säilytyksessä. Mielellään laittaisin sieltä pois esim. vanhoja kenkiä ja vaatteita, luistimia, verhoja, rullaverhoja, lasten patjoja, mitä kaikkea siellä onkaan. Minulle ongelma on enemmänkin se, mihin niitä oikein laittaisi. Osa on ihan roskiskamaa, mutta minusta on vastenmielistä laittaa kaatopaikalle menemään lisää kamaa. Kierrätyskeskukseen voi tietysti jotain viedä. Kirpparilla olen aiemmin myynyt, ja siinä on totisesti hommaa. Ensin lajittelet, peset, laputat, kuskaat ja järjestelet ja juokset parin päivän välein täydentämässä. Sitten lopulta kuskaat suuren osan takaisin kotiin. Rahallinen hyöty on kyseenalainen.
    Paras konsti tavaran vähentämiseen on tietysti ostamisen välttäminen. Itse en harrasta uuden tavaran shoppailua. Minulle on suorastaan vastenmielistä lähteä esim. vaatekauppaan, en pidä esim. vaatteiden etsimisestä ja sovittamisesta. Tilaan mieluummin hyvälaatuisia vaatteita harvakseltaan nettikaupasta. Sen kerran kun olen muka "tarvinnut" äkillisesti johonkin menoon tai tilaisuuteen jotain uutta vaatetta, on niistä pikaostoksista tullut virhesijoituksia, jotka roikkuvat kaapissa käyttämättöminä.
    Toisaalta ymmärrän hyvin tavaran himon ja rakastumisen tiettyihin tavaroihin. Minullakin on joitakin tavaroita, joista en haluaisi eroon. Useimmat niistä ovat kirppariostoksia. Kirpputorit ovatkin minun paheeni ja heikkouteni. Sieltä tarttuu joskus mukaan heräteostoksia, jotka eivät ole aivan tarpeellisia. Olen kuitenkin sen verran hintatietoinen, että kovin paljon eivät nämä turhat ostokset kukkaroa kuluta. Mutta kertyvät tietysti varastoon.
    Olemme miehen kanssa todenneet, että paras tapa olla keräämättä turhaa tavaraa on pysyä kotona. Kaupassa käyntiä kannattaa harventaa, niin ei tule turhia houkutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiseksi viimeinen lauseesi on se missä on viisaus. Olen itsekkin miettinyt että miksi menen sinne kirppareille pyörimään kun sitten harvoin sieltä tyhjin käsin tulen pois.

      Tosin nyt olen siirtynyt sellaiseen, että jos ostan jonkun uuden vaatteen niin jonkun samanlaisen vanhan on sitten lähdettävä.

      Juhlavaatteet on vähän hankalia, kun sitten taas kun niitä tarvitaan niin olisi kiva kun niitä(kin) olisi. Olen tässä mietinyt että niitäkin voisi joskus kierrättää niin saisi vähän vaihtelua. En oikein tykkää kun samat vaatteet on aina valokuvissa vuodesta ja juhlista toiseen.

      Mutta kiinnittääkö siihen kukaan muu huomiota kuin minä itse?
      Onko tämä taas sitä älytöntä turhamaisuutta?!
      Onneksi juhlavaatteet on juuri niitä joita kirppareilla on paljon, ja ne ovat hyväkuntoisia.

      Olen antanut itselleni luvan ostaa sellaisen kunhan vastaan tulee joku joka puhuttelee. Sitten vaan noista kotona olevista joku saa lähteä.

      Poista
    2. Minä taas käyn kaupassa mielelläni. Mutta en osta mitään. Minä olen teitä vanhempi, sen ikäinen, että minulla todennäköisimmin on reippaat 25 vuotta elinaikaa, jos keskimääräisesti elän. Tässä vaiheessa alkaa ikään kuin päätepiste häämöttää. Tajuaa, että jos minulla on 25 vuotta vanha, ihan käyttökelpoinen froteepyyhe, niin nämä pari vuotta vanhat taitavat kestää loppuelämäni. Ja päättelee saman tien, että minun ei ilmeisesti enää koskaan tarvitse ostaa kylpypyyhettä itselleni. Samoin tajuaa, että nämä astiat, mitkä minulla nyt on, riittävät loppuelämäni, vaikka rikkoisinkin niitä vahingossa aika ajoin. Ja uusia vaatteitakaan en luultavasti tarvitse moneen vuoteen: nämä nykyiset kestävät kyllä viimeiset työvuodet ja sen jälkeen - kotirynttyitä minulla on taatusti loppuelämäksi ja jos yksi säällinen asu on ihmistenilmoille, niin eiköhän tuo riitä.

      Hyväksyn tämän kaiken ja ymmärrän järkeväksi - mutta jotenkin harmittaa, etten enää ilmeisesti koskaan saa mitään uutta, tässä tämä nyt sitten on, jos järkevästi ja ekologisesti elän. Ja vaikka en niin kauheasti kaipaa vaihtelua, niin silti... Siksi olen keksinyt, että minähän voin kierrellä katsomassa kaupoissa uutta! Käyn vaatekupoissa sovittamassa ja peilaamassa, käyn astiakaupoissa ja nostelen kulhoja ja kuppeja ja ihailen, käyn sisustusliikkeissä ja ihailen kauniita tavaroita. Miksi sen uuden asian pitäisi olla juuri minun kodissani? Näen sen kaupassakin - tai jonkun muun kodissa. Tai jonkun muun päällä - enhän itse asiassa näe uutta vaatetta päälläni kuin pukiessa ja peilistä katsoessa - muitten vaatteet näen paljon paremmin. Nykyisin pyrinkin siihen, että omistan katseellani.

      Poista
    3. Tässä on ehkä yksi fiksuimmista kommenteista joita on blogiini tullut.

      Ihailen katseellani, siitä voisi tulla mun uusi motto. Se kuulostaa jotenkin niin henkiseltä ja upealta. Jos en siihen heti pääse, niin ehkä siihen mennessä kuin pääsen eläkkeelle?

      Poista
  9. Aloitin uuteen vuotena 10 viikon ostoslakon. En osta muuta kuin elämisen kannalta välttämättömät ostokset ja sen, mitä nuoriso ehdottomasti tarvitsee. Nyt on 21 päivää takana ja rahaa on säästynyt aika paljon. En ole ostanut lehtiä enkä tulppaaneja ja take away kahvit olen vaihtanut termarin kotikahviin. Töihin vien eväät.
    Lopputulema: ymmärrän olevani materialisti ja se ärsyttää! Nyt koen tämän jakson olevan minulle tosi hyvä vieroitus. Kaikkea ei todellakaan tarvitse itse omistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä säästyy kun ei kokoajan osta jotain. Pienistä puroistahan se kertyy, ei meikäläisellä edes olisi rahaa ostaa jotain suurta.

      Juuri se että tunnistaa itsessään ominaisuuksia joita ei haluaisi olevan on niin ärsyttävää. Minä haluan olla hippi jota ei mikään tavara hetkauta. MIKSEN ole!!!!
      Tosin huomasin kuinka paljon "tarvin jotain uutta kevätjuttua nyt-äkkiä" olo helpotti kun vaihdoin olohuoneessa järjestystä.
      Yht´äkkiä olikin niin uuden näköistä!

      Vaihdoin kaverin kanssa maton koirantakkiin, lasketaanks sitä hankinnaksi? Viisauttahan olisi aina miettiä jokaista hankintaa yön yli. Tulppaanitkin on ihania, mutta jos ostais vaikka jonkun kukan joka kestää 3-5vkoa niin sekin olis kolminkertainen säästö niihin kolmeen tulppaaninippuun verrattuna.

      Liian askeettista elämää en halua, mutta kohtuuden haluan. Kiitos.

      Poista
  10. Taas mielenkiintoinen postaus! :)
    Alkua lukiessani ensimmäinen ajatus oli että se taivaasta tipahtava rahasalkku olis oikeen kiva! Kun on koko alkuvuoden laukannut kaupassa hakemassa lapsille isompia Kuomia, isompia monoja, isompia niitä ja näitä....Miten jumankauta yhdet Kuomatkin voi maksaa 69,90???
    Ja hetken päästä nekin on pienet. (Oikeasti luulen, että ens kesänä voin meloa esikoisen kengillä.)
    No ei saa valittaa, hyvähän se on, että lapset on terveitä ja kasvaa, mutta juuri siksi ne rahasalkut tuliskin hyvään käyttöön. ;)

    Tuo tavaran hamstraaminen on kyllä niin tuttu ongelma. En sentään oo niiden tv-ohjelmien hamstraajien tasolla, taivaan kiitos! mutta kyllähän kaapeissa on jos jotakin kippoa ja kuppia joita en oikeasti koskaan käytä. Ja kun 2 mummua on takonut nuppiin, että "Tätä voi tarvita jos vielä tulee sota" on vaikea luopua...voin kuitenkin tarvita tuotakin kippoa jo ens viikolla. ;)
    Mummujen asenteen vielä ymmärsin (paitsi siitä rikkinäisien sukkahousujen hamstraamista), he kun olivat eläneet sen ajan kun ei ollut mitään. Mutta omasta asenteestani voisin kyllä opetella hölläämään. Jonkin verran oon jo onnistunutkin.
    Ja kunhan käyttöullakolla taas tarkenee, alkaa romua lähteä. Toivottavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvavan lapsen vaatettaminen on kyllä ihan oma projektinsa. Itsellä ei ole lapsia niin en voi kuin seurata vierestä kuinka käsittämätöntä vauhtia ne kasvavat.
      Viimetalvena ostetut housut ovat 10cm liian lyhyet, miten se voi olla mahdollista?! Omat housuni kiristävät valitettavasti vain vyötäröstä...

      Onneksi lapsienkin vaatteita voi aika hyvin kierrättää, ainakin niitä mitkä ei kulu käytössä puhki.

      Oma mummoni (myös sodan nähnyt) pesee muovipussitkin "koska niitä voi käyttää uudelleen" niin kauan kun ne pysyvät kasassa. Valitettavasti en osaa solmia muovipusseja niin ettei ne hajoa käytössä. Muuten varmaan minäkin niitä ripustelisin narulle.

      Mulla on vielä kaikista vaikein edessä. Nimittäin se, että pitäisi alkaa kriittisesti tarkastella käsityötarvikkeita laatikko laatikolta. Voi olla että se on ensitalven heiniä, niin monta kaappia ja laatikkoa olen jo tänävuonna käynyt läpi että saa sitä itseää vähän armahtaakkin. Eikös?!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)