sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pukki ajaa saabilla!



Keväällä saatiin töihin vanha saab jota työkaverit vielä hiukan tuunasivat rälläkällä avoautoksi.
Kesällä sillä ajeli kukkahattuinen mummo, mutta talveksi piti keksiä jotain hiukan muuta.

Mikä talveen paremmin sopisi kuin joulupukki tonttuineen!

Onneksi en ole heittänyt roskiin noita puolihajonneita puutarhatonttuja kuten olen aikonut, nimittäin niistä on saatu vielä paljon hupia.
Ja pukin nenä on myös melko mystinen tapaus. Nimittäin pensaan juurelta löytyi teko-omena!
Miten voi olla mahdollista juuri sinä päivänä kun rakennettiin pukkia?!





Pitää toivoa että joulun jälkeen sataa metri lunta asetelman päälle ettei haittaa vaikka vasta sitten pääsiäiseksi tekisi uuden kuskin. Olen vähän suunnitellut nimittäin kevääksi pääsiäispupua. :)

Mulla on periaatteessa töitä kuun loppuun asti mutta kun lomapäiviä on vielä jäljellä niin töitä on enää kolme päivää jäljellä. Kovasti olisi vielä kaikenlaista hommaa, mutta olen ajatellut että kun saan tärkeimmät työt tehtyä niin en aijo pätkääkään stressata muilla.
Kyllä ne siellä keväällä mua taas odottaa!

Tavallaan ihan mahtavaa taas aloittaa talven vietto, mutta liittyy siihen aina pieni haikeus.
Jotenkin mä vaan vissiin tykkään mun töistä aika paljon. Mutta jos totta puhutaan, niin paljon mielummin olen talvella kotona kuin töissä. Saako sellaista edes sanoa ääneen tässä tehokkuutta tavoittelevassa yhteiskunnassa?!

Vielä muutama marraskuisen harmaa tunnelmakuva Jokilaaksosta .









9 kommenttia:

  1. Mä luulin, että tälläisiä övereitä joulukoristeita tulisi vastaan vain Jenkeissä :D Nyt sun on pakko tehdä myös postaus saabilla ajavasta pääsiäispupusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tässä on tavallaan vieressä päiväkodin piha niin ajateltiin että lapset ainakin vois arvostaa tälläistä Pukkikulkuetta. Tiedän että ihan kaikkien mielestä tämä ei ehkä ole hauska, mutta mun mielestä se on erittäin kiva. Eikai maailman tarvi nyt aina olla niin jäykkä?

      Lupaan ihan takuulla tehdä postauksen pääsiäispupusta jos sellainen rakennetaan. Ja miksei rakennettaisi nyt kun se on sanottu ääneen!

      Poista
  2. Hauska jouluinen ulkoasetelma. Aika raju pukki kun huristelee avoautolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pukilla on kuitenkin myssy aika syvällä päässä joten kai sitä noin paremmin tarkenee.

      Poista
  3. Ei oo todellista mikä pukki ja biili. XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auto on ollut mun työkaverin takapihalla aika monta vuotta. Ennen päätymistään sinne se on ollut kuulemma autokaupassa työnjohtajan autona! :D
      Tosin siitä on aika monta vuotta....

      Tätä autoa on koitettu ostaa jo useamman kerran, ja siitä on joku myytykkin joku osa jonka nimeä en nyt valitettavasti enää muista.

      Poista
  4. Kiva on kun saat talvella pitää vapaata. Sitten kevään koittaessa pukkaa taas uusia ideoita varmaan roppakaupalla.

    Leppoisaa talven aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määräaikaisissa työsopimuksissa on hyvät ja huonot puolet, ihan miltä kannalta asiaa katsoo.

      Mutta totta on, että kun muutaman kuukauden on kotona niin on ihan erilaisessa vireessä kuin se että olisi töissä kun on se -15C pakkasta ja tuulta 20m/s.

      Hyvää lomaa myös sinne teille!

      Poista
  5. Mikä idea, siis mahtava. Tuosta on iloa koko kylälle ja naapurustolle, jos vaan on näkyvillä :) Tuohan pitää olla tien varressa iloa tuottamassa kaikille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)