torstai 29. tammikuuta 2015

4/4 ruokahaasteesta suoritettu!!! Havainnot ja päätelmät.

No niin, nyt se olisi ohi.

Viimeisellä viikolla meinasi iskeä pienimuotoinen kisaväsymys ruokien suhteen. En tehnyt yhtään uutta ruokaa, en kokeillut mitään, menin vain sieltä mistä aidan alta pääsi.
Lisäksi söin monena päivänä kylässä.

Ruuat jotka tein olivat seuraavat: Paistinperunat, jauhelihakeitto, jauhelikastike, munakas ja makkarakastike. Ja sen lisäksi söin ne nuotiomakkarat, mutta niitä ei kai lasketa ruuanlaitoksi.

Kauppalasku oli seuraavanlainen:
Maitoa 3,5€
Partaäijä jugurtti 2,95€
salaatti 1,65€
Pirkka yrttipatonki 0,85€
Janssonifile 1,85€
Kurkku 0,88€
Porkkana 2kg 2,29€
Lanttu 1,58€
Selleri 1,10€
Keräkaali 1,98€
Muovikassi 0,20€

Yht: 18,83€ Eli vikalla viikolla jäätiin yli 6€ tavoitteesta!

Meillä luki kauppalapussa janssoninfilettä, porkkanoita, lanttua ja kaalia. Kun ne oli kerätty koriin niin sanoin miehelle, että otetaan nyt molemmat jotain mitä halutaan. Otin kurkun ja salaatin, ja Mika ei edes meinannut keksiä mitään! Siis me entiset ruokashoppailijat ei keksitty mitä me a)haluttais b) tarvittais. En tiedä pitäiskö olla huolestunut vai ei.

Se mitä tästä kuusta jäi käteen niin ylitti ainakin minut ihan täysin.

Ruokalistan tekemällä säästettiin rahaa useampia satasia, syötiin huomattavasti monipuolisempaa ruokaa kuin normaalisti, ja Mikan mielestä syötiin parempia ruokia.

Pitikö jostain tinkiä?
Ensiajatuksena on, että salaatista, mutta salaatin tilalla söin kaali- ja porkkanaraastetta joka on varmasti terveellisempää kuin suht ravinneköyhä jäävuorisalaatti.
Periaatteessa 25€ saa melko paljon ruokaa, kunhan vain keskittyy siihen pakastimen sisältöön, kausiruokaan ja koittaa pitää sen ruokalistan kohtuullisen yksinkertaisena.

Pystyin ostamaan keskihintaa kalliimpia nakkeja ja makkaroita miettimällä mistä muusta voin tinkiä. Pystyin ostamaan kotimaista kurkkua, kaalia, perunaa ja juureksia.
Pystyin ostamaan Juustoportin maitoa vaikka se on 25senttiä kalliimpaa kuin Pirkkamaidot/Mildbonat.

Miten sitten tästä eteenpäin, tuskin jatkan ihan orjallisesti juuri satanen kuussa linjaa, mutta pyrin tekemään ruokalistan ja noudattamaan sitä. Päätin että jatkan kuukausittain kauppalaskujen seuraamista, koska mielestäni kasvattaa luovuutta nuukailla silloin kun ei ole pakko. Taloudellinen ahdinko aiheuttaa pahaa mieltä ja katkeruutta, vapaaehtoinen nuukailu tuo onnea.

Ajatus siitä, että voin ostaa kärryllisen hedelmiä on jotenkin kutkuttava kun sen voi oikeasti tehdä, mutta ei tee!
Sovittiin että laitetaan molemmat 50€ kuussa "ruokakassaan" ja molemmat voi sitten sen yli ostaa omilla rahoillaan jos jotain extraa haluaa.

Huomasin myös, että kun ruuasta joutuu positiivisessa mielessä tinkimään se maistuu paremmalta! Kun ei ole kokoaikaa saatavilla kymmentä erilaista hedelmää niin voi että ne viimeviikolla ostetut päärynät oli hyviä! Samaten homejuusto on huomattavasti parempaa kun sitä ei syö kokoaikaa.
Tekee eron juhla- ja arkiruokiin. Arkiruuissa suosii yksinkertaista, ja sitten panostaa niihin "juhlaruokiin". On se juhlaruoka sitten salaattia, Kivikylän makkaraa tai suomalaista juustoa.

Kun katsoi tarkasti mitä meni ruokaan, niin samalla väheni se muukin ostelu. Ja kun ei tule ravattua yhtenään kaupassa, ei edes tee mieli joka kertaa ostaa jotain lehteä, leikkokukkaa ja kirpparilta "kaikkea kivaa".
Hei mulla ei ole koskaan ollut sellaista tilannetta, että olisin kauheasti harkinnut tarvitaanko jotain vai ei. Olen ostanut jos olen halunnut ja rahaa on ollut.

Huomasin myös että ruuan ostelusta on tullut yksi harrastukseni. Kuljeskelen kaupassa fiilistelemässä, ostelen kaikkea mitä mieleen juolahtaa ja haluan kokeilla. Ostan suunnittelematta, tosin kyllä ne ruuaksi sitten olen käyttänyt mutta ei aina niin monipuolisesti kuin voisi!
Onhan se kiva että kaapissa on viittä erilaista pähkinää ja kymmeniä erilaisia siemeniä, mutta joskus voisi päästää varaston tyhjäksi ja ostaa niitä vain herkuiksi.

Tein syksyllä sellaisen rajoituksen itselleni, että jos saan talven ajan säästeltyä tilillä rahat uuteen kameraputkeen niin voin sen maaliskuussa ostaa kun menen töihin. Nyt näyttää siltä, että keväällä saan ehkä vähän parempia kuvia...

Päätin myös nostaa omaa lainanlyhennystä säästyneen ruokalaskun hinnan, se jos mikä on kuin laittaisi rahaa pankkiin! Eikä tule oikeasti niin paljoa osteltua extraa kun siihen ei ole enää varaa! Nerokasta.

Tein ensikuuksi seuraavan ruokalistan. Jos teillä on blogeissa ruokalistoja, niin laittaisitteko linkkejä niihin, ettei meidän tarvisi koko vuotta syödä tätä samaa listaa! Tosin ajattelin kyllä myös vakoilla koulujen ruokalistoja, niillä kun on aika monipuolisia ruokalistoja.
En ota listasta paineita, vaan käytän sitä ohjeena. Sovelletaan, jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta!

 Enkä tod.näk tee joka viikko 6-7 kertaa ruokaa, pyrin tekemään senverran ison annoksen että siitä syö pari kertaa. Helpompaa on kuitenkin kirjata liikaa ruokia kuin liian vähän.

tattirisotto
lasangne
jauhelihakeitto
lihapata
kalapullat
janssoninkiusaus
kaalikääryleet

kanttarellikastike
paistettu kala ja muusi
pizza
riisiä ja kanaa
porkkanalaatikko
punajuuripata
jauhelihakastike

kalakastike
makaronipata/kasviskeitto
lihapihvejä
kanakeitto
nakkikeitto
lihapullakastike (pakastimesta)

kaalilaatikko
röstiperunat
kalakeitto
lihapata
jauhelihamureke
riisipuuro, mehukeitto

Miten teillä meni nuukailu, kokeilitteko? Millaisia ajatuksia se herätti?

Itselleni tuntuu, että nyt avattiin rahan käytön suhteen sellainen portti joka on ollut koko aikuisiän hukassa. Minä itse käytän omat rahani, ei kukaan muu, ja en edes halua muistaa mitä kaikkea tärkeää on tullut kannettua kotiin ja kotona sitten vasta on tullut mieleen että tarviiko sitä ihan oikeasti.

Siinäpä iso tavoite vuodelle 2015- opetella taloudenhallintaa!





maanantai 26. tammikuuta 2015

Kukon kiekaisuja ja taistelevia koiria


Meidän lokakuinen Konekukko on oppinut kiekumaan! Aaltoja sille. 
Onhan se aina kaunista, kun pojasta kasvaa mies.

Meillä kanala on tehty kylmään ulkovarastoon, ja ihme kyllä varasto on käytännössä lähes tyhjä. Aikaisemmin kun minulla vielä oli kaneja niillä oli varastossa talvikarsina. Nyt se karsina on siellä tyhjänä, ja aina kun ulkona ei ole pakkasta päästän kanat ulkoilemaan varastoon. Näin niillä on enemmän tilaa kun kanala kuitenkin on tosi pieni.

Kanat kyllä mielellään ulkoisivat tuossa sisätilassa koska vaan, mutta taloudellisesti ei kyllä ole järkevää pouhostaa lämmittimillä kanalaa lämpimäksi ja sitten pitää ovea auki niin että lämpö haihtuu harakoille.
Kanat ei ainakaan meillä kovin mielellään mene lumihankeen tallustelemaan. Olen koittanut niille avata luukkua tarhaankin kun on ollut suojasää, mutta koska sinne on katosta huolimatta satanut lunta niin ne vain kurkkivat luukusta ja pysyvät sisällä.





Joskus tulee mietittyä millaista elämä olisi jos olisi vain yksi koira. Todellisuudessa en oikein edes muista millaista se on, kun en ole elänyt yhden koiran kanssa kuin vajaan vuoden ja siitäkin on 13vuotta aikaa.
Kaksi ei mene siinä missä yksi, ja kolme ei todellakaan mene siinä missä kaksi.
Puhumattakaan siitä, kun me Mikan kanssa muutettiin yhteen. Mulla oli kolme koiraa, sillä neljä.

Jos olisi yksi koira, siihen pystyisi panostaa täysillä. Sitä voisi lenkittää vapaapäivinä vaikka useampaan otteeseen, eikä koskaan olisi huono omatunto siitä ettei ehdi tai jaksa liikuttaa koiria niin paljon kuin tarvisi.
Voisi harrastaa töiden jälkeen ilman että ne muut sitten on joko lenkitettävä pika-pikaa, tai jätettävä lenkittämättä sinä päivänä. Ja jos koira on mukana, niin silloin ei olisi huonoa omaatuntoa siitä, että muut on yksin kotona.

Ja jos olisi yksi koira, se ei ainakaan tappelisi itsekseen.

Nimittäin meillä lauantai-iltana Senni ja Vilma otti taas yhteen. Tämä oli nyt kolmas kerta, kaksi ekaa on ollut marras-joulukuun vaihteessa.
Vika oli ihmisissä, mutta selkeästi niillä on edelleen jotain hampaankolossa.

Senni vielä puri muakin kun koitin saada niitä yksin irti sillä välin kun Mika etsi sisällä kenkiä...
Opaskirjoissahan sanotaan, että jos alkaa irroittaa tappelevia koiria niin se kannattaa ilman muuta tehdä niin että tunkee käden sinne väliin.

Vipukoilla kun ei juurikaan ole karvaa suojana niin sitten myös tulee niitä haavoja. Senni taas tikkasin Vilman jalkaan ihan riittävän monta reikää, onneksi ne ei nyt kuitenkaan ole kovin syviä eikä tarvinnut lähteä ompeluttamaan sitä iltapäivystykseen. Pesin ja desifioin haavat, ja siihen mikä vuoti eniten niin laitoin siteen.
Annoin kipulääkettä molemmille ja henkiset "potkut persuksille". Nyt on sitten eilen ja tänään taas muisteltu sitä yleistä käytöstä ja ihmisen kunnioittamista.

Alli siitä nyt varmaan eniten kärsii, se ahdistuu heti jos joutuu komentamaan kovemmin vaikkei siihen itseen edes kohdistuisi millään lailla. Sen mielestä sanallinen EI tarkoittaa jo sitä, että "minua ei rakasteta..."
Senni on sitten toinen, kun se paineistuu jo pelkästä istumaan pyytämisestä niin että sen kanssa vissiin pitäisi vaan koittaa olla mahdollisimman rauhallinen. Meidän lupaavasti alkanut agility-urahan tyssäsi siihen, kun piti alkaa vaatimaan sitä odottamaan esteen takana.
On se jännä kuinka suuria eroja rodun sisällä on! Vilma ja Ronja on ihan että jee, meiltä pyydetään jotain! Senni on paniikissa, ja Irjaa kyllästyttää.

Mä en halua edes ajatella sitä vaihtoehtoa että noi kaksi ei voi elää yhdessä ja samassa taloudessa. Mä en halua edes ajatella kummastako siinä vaiheessa olisi pakko luopua.

Mä toivon, että tämä oli viimeinen kerta ja nyt ihan tosissani uskon sen että mun on pakko vaatia niiltä sellaista rauhoittumista ettei kierrokset nouse missään vaiheessa eikä yhtään enää kumpikaan patsastele täällä häntä pystyssä ja provosoi toista tai muuten me ollaan vielä siinä tilanteessa että jompaakumpaa sattuu pahemmin.

Mikan mielestä mä syytän itseäni liikaa. Vanhalle terrierin omistajalle on ihan normaalia että koiria silloin tällöin irrotellaan toisistaan kun niillä on vähän keittänyt yli, mutta mä en ole terrieri-ihminen enkä jaksa elää niin että kokoajan pitää varoa ettei yhteenottoja tule. Jotenkinhan noiden on arvojärjestys keskenään selvitettävä, mutta mielellään mahdollisimman rauhanomaisesti. Kiitos.

Vilma tässä katselee, että tuolla terassilla me Sennin kanssa vähän toisiamme haukkailimme...


Kysykää Vilmalta paraneeko haavat jos niitä ei saa nuolla...Sen mielestä ei. 
Lisäksi tottakai Senni ja Alli pelkää sitä kun sillä on sateliitti päässä...







lauantai 24. tammikuuta 2015

Pihabongausta ja pikaretkeilyä



Pihabongaus viikonloppu oli tänäviikonloppuna. En ole osallistunut aikaisemmin kun aina on ollut joku hyvä tekosyy, mutta tänävuonna päätin olla asialla.

Olen koko viikon lahjonut lintuja kaikella mahdollisella ja mahdottomalla syötävällä, esimerkiksi Go Green takaisinveto seesamsiemenet ovat maistuneet linnuille oikein hyvin kananruuasta puhumattakaan!
Ajattelin että koska lintuja on ollut kohtuullisen paljon saisin ihan valtavat tulokset. Vaikka Birdlifen sivullakin sanotaan ettei kyseessä ole kilpailu, niin tottakai sillä asenteella pitää kuitenkin matkaan lähteä!

Aamulla sitten totuus valkeni erittäin erittäin tuulisena, ja pikkulintuja ei ollut juurikaan ja ne jotka olivat erehtyneet ruokinnalle olivat ihan höyhenet väärinpäin. Se sitten siitä vuosisadan parhaasta ruokkijan ja bongaajan palkinnosta.

Mutta urhoollisesti vakoilin lintuja keittiön ikkunasta klo. 11-12.00 ja tulokset olivat seuraavat:

keltasirkku 14
talitiainen 6kpl
kuusitiainen 4kpl
töyhtötiainen 1kpl
sinitiainen 1kpl
hömötiainen 1kpl
+
orava 2kpl
myyrä 1kpl

Lintuja voisi bongailla vielä huomenna, mietin tässä nyt kokeilenko uutta laskentaa huomenna vai ilmoitanko nyt vaan tämänpäivän tuloksen.


Eilen aloin miettimään tyttöjen kanssa lenkkeillessäni, että jos mä haluan retkelle, niin kuka mua estää lähtemästä retkelle. Päätin samalta seisomalta suorittaa pikaretken Paavon kanssa.
Reppuun muutama polttopuu, makkarapaketti, sinappituubi, tulitikut ja kamera. Sitten vaan Paavo etupenkille, ja menoksi.

Kävelimme lyhintä reittiä laavulle,otin matkalla kuvia hirvilavoista koska oikein muutakaan kuvattavaa ei ollut, sytytin tulet, nautin lumisateen katselusta, nauroin Paavolla kun se pomppi edestakaisin ja koitin olla hermostumatta sille vaikka se pomppi niin että sain pelätä kaikenaikaa että se pudottaa repun jossa oli kamera (jossa oli akku loppunut...) tai syö makkarat.

Tulen katselu on jotenkin hypnoottista, siinä on jotain ikiaikaista.

Paistoin kaksi makkaraa, söin pari karkkia, sitten tuli niin kylmä että lähdettiin takaisin autolle. Kävelymatkaa tuli kolmisen kilometriä, aikaa meni reipas tunti ja savunhaju vaatteissa on ja pysyy. Ihana iltapäivä, kävelen jatkuvasti siitä laavun ohi, ei se paljoa vaadi pikkuisen pysähtyä ja olla vaan. Vaikka sitten sen maailman rasittavimman kettuterrierin kanssa.

















torstai 22. tammikuuta 2015

Haasteen kolmas viikko, iloisia yllätyksiä!

Taas on yksi ruokaviikko saatu päätökseen. Viikko sisälsi pari uutta ruokakokeilua, joista kaksi onnistui ja yksi ei. Ihan hyvä tasapaino kuitenkin...

Aloitetaan heti sillä epäonnistujalla. Eli kookoskaali. Ohje on julkaistu Kodin kuvalehdessä 9/2010 ja olen sen repäissyt aikeina kokeilla miltäs sellainen maistuu. Sanotaanko näin, että odotin aikapaljon enemmän. Maku jäi vähän vaisuksi, siihen olisi kai pitänyt lisätä jeeraa tai chiliä tai jotain muuta.  Tai sitten currylla tarkoitettiin currytahnaa! Pääpiirteittäin ei oikein maistunut miltään,
ei edes kookokselta!

Ja sain ilmeisesti currysta ihan valtavan mahakivun. Mutta kokeilkaa, ehkä te tykkäätte!

Kookoskaali

500-600g kaalia
3/4dl ruokaöljyä
1dl kookoshiutaleita
1dl rusinoita
1rkl currya
1rkl sokeria
suolaa maun mukaan

Suikaloi kaali veitsellä. Kuullota kookoshiutaleita, rusinoita ja currya muutama minuutti. Lisää kaali ja "pikapaista". Älä hauduta että kaali pysyy rapeana. Mausta lopuksi suolalla ja sokerilla.

Seuraavana päivänä teinkin sitten tuttuja ja turvallisia kasvispihvejä. Ne ei oikein voi epäonnistua, raastetaan kaikkia mahdollisia juureksia mitä löydetään, sekoitetaan munia, mausteita, iso kasa juustoraastetta ja laitetaan uuniin niin ei tarvi edes tapella sen kanssa etteivät pysy koossa niinkuin pannulla paistettaessa.
Näiden kanssa tein jugurtti-valkosipulikastiketta. Toimii!

Sitten olikin paistutun kuhan vuoro. Teen paistettuun kalaan tulpaleivityksen jolloin se pinta on melkein kuin kalapuikoissa. Päälle vielä sitruunamehua, niin kertakaikkiaan nam!

Tuli tehtyä perus-hernekeittoa ja kinkkukiusausta kun kinkkua olikin niin iso köntti ettei kaikkeaviitsinyt laittaa hernekeittoonkaan. Voiko hernekeittoa tehdä niin ettei se pala pohjaan kysyy nimimerkillä epätietoinen?!

Munakastike ja perunat kaikessa yksinkertaisuudessaan oli niin hyvää, että melkein tippa tuli linssiin.




Sitten ne erittäin iloiset yllätykset. Ensimmäinen on mukikakku.
Ohje oli Ilkka-lehdessä julkaistu kirjassa Makeat mukiherkut kirj. Lene Knudsen.

Tästä ei herkun teko paljoa helpotu!

Laitetaan seuraavat ainekset mukiin tässä järjestyksessä:
1 kananmuna
4 rkl sokeria (laitoin 2 ja silti oli tosi makeaa!)
1tl vaniljasokeria
2tl kermaa
2,5rkl kaakaojauhetta
* sekoita tässä välissä haarukalla 1-2 minuuttia!

6 rkl vehnäjauhoja (laitoin kaurajauhoa)
1/2 tl leivinjauhetta
2rkl sulaa voita
2-3 palaa suklaata lopuksi kupin keskelle.

Kypsennys mikrossa 1min 20s. Plim! Kakku on valmis!
On hyvää!!! Tein näitä myös kahvivieraille, kukaa ei moittinut. Aika tukeva annos on kyllä, yhdestä söisi melkein kaksi ihmistä.



Selailen sillointällöin kasvisruoka-blogeja koska niistä saa hyviä ideoita kasvisten monipuoliseen käyttöön. Chocochili blogista löysin tälläisen keiton, joka kuulosti hyvinkin kiinnostavalta.
Siitä oli myös maininta samaisessa lehtijutussa mistä mukikakkukin oli bongattu.
http://chocochili.net/2014/10/maapahkina-bataattikeitto

Kävin Vanhanpiian kanssa kaupassa, ja koska se haluaa aina ostaa mulle kahvia niin pyysin että kahvin sijaan ostaisi mulle maapähkinävoita! Mitään muita ainesosia mulla ei soppaan juurikaan ollut, mutta bataatin voi korvata perunalla ja porkkanalla, korianterin persiljalla ja timjamilla, limemehun sitruunalle jne. ja silti tuli todella hyvää soppaa! Ja aivan erityisen täyttävää!
En muista koska viimeksi kasviskeitto olisi aiheuttanut oikein kunnon ähkyolon!

Totesin myös, että ehkä mun pitäisi koittaa päästä eroon inhostani korianterin suhteen niin voisin saada uusia ruokaelämyksiä. Se vaan haisee niin pahalta että melkein oksennan kun haju tarttuu käsiin.

Melkein paras asia koko viikolla on kuitenkin ollut kaurajauho! Eilistä paistoa blogissa oli ohje kaurajauhon tekemiseen, ja tässä se oli mitä olen ajatellut jo pidempään! Innoissani hehkutin tätä kaverille, niin se sanoi että kyllä ne kokkiohjelmissa tekee näin. Eipä ole kauheasti tullut kokkiohjelmia katsottua, ehkä kannattaisi!
Onnistuisi varmasti riisistäkin.
http://eilistapaistoa.blogspot.fi/2015/01/tee-itse-luomu-kaurajauho.html

Kaupparintamalla on ollut seuraavaa:
Maitoa 3l
Chilikastiketta
Makkaraa
Perunoita
Juustoa
Sinihomejuustoa
Päärynöitä
Meetvurstia
+ kukkamultaa

Yhteensä 23,50€

Nyt ensimmäistä kertaa meinasin vahingossa sortua yli budjetin. Kauppalapussa ei vahingollisesti ollut muuta kuin maitoa, makkaraa ja perunoita. Silloin herkästi tulee sellainen "no niin mitäs kivaa sitä sitten ostettaisiin"-fiilis! Otin jo salaattia ja kurkkua koriin kunnes tajusin, etten ollut laskenut mitä ostokset maksoivat. Uusi kierros, ja palautin salaatin ja kurkun.

Näköjään aika tarkkana saa olla jos meinaa tavoitteeseen päästä!

Ensiviikoksi ruokalistalla olisi ainakin seuraavaa:

Pyttipannu
Hirvipaisti
Jauhelihakeitto
Uunimakkara ja muusi
Jotain kaalista
Riisipuuro ja marjakeitto
Punajuuripihvit

Tein tässä jo helmikuuksi ruokalistan valmiiksi, ihan hirveän paljon olisi vielä ruokia mitä ei olla tehty! Ja tarvisin tukiopetusta ruokakuvien ottamiseen! En ole koskaan aikaisemmin kuvaillut ruokia, mulla on aina niin kiire syödä ne!









keskiviikko 21. tammikuuta 2015

(tonttu)housujen ja koirantakkien ompelua


Jos housut näyttää pikkusen toppahousuilta se johtuu siitä, että mulla on tuolla alla 3 housut! 
Hyi hitto mä en mene ulos niin että peese paleltuu kun on melkein -15C pakkasta...

Mulla on ollut tavoitteena vähän pienentää kangasvuorta ja tehdä niistä jotain. Olen joskus ostanut punaista college-kangasta, ehkä siitä piti tehdä joku huppari? No ei ole tehty.
Mulla on ollut ajatuksena, että voisi alkaa itse tehdä taas itselle vaatteita, mutta koska olen viimevuosina ommellut tosi vähän niin kynnys siihen on ihan hirveän korkea. Silloin ala-ja yläasteikäisenä pidin ihan suvereenisti itsekyhäämiäni vaatteita eikä se nyt niin haitannut jos ei ollut ihan justiinsa...

En uskalla ostaa kalliita ja hyviä kankaita koska pelkään että ne menee pilalle jos alan niistä jotain tehdä. Ja kun ei ole pitkään aikaan ommellut muuta kuin koirille takkeja niin tuntuu ettei kertakaikkiaan osaa tehdä mitään muuta.

Alku punaisten collareiden kohdalla oli melko dramaattinen.
Tein kaavat yksistä collareista, se oli jo paljon koska yleensä en jaksa edes tehdä kaavoja...
Tein kuitenkin jostainsyystä takakappaleesta 10cm liian korkean (ehkä oli ajatus, että lyhennän sen sitten kun leikkaan kaavan) En millään saanut housuista järjellisen muotoisia, ompelin, purin, ompelin, purin ja sitten vasta aloin tarkastamaan että vastaako ensin housujen tekeleet kaavoja, ja sitten kaavat valmiita housuja.
Jep, takakappaleesta sai leikata 10cm pois ja housut alkoi heti muotoutua pikkuisen järjellisemmin. Ajattelinkin kuinka voi olla näin vaikeaa, ettei edes 4 palaa saa yhteen ilman että tuntee itsensä idiootiksi!

No, vihdoin housut olivat pääpiirteittäin kasassa. Tässä vaiheessa armas aviomieheni astuu kuvioihin, ja kysyi, että mitkä noi ihmeen tonttuhousut on?! Aaaaarrrrgggg, ne siis näyttää tonttuhousuilta!
No kätevänä tyttönä kaivoin esiin kangasväriä ja iskin toiseen pulttuun mustia pyörylöitä sen kauheammin ajattelematta.
Sen jälkeen sitten näytinkin ne päällä leppäkertulta!

Hain resoria, ja koitin pelastaa pilkut tekemällä niistä kukkasia ihan vaan ompelemalla suoraa ommelta.
Nyt sitten housut jalkaan ja peilin eteen, ja huomaamaan että jotenkin ne ei istu ollenkaan.
Hermo meinaa mennä, ja ajattelin laittaa ne suoraan kierrätyskeskus-laatikkoon.

Kavensin haarusta, ja silti ne lökötti ihan kummasti, samaisa aviomieskin toteaa, että ihan kuin ne olis väärinpäin. No todellakin ne oli väärinpäin! Olin painanut pilkut taakse!
Voi hemmetti miten tyhmää...

Olishan niihin voinut tehdä pilkkuja vielä eteenkin, mutta päätin että ne käy kotihousuista ihan hyvin vaikka niissä olis kukkia takapuolella. Oikeastaan kuvista kun katsoo niin ne on ihan hauskan näköiset, oli sitten tonttuhousujen näköiset tai ei!




Mulla on aina ihan kauheen hauskaa kun otan itsestäni kuvia.
Siihen tietysti kuuluu se, että mulla ei ole etälaukaisinta, vaan sitä on juostava 10s kuluessa sinne mihin pitää, ja koitettava pitää pokkaa niin kauan...

Ja tuo mökki ei ole kanala, vaan kuvasin vaan tuota kylttiä sitä vasten! Ettei joku luule että siellä sitä kana istuu pakkashuurussa hatarassa mökissä. Se on sikojen koppi.



Sitten tein koirille tollaset paidat vai mitä noi nyt on. Puolihaalarit?
Tarkoitus oli ettei niihin olisi tullut mitään pulttuja, mutta kun näytti niin kylmältä niin laitoin sitten eteen kuitenkin. Mitäänhän ne ei varsinaisesti edessä lämmitä kun tarkemmin ajattelee, jos oikeasti olisi halunnut esimerkiksi reisiä lämmittää niin tietysti olis pitänyt laittaa pultut taakse!

Ja mä olen kokoajan hokenut itselleni etten osaa tehdä koirille haalaria. Ei nämä nyt ehkä kauheen kaukana sellasesta kuitenkaan ole...
Kaavat piirsin vähän epämääräisesti soveltaen Nuttunurkan haalarista.
Se on muuten aivan ihana käytössä, suosittelen lämpimästi noita Helin haalareita.

Mallit oli ihan suunnattoman innostuneita kun revin ne sohvalta kesken unien pakkaseen...
Ja oikeastaan piti tehdä nämä Sennille ja Vilmalle, mutta ennenkin on käynyt niin että valmis takki ei sovikkaan sille jolle se on tehty, ja Irja pienimpänä saa sen. Sillä vaan on jo enemmän takkeja kuin kellään muulla, Sennillä ja Vilmalla alkaa olla ihan oikeaa puutetta takeista kun niille ei mene Ynnen vanhat toisinkuin Irjalle. Ja Senni varsinkin on aika tehokas takintappaja kun se repii niitä.

Mä käytän koirilla takkeja niinkauan kun ne kestää, yleensä ne on siinä vaiheessa sellasia että ne saa nakata pois. Mutta edelleen koirilla on käytössä ekat takit jotka on tehty Ronjalle ja Ynnelle, eli jos on hyvää kangasta niin ne saattaa kestää aika kauankin!

Mulla on koirille työnalla vielä sadetakit oikeen sadekankaasta (lue vanhoista sadetakeista) kun sellasiakin aina joskus tarvis. Ja sitten sain kaverilta revenneen hevosen loimen josta on ollu tarkoitus tehdä Sennille sellanen metsätakki.
Niitähän takkeja me eniten tarvitaan, harvoin noita parempia tulee edes käytettyä.

Harmi että toi pinkki fleece-peitto loppui kesken, pitää sitten Sennille tehdä joku erivärinen vaikka kerrankin musta olis ollu hauskaa jos kaikilla olis ollu samanväriset.
Nämä paidat on muuten sellasia takkeja kun ei oikein vielä tarvis mitään paksumpaa mutta kuitenkin jotain vois olla päällä.
Sellanen kevät/syksy/plussakeli, yleensä mä pidän koirat alasti heti kun ne vaan alkaa tarjeta koska mun mielestä niitä ei ole järkevää pukea turhaan. Totuus kuitenkin on se, että vipukka palelee talvella ja tarvii jotain rettua niskaan ettei se jäädy. En pue niitä siksi että kuvittelisin että ne on lapsia tai että se pukeminen olis jotenkin ihquu ja hauskaa, helpommalla pääsee kun koiralla on kunnon karva sanon minä.
Ja sitten kuitenkin  salaa tykkään tehdä noita takkeja, niissä ei nyt ole väliä onko niin justiinsa, yleensä ne kuitenkin jossainvaiheessa repeää tai muuten alkaa roikkua...



Saako laittaa vielä yhden kuvan? Aamulla kun oltiin lenkillä näytti tältä:
Kyllä siinä sielu lepää.





maanantai 19. tammikuuta 2015

Matoista ja pöytäliinasta

Kun joulusiivot jäi tekemättä ja pakko silti joskus on siivota niin olen tässä nyt loman aikana kaikessa rauhassa käynyt kaappeja ja niiden tavaroita läpi. Eilen löysin kaksi mattoa. Tai ei ne missään hukassa ole olleet, olen ne tehnyt noin 7-vuotta sitten, ja sen jälkeen tunkenut kaappiin.



Kirpparikeiju kirjoitti siitä miten hyvin matot toimii koiraperheessä, ja sama tuli mieleen taas eilen kun mattoja katselin. Jos teillä on yksi tai kaksi koiraa, ja ne joskus oksentaa, paskantaa tai muuten likaa mattoja, niin kertokaa se määrä meidän koirilla ja ihmetellään sitten miksi käytännössä meillä maton on aina menossa pesuun, tulossa pesusta tai vaan rullattuna odottamassa varastossa kun karvanlähdön aikaan imurointi käy ihan työstä muutenkin eikä kukaan jaksa silloin tuulettaa ja ravistella karvaa matoista!




No matot löydettyäni päätin kokeilla miltä ne näyttäisi lattiassa kaapin sijaan. Punainen matto ei varmaan kestä kauaa, kangaspuut joilla matot tein olivat ensinnäkin aivan ikivanhat eikä kukaan oikein muistanut miten niihin olisi pitänyt laittaa loimilangat. Vaikka ne näennäisesti oli oikein, niin reunimmaiset katkeili yhtä mittaa. Niitä vaihdettiin keskenkaiken, ja ties mitä kommenvenkkejä tehtiin.
Siitä huolimatta maton reuna on niin huono, ettei se varmaan kauhean montaa pesua kestä. Ja mä totesin aika nopeasti, että myöskään mun ranteet ei kauhean monen maton paukuttamista kestä. Niimpä tässä on kaikki kaksi mattoa jotka olen elinaikanani kutonut ja epäilen ettei enempää tule. Reunaa voisi kaiketi vahvistaa opelemalla siihen jonkun kanttinauhan tapaisen, mutta kun en seitsemään vuoteen ole sellaista tehnyt niin en tehnyt nytkään.

Siihen sitten toisen heitin takan eteen missä koirat tykkää maata, ja pienemmän eteiseen. Vedin muutkin puhtaat matot lattialle, edes hetken näyttää taas kotoisalta...


Kuuntelin illalla radionauhoitusta Kaarina Davissistä. Kannattaa muuten kuunnella, jo pelkästään senkin takia että siellä taustalla ihanasti pikkulinnun visertää! Kaarina on kirjoittanut kirjan Irti oravanpyörästä ja elää itse melkoisen askeettisesti. Kirja kertoo siitä miten kaiken tavaran haaliminen ja omistaminen ajaa meidät isoihin velkoihin, tekemään töitä hullunlailla ja ajatukseen että alamme elää sitten eläkkeellä. Entä jos sitä päivää ei koskaan tule?

Onneksi kuuntelin, koska tänään olin taas Vanhallepiialle kuskina lääkärissä. Samalla reissulla kävin Marimekossa ostamassa vahakankaan keittiön pöydälle. Olen koittanut löytää vahakangasta kirppareilta, mutta joka kerralla tarttuu mukaan jotain muuta muttei vahakangasta. Niimpä päätin että tulee halvemmaksi hakea sellainen kaupasta kuin etsiä sitä vuodesta toiseen...

Siellä oli ale, ja melkein kaikki paidat -50% ja osa jopa -70%. Olin ihan vaikeuksissa itseni kanssa, olisi tehnyt mieli ottaa paita jos toinenkin kun kerran halvalla saa! Vanhapiika halusi maksaa pöytäliinan kuskinpalkkaa (sekin oli -50%), joten se olisi ollut periaatteessa ilmainen ja nyt olisi sitten ollut rahaa vaatteisiin. Väkisinkin kuitenkin mieleen tuli ajatus, että tarvinko mä ihan oikeasti lisää paitoja?
Sain itseni liikkeestä ulos ajatuksella, että ne on alennuksessa varmaan uudestaan kesällä, ja viimeistään ensivuonna jos mulla silloin ei ole paitoja. Mulla on vielä ainakin kymmeniä paitoja, vaikka mä olen koittanut laittaa kiertoon sellaisia joita ei tule pidettyä- ehkä mä vielä selviän juhannuksen alennusmyynteihin niillä...

Mutta pöytäliina on hieno, ja se tuli ihan oikeaan tarpeeseen. Vaikka ehkä elämä olisi jatkunut ilman sitä, niin ainakin meidän erittäin naarmuinen keittiön pöytä näyttää hieman kivemmalta...

Kuvia kun katsoo, niin joku sisustusharmonisti saa niistä varmaan päänsärkyä, mutta omaan silmään nyt vihdoin keittiö alkaa näyttää siltä miltä haluan sen näyttävän! Kellon voisi vielä vaihtaa, kuinkahan mies suostuisi siihen että sen ala-asteella tekemä kello joutuisi varastoitavaksi...

Penkkisängyn siirtäminen keittiöön on ollut muutenkin ihan loistava idea, Paavo ei enää hypi pöydälle koska se näkee penkiltä ulos, ja siinä on mukavaa istua lukemassa. Aluksi oli kyllä tarkoitus että pöydässä voisi syödä penkillä istuen, mutta se on hiukan haastavaa.

Ja mullahan on edelleen jouluvalo keittiön nurkassa. Otin sen pois ikkunasta, ja keittiöstä tuli niin synkkä ja pimeä että laitoin sen nurkkaan takaisin! :) Kohta sille käy niinkuin himmelille ja joulukoristelle jotka on roikkuneet keittiössä jo yli vuoden kun ne vaan jotenkin niin sopii sinne...





lauantai 17. tammikuuta 2015

Kaalimaan kakarat





Oletteko tienneet että koirat pitävät kaalista? En minäkään.
Eilen katselin ikkunasta että pihalla on tekeillä jotain. Epäilin että ne kaivavat myyriä ja alkoi tulla huoli että siellä ruovitaan mun talvivalkosipulit kohta hangelle. 

Ehei, tämä kolmikko kaivoi lumenalle jääneitä lehtikaaleja suurella innolla! Koko illan odotin koska ensimmäinen alkaa oksentamaan, mutta onneksi niin ei käynyt. 
Mulla on lehtikaalia pakkasessa, pitäisköhän sitä alkaa syöttämään koirille herkkuna?!






Kaali on hyvin herrrrkullista!





Yllättävän hyvännäköistä lehtikaali tosiaan oli tuolla lumenalla, 
olis voinu melkein ittekkin pistellä poskeensa.

Kaalista tuli ilmeisesti hyvin virtaa, koska kaalinnauttimisen jälkeen siirryttiin urheilun pariin.
Vaikka mä näen miltein päivittäin juoksevia whippettejä, niin silti kun ne juoksee oikein kovaa niin se saa sydämen melkein nyrjähtämään. On se vaan kaunista.

Ja omassa pihassa siihen kyllä sisältyy myös pelko siitä että ne törmää esimerkiksi kasvihuoneeseen kun päästävät ihan urku auki. 
Ehkä siksi myös kotipihassa se vauhti tuntuu niin käsittämättömän kovalta. 

Vaikka Allikin juoksee lujaa sen vauhti ei ole samanlaista, kiihtyvyys 0-100 sekunnissa.




Senni kattoo, että nyt se on kokonaan seonnut...

On se vaan toi lumi sellasta joka saa koirakakaratkin villiintymään ihan kokonaan. 
Tässä Alli esittää kuinka lujaa pystykorva pystyy pyörimään paikallaan. 
Olis taas ollu videokuvan paikka...





Oon ennenkin valokuvista tajunnut asioita, ja nyt tossa ylläolevassa kuvassa ihmettelin että mitä noi havutikut on. Nepäs sattuukin olemaan serbiankuusen taimia! Pitää vissiin käydä nekin pelastamassa ennenkuin ne katkeaa lumesta! Katajista ja tuijista olenkin tajunnut lunta ravistella. 
Mika puhdisti eilen kasvihuoneen katon ettei se tipu sisään lumen painosta, muutama vuosi sitten naapureilla nimittäin kävi niin ja siitä sai itsekkin ihan hyvän muistutuksen. 

Musta tuntuu että meillä on satanut ihan joka päivä lunta!

Eilen ei edes käyty lenkillä kun lumisade vaihtui iltaa kohti vesisateeksi vaikka mä siirsin ja siirsin lenkkiä ja odotin iltaakohti parempaa säätä. Menin sitten kirjastoon ja muumioiduin kirjojen kanssa sohvalle loppuillaksi. Käydään sitten tänään, ainakaan nyt siellä ei sada vettä!

Mika on lähtenyt aamuyöllä Ekun kanssa Karvialle johonkin "koko pitäjän kettujahtiin", ja mun tekis mieli mennä johonkin retkelle. Jos ei muuta, niin edes paistamaan laavulle makkaraa. 
Miksei sinne nyt yksinkin voisi mennä, jotenkin vaan se makkaranpaisto on sellainen sosiaalinen tapahtuma. (anna sinappi- no en anna. -anna ny )
Meidän metsästysseuralla on oma laavu, ja se laavu on kyllä sellaisessa paikassa että kun sinne menee niin harvoin siellä joutuu yksin olemaan, ainakaan viikonloppuna!

Hauskaa lauantaina kaikille, makkaran paistolla ja vesisateella tai ilman!