maanantai 16. marraskuuta 2015

Ihan pimeässä



Kävelettekö koskaan pimeässä?

En siis tarkoita mitään perus-iltakävelyä huonosti valaisevien katulappujen vaihtoehtoisesti kelmeässä tai sinisessä valossa vaan ihan oikeasti pimeässä.

Löysin pimeässä kävelyn muutettuani tänne maalle ja alkaessani lenkittää koiria enemmän metsäautoteitä pitkin. Niillä näkee kävellä marraskuisessakin illassa ilman valoa kunhan vaan pitää katseen suunnattuna ylöspäin.

En muista että koskaan olisi ollut niin pimeää ettei puiden latvoja olisi erottunut taivasta vasten tuollaisella tiellä missä kaksi autoa mahtuu ohittamaan toisensa. Umpimetsässä ei ehkä kertakaikkiaan näekkään mitään, ja lisäksi kompastelee jos polku tai mitä se alusta onkaan ei ole tasainen.

Onhan mulla toki otsalamppu mukana. Laitan sen aluksi päälle, pimeäänkin pitää tottua. Jos suoraan auton kirkkaista valoista (olettaen että on edes kerran syksyssä pessyt valot ettei ne ole mudan peittämät...) hyppää ulos pimeään ei tosiaankaan näe mitään.
Mutta kun antaa itsensä liukua pimeään vähitellen se on jotenkin uskomattoman rentouttavaa.

Välillä on tietysti pakko tähystää ovatko koirat kaikki mukana, mutta niitäkin pystyy kuuntelemaan jos ne pysyvät lähellä. Vipukat yleensä pysyvät.
Allilla taas on senverran vaaleat takapään karvat että se erottuu hyvin, enkä myöskään laske sitä vapaaksi pimeässä.


Pimeässä parasta on se, että aistit tarkentuvat kun ei näe mitään ylimääräistä.

Pimeä kietoo kävelijän syliinsä kuin pehmeään huopaan.

Yksi lempireiteistäni menee kahden tekojärven välissä olevalla pengertiellä. Siellä on ihanaa kuunnella kun aallot lyövät rantaan jos tuulee sopivasti.
Tuulenkin ääni on erilainen jos ei näe juuri mitään.
Se voi olla sellaista huminaa, puuskutusta tai napakkaa kahinaa.
Riippuu onko puissa vielä lehtiä tai miten lujaa sattuu tuulemaan.

Myös sateen ääni on jotenkin kiehtovaa.
Nautin luonnon äänistä, ja ihan liian harvoin niitä tulee kunnolla kuunneltua edes siellä luonnossa kävellessä. Ihmisen on vaikeaa keskittyä hiljaisuuteen.

Kuutamolla kävelystä ei voi oikein edes puhua pimeäkävelynä, koska silloin näkee ihan hyvin ilman valoa vaikka ei olisi erityisesti asiaan vihkiytynytkään.

Ja sitten kun tulee lumi niin maisema onkin jo paljon helpompaa hahmottaa pimeässä.

Tosin muistan kun joskus olin kaverin kanssa keskustassa lenkillä illalla lumisateen jälkeen niin että kaikkialla oli 10cm uutta puhdasta puuterilunta ja mietin että miten ihmeessä siellä jokirannassa oli niin mahdottoman kaunista kun "ei meillä vaan".
Vasta myöhemmin tajusin, että siellä oli jokapaikassa valoja ja sen maiseman tosiaan näki paremmin!


Miksi ihmeessä sitten ihminen haluaa kävellä pimeässä? Valo sattuu mua silmiin silloin kun kaipaan pimeyttä, hiljaisuutta ja sitä ettei missään ole mitään ylimääräistä.
Lisäksi mua jotenkin ärsyttää kun valo heiluu kävellessä.

En tietenkään aina halua kävellä pimeässä, mutta suosittelen jokaiselle joka ei pelkää pimeää niin kokeilemaan sitä! Aina extremen ei tarvitse olla mitään kovin ihmeellistä.

Jos ei yksin uskalla, niin ainahan sitä voi pyytää kultsin tai kaverin mukaan. Silloin pitää molempien vaan malttaa olla hiljaa että pimeästä saa kaiken irti.
Mikä olisikaan romanttisempi iltakävely kuin ihan pimeässä hiljaa, käsi toisen kädessä.

Toivonko mä nyt ettei tule lunta vai että tulee?!


4 kommenttia:

  1. Mä kävelen aina iltalenkit pimeässä ainakin osittain. Me asutaan taajaman ulkopuolella ja meillä ei ole kuin jossain ehkä 1,5 km päässä katuvalot. Lenkki siis on sinne asti pimeässä menoa, mitä nyt taajaman valot hohkaa tai matkalla olevien talojen valot. Olen noin 10v lenkittänyt koiraa/koiria täällä ja alussa kyllä pidin lamppua mukana, mutta nyt en koskaan ota sitä, vaikka olis miten säkkipimeä keli - se ennemminkin häiritsee näkemistä kuin auttaa siinä. Siis parempi olla kokonaan ilman lamppuja. Joku aika sitten kokeilin laittaa koirille pukuun kiinni sellaset pikku ledit, mutta ne oli todella häikäisevät ja lopulta sammutin ne pois.

    Joskus on kyllä huvittava tunne, kun en kerta kaikkiaan näe mitään ja meiltä kun lähtee on ihan tiukka mutka. Pitää vaan koittaa katella valkoisia koiranpyllyjä, että missä kohtaa ne alkaa kurvata vasempaan...

    Minustakin on kiva kävellä pimeässä (ja yksin, tai siis koirien kanssa mutta muuten yksin), vaikka ehkä toi sinun pimeä tarkoittaa vielä pimeämpää kuin mulla? Siis kun täällä tosiaan ei ole ihan sysipimeää kuin harvoin, ainakin mun mielestä tuolla pimeässä kuitenkin ihan hyvin näkee kun vaan silmä tottuu. Enää en pelkääkään, aluksi kyllä vähän kammotti ja siksi se lamppu olikin alkuaan mukana. Tosin jos mulla ei olis koiria mukana niin ehkä sit vähän pelottaisikin... jopa tuollaset pikkukoirat tuo jotenkin sitä turvaa.

    VastaaPoista
  2. Pimeässä ajatus kulkee selkeämmin, tai ainakin minulla. Toisaalta joskus pimeys pelottaa, koskaan ei tiedä mitä seuraavan puskan takaa tulee. Ihana kamala pimeys.

    VastaaPoista
  3. Pimeä metsä on mulle vähän pelottava paikka. Oon tämän vuoden aikana kuitenkin koittanu siedättää itteeni, koska se nyt on kuitenkin se ihan sama metsä, kun päivänvalossa. ;) Nyt on kyllä jäissä pimeällä lenkkeily, kun nurkissa pyörii liian kesyjä susia. Ne tyypit on ihan ookoo, niin kauan kun pelkäävät ihmistä, enää en oikeen luota siihen.

    VastaaPoista
  4. Joo, pimeässä ei ole mitään vikaa. Mutta minulla on aina otsalamppu palamassa. Vaikka onkin heijastinliivi päällä, en ainakaan aamuisin luota siihen, että naapurit unihiekka silmissään, huomaavat minut tien pielestä. Toiseksi, haluan nähdä mihin astun. Ihan tarpeeksi monta kertaa on nilkka johonkin monttuun nyrvähtänyt. Se on sitten eri juttu, kun sitä lunta tulee. Sitten näkee, mihin astuu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on suuri ilon aihe :)