keskiviikko 6. tammikuuta 2016

-28C



Nyt se on täällä! Talvi! Sitähän me haluttiin, eikös?

Kysytäänkö nyt uudestaan kumpi on kivempaa, se +3-8C vai -28C, kumpi?

Vipukoiden kohdalla ulkoilun voi kuitata sanomalla, että ne ei ulkoile. Ne käy topattuna takapihalla pissalla ja lopun aikaa ne makaa takan edessä tai peiton alla sohvalla. Vilma varsinkin on taitava sujahtamaan parin sekunnin sisällä peiton alle kun se pääsee ovesta sisälle.

Ilmeisesti sisällä asuvalle kettuterrierillekkin meinaa tulla pakkasraja vastaan, senverran nihkeästi se käveli kun käytiin katsomassa lampaita.
Kyllä se siitä vauhtiin pääsi kun pakotin sen vaan juoksemaan enkä antanut jäädä paikalleen nostelemaan kohmeisia jalkoja...

Laitoin sille päälle Sennin pentutakin joka on sille ihan epäsopiva, mutta ihan käyttökelpoinen tuollaiselle vajaan puolenkilometrin matkalle joka Ottopojan luo meiltä on.

Mika kävi sen kanssa aamulla pyydystämässä minkkiä. Silloin se ei kuulemma ollut yhtään palellut. Mullakin olisi pitänyt olla minkki kepin nokassa niinkuin aasilla porkkana...


On se käsittämätöntä kuinka hyvin vanha navetta pitää lämpöä vaikka siellä on vain kolme lammasta eikä mitään lämmitystä. Tukin eilen ilmanvaihtoreijät ja vesi oli pysynyt tänään sulana. En tiedä jos pakkaset jatkuvat kauan että miten se sitten alkaa kylmetä mutta nyt ainakin oli vielä tosiaan plussalla.

Kanalassa on lämpö siinä nollan huiteissa. Vesivadin kun laittaa kiinni lämmittimeen niin se pysyy sulana. Kanat ei näytä kuitenkaan paljon piittaavan siitä että on viileä, onhan maatiaiskana kuitenkin varsin kestävä kaveri.
Yksi tomppeli siellä koittaa hautoa munia vaikka nostan sen joka päivä pois pesästä. Nyt ei vaan kertakaikkiaan aleta duunaamaan kersoja tänne pakkaseen!

Ja mitäs minä, taas kerran olen ollut anopin lihapatojen ääressä. Olen joskus miettinyt, että sitten kun anoppi ei enää halua tai jaksa ruokkia vapaapäivinään koko bändiä niin mitä ihmettä me syödään? Kuinka me selvitään? Pitääkö mun ihan tosissani alkaa tekemään viikonloppuisin ruokaa? Tässä vaiheessa voi vissiin sanoa, että olen suunnattoman kiitollinen tästä tarjoilusta. Pitäisi vissiin itsekkin joskus kutsua anoppia syömään.
Mulla on maailman paras anoppi, terkkuja! <3

Ja sen lisäksi olen tehnyt aika epätoivoisena Sennille haalaria. Siinä jos jossain niin ajan saa kulumaan! Jos yhtään muistatte mun aikaisempia ompeluksia, niin huomenna on tulossa aika heviä settiä haalarin tekemisen vaikeudesta.
Pysykää kuulolla. :D


14 kommenttia:

  1. Talvea ootettiin, ja nyt se tosiaan napsahti... melkosen kylmää, yövuorossa toivoo ja rukoilee, että lämmitystolppa ei oo noista tolpista se joka ei toimikaan. Olis pikkusen liian kypsää jäädä aamulla jumiin työmaan pihaan...

    Toivottavasti säät lauhtuu pian sen verran, ettei teidän eläimet aivan palellu. :)
    Ihana anoppi sulla.
    Mä toivon usein saavani sellasen kotitontun niin kuin Harry Potterissa. Ei tarvis koskaan enää kokata, ellei huvittais. ;)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, tätähän me haluttiin, toivottiin ja lähes aneltiin. Voin kuvitella kuinka ilmojen haltija nauraa paskaisesti partoihinsa kun katselee kuinka me nyt hätääntyneitä sinkoilemme ympäriinsä ja koitamme pitää tupaa lämpimänä ja eläimiä sulana.

      Mun toive taas on se Thaimaalainen isoäiti joka olis aina hyväntuulinen, rakastais kokata ja siivota ja mä voisin ulkoistaa sille kaikki kotityöt. Mä en tajua miksei Suomessa pidetä kotiapulaisia, mulla olis niin paljon kaikkia tylsiä töitä. Ja niin iso talo, että voisin ihan huoletta antaa yhden huoneen käyttöön kokkaamista vastaan.

      Poista
  2. Nii-i! Sitä saa mitä tilaa ja näköjään moninkertaisesti! Kyllä mulle piisais. Tänä aamuna -31 astetta. Beiben auto kyllä lähti käymään aamulla. Minä saan vielä jännittää muutaman tunnin, ennenkuin minulle koittaa töihin lähtö!

    Kanat pärjää ihan hyvin. Niillä on patteri roikkumassa kanalassa ja lämpötila siinä nollan huiteilla. Lehmä ja poni pärjää kans ihan hyvin. Tosin kun ovat olleet niin vähän ulkona, alkaa olemaan ylimääräistä energiaa. Varsinkin poni puuhastelee kaikkea pahaa. Eilen se söi langat tarhastaan, kun oli pari tuntia jalottelemassa. Prkl!
    Mauri ei pärjää! Koira on parkkeerannut olkkarin takan eteen ja pysyy siinä. Piste!

    Sinä onnekas, kun sinulla on vielä anoppi hengissä! Anopin ruokia on kyllä ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli illalla ja aamulla tuo maaginen -31C. Siitä ei ole enää pitkä matka siihen mun omaan pakkasennätykseen, olen ainoastaan kerran nähnyt -34C lukeman.

      Mun ei ole onneksi pakko lähteä kotoa yhtään mihinkään paitsi kävelleen lampaita katsomaan joten en ole ajatellut pakottaa Anjovista käyntiin.

      Meillä on kanalassa autonsisätilanlämmitin jolla voi nostaa lämpötilaa. Käytän sitä aina muutaman tunnin välein, päälle sitä uskalla jättää koska se voi kyllä polttaa koko talon. Putkilämmitin ei oikein enää yksin näköjään siitä näillä keleillä. Meillä on sellainen toinenkin, pitäisi varmaan se virittää myös kanalaan että saisi jatkossa hiukan pysymään lämpimämpänä jos tälläiset tulipalopakkaset jatkuvat. Tosin se kyllä vaatii että sähkömies sen sinne asentaa, ei taida uskaltaa mitään jatkoroikkavirityksiä tehdä.

      Eilen just mietin sitä millaista oli korjata hevosten tarhoja kun oli p**keleen kylmä ja kädet ihan jäässä.

      Poista
  3. Tyttären chihua ei meinaa kuulemma saada ulos millään. Ripustautuu kun kissa syliin kynsillä. No, huominen vielä paukkuu pakkaset ja sitten pitäisi tietääkseni hellittää. Kestetään. Tosin yli -15 C pakkasta ei oo minustakaan enää varsinaisesti kiva. Menee vähän kärsimyksen puolelle. Laita nyt anopille kystä kyllä joku kerta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kaverilla on karvattomia koiria. Hyi, en edes halua kuvitella miten nakujen kanssa pitää toimia nyt, niillä pitää olla varmaan kengät jalassa että ne voi saada edes pikapissalle haalareista puhumattakaan.

      Mulle nyt olisi ihan sama voisiko koiria viedä ulos vai ei jos ne ei alkaisi muutaman päivän jälkeen "kiipeillä seinille". Eilen facessa kaveri kirjoitti, että koiran saa väsymään mm. saunottamalla sitä! :D
      Yks mun väsytyskeino on se, että ajaa koirien kanssa kaupungille (olettaen, että on saanut auton käyntiin...) ja menee rautatieasemalle hengailemaan. Siellä saa olla koirien kanssa ja siellä on paljon ihmisiä ja hälinää niin ne väsyy.

      Kyllä me aina joskus koitetaan kokata, viimeksi ennen joulua mutta täytyy todeta että useamminkin voisi. Helpommin sitä tulee järjestettyä kaikkia "nuoriso-osaston" kestityksiä.
      Kaikista paras pakkanen on -1C maaliskuussa kun aurinko lämmittää.

      Poista
  4. Mulle parhaat lämpötilat on +20-+35 astetta :)
    Tää pakkanen on ihan kamalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella oliskin huikeaa kun olis sen +35C. Pimeää ja hemmetin kuumaa! :D Voishan sekin olla vaihtelun vuoksi aika jännittävää.

      En mää nyt niin tiedä onko se kamalaa jos ei kestä viikkotolkulla.

      Poista
  5. Täällä pistettiin vielä hiukan paremmaksi -30. Minä en ainakaan ole hinkunu talaven enkä pakkasen perään, joten lämpimämmät kelit passais mulle, mutta liukkautta vihaan.
    Vaikka meillä on palijo "karvasemmat" koirat kun sinulla, niin äkkiä nekin toimittaa asiansa pihalla ja tulevat ovelle takasin. Kuka hullu tuolla viihtii olla vapaehtosesti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin kuitata nyt paremmaksi, meillä oli aamulla -31. Aika viiliä keli.

      Mä vihaan eniten sitä kun koirat tuo kokoajan takapihalta hiekkaa, multaa ja roskaa sisälle kun lämpö on plussalla. Hyvänä puolena on se, että kanat voi sitten ulkoilla. IKINÄ ei oo hyvä!!!!

      Poista
  6. Nyt ois varmaan parasta olla ihan hiljaa, mutta silläkin uhalla rohkenen esittää mielipiteeni... Nimittäin, täytyy sanoa, että kaikista pikkuhankaluuksista huolimatta, minä kyllä myös nautin näistä paukkupakkasista!
    Minusta on hienoa, että luonto näyttää voimansa, kunnon perinteisellä tavalla. Tykkään, että talvella tuntuu talvelta, lunta tosin vielä kaipaan.
    Ja jotenkin minusta on myös hienoa tämä pieni "selvitymistaistelu", kun joutuu näkemään vähän vaivaa lämmittämisen ja muun suhteen, ja sitten saa huomata, että kyllähän sitä kuitenkin vallan mainiosti selviytyy. Varsinkin kun tietää, ettei tämä ikuisesti jatku.
    Mutta ymmärrän toki hyvin myös vastakkaiset mielipiteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Mulla on vähän samaa. Vähän niinkuin elämässä yleensä, niin jotenkin perverssilla tavalla hiukan nautin sellaisesta vaikeudesta ja hankaluudesta.
      Tuntee enemmän elävänsä jos kaikki ei aina ole just sitä optimaalia.

      Yleensä kylmä ei (onneksi) meidän leveysasteilla pysy kauhean montaa päivää.

      Poista
    3. Kiva kuulla, että on muitakin samanmielisiä! Itse huomaan kyllä olevani aikalailla talvi-ihminen, kun jopa talvivaatteet ovat minulle paljon rakkaampia kuin kesä-sellaiset.
      Meille kaksijalkaisille kun tämä kuitenkin on lähinnä pukeutumiskysymys. Toista on Siperiassa, jossa kuuleman mukaan on yli 70 astetta pakkasta, sitä on jo aihetta vähän kauhistella!!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)