maanantai 30. marraskuuta 2015

Pala (saippua)kakkua


Tehtiin viimeviikolla kaverin kanssa saippuaa pitkästä pitkästä aikaa. 
Olen kirpparilta ostanut tämän kakkuvuuan ihan saippuaa varten, 
ja vihdoin pääsin sitä kokeilemaan avokadosaippualla. 
Tumma osa on värjätty kaakaojauholla. 


Sitten näillä kahvikutsuilla olisi tarjolla kauramaitoon tehtyä perussaippuaa.
Olen ennenkin tehnyt saippuaa kauramaitoon, mutta ikinä se ei ole reagoinut näin. Heti kun lisäsin lipeän muuttui liemi aivan oranssiksi ja ihan tulikuumaksi.

Muotissa saippua alkoi kuohua keskeltä ja muuttui aivan sen näköiseksi että siellä olisi keskellä aprikoosihilloa! Olin ihan varma että saippua menee pilalle, mutta sitten se ihmeekseni palautui takaisin normaalin näköiseksi. Ei verrattavissa ollenkaan tavalliseen geeli-vaiheeseen!

Ehkä kauramaidon olisi pitänyt olla kylmempää?

Yleensä ei juurikaan käytä tuoksuja, mutta tähän laitoin hiukan Pienen tuoksukaupan pipari-tuoksua. En tykkää sen hajusta, toivottavasti se muuttuisi hiukan vähemmän esanssi-hajuiseksi. Koristeena on unikonsiemeniä joita hätääntyneenä kaadoin saippuan pintaan kun se "aprikoosihillokeskusta" näytti niin rumalta.



Mitäs vielä, kelpaako joulupiparit?

Jos se tuoksuu ja näyttää ihan piparitaikinalta, niin onko se silloin sitä?
Ei, vaan se on saippuaa johon on sekoitettu rankalla kädellä piparimaustetta ja kanelia.
Koostumus on liian pehmeä, jos se ei tuosta kovetu niin saa laittaa roskiin...

Koita nyt muistaa että niitä ohjeita on tarkoitus lukea aika huolellisesti. Ja siitä ihan täysin epäonnistuneesta tervasaippuasta ei puhuta nyt yhtään mitään...muuta kuin se, että tervaa on sellaista missä on tärpättiä ja sellaista missä ei ole. Osta jatkossa sitä jälkimmäistä...

Mutta hauskaa meillä oli, kiitos Mari taas!



10 kommenttia:

  1. I said at the beginning it's cake !
    I saw then that it's soap.A friend af mine do that.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Giorgi, you need to make a cake for your friends! :D
      I put the image of soap-group on Facebook. Somebody thought that it is a white chocolate cake!

      Poista
  2. Uskomattomia, ihan oikean kakun ja piparin näköisiä!! Nuohan menee vahingossa suuhun... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä luulen että kun ensimmäisen kerran haukkaa niin tajuaa että maussa on jotain erikoista! :)

      Poista
  3. Siis nyt mä en kestä, näähän on aivan mahtavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Kaiken saa näyttämään hiukan kauniimmalta kun siitä ottaa valokuvia tietyllä tavalla.

      Poista
  4. Voi! Mä niin rakastan tuollaisia saippuoita! Olis ihana päästä tekemään kans saippuoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saippuan tekeminen noin periaatteessa ei ole edes vaikeaa. Vaikeinta on se, että kun koittaa tehdä kerralla ihan liikaa eikä malta keskittyä. Nimittäin jos ainesosien määrä heittää, niin saippuasta ei tule sellaista kuin pitäisi.

      Suosittelen jotain kurssia ensimmäisellä kerralla, pääsee huomattavasti helpommin alkuun kun edes opettaja tietää mitä ollaan tekemässä. :)

      Poista
  5. Mä olisin varmaan maistanu näitä! :)
    Tosi kauniita saippuoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä maistaa saa jos haluaa.

      Kiitos kehuista. Toivottavasti ne olisi vielä pesuteholtaakin hyviä. Mulla on ihan liikaa niitä rumia saippuoita joita ei viitsi antaa kenellekkään ja sitten itse vaan niillä pitää hinkata suihkussa.

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)